Uskon, että ihmisten mielistä ja sydämistä käydään nykyään taistelua, joka on intensiivisempää, huippuunsa viritetympää ja universaalimpaa kuin milloinkaan aikaisemmin historian aikana. Tämä johtuu ehkä siitä, ettei globaali ihmismielen hallinta ole koskaan aikaisemmin ollut mahdollista sillä tavoin kuin sitä nyt tapahtuu. Teknologia; media; tietokoneverkostot; internet; kansalliset opetussuunnitelmat; tieteellinen ymmärrys; sellaisten supervaltojen kuin EU:n ja USA:n kasvu ja niiden lainsäädännön yhdenmukaisuus; kultinomaiset joukkoliikkeet niin maailmassa kuin seurakunnassakin ja monet muut ihmiskunnan kehityksen puolet.
Olemmeko siirtymässä historian viimeiseen vaiheeseen, jossa maailma—Jumalan sallimuksesta—joutuu progressiivisesti keskitetyn hallinnon totaaliseen kontrolliin? Sillä niin ilmeisesti tulee tapahtumaan, jos kerran voidaan sanoa: "Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät" (Ilm.17:17). Jo nyt näyttävät asiat edenneen jonkin matkaa tällaista synkretismiä kohti.
Miten olemme tulleet nykyiseen tilanteeseen? Eräs asia, jonka Raamattu meille opettaa, on se, ettei mikään tapahdu historiallisessa tyhjiössä. Siemeniä kylvetään; vaikutukset vallitsevat; edelläkävijöitä lähetetään valmistamaan tietä. Sentähden meidän on oltava niin varovaisia "ennakkotapausten" synnyttämisessä ja varottava "ohuita reuna-alueita" ja "liukkaiden rinteiden" huippuja. Sentähden pastoreilla ja opettajilla on oltava näky tulevaisuudesta—jotta he voisivat nähdä, miten tämän päivän rakennelmat muodostavat perustuksen kaikelle, mitä huomenna tapahtuu.
Samoin kuin terve opetus toimii periaatteella "Käsky käskyn päälle...läksy läksyn päälle" (Jes.28:10-13), samoin sisältyy tuomittuun saatanalliseen maailmaa koskevaan suunnitelmaan huolellisia, tipoittain, kerros kerroksen päälle tehtäviä valmisteluja. Kuten tutkimme asiaa syvällisemmin artikkelisarjan ensimmäisessä osassa, Paavali puhuu siitä käyttäen ilmaisua "laittomuuden salaisuus". Se oli toiminnassa jo hänen aikanaan ja se on toiminnassa nytkin. Jonain päivänä, kun Saatanan suuri rajoittaminen, jota on tapahtunut koko tämän aikakauden ajan, on täysin poistettu ja laittomuuden ihminen paljastettu, se ei ole enää salaisuus.
Taistelu ihmismielistä on kautta koko historian kasvanut hellittämättä kohti valtavaa huipentumaa. Näin ihmiskunnan historian alussa syntynyt pirullinen suunnitelma kypsyy valmiiksi. Sillä tämän maailmankaikkeuden suuri taistelu alkoi taisteluna ihmisten mielistä ja sydämistä. Se on aina ollut taistelua ihmismielistä—sydämistä—ja tulee aina olemaankin aina tämän pahan aikakauden loppuun asti.1 Tämä taistelu ihmismielistä on aina ollut keskeinen asia kaikessa demonien maailman ja Jumalan luoman ihmisen välisessä kanssakäymisessä. Tietämättömyys tästä taistelusta ja siitä,miten se toimii, altistaa ihmisen eksytykselle.
Haluan painottaa sitä, että on olemassa tärkeä avain—elementti, joka yhdistää kaiken tuon kanssakäymisen yhteen, tekijä, salainen ase—kaikkien niiden suunnitelmien takana, joita antikristillinen maailmanjärjestelmä saattaa hautoa. Tuo avain on mielenhallinta. Se juontaa juurensa aina aikojen alkuun.
Kun tutkiskelemme syntiinlankeemusta, joudumme tekemisiin nimenomaan lumouksen kanssa. Saatana käytti eräänlaista mielenhallintatekniikkaa klassiseen myyntimiestyyliin. Hän käyttäytyi täsmälleen samalla tavalla kuin ovela myyntimies, jolla on hihassaan melkoinen määrä temppuja. Rehelliset myyntimiehet toimivat välittäjinä, jotka saattavat ihmiset yhteyteen niiden tavaroiden kanssa,joita nämä aidosti tarvitsevat. Epärehelliset yrittävät myydä sinulle jotain, jota et tarvitse saamalla sinut kuvittelemaan, että tarvitset jotain tiettyä tarviketta. Paavali antaa meille ymmärrystä tähän prosessiin: "Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teillä on Kristusta kohtaan" (2.Kor.11:3-4). Siinä on kysymys taistelusta ihmismielestä. Huomaamme siis, että Saatana juonitteli Eevan kuvittelemaan, että oli olemassa jotain parempaa kuin mitä Jumala jo oli hänelle antanut—itse asiassa, että Hän tahallaan pidätti häneltä jotain, mihin hänellä olisi ollut oikeus. Saatanan työnä on aina tuosta ajasta alkaen ollut saada koko muukin ihmiskunta vakuuttuneeksi tuosta kuvitellusta "epäoikeudenmukaisuudesta".
Tässä on jotain, mikä meidän on ymmärrettävä: Syntiinlankeemuksen tärkeimmät seuraukset eivät olleet ainoastaan Jumalan läsnäolon poistuminen ihmissydämestä ja sitä seurannut synnin orjuus; siihen sisältyi myös ihmiskunnan altistaminen massiiviselle pimeyden voimien mielenhallinnalle.
Aina ensimmäisten esivanhempiemme luomisesta asti ovat pimeyden voimat Herran sallimuksesta toimineet jatkuvasti saadakseen maailman täydellisesti hallintaansa, voidakseen tehdä siitä Saatanan valtakunnan ja riistääkseen sen Jumalan hallinnasta. Tämä kontrollin hamuaminen on toiminut kahdella tasolla: ensiksikin maailman kansakuntien, valtakuntien ja voimien hallitsijoiden ja henkivaltojen avulla, ja toiseksi kansakuntien uskonnollisen ja kulttuurin kehityksen avulla. Tämä on kehkeytynyt kautta historian aina omaan kaoottiseen aikaamme asti.
Miten tärkeää onkaan olla mieleltään arvioiva ja elävä. Ikävä kyllä tapahtumien ymmärtämiseen ja myös niiden vastustamiseen ja paljastamiseen tarvittava arviointikyky ja elävyys ovat vakavasti heikentyneet.
Globaaliin salaliittoon—eli "laittomuuden salaisuuteen", jos niin halutaan—on aina kuulunut valtava taistelu ihmismielistä. Mielenhallinta on ehdottoman tärkeää, jotta "laittomuuden salaisuus" voisi toimia tehokkaasti:
tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen (2.Tess.2:9-10) [korostukset lisätty]
Kun Saatana—Antikristuksen kautta—käyttää "voimaa, merkkejä ja valheellisia ihmeitä", hän harjoittaa mielenhallintaa. Hän käyttää voimaa saadakseen mielet hallintaansa. Hän on vertaansa vailla oleva voodoopappi par excellence.
Osoittaaksen, ettei tässä ole kysymys siitä, että Saatana käyttäisi omavaltaisesti omaa yksityistä taikavoimaansa, Jumalan kaikkivaltius tuodaan mahtavalla tavalla esille seuraavassa jakeessa: "Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen." Ihmisiä vahvistetaan heidän eksytyksessään tuomiona, sillä tavoin, että heidän mielensä luovutetaan ulkopuolisen kontrollin alaisiksi.
Toinen esimerkki tästä Antikristuksen harjoittamasta mielenhallinnasta nähdään Ilmestyskirjan 13. luvussa:
Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet,ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että se saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden... (Ilm.13:11-14)
Tätä toista petoa kutsutaan "vääräksi profeetaksi" (Ilm.16:13; 19:20; 20:10), jota kuvataan jonkinlaiseksi Antikristuksen PR-henkilöksi. Se edustaa koko sen eksytyksen uskonnollista puolta, joka viettelee ihmiset valtaansa.
Sääntönä on: Se, joka hallitsee ihmisten mieliä, hallitsee koko maailmaa. Mielenhallinnan ensisijainen tarkoitus on manipulaatio—kyky harjoittaa voimaansa ihmisten elämän yli, niin että he käyttäytyvät ja ajattelevat täsmälleen niinkuin vallan kahvassa olevat haluavat. Toisin sanoen ihmisistä on tehtävä typeriä. Typerän on oltava ikäänkuin typertynyt—typerrytetty, lumottu, kykenemätön ajattelemaan selkeästi tai itsenäisesti—mielenhallintaa harjoittavien voimien lumoamina ja vallassa.
Kun katselen ympärilleni, miten nk. uutta maailmanjärjestystä ollaan nykyään rakentamassa, näen mielenhallintaa harjoitettavan valtavissa mittasuhteissa joka suunnalla. Tämä on avainasia Tal Brooken uudessa kirjassa nimeltä One World. Ne mielenhallinnan alueet, jotka mainitsen seuraavassa, toimivat kaikki yhdessä luoden korvaamattoman keinon hallitseville voimille ja jota keskivertoihmiset eivät voi vastustaa. Herra ja Rouva Normaali pitävät kaiken tällaisen ymmärtämistä liian uuvuttavana saati sitten että he alkaisivat vastustaa sellaista. Niinpä he nukkuvat toistaiseksi. Unissakävely on oikea sana kuvaamaan useimpien ihmisten mielentilaa suurimman osan aikaa heidän elämästään. Unissakävely on Saatanan erityistä maastoa. Sentähden meidän on herättävä.
Mitkä ovat siis ne pääasialliset tavat, joilla tätä mielenhallintaa harjoitetaan?
Jotta hallitus voisi kontrolloida sitä, miten ihmiset ajattelevat, on sen hallittava globaaleja uskonnollisia ja filosofisia liikkeitä ja myös sitä informaatiota, jota ihmiset saavat. Varmaankan kenelläkään ei ole epäilyksiä sen suhteen, etteikö tämän maailman valtaeliitti kontrolloi tarkasti tärkeintä mediaa—sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja televisiota.
Miten usein näet hallituksen tai yritysten korruptiota paljastettavan yleismediassa? Miten usein saat tietää siitä, mitä on todella tapahtunut keskivertomediasta? Yleensä keskivertomediasta löytyy loputtomasti disinformaatiota, laimentelu- ja eksytystaktiikkaa. Joskus se tehdään kömpelösti, mutta useimmiten hienovaraisesti.
Kuvitteletko esimerkiksi, että Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa olisi vapaa lehdistö? Entä tämä lainaus? "Saat käyttöösi lehtimiehen halvemmalla kuin hyvän puhelinprostituoidun, muutaman sadan dollarin kuukausimaksulla". Siinä oli kysymys CIA-agentin käymästä keskustelusta Washington Post -sanomalehden toimittajan Philip Grahamin kanssa koskien sitä, miten halukkaita lehtimiehet ovat käyttämään CIA:n propagandaa ja peitetarinoita lehdistössä ja mitä siitä joutuu maksamaan.2
Jopa Philip Graham oli toiminut tiedustelupalvelun leivissä 1940-luvulla (erikoisyksikössä OS:ssä) ja hänellä oli vahvat yhteydet CIA:hin kautta koko elämänsä.3
The Washington Post on jo pitkään ollut CIA:n propagandan ja disinformaation keskeinen linnake. Jopa Postin entisellä päätoimittajalla ja nykyisellä apulaisjohtajalla Ben Bradleella on todistettavasti CIA-taustaa!4 CIA:n tukikohta Langley onkin vain kivenheiton päässsä Washingtonissa.
Vaikka CIA esiintyykin kansakuntaa suojaavana järjestönä ylläpitäessään kansallista turvallisuutta, todellisuudessa—niinkuin kaikki muutkin hallituksen kansalliset tiedustelupalvelut— sekin on uuden maailmanjärjestyksen vahva käsikassara ja mukana suunnitelmallisessa propagandaohjelmassa, manipulaatiossa, mielenhallinnassa, terrorismissa ja salamurhissa tuon järjestyksen edistämiseksi. Maailman median kontrollointi on ollut tuon ohjelman menestyksen tärkeimpiä tekijöitä. Monet julkaisut todistavat sen.5
Mediaa hallitsevat salaiset voimat, niin että ne voivat harjoittaa väestönsä hallintaa. Tiesitkö, että CIA osti itse asiassa George Orwellin Eläinten vallankumouksen filmatisointioikeudet hänen leskeltään ennenkuin kirjailija oli tuskin haudassa, siksikö, että sen loppu voitaisiin muuttaa? CIA:n agentti E.Howard Hunt, joka sai myöhemmin kyseenalaista kuuluisuutta osuudestaan Watergate-fiaskoon, hoiti tämän asian. Sen jälkeen CIA muutti Orwellin kirjan Vuonna 1984 filmatisoinnin lopun, niin ettei kävisi ilmi, että molemmat niin sanotun "kylmän sodan" osapuolet olisivat tavoitelleet samaa päämäärää.6 Ne käyttivät mediaa manipuloidakseen ihmisten mieliä, niin että he edelleen uskoisivat viime aikojen suurimpaan syötettyyn valheeseen: että USA johtaa maailmaa yksin oikeudenmukaisuuden puolustamisessa ja taistelussa pahaa vastaan.
Itse asiassa oli kylmällä sodalla tarkoituksensa. On aina oltava terroria harjoittava vihollinen, niin että tarvitaan hallituksen tarjoamaa "suojaa"—olkoot se sitten Stalin, Hitler, Saddam Hussein, Osama bin Laden tms. Ensin luodaan vihollinen ja useinkin varustetaan hänet sitten aseilla tai rahalla, joita hän tarvitsee tukikohtansa perustamiseen, sitten hänet tehdään pelottavaksi. Se on perusoppitunti nro 1 väestöjen hallinnassa. Sitä edusti erinomaisesti Orwellin teoksen Vuonna 1984 vihattu mörköhahmo Emmanuel Goldstein.
Miten hyvin Orwellin kirja sopiikaan tähän tilanteeseen, jossa me nyt elämme?7 Teosta Vuonna 1984 lukiessa paljastuu mennyt, nykyinen ja tuleva aivan silmien edessä. Se on mestariteos.
Hallitukset ovat aina harjoittaneet propagandaa, varsinkin sodan aikana. Mutta siitä on tullut yhä ohjailevampaa kuluneen vuosisadan aikana. Nykyään kuulee usein puhuttavan jostain henkilöstä hallituksen virallisena "myyntimiehenä". Tällaisen "myyntimiehen" tehtävänä on pistää vauhtia tapahtumiin ja toimintaan, niin että ne voidaan tulkita ainoastaan "myyntimiehen" haluamalla tavalla.
Eräs hyvin mielenkiintoinen kirja koko tästä aihepiiristä on Stuart Ewenin teos PR: A Social History of Spin.8 Se on kiehtova johdatus PR:n sisäpiiritoimintaan ja varsinkin siihen, miten PR:stä tulee "vauhditusta". Eräs pääsiallisia tutkimuskohteitani on viime aikoina ollut tutkia, miten järjestelmällisesti PR:ää ja "vauhditusta" on käytetty ihmisten manipulointiin kautta historian.9 Tässä kirjassa esitetään mielenkiintoinen (vaikkakaan ei odottamaton) väite, että PR:n vauhdituksen historian juuret ulottuvat valistuksen näkemykseen, jonka mukaan absoluuttista totuutta ei ole olemassa.10 Totuus on yksinkertaisesti sitä, mitä kukin esittää sen olevan! Toisin sanoen totuuden voi napata itselleen; kukaan ei välitä siitä, mitä se sisältää ja jokainen voi valita sen "totuuden", joka hänelle parhaiten sopii. Epärehellisyydestä on tullut hallitseva instituutio, kun totuus alistetaan vallalle.
Eräs PR:n "perustajista" oli Wienissä syntynyt Edward L.Bernays (1891-1995), joka muutti vanhempineen Yhdysvaltoihin vuonna 1892. Psykoanalyysin keksijä Sigmund Freudin oli Bernaysin eno. Bernaysin äiti Anna oli Freudin sisar.
Bernays kuvasi enonsa olevan hänen oppi-isänsä, jonka teoriat "alitajunnasta" vaikuttivat Bernaysin käsityksiin joukkojen ajattelun manipuloinnista. Nykyään myönnetään yleisesti, että Bernays on luonut pohjan kaikelle aikamme ihmisten ajatteluun vaikuttamiselle. Hän on tässä suhteessa raskaan sarjan tekijä. Life Magazin nimesi hänet erääksi kaikkein vaikutsvaltaisimmaksi henkilöksi Yhdysvaltain historiassa, vaikka useimmat eivät ole edes kuulleet hänestä. Hän oli tuottoisa PR-tekniikoista kirjoittava kirjailija ja toimi monien kuuluisien ja vaikutusvaltaisten henkilöiden—mm. USA:n presidenttien ja muiden johtajien kuten Eleanor Rooseveltin ja aina Dwight Eisenhowerista Golda Meiriin(Israelin päämisnisterin vuosina 1069-74)—PR-neuvonantajana eli "myyntimiehenä".
On enemmänkin kuin ironista, että Bernays, joka oli juutalainen, oli yksi Hitlerin kansanvalistus- ja propagandaministerin Joseph Goebbelsin elämään ja ajatteluun eniten vaikuttaneista (kirjallaan Crystallizing Public Opinion)! Bernaysin kirja eli Goebbelsin kirjaston hyllyillä ja vaikutti tämän natsien yhteiskunnallisen vaikuttajan ajattelun muotoutumiseen tämän myydessä Hitleriä ja hänen polittiikkaansa yleisölle.
Bernaysin monet kirjat ovat vaikuttaneet länsimaailman hallitusten manipulatiivisen politiikan muotoutumiseen kautta koko viimeisten 80 vuoden ajan. Eräs niistä oli Propaganda, joka on kirjoitettu vuonna 1927. Hän tähdentää:
Jos me ymmärrämme joukkojen mielen mekanismeja ja motiiveja, nyt on mahdollista kontrolloida ja johtaa joukkoja tahtomme mukaan heidän sitä huomaamattaan.
Ja vielä:
Demokraattisessa yhteiskunnassa on joukkojen järjestäytyneiden tapojen ja mielipiteiden tietoinen ja älykäs manipulaatio tärkeä tekijä. Ne, jotka manipuloivat tätä näkymätöntä yhteiskunnan mekanismia, muodostavat näkymättömän hallituksen, joka on meidän maamme todellinen hallintavoima.
Huomaa erityisesti sanonnan "demokraattinen yhteiskunta" käyttö tässä. Näitä teoksia lukiessa huomaa sen Suuren Valheen, joka kummittelee kaikessa hallituksen propagandassa—varsinkin koskien heidän väitettyä demokratian kannattamistaan. Demokratia voi muuttua helposti valepukuiseksi totalitarismiksi. Sillä ne ihmiset, jotka kansa on valinnut, eivät todellisuudessa hallitse heidän maataan. Kuten Bernays toteaa, on olemassa "näkymätön hallinto, joka on maan todellinen hallitseva voima". Heitä kutsutaan joskus nimellä "Illuminati". Minä kutsun heitä pimeyden voimiksi. Manipuloijiksi. Tämän aikakauden pimeyden voimiksi.
Vuonna 1955 Bernays oli mukana toimittamassa kirjaa The Engineering of Consent, jonka nimeä (vapaasti käännettynä= suostuttelutaito tai mielipiteenmuokkaus) on itse asiassa käytetty PR:N määritelmänä. Mietipä tuota sanontaa huolellisest: "Suostuttelutaito" tai "mielipteenmuokkaus". Onko demokratiassa nykyään kyse nimenomaan sellaisesta? Ihmisten manipuloinnista tekemään valintoja, joiden he luulevat perustuvan heidän omiin mielipiteisiinsä, on suostuttelua ja mielipiteenmuokkausta. Onko sitten mikään ihme, että "demokraattisiksi" itseään väittävät poliitikot ovat niin hanaksti käyttäneet Bernaysin tekniikoita?
Totisesti on Bernaysin perintö ollut valtaisa poliittisissa ja hallituksen piireissä. Kuitenkaan eivät useimmat ihmiset maailmassa ole koskaan edes kuulleet tästä miehestä, joka on niin suuresti vaikuttanut maailman muotoutumiseen.
Tällä on tärkeä yhteys Tony Blairin nousuun ja hänen kuin ihmeen kautta luomaansa "uuteen työväenpulueeseen", mikä on eräs suurimpia PR-manipulaatioita ja "pyörittäjätohtoreiden" (spin-doctors) myyntimenestyksiä koko Ison Britannian historiassa! BBC:n televisio-ohjelmien lehdistötiedotteessa maaliskuussa 2002 esitetyistä TV-ohjelmista The Rise of the All-Consuming Self and the Influence of the Freud Dynasty - From Sigmund to Matthew, todetaan:
Freudin dynastia on tämän kiehtovan yhteiskunnallisen kertomuksen ytimessä aina Sigmundista Matthewhin: Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud; Edward Bernays [Freudin sisarenpoika], joka keksi PR:n; Anna Freud, Sigmundille omistautunut tytär; ja oman aikamme PR-guru, Sigmundin lapsenlapsi Matthew Freud, josta tuli osa uutta markkinointikulttuuria, joka valtasi Ison Britannian politiikan, kun uusi työväenpuole nousi valtaan 1990-luvulla.
Markkinointikulttuuri? Mitä tekemistä sillä on hallituksen kanssa? Enemmän kuin uskoisimme. Hallituksen propaganda muokkaa ja kontrolloi ihmisten mieliä tavoilla, joista emme ole aikaisemmin osanneet uneksiakaan.12 Näin tapahtui erityisesti Tony Blairin tultua valituksi Englannin vaaleissa uuden työväenpuolueen helmoissa, mikä oli pelkkää stalinismia suositun sosialismin kaapuun pukeutuneena. Tosiaankin, New Labor on kuin Amerikan uuskonservatiivisen puolueen peilikuva (uuskonservatiivinen älymystö—aina Leo Straussista, Irving Kristolista, Seymour Martin Lipsetistä, Norman Podhoretzista ja Nathan Glazerista sellaisiin ideologisiin perillisiin kuin Lewis "Scooter" Libbyyn, Elliott Abramsiin, John Boltoniin, David Wurmseriin, joka oli jossain vaiheessa puolustusmininsteri Paul Wolfowitzin apulaissihteeri, puolustusministeriön alivaltiosihteeriin Douglas Feithiin ja Richard Perleen, joka on Pentagonin puolustuspoliittisen valiokunnan entinen puheenjohtaja— ovat kaikki alunperin olleet pragmaattisia entisiä stalinisteja, jotka esiintyvät konservatiiveina. Jota he eivät kerta kaikkiaan ole).
Katsokaa, miten ihmiset on saatu uskomaan, että Osama bin Laden on maailmankaikkeuden bête noir ja että on olemassa terrorisminvastainen sota, jonka avulla hänet on etsintäkuulutettu ja saatava kiini "elävänä tai kuolleena". Lukuisat lähteet väittävät, että Bin Laden on toiminut CIA:n käsikassarana monien vuosien ajana aina Afganistanin ja Neuvostoliiton välisestä sodasta alkaen. Osama bin Ladenin demonin heiluttaminen yleisön silmien edessä ikäänkuin hän olisi heidän vihollisensa numero uno on samankaltainen temppu kuin se, miten Isoveli käyttää Emmanuel Goldsteinia kansan vihollisena teoksessa Vuonna 1984.
Sellaisen kuolettavan vihollisen luominen, jota ei voida löytää ja joka saa aikaan ihmisissä kauhua, on klassista väestön kontrollointia.
Hallitukset tietävät varsin hyvin, miten harjoitetaan mielenhallintaa. Se, joka hallitsee mieliä, hallitsee maailmaa. Jos haluat ymmärtää, mitä tänään tapahtuu ottaen huomioon hallituksen harjoittaman eksytys ja mielenhallinta, etsi käsiisi hyvää luettavaa tästä aihesta.13
Oletko koskaan miettinyt, miksi huumeiden käyttö—varsinkin nuorten keskuudessa— on saanut niin valtavat mittasuhteet viimeisten 30 vuoden aikana? Ei tarvita paljonkaan tutkimustyötä, että huomaa Amerikan CIA:n—nuorten radikaalisuuden ja sodanvastaisen aktivismin yllyttämänä— järjesti aluksi nuorisokulttuurin epävakauden psykedelisten huumeiden joukkokäytöllä 1960-luvulla.14 Tästä on kirjoitettu hyvin paljon.
On mitä epätodennäköisintä, että LSD ja psykedeliset kokeilut olisivat saaneet niin keskeisen aseman nuorisokulttuurissa, ellei CIA olis popularisoinut sitä mielenhallintatekniikoidensa kautta. Ei ole liioiteltua sanoa, että 1960-luvun vastakulttuurin dekadentti meno oli CIA:n kylvämää, koska se avasi oven seksuaaliselle vallankumoukselle, transpersonaalin psykologian ja itämaisen mystiikan räjähdysmäiselle leviämiselle, psykogeenisille huumeille, koko kukkaiskansailmiölle, jotka kaikki olivat osa massiivista suunnitelmaa. Saimme tietää myöhemmin, että jopa Harvardin yliopiston psykologian professorista huumeguruksi muuttunut Timothy Leary oli CIA:n agentti, puhumattakaan siitä, että beat-runoilija Allen Ginsberg, Yksi lensi yli käenpesän-teoksen kirjoittaja Ken Kesey, Grateful Deadin kitarisi/laulaja Jerry Garcia ja bandin biisien kirjoittaja Robert Hunter kokeilivat kaikki ensimmäisen kerran LSD:tä CIA:n mielenhallintaohjelman ansiosta vuosina 1959-60 Menlo Research Instituten tutkimuslaitoksessa Palo Altossa Kaliforniassa, mistä hyvästä he saivat palkkaa $75 päivältä.15 Mielenhallinnan tutkija Jim Keith toteaa:
FBI:n muistion mukaan vuodelta 1968 Grateful Deadin johtaja Jerry Garcia palkattiin "kanavoimaan nuoruuteensa kuuluvaa toisinajatteluutta ja kapinaansa miedompiin ja vähemmän uhkaaviin suuntiin".16Se oli silloin ja on vieläkin CIA:n päämäärä: tehdä nuorisosta vähemmän radikaalia ja tehdä nuorisosta sopeutuvampaa, passiivisempaa, turrutettuja sätkynukkeja, jotka meditoivat tuijottaen omaan napaansa ja jotka välittivät enemmän seuraavasta "auringonpaisteen keltaisesta" annoksestaan kuin siitä, mitä hallitus sattui puuhaamaan. Tätä toteutettiin systemaattisesti monien vuosien ajan.
Mielenhallintaa ja manipulaatiota on käytetty lukemattomilla tavoilla muutosten aikaansaamiseksi yhteiskunnassa ja yhteiskunnan moraalissa. Se kaikki on osa "suostuttelua/mielipiteenmuokkausta", josta puhuimme aikaisemmin. Muista, että uskomme Antikristuksen järjestelmän olevan paljon radikaalimpaa kuin mistä olemme nyt puhuneet! Emmekä me joudu siihen sattumalta.
Eräs kaikkein tehokkaimpia keinoja saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia ovat joukkoliikkeet. Joukkoliikkeet ovat kuin yhteiskunnallisen muutoksen viruksia. Niiden avulla saadaan aikaan nopeita ja laajoja muutoksia tehokkaasti, olkoot sitten vallanpitäjien toiveet minkälaisia tahansa.
Esimerkiksi eräs kaikkein yhteiskuntaan radikaaleimmin vaikuttaneista joukkoliikkeistä, jolla on ollut eritääin suuri vaikutus, on ollut feminismi. Kuinka monet ihmiset (tai edes feministit) tietävät, että CIA:lla oli sormensa pelissä myös nykyajan feminismin synnyssä?
Feministinen liike on joukkoliike, jolla on ollut mitä suurin vaikutus nykyajan historian aikana. Niin pian kuin ihmisen todellista seksuaalisuutta manipuloidaan ja miehen asema perheen päänä poistetaan, alkaa kierre, jossa monet muutkin turmeltuneet muodot sukupuolten välisissä suhteissa ja sukupuolisessa identiteetissä saavat alkusa. Ja se onkin varmuudella ollut tarkoituksena feminismiä propagoitaessa kaikkialla maailmassa. Se on aivan mullistava muutosvoima.
Jos jopa feminismi on maailman salaisten voimien sytyttämä joukkoliikkeenä, on täysin mahdollista, että muutkin viimeaikaiset, turmelevat joukkoliikkeet, joihin sisältyy politiikkaa ja uskontoa, on manipuloitu samaan tapaan yhteiskunnallisesti.
Kommunismi on myös esimerkiksi toinen klassinen esimerkki joukkojen yhteiskunnallisesta manipuloinnista yhteistyössä länsimaiden poliitikkojen, pankkiirien ja heidän tiedusteluverkostojensa kanssa.20Bolshevikkien vallankumous oli eliittivoimien liikkeellepanema keino saada Venäjän ääripää hallintaan. Siitä alkaen on jokainen puoli valvottu tarkkaan. Länsimaiden tiedustelupalvelut käyttivät kylmää sotaa keinona varmistaa, että USA:n ja Ison Britannian väestöt pelkäisivät niin paljon Neuvostoliiton hyökkäystä, että ne tottelisivat kuuliaisesti omia hallituksiaan.21 Samanlainen pelon lietsonta on ilmeistä viimeaikaisissa sodissa 9/11:n jälkeen.
Myös "vapaa Tiibetti" -liikettä niinkuin monia muitakin liikkeitä voidaan käyttää harhauttamistarkoituksessa.22 Sentähden Tiibet leimahtaa säännöllisesti uutisiin myötätuntoa herättävänä aiheena (vaikka yleensä tarvitaan sellaisia uutisaiheita nykyään silloin, kun halutaan peitellä median paljastuksia USA:n valtavasta määrästä sotarikoksia, joita tapahtuu kaikissa maailman ongelmakohteissa).
Salaiset tiedusteluoperaatiot muodostavat suuren osan siitä, miten "laittomuuden salaisuus" soluttautuu maailman kulttuuriin. Olkoot sitten kysymys MI5:stä, MI6:sta, KGB:stä, Mossadista tai CIA:stä, ne esiintyvät ikäänkuin hallinnon välttämättöminä turvallisuusagentteina, mutta todellisuudessa ne toimivat salaisina poliisivoimina ja yksityisarmeijana, jotka pakottavat uuden maailmanjärjestyksen pystyttämisen uhkauksin, terrorilla, eksytyksellä ja mielenhallinnalla.
Kaikki tämä on käsittämätöntä useimmille ihmisille. Koska heidän mieliään hallitsevat voimat ovat aivopesseet heidät suodattamaan pois kaiken sellaisen informaation, joka ei käy yksiin niiden normien kanssa, joita nuo hallitsevat voimat ovat heille asettaneet, he kieltäytyvät uskomasta paljastajien totuudenmukaisia paljastuksia, joko tahallisen tietämättömyyden, isänmaallisten periaatteiden tai poliittisen suuntauksen takia tai yksinkertaisesti koska he eivät voi millään sallia itsensä uskoa sellaista, joka uhkaisi liikaa heidän herttaista maailmankuvaansa. Mutta nämä eivät ole ainoastaan poliittisia ja yhteiskunnallisia realiteetteja; ne ovat myös hengellisiä realiteetteja. Ennenkuin kristityt käsittävät, että politiikka ja hallinto aiheuttavat hengellistä luopumusta, luopioseurakuntien jäsenten silmillä säilyy vahva tietämättömyyden verho.
Toinen asia, jolla globaali salaliitto pönkittää valta-asemiaan on
Eräs mielenhallinnan klassisista menetelmistä on äärimmäisen järkyttävien näkymien käyttö—varsinkin televisiossa maksimivaikutuksen aikaansaamiseksi—jotka saavat kokonaiset väestöt altistumaan manipulaatiolle ja alistumaan auktoriteeteille.
Yksilöllisyyden tukahduttamiseksi ja ihmisten ohjelmoimiseksi hyväksymään sokeasti ontot auktoriteetit, on äärimmäinen shokki eräs keino tehdä ihmisistä alistuvia ja muokattavia.
Entisen Walesin prinsessan Diana Spencerin kuolemaan liittyvää hysteriaa käytettiin hyväksi estoitta. Shokki ja hämmennys olivat taustalla, kun Benjamin Creme, joka on jo pitkään esittänyt maailman vapahtajaksi väitettyä "Maitreyaa", kuvasi yhteiskunnan tunteenomaista hysteriaa "kenraaliharjoituksena siihen, mitä Julistuksen päivänä tulee tapahtumaan maailmanlaajuisesti".31 "Julistuksen päivä" on esoteerinen viittaus siihen päivään, jolloin heidän vapahtajansa ja maailman johtaja astuu näyttämölle. Meillä täällä Isossa-Britanniassa on yhtä paljon vaikeuksia uskoa viralliseen tarinaan Dianan kuolemasta kuin amerikkalaisilla on 9/11 tapahtumiin. Siinäkin on tuloksena hämmennys ja ihmisten haavoittuvuus. Se on pääasia.
World Trade Centerin tuho 11.9. oli hätkähdyttävä esimerkki väestön shokista, jota näytettiin televisiossa yhä uudelleen ja uudelleen. Ainakin näin jälkeen päin ajatellen voimme nähdä kuolettavan vaarallisen vihollisen luomisen, jota ei voida löytää ja joka saa ihmisten mielissä aikaan kauhua—joka on klassista väestönhallintaa, jota suoritetaan kuolettavan tehokkaasti 9/11 järkyttävien tapahtumien avulla.
Pentagonin suunnitelmat Amerikan uutta vuosisataa varten tarvitsivat Pearl Harbourin suuruusluokkaa olevan tapahtuman Amerikan muuttamiseksi. On aika paljon todisteita, jotka viittaavat sisäpiirin osallisuuteen.24 Menen jopa niin pitkälle, että väitän, että jokainen, joka ei näe 9/11:n harhautuksen läpi—muuttamatta asennettaan ratkaisevasti—ei todennäköisesti tule myöskään näkemään sen harhautuksen läpi, joka tapahtuu Antikristuksen paljastuessa. Ajattele tätä hyvin huolellisesti, sillä siihen sisältyy valtava enemmistö tunnustavista kristityistä. Sisällytkö sinäkin heihin?
Erään alaviitteessä mainitun kirjan alaotsikko sanoo sen ytimekkäästi: Terroripolitiikka ja joukkojentaivuttelu. Se on pelin henki. Mielenhallinta väestöön kohdistuvan shokin avulla. Naomi Klein on luetteloinut tällaista joukkoshokin hyväksikäyttöä erinomaisessa kirjassaan The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism.25 Kirjan omassa julkistamistiedotteessa sanotaan:
Shokkioppi on mukaansatempaava tarina siitä, miten Amerikan "vapaiden markkinoiden" politiikasta on tullut koko maailmaa hallitseva ilmiö—käyttämällä hyväkseen tuhojen järkyttämiä ihmisiä ja maita.26
Traumatisoituneita ihmisiä on paljon helpompi hallita ja käyttää hyväksi. Sentähden pahojen voimien on saatava aikaan joukkoshokkeja, voidakseen harjoittaa turmeltunutta auktoriteettiaan. 9/11 oli ainoastaan kenraaliharjoitus. Monia sellaisia tahallisesti aikaansaatuja ja/tai hyväksikäytettyjä shokkeja tulee tapahtumaan—luonnonkatastrofeja voidaan käyttää hyväksi ja terroristihyökkäyksiä, jotka ovat todellisuudessa väärän lipun alla tapahtuvia, jne. Kun koko maailman väestö tutisee en masse äärimmäisen huippushokin jälkeen, silloin he ovat lopulta valmiita kauan odotettua vapahtajaansa varten—Antikristusta varten, joka on pukeutunut lampaan asuun.
Viime vuosisadalla—tarkemmin sanoen vuonna 1970—Alvin Toffler kirjoitti teoksen Future Shock27, jossa hän otti käyttöön uusia sanontoja, joista tuli heti jokapäiväiseen sanastoon kuuluvia ("esim. informaatiotulva") ja jotka myös ennustivat, että muutokset taphtuisivat niin nopeasti, että monet hätääntyisivät ja hämmentyisivät. Tuota hämmennystä ovat turmeltuneet voimat käyttäneet hyväkseen häikäilemättömästi pommittaessaan ihmisiä shokilla toisensa jälkeen. On kysymys monihaaraisesta operaatiosta.
Miten tarkkoina meidän pitäisikään olla! Sen tähden uskonkin, että on hyvin tärkeää olla tietoinen tästä kaikesta. Aivan samaan tapaan kuin se, että kristitty on riippuvainen jostain, rajoittaa hänen vapauttaan kaikesta orjuudesta, samoin se, että kristitty antaa propagandan harhauttaa itsensä, vie pohjan hänen arviointikyvyltään ja mahdollisuudelta välttyä olemasta sopuli tässä maailmassa. Apostoli Paavali sanoi: "ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat" (2.Kor.2:11). Eikä niiden pitäisi olla meillekään tuntemattomia.
Kun Karl Marx—kritiikkinä erääseen Hegelin teokseen—kirjoitti kuuluisat sanansa, "Uskonto on oopiumia kansalle", hän ei ilmaissut sitä kansaa halveksien, vaan pikemminkin myötätunnosta heitä kohtaan, kuten asiayhteys osoittaa. Hän sanoi, että "uskonto on alistetun olennon huokaus, sydämettömän maailman sydän". Hän näki uskonnon jonkinlaisena lievikkeenä joukoille, jonka avulla he saisivat lohdutuksen tulevassa elämässä.
Oman aikamme valtaeliitti tietää varsin hyvin, että eräs parhaista keinoista hallita ihmisiä on tehdä se uskonnon avulla. Vaikka uskontoja onkin syntynyt spontaanisti kautta historian ja ilman paljoakaan ulkopuolista apua, tosiasia on kuitenkin, että valtaeliitti ymmärtää täydellisesti, miten uskontoa voidaan käyttää eräänlaisena mielenhallinnan muotona.
Koko uskonnon kenttä on tarjonnut äärimmäisen hedelmällisen maaperän psykologisten operaatioiden—tunnetaan sotilastiedustelupiireissä nimityksillä "PSYOP" ja "PSY-WAR". Tiedustelussa on aina käytetty PSYOPsia sen tarkoitusten saavuttamiseksi—pelaamalla peliään ihmisten mielen kanssa joko jonkinlaisten psykoaktiivisten aineiden, hypnoottisen manipulaation tai henkisen tai hengellisen harhautuksen avulla.
On olemassa todisteita monien uusien kulttien ja ulkopuolisen asioihin puuttumisen välisistä yhteyksistä. Tämä ei siis ole pelkkää spekulointia. CIA:n laajamittaisen LSD:hen perustuneiden mielenhallintatekniikoiden 1960-luvulla Kaliforniassa luoman kulttuurin (josta olemme jo edellä esittänet tietoa) oli täydellistä maastoa uskonnollisten kulttien levittämiselle. Tästä aikakaudesta puhuessaan International Society for Krishna Consciousnessin (ISKCON) tiedottaja kirjoitti:
Psykedelinen New York toivotti meidät tervetulleiksi takaisin. LSD oli tullut markkinoille ja kiihotti mediaa; näytti siltä, että kaikki käyttivät huumeita ja harrastivat astraalimatkoja ja lukivat tiibetiläistä kuolleiden kirjaa. LSD-kultteja syntyi Green Villagessä ja Lower East Sidella. Opiskelunsa lopettaneet opiskelijat ja professorit matkustelivat muinaisiin aurinkokulttuureihin ja asuivat alkuasukkaiden, shivaiittien ja huicholien kanssa ja käyttivät hallusinogeenejä haastatellen kulkureita, shamaaneja, joogeja ja guruja. Ja nyt ilmestyy A.C. Bhaktivedanta Swami yhtäkkiä takapihallemme ikäänkuin koko tämä kaoottinen näyttämö olisi jonkun tahallaan pystyttämä.
Ja tosiaankin, tuo kaoottinen näyttämö olikin rakennettu—ei ainoastaan Swami Bhaktivedantaa, vaan koko sitä kulttien kirjoa varten, joka syntyi siihen aikaan ja joka oli yksinkertaisesti CIA:n psykologisten oeraatioiden (PSYOPsien) tulosta.
Samoin MI5:lla ja MI6:lla on ollut sormensa pelissä monissa mielenhallintahankkeissa, kuten esimerkiksi Tavistock Institutessa. Toisella puolella Atlanttia on runsaasti dokumentteja CIA:n osallisuudesta scientologian, Krishna Consciousnessin, Sun Myung Moonin unifikaatiokirkon, Oregonin Rajneesh yhteisön, 1960-luvun Moral-Re-Armament -ryhmän, Jim Jonesin Guyanan Jonestownin kultin ja muiden järjestämisestä.
CIA oli soluttautunut jopa entiseen Cult Awareness Networkiin (CAN) (scientologia-kirkko kaappasi CAN:in vuonna 1996!). Kontrolloimalla sekä kultteja että kulttien paljastajia se hallitsee joka soppea ja pitää huolen siitä, ettei vääriä asioita paljasteta.
Joka tapauksessa on kulttien paljastamisesta paljonkin hyötyä: Se mahdollistaa niiden takana olevien eri tahojen kokeilut erilaisilla mielenhallintamenetelmillä populaatioiden tasolla, sen avulla luodaan soluttautujia, joita voidaan käyttää muissakin tiedustelutehtävissä (varsinkin "mustissa operaatioissa"), sen avulla saadaan monia ihmisiä juuttumaan noihin ympyröihin ja epävakautettua sillä tavoin yhteiskuntaa ja sillä saadaan hankittua paljon rahaa (esim. moonilaiset), jne. Kaiken sen takana on pyrkimys saada aito hengellisyys huonoon huutoon—mitä tahansa Kristuksen halventamiseksi ja evankeliumin tuhoamiseksi.
Ajattelet ehkä, että oli hyvin vaikeaa saavuttaa sellainen hallinnan taso, jota tarvittaisiin kaiken sen toteuttamiseksi, jota olemme edellä kuvanneet. Jos olisi kysymys vain ihmisten aikaansaannoksista, asia olisikin niin. Mutta me puhummekin demonivoimien luovuttamisesta ihmisten hankkeisiin.
Monet eivät käsitä, miten paljon lonkeroita näillä tiedusteluyksiköillä on. CIA:lla on ollut puoli vuosisataa käytössään soluttautumiseen ja manipulointiin. MKULTRA, josta aiemmin puhimme, aloitti toimintansa 1950-luvun lopulla ja toimi kautta koko 60-luvun vaikuttaen USA:n yhteiskuntaan ja kulttuuriin mitä suurimmassa mittakaavassa. Siihen sisältyivät LSD:n laaja levitys ja sairaaloissa ja klinikoissa eri puolilla USA:ta tapahtuneet aivopesukokeilut. Kaikki tämä on dokumentoitu, jopa senaatin komiteoiden taholta.30 MKULTRAn lapset elävät ja toimivat keskuudessamme nykyäänkin, ehkäpä soluttautuneina ja muutosagentteina yhteiskunnan kaikilla tasoilla.
Englannissa oli vastaavia mielenhallintakokeiluja, joihin sisältyi uskonnollisia kultteja, joita tiedustelupalvelujen agentit hoitivat—tällä kertaa ei LSD:n avulla, vaan ulkoapäin tulevilla äänillä. Kaksi Ison-Britannian entistä tiedustelu-upseeria, Sheena Govan ja hänen alaisensa Dorothy McLean käyttivät hyväkseen Eileen Caddyä rohkaisten häntä —äärimmäisiä aivopesutekniikoita käyttäen—kuvittelemaan näkemiensä näkyjen ja kuulemiensa äänien olevan peräisin henkiolennoilta, mikä johti vuorostaan "Findhorn Foundationin" perustamiseen. Sillä on ollut valtava vaikutus New Age (uuden aikakauden) liikkeen ajatteluun ympäri maailmaa ulottuen suoraan YK:hon asti31. Säätiö järjestää myös erittäin voimallisia johtajuusseminaareja tärkeille liikeyrityksille ja paikallishallinnolle. Entinen tiedusteluagentti Dorothy Maclean työskentelee nykyään yhdessä Findhornin entisen, David Spanglerin kanssa toimineen johtajan (1970-1973) kanssa Lorian Association -seurassa Washingtonissa. Findhorn oli Ison-Britannian MKULTRA ja on sitä vielä tänäänkin.
Näiden tiedustelupalvelujen synnyttämien uskonnollisten/hengellisten hankkeiden vaikutus on levinnyt kaikkialle maailmaan koskettaen miljoonia ihmisiä—joista jotkut manipuloivat ja toiset vain seuraavat "johdatusta".
Ajattelepa Helen Schucmanin "kanavoimaa" kirjaa A Course in Miracles. Schucman oli psykologian professorina Columbia Universityn lääkäreitä ja kirurgeja kouluttavan korkeakoulun psykologian osastolla entisen CIA-työntekijän William Thetfordin alaisena. Thetford oli tosiaankin toiminut "Subproject 130: MKULTRAssa".33 Ajattele sitten Helen Schucmania, joka ateistina ollessaan kanavoi muka "Jeesukselta" saamansa sanomat, joiden perusteella hän kirjoitti 1300-sivuisen kirjan, joka on johtanut miljoonia ihmisiä keijujen maahan! Koko asetelma on vähintäänkin epäilyttävä.
Mitä tulee tiedustelupalvelujen suorittamaan kulttien manipulointiin, on ollut paljon spekulointia hippien huumekulttuurista, joka irrottautui radikaalisti perinteisistä uskomuksista ja perhe- ja sukupuolirooleja koskevista käsityksistä ja monista muista asioista.
Seurakunta on tietenkin keskeinen kohde. Tutkittuani nykyajan karismaattista liikettä ja nk. merkkien ja ihmeiden liikettä, jotka syntyivät suoraan Jeesus-liikkeestä, en olisi yhtään hämmästynyt, jos löytäisin sieltä mielenhallinnan vaikutusta.34 Tarkastellessani sitä, miten nk. Torontoherätys laskeutui seurakuntiin ylittäen jopa Atlantinkin, se vaikutti erityiseltä eksytyksen aallolta—joka pilkkasi kiivaasti kaikkia, jotka uskalsivat kritisoida sitä.
Heti alusta asti seurakunta, joka on näkyvä organisaatio maailmassa, on ollut soluttautumisen muodossa tapahtuvien hyökkäysten kohteena. Uudessa Testamentissa on monia esimerkkejä sellaisista seurakuntaan tunkeutumisista eri aikoina ja eri paikoissa ja eri tarkoituksia varten: "Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia" (Ap.t.20:29). "Noiden pariimme luikerrelleiden valheveljien tähden (jotka olivat hiipineet sisään)" (Gal.2:4). "teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä" (Juud.4).
Uusi erotteleva aalto tuli karismaattisen liikkeen mukana 1960-luvulla. Sen tarvitsi vain käyttää hyväkseen tiettyjä helluntailaisuudessa jo olevia elementtejä saadakseen aikaan kiistoja seurakunnissa kaikkialla maailmassa. Minulle Las Vegas -showtyyppiset ilmiöt, jotka tunnetaan nimityksellä "kaatuminen Pyhän Hengen vaikutuksesta", manipulatiiviset, pelkoa herättävät "demonien ulosajamispalvelutoiminnat" (joiden mukaan demonit asuvat uskovissa rinnakkain PyhänHengen kanssa!), "Torontoilmiö" ja kaikki sen vesat, olemukseltaan newageläinen "uskon sana"- ja "uskolla parantamisliikkeet"—kaikki ne ovat varoitusmerkkejä tunnustaville kristityille, jotka ovat unissakävelijän tilassa.
Selvittyäni itse okkultismista, olen keskustellut monien itämaisista ja uuden aikakauden liikkeen (New Age) kanavointiryhmistä lähteneiden kanssa, joita kuohuttaa se, että monia niissä esiintyneistä ilmiöistä esiintyy myös niissä karismaattisissa seurakunnissa, joissa he ovat kutsuttaessa vierailleet (mutta eivät tehneet sitä enää toista kertaa). He havaitsivat huomattavan samankaltaista kielilläpuhumista, pyhää naurua ja koiran haukuntaa, lattialla vääntelehtimistä sen jälkeen kun oli ensin kaaduttu lattialle hengen voimasta ja muita ilmiöitä, joita he olivat aikaisemmin kokeneet harrastaessaan okkultismia ennen kristityiksi tuloaan. Ilmassa liikkuva voima oli pelottavan, häiritsevän samanlainen.
Sitäkin hälyttävämpää on se, että jotkut näiden karismaattisten villitysten, näiden merkkien ja ihmeiden suurimmat apostolit ovat olleet näiden ilmiöiden välittäjiä ja samanaikaisesti eläneet salaista elämää harjoittaen homoseksuaalisuutta, sodomiaa toisena hetkenä ja sitten laulaneet kielillä ja kaataneet joukoittain ihmisiä seuraavana hetkenä.
National Association of Evangelicals -yhdistyksen viimeaikainen puheenjohtaja ja Colorado Springsin megakirkon pääpastori Ted Haggard harrasti homoseksuaalisia akteja hierontaterapeuttinsa kanssa (SCP-lehdessä on ollut artikkeli koskien Haggardin lankeemusta) ja vuodatti samoihin aikoihin karismoja lavalla hikoillen kuin rocktähti suurten kansajoukkojen villiintyessä täysin palvontaan.
Chuck Smith antoi mielellään Calvary Chapel -liikkeen alkuaikojen supertähtiapostolille Lonnie Frisbeelle lava-aikaa eturivissä. Life ja TIME -lehtien sivuilla koreili kuvia Lonniesta kastamassa nuoria vastakääntyneitä median juhliessa häntä Jeesus-liikkeen ikonina. Sitten Frisbeen oli riisuttava naamionsa julkisuudessa saatuaan AIDSin. Frisbee tunnusti kuherrelleensa pitkään homoseksuaalisten rakastajiensa kanssa karismaattisten manifestaatioidensa huippukautena. TV:n dokumenttiohjelma Frisbee: The Life and Death of a Hippie Preacher on kammottava ja se sai Emmy-palkinnon vuonna 2005 http://www.lonniefrisbee.com . Frisbeen nähdään siinä lumoavan valtavia yleisömääriä magneettisesti Calvary Chapelissä yhtenä hetkenä ja tunnustavan sitten myöhemmin menettäneensä taistelun homoseksuaalisuuden kanssa.
Tai sitten saamme tietää, että karismaattista merkkien ja ihmeiden ryhmää, Kansas Cityn profeettoja perustamassa ollut "profeetta" Paul Cain tunnusti lopulta olleensa vuosien ajan alkoholisti ja harrastaneensa homoseksuaalisia suhteita samoihin aikoihin kuin hän profetoi väittäen puhuvansa Jumalan suulla ja voivansa tehdä ihmeitä. Lavalla ollessaan hän saattoi karjua hirvittäviä tuomioita pienempiä seurakuntia kohtaan; takahuoneessa taas kähmiä toisia miehiä.
On myös huolestuttavaa, että uskolliset hyväksyvät skandaalit turtuneina, jatkavat sitten eteenpäin ja vastaanottavat seuraavat voiteluaallot miehiltä, joilla on luonnottomat äänet, outoja maneereja ja jotka jatkavat päättömästi samaa rataa piittaamatta Raamatun voimakkaista varoituksista. Ne muutamat harvat, joilla on voimaa lähteä noista seurakunnista, kuiskailevat myöhemmin varjoissa, että heidät olivat vietelleet voimalliset valheelliset Pyhää Henkeä matkivat henget heidän ollessaan jonkinmoisessa transsissa.
Samoin kuin oli alkuseurakunnan aikana, tapahtuu nytkin paljon soluttautumista seurakuntiin tarkoituksena horjuttaa niitä salaisin keinoin. Toisin sanoen ovat seurakuntaan soluttautuvat aina teeskennelleet olevansa kristittyjä—siinä onnistuen—eksyttääkseen ihmiset uskomaan mitä ikinä nuo soluttautujat haluavat heidän uskovan. Se on ilmiselvää nykyään, varsinkin pakanoiden ja homoseksuaalien taholta.
Olisi kuitenkin väärin kuvitella, että kaikki nykyään seurakuntiin soluttautuvat olisivat yksinketaisesti harhaoppisia, jotka haluavat levittää vääriä opetuksia. Alkuseurakunnassa yleistyi väärien oppien levittäminen koko ajan ja koska kristillistä oppia ei oltu kunnolla dokumentoitu tai levitetty, oli väärien opettajien helppo saada jalansijaa. Siihen aikaan riitti Saatanan strategian mukaisesti väärien oppien levittäminen aiheuttamaan seurakunnissa hämminkiä.
1900- ja 2000-luvuilla on historiallinen tilanne sellainen, että vaikka väärä opetus onkin niin laajalle levinnyttä, tarvitaan nyt muutakin soluttautumisen avulla vaikuttamista, jotta Saatanan eksytysstrategia olisi tehokkaimmillaan. Nykyään ei seurakuntiin soluttautumisen pääaseena olekaan enää pääasiassa harhaoppisten soluttautuminen (joita on jo valtavasti), vaan niiden soluttautuminen, jotka haluavat saada aikaan uuden maailmanjärjestyksen totalitaarisen politiikan ja synkretistisen uskonnon hyväksyntää. Tämä saavutetaan kaksikärkisellä hyökkäyksellä (a) murentamalla kyky arviointiin ja mielen käyttöön ja (2) käyttämällä propagandaa, jonka avulla saadaan uusi maailmanjärjestys vaikuttamaan kristinuskon kanssa sopusoinnussa olevalta. Tällä tavoin nykyajan soluttautujat tekevät töitä arvostelemalla tai halventamalla niitä, jotka vastustavat uutta maailmanjärjestystä seurakunnissa.
Meillä on tänään seurakunta, jossa työ on suurelta osin loppuunsuoritettu. Uskon, että "uskovien päässä" karismaattisesta liikkeestä olevat elementit käyttävät hyväkseen sen harrastamia johdatukseksi miellettyjä ilmoituksia ja profetioita, ja se saattaa jopa muodostua siksi kanavaksi, jonka kautta Antikristus voidaan myydä arviointikyvyttömälle ja arvioimattomalle, aivopestylle seruakunnalle.
Uskonto onkin nykyään eräs kaikkein menestyksellisimmistä vaikuttamisen välineistä monilla eri tasoilla.Se onkin ollut yksi totalitaarisen uuden maailmanjärjestyksen pystyttämisen tärkeimpiä edelläkävijöitä.
Eräässä New York Times Magazine -lehden haastattelussa 11.2.2001 tiedusteltiin John Foster Dullesin (USA:n ulkoministeri 1953-59) pojalta, roomalaiskatoliselta kardinaalilta ja jesuiitalta Avery Dullesilta, jonka setä on Allen Welsh Dulles (CIA:n perustaja ja johtaja 1953-61) hänen isänsä uskonnollisesta toiminnasta. Hän vastasi:
Isääni pyydettiin vuoden 1937 paikkeilla osallistumaan Kansainliiton konferenssiin Pariisissa. Siinä ei edetty kerta kaikkiaan lainkaan. Häntä inhotti kaikkien läsnäolleiden edustajien kansallismielisyys. Mutta sitten hän meni erääseen kokoukseen Oxfordissa ja huomasi, että ilmapiiri oli siellä aivan erilainen. Hän päätteli, että kristinusko oli se tekijä, joka vaikutti tuohon eroavaisuuteen ja hän kiinnostui kovasti seurakuntien/Kirkkojen käyttämisestä välineenä, jos niin haluatte, tuon kansallismielisyyden voittamiseen ja edistämään maailmanrauhaa.35 [korostus lisätty]
Eräs uuden maaimanjärjstyksen peruspilareita on kansallisen itsenäisyyden hävittäminen ja yhdentyneen maailman edistäminen "maailmanrauhan" luomisen varjolla tavoitteena pystyttää totalitaarinen globaali maailmanhallinto. He eivät ole niinkään "rauhan" kannattajia sellaisena kuin ihmiset sen käsittävät. He tarkoittavat "rauhalla" heidän totalitarisminsa universaalia hyväksymistä ja suostumista siihen.
On olennaisen tärkeää, että John Foster Dullesin paljastetaan tässä käsittäneen, että hän voi käyttää kristillisiä seurakuntia/kirkkoja ohjelmansa kulissina. (Kansainliiton seuraajaksi tuli aikanaan YK.) Tässä yhteydessä on merkittävää, että hän työskenteli herkeämättä CIA:n johtajaveljensä Allen Dullesin kanssa (jonka kanssa hän käytännöllisesti katsoen johti Yhdysvaltoja). Toinen veljistä toimi ovelasti salaisten järjestöjen, mustien operaatioiden ja globaalin hallitusten vallan horjuttamisen kautta.36
J.F. Dulles oli myös yhdistyneiden metodistien piispan G. Bromley Oxnamin ystävä. On mielenkiintoista huomata, että Oxnam saarnasi erityistä "Ristiretkeä uuden maailmanjärjestyksen puolesta" jo niinkin varhain kuin vuonna 1943.37 Kuten eräs Oxnamin elämäkerran arvioija asian ilmaisee:
Dulles ja Oxnam tulivat hyvin toimeen keskenään henkilökohtaisella tasolla ja Dulles itse oli aktiivinen presbyteerimaallikko Federal Council of Churches -kirkkoneuvostossa. Hän jakoi Oxnamin toiveet uudesta maaimanjärjestyksestä. [korostukset lisätty]
Edellä kirjoittava arvioija pilkkaa yritystä sanoen:
Oxnam ennusti uskonnollisen uskon interplanetaarisesta konferenssista lisäten, että "siellä ei ole sijaa fundamentalistiselle tai roomalaiskatoliselle erehtymättömyydelle, vaikka itse marsilaiset sitä vaatisivat!"
Jos Dullesin veljekset olisivat elossa tänään, he olisivat iloinneet nähdessään, miten heidän CIA:n ja hallituksen mielenhallintakäytänteensä ovat kantaneet hedelmää.
Tietenkin monet evankeliset ja fundamentalistit sanovat, etteivät he halua olla missään tekemisissä sellaisen liberaalin kristillisyyden ja uuden maailmanjärjestyksen sanoman kanssa, jota olemme kuvailleet. Vaikka he väittävät olevaansa immuuneja liberaalien ryhmien soluttautujien eksytykselle, heidän vastustuksensa päättyy siihen. Nykyään on tuollaisen uuskonservatiivisen asenteen soluttautuminen suorastaan epidemiana evankelisissa ja fundamentalistisissa piireissä.
Emme puhu nyt pelkästään ihmisolentojen salaliitosta. Tässä on kysymys pimeyden voimien systemaattisesta eksytyksen levittämisestä maailmanjärjestelmään. Älkäämme erehtykö tässä asiassa. Me puhumme Saatanan toiminnasta, josta Paavali ei halua meidän olevan tietämättömiä.
Sen ei pitäisi hämmästyttää meitä, että toimiakseen "hapatuksena" ja suodattaakseen filosofiaansa ja manipulaatiotaan tehokkaasti maailmaan ja kristilliseen kulttuuriin, demonien maailma toimii salassa (toistaiseksi). Se on Paavalin kirjeen taustalla Efesolaisille—jossa hän varoittaa salaisesta taistelusta "voimien" välillä, hyvän ja pahan välillä, erityisesti Ef.6:10-18:ssa—ja kutsuu seisomaan lujina pimeyttä vastaan. Siihen sisältyi sen valtakunnan ja toimintatavan tuntemus. Aikamme hallitusten tiedustelupalvelut, joilla on lähes rajattomat budjetit ja suoja syytteiltä tekemistään rikoksista, muodostavat täydellisen salaavan peitteen muutosagenteille, jotka harjoittavat pahuutta sen eri muodoissa, mm. rummuttaen sotaan.
Hyökkäys Irakiin, jota seurasi satojentuhansien siviilien kuolema on ollut yksi kaikkein räikeimmistä kansanmurhista ja epäoikeutetusta sodankäynnistä sitten Vietnamin sodan. Kuitenkin USA:n hallitus kykeni viemään sen läpi, koska suurin osa ihmisistä vaikeni. On mielenkiintoista, että eräässä The Daily Telegraph -sanomalehden raportissa sanottiin, että USA suorittaa "uutta imperialistista tehtävää, jossa keskitytään enemmänkin "psyopsiin" eli psykologisiin operaatioihin kuin tulivoiman käyttöön yhä lukuisampien hisorioitsijoiden ja strategien mukaan".40
Joukkotuhoaseita ja Saddamin potentiaalia koskevat valheet olivat itse osa psykologista operaatiota, ja suuria joukkoja ihmisiä huiputettiin sillä. Ainoastaan henkisesti köyhdytetty, turrutettu väestö voi olla noin myötämielinen sellaiselle sodankäynnille. Meidän vastuullamme on kasvattaa itseämme ja kieltäytyä lukeutumasta mielettömän väestön joukkoon.
Kun tarkastelen seurakuntaa tällä hetkellä, näen silmieni edessä tapahtuvan tragedian. Järjettömyys ja manipuloitu isänmaallisuus ovat tunkeutuneet kristilliselle näyttämölle ja saaneet aikaan coup d'état:n. On turhaa yrittää keskustella näistä asioista järkevästi sen kannattajien kanssa, koska loukkaukset ja loanheitto ovat astuneet veljellisen keskustelun ja empatian tilalle tämän päivgän kristillisessä maailmassa.
Evankelisuuden sisältönä on paljolti naurettava kontrolli, orjamainen yhdenmukaisuus ja muka-tutkimus, jotka ovat naamioituneet jeesustelevaan nöyristelyyn, kun taas fundamentalistien osastossa esiintyy pinnallista kiihkoisänmaallisuutta, joka esiintyy hengellisyyden ja moraalisen ylemmyyden kaavussa. Molemmat osapuolet ovat anteeksiantamattomalla tavalla nostaneet henkilökohtaiset shibboletit Raamatun perusoppien asemaan, niin että ne ovat kävelleet evankeliumin yli valheellisten uskon opinkappaaleidensa takia. Yritys keskustella näistä asioista altistaa ihmisen julkisesti häpäistäväksi ja juorujen kohteeksi—ei niinkään ei-uskovan maailman kuin tunnustavien kanssakristittyjen taholta! Se ei ole sitä kristinuskoa, jonka tunnen. Sellaisen käytöksen sormenjäljet kuuluvat aivan toiselle, pimeämmälle taholle.
Uskonto on ja tulee totisesti olemaan edelleenkin voimallinen väline uuden maailmanjärjestyksen pystyttämisessä. Eksytyksen agentit tulevat aina olemaan nopeita käyttämään uskontoa tällä tavalla, koska sen avulla voidaan harjoittaa mielenhallintaa ja sillä saadaan valtava ote ihmisistä. Toisin sanoen, niin kauan kuin se heille sopii. Sillä väärä uskonnollinen järjestelmä mukaanlukien se hengellinen järjestelmä, johon seurakunta/kirkko on liittynyt—jota kuvataan Ilmestyskirjan 17. luvussa nimityksellä "suuri portto"—tulee edelleen olemaan osa tuota välinettä, sen "käyttökelpoinen idiootti", kautta koko Antikristuksen hallinnon ajan, kunnes siitä sanoudutaan lopulta irti väkivaltaisella tavalla, koska siitä ei ole enää hyötyä hänelle (Ilm.17:16). Silloin tämän aikakauden päämäärä nähdään todella sinä mikä se on ja mikä se on aina ollut. Silloin monet lopulta käsittävät, miten heidät on petkutettu Saatanan globaalin salaliiton ja uuden maailmanjärjestyksen psykologisten operaatioiden sokaisemina.
Kosketamme tässä vasta jäävuoren huippua tutkiessamme uskonnon kautta tapahtuvaa mielenhallintaa tässä maailmassa. Uskonnolla tulee olemaan keskeinen sija siinä mielenhallinnassa, jota Saatana harjoittaa maanpäällisen välittäjänsä Antikristuksen kautta. Juuri siitä on kysymys Ilmestyskirjan (13:11-17; 16:13-14; 19:20) väärässä profeetassa/toisessa pedossa: joukkojen mielenhallinnasta uskonnon avulla. Ellemme käsitä sitä nyt, me joudumme suuren eksytyksen valtaan (2.Tess.2:11), joka tulee vallitsemaan, kun sen aika tulee.
Eräitä kaikkein tehokkaimpia tapoja saada väestö alistetuksi ovat—niinkuin aikamme "tiedustelu"järjestöt ja sellaiset sisäpiiriryhmät kuin CFR ja Bilderbergit hyvin tietävät—uskonnollisten ryhmien ja kulttien perustaminen ja tukeminen, äärettömän vaikutusvaltaisten (mutta lopulta tuhoisien) yhteiskunnallisten joukkoliikkeiden luominen, terrorismin synnyttäminen ja tukeminen (mumisemalla samalla jotain "terrorismin vastaisesta sodasta"), suurien kansannousujen, taloudellisen kaaoksen ja epävakauden aikaansaaminen talouden syöksyessä alas, sekä henkilökohtaisen että valtioiden velkaantumisen aikaansaaminen, vallankumousten lietsominen, järkyttäviin ja tahallisesti turruttaviin kauhutekoihin syyllistyminen, jatkuva sodanuhka (olkoon sitten kuuma tai kylmä), kansallisten ja kansainvälisten sotien tahallinen aikaansaaminen, jatkuva siirtyminen yhdestä liittoumasta toiseen, jne.Me näemme kaikkien näiden asioiden tapahtuvan ympärillämme nykyään tämänhetkisessä hapattamisessa. Peto tulee nousemaan kaaoksesta ja sekasorrosta.
Mikä tulee siis olemaan lopullinen merkki siitä, että me olemme suuressa ja lopullisessa ahdistuksen ajassa? Muista, että laukaisevana tekijänä lopulliseen ahdistuksseen tulee olemaan Saatanan vapauttaminen siitä rajoituksesta, missä se on ollut koko evankeliumin aikakauden ajan—rajoituksen tarkoituksena oli mahdollistaa evankeliumin leviäminen seurakunnan tehtävän toteuttaminen. Kun hänet pästetään vapaaksi tuosta rajoituksesta ja lopullisen ahdistuksen aika alkaa, seurakunta ja sen evankeliumi joutuvat valtavan vainon kohteeksi ja lainsuojattoman asemaan. Jos me olemme silloin hengissä, meistä kaikista tulee lainsuojattomia. Pelkästään uskovana oleminen, saattaa tehdä ihmisestä syypään kansalaistottelmattomuuteen.
Tärkein merkki siitä, että me olemme suuren ahdistuksen ajassa—absoluuttisen vainon ja lainsuojattomuuden lisäksi—on Antikristuksen nousu globaaliin valtaan (kts. Matt. 24:15-21). Matteus 24 on suositeltava kohta tutkiessamme mahdollisuuksiamme suuren ahdistuksen ja sen suuren valmistautumisen aikana, joka johtaa edelliseen. Mutta ennenkuin tutkimme Matteus 24:ää, voimme nähdä koko kosmisen tapahtumien kirjon tämän suhteen Ilm.12:ssa ja 13:ssa.
Ilmestyskirjan 12. luvun alussa näemme Kristuksen tulevan vastakohtana Saatanan lankeamiselle ja sen tosiasian, että Kristuksen taivaaseenastuminen (Ilm.12:5b) laukaisee valtavan hengellisen taistelun taivaissa, jolla on vaikutuksia aina maan tasolle asti (Ilm.12:7ss). Tässä kohden on mielenkiintoista, että seurakunnan sanotaan olevan yleensä ottaen turvassa Saatanan totaaliselta hyökkäykseltä symboliset "tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää" (Ilm.12:6). Sama seurakunnan yleissuoja mainitaan Ilmestyskirjan 12:13-14:ssä, mutta ajan pituuden ilmoitetaan olevan symbolisesti aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa". (Me näemme jälleen käytettävän eri termejä kuvaamaan samaa ajanjaksoa). Kun Saatana on sidottu toteuttamasta globaalia kauhuhallintoaan (ts. koko evankeliumin aikakauden ajan), seurakuntaa suojellaan pääasiassa tuholta ja evankeliumin sallitaan kukoistaa. Ei julisteta mitään globaalia määräystä, jonka perusteella uskovat olisivat lainsuojattomia niin kauan kuin Saatana on sidottu. Mutta niin pian kuin tuo Jumalan säätämä este otetaan pois ja Antikristus pääsee valtaan ja kaikki suuren ahdistuksen ajan kauhut päästetään irti, olemme kokonaan toisenlaisessa maailmassa.
Me näemme tämän selvästi Ilmestyskirjan 13. luvusta, jossa Antikristus nousee valtaan (itse Saatanan "käskynhaltijana", Ilm.13:2b; vrt. 2.Tess.2:9) ja "sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät" (Ilm.13:7; vrt. Dan.7:21,25). Tämä käy täsmälleen yksiin Ilm.11:7:n kanssa, jossa näemme, että seurakunnan sanallinen todistus on ohi—jota kuvaa symbolisesti kaksi todistajaa, joiden sanotaan "lopettavan todistamisensa"—silloin "on peto, se joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät". Hän suorittaa sen maanpäällisen edustajansa, Antikristuksen kautta. Se on suuren ahdistuksen aika.
Se ei ole yksinkertaisesti vielä tapahtunut (minkä vuoksi korostan sitä, että me emme voi vielä olla suuressa ahdistuksen ajassa); mutta me olemme varmuudella "suuren valmistautumisen" ajassa.
Me olemme tässä kohtaa historiassa. Kaikkia ihmisiä—seurakunnassa ja sen ulkopuolella—valmistetaan heiltä vaadittavaan osaan tänä "suuren valmistautumisen" aikana heidän tilanteensa ja halujensa mukaisesti ja sen mukaisesti, miten halukkaita tai kykeneviä he ovat joutua eksytetyiksi. Jos 18-vuotisessa palvelutyössäni (ja monien muiden samanmielisten) on juossut joku punainen lanka, niin se on ollut pyhien valmistaminen tämän suuren, suureen ahdistuksen aikaan valmistautumisen ajan kauhuihin ja iloihin.
Jotta me ymmärtäisimme paremmin tämän, meidän on juurruttava Matteuksen evankeliumiin, sen 24. lukuun ja muihin rinnakkaisiin evankelimien kohtiin. Sana "valmistautuminen" on tässä avainsana. Mitä suurimmassa määrin määrää se, miten valmistaudumme johonkin tilanteeseen, sen miten sitten lopulta selviämme tuossa tilanteessa. Kokemukseni mukaan ovat useimmat kristityt hyvin huonosti valmistautuneita mihinkään. Joko he valmistautuvat innokkaasti johonkin tarunomaiseen tapahtumaan (esim. "ylöstempaukseen" tai pian lähestyvään maailmanlaajuiseen "herätykseen" ) tai he eivät ajattele ollenkaan niitä tapahtumia, joiden täytyy varmuudella tapahtua, ja sentähden he ovat toivottoman valmistautumattomia tuleviin tapahtumiin. Heidän elämässään ovat usko ja realiteetit epätasapainossa. Aivan samoin kuin kaikki kristityt sanovat uskovansa iankaikkisuuteen, mutta kuitenkin suurin osa heistä elää vain puolittain sen mukaisesti! Valmistautuminen ei kuulu heidän elämäänsä. He elävät vain tätä hetkeä varten ja ajattelevat tuskin tulevaisuutta, ellei se sitten tapahdu jonkun halpahintaisen pakotien merkeissä niinkuin on kysymys ns. ylöstempauksessa, joka—paitsi gnostilaisuuden valtavaa vaikutusta seurakuntaan kahtena ensimmäisenä vuosisatana— on eräs kaikkein suurimmista petoksista, joka on vallannut seurakunnan sen historian aikana.
Miten voin sanoa jotain tällaista, kun ylöstempaus on eräs kaikkein suosituimpia oppeja uskovien keskuudessa tämän päivän seurakunnissa? Tutkipa tätä siltä kannalta, että yksi yksittäinen Raamatun jae (1.Tess.4:17) on irrotettu asiayhteydestään ja pakotettu sopimaan yhteen valmiiksi omaksuttujen väärien käsitysten kanssa.
Miten niin? 1.Tess.4:17:ssä Paavali käsittelee varsinaista ylösnousemusta, ei täysin siitä irrallaan tapahtuvaa pyhien ylöstempausta. Se käy selvästi ilmi tekstistä, jos se luetaan suoraan ja oikeassa asiayhteydessään.
Ylöstempausta on käsitelty hätkähdyttävän selkeästi SCP Journalin Steve Wohlbergin (joka samoin kuin minäkin on myös juutalaisuudesta kristinuskoon kääntynyt ja johon ei myöskään ole tehnyt vaikutusta nykyinen seurakunnan rakkaussuhde sekulaariin Israeliin kaikkine dispensationalistisine kuvioineen) kirjoittamassa artikkelissa nimeltä Ylöstempaus. Steveä ja minua ei ole myöskään huiputettu siihen seurakunnan tarjoamaan VIP-osastoon, joka on varattu kristinuskoon kääntyneille juutalaisille. Me liitymme niihin muinaisen seurakunnan veljiimme, jotka eivät nähneet mitään eroa näissä kristityissä! Minun sallittaneen siis heittävän peliin kaksipenniseni Englannista, josta kaikki tämä ylöstempausjuttu on alunperin alkanutkin ja lähtenyt leviämään.
Suoraan sanottuna minua suorastaan kuvottaa se kaikki Raamatun vääntely, jota on tapahtunut niin röyhkeällä tavalla eskatologian alueella viimeisten puolentoista vuosisadan ajan ja joka on eksyttänyt niin monia hyväuskoisia ihmisiä. Nämä tarut on ilmeisesti suunniteltu johtamaan harhaan hyväuskoisia uskovia ja eksyttämään heidät pois niistä asioista, joita heidän todellisuudessa pitäisi valmistella. Mikä pimeyden voimien coup d'état, kun uskovat on saatu kuvittelemaan, että heidät "temmataan" ylös planeetalta ennenkuin vaino toden teolla alkaa suuren ahdistuksen ajan muodossa! "Ylöstempauksen seuranta" on pelin henki niin monien tunnustavien kristittyjen kohdalla nykyään. Mutta heitä odottaa yllätys—ja hyvinkin suuri yllätys totta tosiaan.
1. Tess.4:17:ssä ja sitä edeltävissä kohdissa Paavali ainoastaan yrittää osoittaa Tessalonikan uskoville, että heidän ei tarvinnut murehtia turhaan kuolleita sukulaisiaan—ikäänkuin he jäisivät jollain tavoin ylösnousemuksen ulkopuolelle. Kun Kristus tulee takaisin, kaikki uskovat—niin kuolleet kuin elävätkin—nousevat ylös. Ne, jotka ovat kuolleet, nousevat ylös ensin, sitten välittömästi heidän jälkeensä ne, jotka ovat siihen aikaan elossa. Siinä se on. Tarinan päätös. Ei tarvita mitään outoja kahteen kertaan tapahtuvia ylöstempauksia. Siinä on kysymys pyhien ylösnousemuksesta, ei sitä edeltävästä ylöstempauksesta!
Ne, jotka ovat omaksuneet ylöstempauskuvitelman, sanovat, että Paavalin on täytynyt puhua ylöstempauksesta, koska hän sanoo myöhemmin seuraavassa luvussa: "Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta" (1.Tess.5:9). Ilmeisesti ajatellaan, että jos Jumala ei ole määrännyt meitä "vihaan", johon tässä viitataan, sentähden Hän ei ole määrännyt meidän joutuvan kokemaan mitään osaa suuresta ahdistuksesta, joka on Hänen vihansa osoitus. Paavali ei kuitenkaan puhu tässä suuresta ahdistuksen ajasta. Hän puhuu viimeisen tuomion "vihasta". Se on selvästi tässä asiayhteys. Muutamaa jaetta aikaisemmin jakeissa 3 ja 4 hän sanoo: "eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas". "Päivä", johon Paavali viittaa, on tuomiopäivä, ei suuren ahdistuksen aika. Meitä ei ole tosiaankaan määrätty kokemaan viimeisen tuomion vihaa, mutta seurakunta ei ole koskaan voinut päästä pakoon vainoja sen paremmin kenenkään miniantikristuksen taholta kuin myöskään Antikristuksen itsensä vainoja, jolle nimenomaan annetaan valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät" (Ilm.13:7).
Olemmeko me unohtaneet, että kärsimys—varsinkin kärsimys uskon takia—on Jumalan määräämää uskovien sielujen parhaaksi ja lopulta heidän saamansa palkan takia?41 Juuri tämän takia tuomio alkaa aina Jumalan huoneesta (1.Piet.4:16-17). Ei sellainen rankaisutuomio, joka määrätään varsinaisena tuomiopäivänä, joka erottaa vehnän lusteesta—valheellisesti itsensä kristityikis tunnustavat oikeista kristityistä. Ja miten tarpeellista se onkaan seurakunnalle tänään?
Koko tämä "ylöstempausjuttu" asetetaan asiayhteyteensä Ilmestyskirjan luvussa 11. Me totesimme aikaisemmin tässä osassa, että seurakunnan evankeliumin levittämistä on suojeltu koko evankeliumin aikakauden ajan. Me näimme, että tuon ajan symbolisen pituuden sanotaan olevan "1260 päivää" (Ilm.12:6). Asia on niin, että seurakunnan sanotaan jälleen todistavan nuo symboliset 1260 päivää Ilm.11:3:ssa. Mutta siinä se viittaa koko seurakunnan todistukseen kautta koko aikakauden. Siitä me tiedämme, että Ilm.12:6 ja 11:3 ovat rinnakkaisia. Molemmat viittaavat evankeliumin aikakauden todistukseen Saatanan ollessa rajoitettuna.
Kuten jo aikaisemmin näimme, meillä on myös käsitys, että seurakuntaa suojellaan Saatanan salakavalalta voimalta Ilm.12:14ssä. Siinä käytetään sanontaa "aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa", joka on toinen tapa sanoa 1260 päivää tai kolme ja puoli vuotta: "aika" = yksi vuosi; "kaksi aikaa" = kaksi vuotta; ja "puoli aikaa" = puoli vuotta. Johannes käyttää tällaista kuvakieltä, koska sen symboliikka on otettu Danielin 7:25:stä ja 12:7stä kuvaamaan pyhien vainoa. Johannes käyttää voimallista Vanhan Testamentin symboliikkaa uudessa asiayhteydessä (esim. kultainen lampunjalka, kaksiteräinen miekka, valtaistuimet, elävät olennot, pedot, jne.).
Ilmestyskirjan yleiskuva on , että pyhät todistavat maailmalle, heitä vainotaan koko evankeliumin aikakauden ajan (symboliset 1260 päivää/3,5 vuotta/aika, kaski aikaa ja puoli aikaa), mutta heitä suojellaan myös saatanallisen tuhovoiman täydeltä teholta tuona aikakautena. Saatanan rajoittaminen on tapahtunut sen takia, että sallittaisiin evankeliumin levittäminen ja Kristuksen ruumiin kasvaminen. Tämä tulee jatkumaan aina lyhyeen ja intensiiviseen vainon aikaan historian lopussa (suuri ahdistus), kun ne uskovat, jotka ovat tuohon aikaan elossa, joutuvat kärsimään marttyyrikuoleman samaan tapaan kuin nekin pyhät, jotka antoivat elämänsä alkuseurakunnan aikana, mutta nyt täysimääräisesti (Ilm.11:7; 13:7; Dan.12:/).
On muistettava, että—samoin kuin se, että sellaiset Herran Jeesuksen ja Paavalin kuvaamat asiat kuin vainot, luonnonkatastrofit, väärät Kristukset ja eksytys" ja monet muut "viimeisille päiville" tunnusomaiset piirteet ovat läsnä suuremmassa tai pienenemmässä määrin kautta koko aikakauden, mutta tulevat intensiivisemmiksi lopussa—samoin ovat "peto"hallinnot ja -uskonnot olleet läsnä kautta koko aikakauden muodossa tai toisessa, mutta tulevat intensiivisemmiksi Antikristuksen ilmaantuessa. Ilmestyskirjan 13. luvun kaksi petoa eivät tarkoita eksklusiivisesti varsinaista Antikristusta (päinvastoin kuin Kadotuksen lapsi 2.Tess.2:ssa). Ne viittaavat symbolisesti myös yleensä "peto"hallintoihin. Sentähden ensimmäiselle pedolle sanotaan annetun "valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta" (Ilm.13:5, ts. jälleen nuo Ilmestyskirjan kolme ja puoli vuotta eli 1260 päivää eli koko evankeliumin aikakauden ajan).
Petovaltakunta on ollut olemassa aina tämän aikakauden alusta asti ja tulee jatkumaan sen loppuun asti. Se ei ole mitään sellaista, joka yht'äkkiä ilmaantuisi tyhjästä aikakauden lopussa. Se on rakentunut koko ajan kautta koko aikakauden ja jatkuu aina profetoituun huipentumaansa saakka aikakauden lopussa. "Peto"hallinto ja -uskonto olivat olemassa Rooman maailmanvallassa Johanneksen aikana. Ilmestyskirjalla olisi tosiaankin ollut merkitystä sen ajan ihmisille vain siinä tapauksessa, että se viittaa osittain siihen petovaltakuntaan, jonka he voivat nähdä ja kokea. Mutta tätä koskevat nimenomaan lopun ajan profetiat. Niitä voidaan soveltaa yleisesti kautta koko evankeliumin ajan, mutta erityisesti noiden ilmiöiden muuttuessa yhä intensiivisemmiksi aikauden lopun lähestyessä.
Me näemme tämän myös Matteuksen 24. luvussa, kun siinä kuvataan joitakin tiettyjä kauheuksia, mutta samalla korostetaan, että "se ei ole vielä loppu" (Matt. 24:6) tai että ne ovat vasta "synnytystuskien alkua" (Matt.24:8). Kuitenkin samoin kuin fyysiset synnytyskivut muuttuvat intensiivisemmiksi, kun varsinainen synnytys lähestyy, samoin muuttuvat maailman hirvittävät tapahtumat intensiivisemmiksi, kun Kristuksen paluun aika lähestyy, jolloin koko maailmankaikkeus muutetaan toiseksi.
Seurakunta todistaa siis totuudesta kautta koko aikakauden; mutta tulee aika, jolloin tuo todistus loppuu. Se tapahtuu, kun pelastettujen (valittujen) täysi luku on tuotu sisään Jumalan valtakuntaan. Kautta koko aikakauden ovat pimeyden voimat halunneet lopettaa tuon todistamisen. Mutta se on kuitenkin voinut jatkua, koska Saatanan toimintaa on rajoitettu, niin ettei hän ole voinut rakentaa valmiiksi maanpäällistä valtakuntaansa eikä tuhota seurakuntaa (mistä olemme puhuneet jo edellä), tuo todistaminen on voinut jatkua katkeamattomana. Kuitenkin kun tuo rajoitus otetaan lopulta pois (niinkuin näemme 2.Tess.2:6-8:sta; Ilm.20:7-9:stä), helvetti päästetään irti ja joudumme kokemaan suuren ahdistuksen ajan Antikristuksen noustessa valtaan.
Suuren ahdistuksen aikana tulee aika, jolloin evankeliumin todistaminen lakkaa, kun loput seurakunnasta hävitetään: "Ja kun he [kaksi todistajaa] ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät" (Ilm.11:7). Tämä on täysin rinnakkainen Ilm.13:17:n kanssa: "Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät"42
Sitä mukaa kuin kaikki jäljellejääneet uskovat joutuvat nopeasti ja yhä lukuisampina kärsimään marttyyrikuoleman ikäänkuin toistaen alkuseurakunnan pahimpia aikoja, pian ei maan päällä ole enää jäljellä evankeliumista todistamista ja ei-uskova maailma kuvittelee voivansa vihdoinkin riemuita (Ilm.11:10). Heidän riemunsa osoittautuu kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi. Sillä tulee hetki, jolloin pyhät vapahdetaan—niin kuolleet kuin elävätkin. Joidenkin kohdalla se on ylösnousemus (vaikka monet nykyään väärin pitävät sitä nk. ylöstempauksena, jonka väitetään tapahtuvan muutamaa vuotta ennen ylösnousemusta). Tämä ylösnousemus (todellinen ylöstempaus!) tapahtuu viimeisen tuomion "aattona"—juuri ennen Ilmestyskirjan 11:13-19:n toista ja kolmatta "voi"-huutoa.
Se tulee olemaan Jumalan vihan ilmentymä, johon uskovia ei ole määrätty—eli viimeinen tuomio. Ne, jotka ovat elossa silloin, kun suuri ahdistus alkaa, joutuvat kärsimään vainoa ja tappamista koko sen ajan. Se tulee siivilöimään ulkopuolelle valheuskovat. Mutta seurakunnan todistaminen loppuu ja sen olemassaolon jäännös tuhotaan hallituksen määräyksellä ennenkuin tuomion käsi laskeutuu vihassa toisen ja kolmannen "voi"-huudon kuuluessa jäljelläolevan pahan, dementoituneen, eksytetyn maailman ylle.
Tällä tavoin koko hulabaloo "ylöstempauksesta" ja kuvitellusta pääsystämme suuresta ahdistuksesta kulkee käsi kädessä samalla tavalla eksytetyn käsityksen kanssa 1000-vuotisesta valtakunnasta, jonka Kristus muka pystyttää maan päälle Jerusalemiin kaikkine hölynpölyineen koskien uudelleen pystytettyjä temppeliuhreja jne. Tal Brooke on kirjoittanut tästä laajasti SCP Journalissa artikkelissaan Tuhatvuotinen valtakunta.
Miten monta kertaa se on meille sanottava? Kristuksen valtakunta ei ole tästä maailmasta! (Joh.18:36). Kun Hän tulee takaisin, Hän ei tule rakentamaan valtakuntaa maan päälle—se on passé, kirjaimellista, vanhentunutta vanhatestamentillista ajattelua—vaan vakuuttaa, että "ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat" (2.Piet.3:10).
Aikajana on yksinkertainen. Seuraava tapahtuma profetian mukaan ei ole mikään ylöstempaus, vaan suuren ahdistuksen ajan alkaminen, johon sisältyy Antikristuksen paljastuminen. Minä kerron teille, mitä Raamattu todella sanoo teidän omaksi parhaaksenne, en loukataksenne teitä, vaan valmistaakseni teitä.
Palataksemme nyt takaisin pääasiaan, me olemme tällä hetkellä [2009] suuren valmistautumisen ajassa suuren ahdistuksen aikaa varten. Kaikki, mitä tapahtuu nyt, on suunniteltu valmistautumiseksi sitä varten, mitä on tulossa. Elämästä tulee jossain vaiheessa varsin outoa. Mutta avainasia on valmistautuminen. Kun Paavali puhuu tessalonikalaisille uskoville Herran päivästä—Kristuksen paluusta ja tuomiosta—hän sanoo heille: "Mutta te, veljet ette ole pimeydessä" ja sitten "Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit" (1.Tess.5:4,6). Toisin sanoen hän puhui meidän valmiudestamme ja valmistautneisuudestamme valtavia tapahtumia varten ja siitä, että ymmärrämme ne oikein sen sijaan, että luottaisimme ihmisten keksimiin sepitelmiin, jotka saattavat vedota mielikuvitukseemme.
Valmistautuminen on avainasia. En voi korostaa sitä liikaa. Aivan kuin tulevaisuuden pohjapiirrosta laadittaisiin juuri nyt. Se, miten me kasvamme, kehitymme ja edistämme arviointikykyämme tänä suuren valmistautumisen aikana, tullee määräämään asemamme tulevassa sekasorrossa, jos me olemme vielä siihen aikaan hengissä. Emme siis uskalla tässäkään esittää päivämääriä, mutta pohjapiirrosta kannattaa miettiä ja seurata valppaasti.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä [jona Ihmisen Poika tulee] (Matt. 25:13).
Valmistautuminen on avainasia.
Pieni Matteus 24:n tarkastelu auttaa meitä ymmärtämään joitakin niistä vaikuttajista, jotka pyörivät ympärillämme tänä suuren valmistautumisen aikana suuren ahdistuksen aikaa varten. Luku alkaa:
Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja men pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta." Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" (Matt. 24:1-3)
Herra Jeesus vastaa kaksoiskysymykseen, jonka opetuslapset aluksi esittivät. Ensiksi, milloin tuhotaan temppeli tuolla tavalla; ja toiseksi, mikä tulee olemaan toisen tulemuksen ja aikakauden lopun merkki. Nämä ovat kaksi erillistä ja toisiinsa liittyvää asiaa, joihin vastataan erikseen, mutta kuitenkin toinen toisiinsa liittyen.
Temppeli tuhottiin yhdessä Jerusalemin kanssa vuonna 70 j.Kr. Siitä on jäänyt jäljelle ainoastaan nk. Itkumuuri. Kuitenkin paljon Matteus 24:ssä viittaa myös tuohon historian toiseen suureen tapahtumaan—Herran Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen ja sitä edeltäviin tapahtumiin.
Tämn avainkohdan suuri kysymys on päätellä, mitkä jakeet viittaavat mihinkin tapahtumiin. Jotkut sanovat, että suurin osa jakeista viittaa Jerusalemin tuoon vuonna 70 j.Kr. ja loput viittaavat aikakauden lopun aikaan. Toiset taas sanovat jopa, kaikki viittaa pelkästään Jerusalemin tuhoon vuonna 70 j.Kr. Selkeä ratkaisu on kuitenkinse, että vastauksessa liikutaan edestakaisin vuoden 70 j.Kr. tapahtumien ja aikakauden lopun tapahtumien välillä. Itse asiassa monet jakeilla näyttää olevan kaksinkertainen toteutuminen ja niitä voidaan siis soveltaa yhtälailla molempiin tapahtumiin—mikä on hyvin yleistä Raamatun profetioissa. Moelmmat tapahtumat liittyvät erottamattomasti toinen toisiinsa.Toinen tuomio langetetaan aikakauden alussa, toinen vasta loussa.
Herran tarkoituksena oli selvästikin silloin estää sellaisten käsitysten syntyminen, että temppelin tuho tai toinen tulemus tapahtusivat välittömästi ja tehdä selväksi, että olisi viive ennen niiden lopullista toteutumista.
Jeesus käyttää tässä historian teleskooppia. Teknisesti ottaen koko historian kulku olisi voinut kehkeytyä välittömästi ylösnousemuksen jälkeen, koko kosmos palaa poroksi tuomiossa, jonka jäleen se olisi uudistettu. Mutta tuhat vuotta on kuin päivä Herralle. Vaikka heprealaisten aikakausi olikin päättymässä, historiassa toteutuisi valtava salaisuus: pakanoiden liittäminen Jumalan perheeseen. Siitä oli ennustettu kautta koko Vanhan Testamentin ja juutalaisten olisi pitänyt tietää se (1.Moos.22:18; Jes.66:12-13; 11:10; 66:19-20). Herra Jeesus viittaa tähän Matteus 24:14:ssä: "Ja tmä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa" ennen kuin loppu voi tulla. Jotta nyt kaikki tämä voisi tapahtua, olisi pitkä viivytys ennen viimeistä tuomiota. Se on "se, mikä viivyttää" ja rajoittaa Saatanaa, mistä olemme keskustelleet pitkään tässä artikkelissa. Tämä on sitä aikaa, jota me nyt elämme: viivytyksen aikaa ennen toista tulemusta ja evankeliumin julistamisen aikaa. Tämä on itse asiassa tuhatvuotinen valtakunta—tuhat vuotta, joiden aikana Saatanaa rajoitetaan, niin ettei se kykene viettelemään kaikkia kansakuntia ryhtymään totaaliseen sotaan seurakuntaa vastaan.
Tuon symnbolisen "tuhannen vuoden" viimeisen tuomion viivyttämisen oikea ymmärtäminen muodostaa taustansille, mitä Jeesus sanoo Matteus 24:ssä. Hän puhuu siitä häämästyttävästä väliajasta, joka olisi kokonaisen aikakauden mittainen—koko aikakusi, joka ulottuu Hänen taivaaseenastumisestaan Hänen toiseen tulemukseensa. Koko tuo ajanjakso näyttään Raamatun teleskoopilla. Hirvittävä tuomio—Jderusalemin tuho—tapahtuu sen alussa, mutta se on vain viittaus siihen kauhistuttavaan tuomioon, joka tapahtuu aikakauden lopulla. Ja tuomioiden välillä tapahtuu jatkuva maailmanlaajuinen katuvaisten pakanoiden ja juutalaisten vetäminen Jumalan valtakuntaan sillä aikaa, kun Saatana on sidottu toteuttamasta suunnittelemaansa maanpäällisen valtakuntansa pystyttämistä. Molempien tuomioiden tapahtuessa nähdään vallitsevan hyvin samankaltaiset olosuhteet (kuten näemme Matteus 24:stä) ja vaikka nuo olosuhteet jatkuvatkin kautta koko aikakauden, niiden intensiteetti kasvaa suuresti noiden tuomioiden tapahtumisen tienoilla.
Herra puhuu ensiksi erilaisista luonnonmullistuksista, jotka kuvaavat sitä, miten koko luomakuntahuokailee syntiinlankeemuksen painon alla (Matt.24:6-8; vrt. Room.8:22). Nämä ovat selvästikin jatkuvia tapahtumia, jotka huipentuvat hirvittävällä intensiivisyydellä tuomioiden aikoihin. On mielenkiintoista, että Herra Jeesus kuvaa niiden olevan "synnytystuskia"—"Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua" (Matt.24:8, alkukielen sana 'synnytystuskat' on odinon), täsmälleen samoin kun Paavalikin sanoo Room.8:22ssa: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti" Sillä nykyisenä maailmanaikana koko luomakunta on raskaana tulevista tavaista ja uudesta maasta. Nykyisen pahan maailomanajan luonnonmullistuksia kuvataan kuin synnytystuskiksi, tuon uuden maailmankaikkeuden taistellessa kohdussa päästäkseen syntymään ja elämään. Samoin kuin ihmislapsikaan voi syntyä ilman sitä edeltäviä yhä intensiivisemmiksi muuttuvia tuskia, samoin ei uusi maailomankaikkeuskaan tule syntymään ilman suuria mullistuksia. Nuo tuskat ovat suurimmillaan juuri ennen itse syntymää.
Sitten näemme ilmaantuvan vääriä messiaita, vääriä ihmeitä ja eksytyksen olevan valloillaan (Matt.24:4, 11 ja 23). Ihmiset täytyy valmistaa hyväksymään tällaiset asiat, jotta he voisivat joutua an masse sen lopullisen väärän Kristuksen saaliiksi, joka tulee "valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" (2.Tess.2:9-10). Ja tuon lopullisen väärän kristuksen kuvataan Matt.24:15:ssä olevan "hävityksen kauhistus". Tämä viittaa sekä Titukseen kirjaimellisessa temppelissä Rooman hyökätessä vuonna 70j.Kr. ja myös siihen, kun Antikristus asettaa itsensä maan Jumalaksi (2.Tess.2:4). Itse asiassa Antikristus saapuu esittäen oikeaa Kristusta. Sillä kreikankielen etuliite anti" ei tarkoita ainoastaan 'vastaan' tai 'vastustava'; se tarkoittaa myös 'jonkun sijalla'.
Antikristus tulee siis Kristuksen sijasta esiintyen takaisintulleena Herrana. Tämä pettää täysin monet tunnustavat kristityt, koska heidät on jo valmistettu odottamaan tuhatvuotista valtakuntaa maan päälle, jonka temppelissä istuu valtaistuimella Jeesus. Mutta he ovat saaneet tämän väärän käsityksen ainoastaansiitä syystä, etä he eivät valmistautuneet tutkimalla asiaa koskevia raamatunkohtia, joiden perusteella he olisivaat tienneet, että tuo vallantavoittelija ei voi mitenkään olla Kristus itse. Heidän on syytettävä ainoastaan itseään tuosta eksytyksestä. Epäilemättä monia heistä on varoitettu kerta toisensa jälkeen, mutta he ovat halunneet pitää kaiken uhalla kiinni harhaluuloistaan.
Toinen jumalattoman käytöksen ilmenemismuoto tulee olemaan laajalle levinnyt pettäminen ja rakkauden puute (Matt.24:10,12). Markus osoittaa, että tämä pettäminen koskee jopa perheenjäsenten pettämistä (Mark.13:12). Nähtyämme, miten natsien nuorisoliike levisi Toisen maailmansodan aikana, ei ole ollenkaan vaikea kuvitella sellaaista, kun Antikristus istuu kaapatulla valtaistuimellaan. Sellainen, että jälkeläiset pettävät omat vanhempansa kuuluu myös olennaisena osana Isonveljen turmeltuneeseen yhteiskuntaan orwellin teoksessa "Vuonna 1984". Lapset antavat ilmi vanhempanssa, koska heidät on aivopesty olemaan uskollisempia valtiolle kuin perheelleen.
Ei tarvitse kuin katsella ei-idealistisia, tunteettomia, manipuloituja nuoria tänään nähdäkseen, mitn sellainen on mahdollista. Minua puistattaa, kun juttelen nuorten kanssa Euroopassa ja Isossa-Britanniasa. Enimmäkseen heiltä puuttuu rakkaus toisia ihmisolentoja kohtaan, eikä heillä ole lempeyttä eikä myötätuntoa. He ovat täynnä omavanhurskautta, karkeaa materialismia ja ylimielisen, pilkallisen asenteen vallassa, jolla ei ole uskoa. Jos haluat nähdä välähdyksen tulevaisuudesta, katselesilloin tulevaisuuden ihmisiä, joita ovat tämän päivän´nuoret. Jos suuren ahdistuksen aika tulee meidän elinaikanamme, ovat tämän päivän nuoret sen ajan tärkeimpiä vaikuttajia. Me näemme sen kaiken jo nyt valmistusvaiheessa.
Heillä ei ole aavistustakaan siitä, miten—median, videopelien, internetin chattisivustojen, lukemiensa kirjojen katselemiensa elokuvien kautta— heitä valmistellaan imemään itseensä Antikristuksen henkeä ja turtumaan pimeyden voimille, niin että voidaan pitää niille suopeina. Kun lisäät tähän kaikkeen rappimusiikin, saatanallisen mtallimusiikin kuuntelun tai läpi yön kestävät reivit, joissa tuhannet ekstaasin huumaamat nuoret jljittelevät seksiaktia, sinulla on käsissäsi resepti nuorison mielessä ja moraalissa tapahtuvalle kollektiiviselle katastrofille.
Itse asiassa nuorten valisemat henkilökohtaiset suunnat moraalin suhteen—heidän kylmyytensä, epäkohteliaisuutensa, välinpitämättömyytensä verenvuodatuksen ja sodan suhteenn, piittaamattomuutensa auktoriteettien turmeltuneisuudesta, hyvien auktoriteettien hylkimisensä, voiman ihannointi heikkouteen verrattuna, täydellinen kauneuden, rakkauden, rauhan, totuuden ja kunnian halveksuntansa—ovat kuinsuuren ahdistuksen ajan valmistautumissuunnitelmasta. Muista, että tätä aikakautta—tätä messiaanista aikakautta, evankeliumin aikakautta, jota usein on kutsuttu "viimeisiksi päiviksi" tai "lopun ajoiksi""pahaksi maailmanajaksi" (Gal.1:4). paina tämä mieleesi. Tämä maailmanaika, joka ulottuu Kristuksen taivaseenastumisesta Hänen paluuseensa, on paha maailmanaika. Totta kai voi tapahtua hyviäkin asioita; mutta sen luonteenomainen piirre on, että se on koko ajan lisääntyvän pahuuden aikaa.
Meidän on muistettava, että sen jälkeen, kun Saatana oli vihastunut" Jumalan kansaan ja oli päättänyt käydä "sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus" (Ilm.12:17), oli näyttämö valmiina tämän aikakauden loppuajalle. Tälle pahalle maailmanajalle on luonteenomaista Kristuksen voiman ja pimeyden voimien välinen hengellinen taistelu—niinkuin selvästi käy ilmi Paavalin kirjeestä efesolaisille. Sentähden Paavali vertaa Jumalan voimaa Efesolaiskirjeen 1:19-20:ssa, 3:20:ssa ja 6:10:ssä pimeyden voimiin 6:12:ssa. Koko kirje kosketteli tätä aihetta. Me olemme mukana valtavassa hengellisessä taistelussa, joka kiihtyy lopun lähestyessä. Ole valmistautunut kärsimään uskomatonta vihaa ja pahantahtoisuutta, jopa niiden seurakuntaan kuuluvien taholta, jotka aikanaan osoittautuvat teeskentelijöiksi. Minun pitäisi sanoa "varsinkin" niiltä seurakunnassa, jotka ovat teeskentelijöitä, sillä heitä on kaikkialla.
Toisaalla Paavali esittää tälle maailmanajalle tunnusomaiset piirteet erityisesti kahdessa kohdassa, kun hän neuvoo nuorta suojattiaan Timoteusta. Tämä jae on hyvin paljastava:
Mutta tiedä, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. (2.Tim.3:1-5)
Paavali käyttää tässä ilmausta "viimeisinä päivinä". Tämä on yleinen viittaus koko pahaan maailmanaikaan, joka ulottuu Kristuksen taivaaseenastumisesta Hänen paluuseensa. Me tiedämme kuitenkin myös Matteus 24:n perusteella (Jossa Herra vastaa erityiseen kysymykseen "lopun ajan" olosuhteista), että paha ei ainoastaan huipennu tiettyinä historian hetkinä, vaan että se myös koko ajan lisääntyy tasaisesti yltyen lopulta hirvittäväksi crescendoksi aikakauden lopun lähestyessä.
Ei ole sattumaa, että Paavali mainitsee tärkeimmän ominaisuuden olevan sen, että "ihmiset ovat itserakkaita". Tämä on hyvin tärkeää—tärkeämpää kuin moni kuvitteleekaan. Itserakkaus on satanismin ydin. Se oli Saatanan alkuperäisen synnin, ylpeyden ydin, kuten Jobin kirjan kuvauksessa Saatanan symbolista, Leviatanista näemme: "Se katsoo ylen kaikkea, mikä korkeata on; se on kaikkien ylväitten eläinten kuningas" (Job 41:25) (Englanninkielisessä Raamatussa (Job 41:34) "He is king over all the children of pride" = "Hän on kaikkien ylpeyden lasten kuningas"). Ylpeys on samaa kuin itserakkaus. Ihmiset, jotka ovat Saatanan voimien alaisuudessa, ovat luonnollisesti ylpeitä "itserakkaita" (kts. myös Paavalin varoitus 1.Tim.3:6:ssa). Jos tosiaankin tutkit satanistien tärkeimpiä teoksia, joissa kerrotaan heidän omista uskomuksistaan, he mainitsevat toivottavien ominaisuuksien luettelon ylimpänä piittaamattoman itserakkauden.
Loput Paavalin luettelemista ei-uskovien tärkeimmistä luonteenpiirteistä noina viimeisten päivien "vaikeina aikoina", ovat luonnollista seurausta itserakkaudesta. Minua puistattaa, kun ajattelen sitä, miten suurin osa nuorisoa nykyään esittää noita luonteenpiirteitä, jotka Paavali mainitsee yhdessä ylpeyden kanssa. Ja kaikki tuo löytyy musiikista.43
Kuvittele tuon ominaisuusluettelon saavuttavan huippunsa pahuudessaan suuren valmistautumisen ajan muuttuessa suuren ahdistuksen ajaksi. Emmekö voi jo tänään nädä noiden luonteenpiirteiden alkavan huipentua? Paavali jatkaa kuvaten lisää turmeltuneisuutta maailmassa:
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittaviksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. (1.Tim.4:1-3)
Nyt voimme nähdä tuon itserakkauden huipentumisen todellisen alkuperän. Se on eksyttävien henkien, demonien, Saatanan palvelijoiden aikaansaamaa ja ylläpitämää. Oman itsensä rakastaminen. Ihmisolennon ylentämistä hänen Luojansa yläpuolelle. Mitä se sitten teeskenteleekin olevansa, se on todellisuudessa demonista ja saatanallista. Me olemme sitä vastaan. Ja tässä tulee Antikristus kuvaan mukaan. Sillä hänen lukunsa—666—on varmuudella ihmisen luku, luodun luku:
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. (Ilm.13.18)
666 on ihmisen luku (ei kenenkään tietyn ihmisen luku, vaan yleensä ihmisolennon luku, niinkuin kreikankielinen alkuteksti osoittaa Ilm.13:18:ssa). Luodun on aina oltava pienempi kuin Luojansa. Siten Luoja on 777, kun taas luotu on 666. Se on ihmisen luku. Kaikesta teeskennellystä jumaluudestaan ja maailman hallinnastaan huolimatta Antikristus on luotu ja hänet tuhotaan luotuna. Hän on 666, ei 777. Lohikäärme ja kaksi petoa—itserakkauden ja kuolettavan "kolmiyhteyden" äärimmäiset ilmentymät—ovat luotuja: 666. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kuitenkin 777. Pyhä kolminaisuus hallitsee.
"Villitsevät henget ja riivaajien opit" ovat 2.Tess.2:ssa kuvatun suuren luopumuksen takana, josta puhutaan myös tässä 1.Tim.4:1:ssä sanoilla "moniaat luopuvat uskosta". Se ei tarkoita vain harvoja. Koska se mainitaan merkittävästi yhdessä Antikristuksen paljastumisen yhteydessä tapahtuvassa "luopumuksessa" (2.Tess.2:3), me tiedämme, että siinä puhutaan jostain valtavasta; ja sen takana on saatanallinen opetus.
Maininnat "valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta" ja "joiden omatunto on poltinraudalla merkitty" ovat merkittäviä. Tässä ei puhuta pelkistä valheista. Se on korkeimman luokan teeskentelyä. Se tarkoittaa valheiden puhumista (kreikaksi: pseudologos) teeskennellen. Se on äärimmäisen petollista käytöstä. Asioita sanotaan tahallaan valheellisesti (niinkuin väärät opettajat 2.Piet.2:1-2:ssa). He puhuvat valheita ulkokultaisina uskotellen itselleenkin, että he ovat moraaliltaan ylimpinä. Se on äärimmäisen kammottavaa. Sellaisten ihmisten kanssa on keskustelun yrittäminen samaa kuin yrittäisi kiivetä liukkaaseen pylvääseen. Liukkaita tyyppejä siis. Näet jatkuvasti juuri tällaista kieltämistä niillä, jotka levittävät demonien oppeja. Jopa saadessasi heidät kiinni ja paljastaessasi heidän valheellisuutensa, he eivät välitä siitä vähääkään ja jopa syyttävät sinua siitä! Tämä johtuu siitä, että heidän omatuntonsa on poltinraudalla merkitty, kuten Paavali sen tässä ilmaisee. Jos on olemassa resepti laantumattoman pahuuden purkautumiseen, se on itserakkauden ja poltinraudalla merkityn omantunnon yhdistelmä; se on tosiaankin psykopaatin määritelmä.
Jo pelkkä sellaisen ajatteleminenkin värisyttää. Sellainen ihminen, joka osoittaa tällaisia luonteenpiirteitä, kykenee mihin vain—kaikkein hirvittävimpiin kauheuksiin, mitä ajatella saattaa. Ajattele Stalinin ja Hitlerin pogromeja; ajattele Kamputseaa Pol Potin alaisuudessa; ajattele Ruandan kansanmurhaa vuonna 1994; ajattele USA:n joukkoja Irakissa; ajattele mitä tahansa vastaavaa kansanmurhaa. Ne eivät ole mitään siihen verrattuna, mitä tulee tapahtumaan suuren ahdistuksen aikana, kun itserakkaus ja poltinraudalla merkitty omatunto yhdistyvät Jumalan ja Hänen kansansa vihaamiseen, mikä tulee synnyttämään kaikkien painajaisten äidin.
Me olemme siis suuren valmistautumisen ajassa, joka on koulutusta. Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteet tällä valmistautumisen ajalla? Ne ovat varmuudella seuraavat:
Kaikki nämä asiat valmistavat ihmisiä—niin seurakunnan sisällä kuin sen ulkopuolellakin—pahuuteen ja väkivaltaan, narsismiin, relativismiin, ateismin ajamiseen, riippuvuuteen vääristä auktoriteeteista ja niihin alistumiseen, vääriin ihmeisiin uskomiseen ja väkeviin eksytyksiin, jotka ovat luonteenomaisia suuren ahdistuksen ajalle ja Antikristuksen ilmestymiselle.
Meitä valmistetaan kuin pieniä robotteja, niin että me sovimme hyvin järjestelmään, joka tulee olemaan voimassa ja jota hiotaan maailmassa jo nyt. Tämän päivän teini-ikäiset ovat huomispäivän hallinnon ainesta—huomisen, joka on vain muutaman vuoden päässä. Tämän päivän illuusioton 17-vuotias on viiden vuoden kuluttua 22-vuotias aikuinen!
Tällaista tulee tapahtumaan: Näkyvän seurakunnan sisällä ahdasmielinen, yhdenmukaistettu, ristiretkihenkinen, tunteeton, julma, hurskautta teeskeentelevä, yltiöuskovainen, anti-intellektuelli, kiihkoisänmaallinen, harhainen uskonto, joka esiintyy uskollisena "kristinuskona", jota Herra suosii. Samaan aikaan maailmassa yleisesti on olemassa rakkaudeton, sydämetön, julma, halveksiva, vihantäyteinen, ylimielinen, esoteerinen, okkultismivetoinen, fasistinen, vallanhimoinen johtokoneisto. Mitä ajattelisit, jos sanoisin sinulle, että nämä kaksi tulevat sekoittumaan keskenään yhdeksi—ainakin väliaikaisesti? Eikö olekin kammottava ajatus? Valheseurakunta ja valheellinen maailma yhtyvät kiihkeäksi pahuuden totalitarismiksi, johon verrattuna kolmas valtakunta oli vain lapsellinen kenraaliharjoitus.
Kaikki tämä on nyt kehittymässä. Hitaasti, mutta varmasti se kaikki asettuu paikoilleen. Eräänä päivänä portto—väärä uskonnollinen järjestelmä/kirkko—tulee palvomaan Antikristusta (Ilm.17:3) ja yhdistämään voimansa hänen kanssaan, aivan samoin kuin se kannattaa petohallitusta jo nyt.44 Vaikka Antikristus tuleekin käyttämään sitä hyväkseen tietyn ajan (samoin kuin tämän päivän petohallinto käyttää hyväkseen tuota käyttökelpoista idioottia, lippua heiluttavia sodan kannattajakristityitä, joilta voidaan odottaa rahaa ja ääniä), hän tulee tuhoamaan sen, kun hänellä ei ole enää käyttöä sille (Ilm.17:16). Kun tuo liehakoiva, kompromisseihin langennut näkyvä uskonnollinen portto on täyttänyt syntiensä maljan, sen tuomio on täydellinen.
On selvää, että suuren ahdistuksen aika tulee olemaan mitä hirveintä aika maan päällä (Matt.24:21); ja valitut—kaukana siitä, että heidät "temmattaisiin" yläilmoihin—ovat täällä todistamassa sitä (Matt.24:22). Kristuksen Öljymäellä puhumien sanojen olennaisin sisältö on, että koska kaikki tämä tulee tapahtumaan, meidän on sen takia harjoitettava arviointia (Matt.24:4; 23-25; Mark.13:23), oltava rohkeita (Matt.24:6b; Mark.13:11), päättäväisiä (Matt.24:13) ja valvottava (Matt.24:42; Mark.13:28-29; 35-37; vrt. 1.Tess.5:4-8).
Toisin sanoen on avainasiana valmistautuminen. Älä odota, kunnes suuren ahdistuksen aika on jo tullut. Meidän valmistautumisemme on alettava juuri nyt, koska kaikkia niitä olosuhteita, jotka tulevat vallitsemaan suuren ahdistuksen aikana, ollaan valmistelemassa jatkuvasti tänä nykyisenä aikana—suuren valmistautumisen aikana. Tämä on maailman tila, missä me elämme nyt. Aika on lyhyt. Meidän on julistettava totuutta kiireesti—mukaanlukien ne asiat, joista olemme tässä puhuneet. Se asettaa evaankeliumin asiayhteyteen, joka menee paljon kauemmas kuin pelkkä uskonto ja sillä on suora merkitys ihmisten elämään.
Monet ovat istuneet aidalla näiden asioiden suhteen jo vuosien ajan. Mutta nyt on tullut aika laskeutua alas, tulla aidalta ja asettua totuuden puolelle selkä seinää vasten. Olet osana joko koko ajan kasvavaa luopumusta tai sitten et. Kumman puolen valitset? Keskitietä ei ole olemassa.
Maailma on ennustettavasti ja vääjäämättä kehittymässä sitä aikaa kohti, jolloin globaali diktaattori—joka esiintyy maailman Vapahtajana—astuu maailman näyttämölle ja saa pelkällä kätensä heilautuksella koko maailman valtaansa. Aikojen merkkejä arvioimalla näyttää siltä, että kaikki tämä voisi tapahtua yhtäkkiä meidän elinaikanamme. Mitä sinä teet, kun hän heilauttaa kättään? Kumarratko pääsi—ottaen siten pedon merkin—ja saat säilyttää henkesi hetken aikaa (vaikkakin vain lyhyen hetken) vai pysytkö vahvana ja annat elämäsi kirkastettuna hetkenä ja saat elämän kruunun? Tätä kyselen itseltäni, usko pois. Alkuseurakunta joutui saman valinnan eteen: palvoako Caesaria vai kuolla? Meitä on varoitettu siitä, että tuo kauhistava hetki palaa takaisin.
Kolmas ja lopullinen näkökulma siihen, mihin seurakunta sopii maailmanlaajuisessa salaliitossa ja uuden maailmanjärjestyksen kehittymisessä on:
Taivaaseenastumisen vaikutus oli Saatanan syökseminen alas, niin ettei hänellä ollut enää pääsyä taivaaseen (Ilm.12:7-9). Hän ei voinut enää keksiä syytöksiä Jumalaan uskovia ihmisiä vastaan, koska, olivatpa he sitten tehneet mitä tahansa, he olivat nyt Kristuksen sovitusveren peittämiä (Ilm.12:10-11).
Se teki hänestä vain hullumman kuin mitä hän oli Vanhan Testamentin aikoina (Ilom.12:12-13). Sentähden hän "vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus" (Ilm.12:17).
Se viittaa siihen sodankäyntiin, jota Saatana on käynyt seurakuntaa vastaan aina Kristuksen taivaaseenastumisesta asti ja jota hän jatkaa aina tämän aikakauden loppuun saakka. Vaikka tosi seurakunnalle—Kristuksen ruumiille—onkin luvattu suoja, se ei silti estä Saatanan massiivisia, raivokkaita hyökkäyksiä näkyvää seurakuntaa vastaan. Vastauksena kysymykseen "mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?", Herra Jeesus Kristus vastasi: "Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden" (Matt.24:9). Ja jos sellainen toiminta on sinun mielestäsi epäoikeudenmukaista, Pietari sanoo:
Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita. Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. (Engl Raamatussa jatkuu: on their part he is evil spoken of, but on your part he is glorified = heidän taholtaan hänestä puhutaan pahaa, teidän taholtanne häntä kirkastetaan (1.Piet.4:13-14).
Tämä on normina niille, jotka rauhaisasti ja innolla noudattavat totuutta. Ennemmin tai myöhemmin joutuvat uskolliset kärsimään vainoa. Se on heidän kohtalonsa. Ja kun lopun aika tulee meille, muuttuu vaino marttyyriudeksi. Mutta Jumalan sana rohkaisee meitä valtavasti hyväksymään tuon vainon ikäänkuin lahjana Jumalalta:
Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. (Room.8:18)
Älä pelkää, sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. (Luuk.12:32)
Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. (Joh.16:33)
Maailmassa teillä on ahdistus. Se on normina uskollisille. Mutta tämä siirtymävaihe kosmoksessa maailman odottaessa historian huipentuvan lopun ajalla, tunnetaan myös nimellä evankeliumin aikakausi. Kuten Herra Jeesus sen ilmaisee:
Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu (Matt.24:13-14)
Kaiken sekasorron keskellä me voimme katsoa tyynesti ympärillemme tietäen, että meillä on kokonaiskuva ja muistaa, mikä on meidän tehtävämme:
Eräs jalosukuinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen itsellensä kuninkuuden ja sitten palatakseen. Ja hän kutsui luoksensa kymmenen palvelijaansa, antoi heille kymmenen leiviskää ja sanoi heille: "Asioikaa näillä, kunnes minä tulen". (Luuk.19:12-13)
Meidän työmme on Herran työtä. Ja Herran työ on Hänen nimensä kirkastamista pelastamalla sieluja.
Uskollisten kohtalo tänä aikakautena on varma vaino ja jopa lopulta teloitus; mutta uskollisten todistus on paljon merkittävämpi kuin sen marttyyrius.
Jollain salatulla maallisen olemassaolon tasolla on raja maailman ulkonaisten, näkyvien, vaikkakin turmeltuneiden järjestöjen ja todellisen eliitin välillä, jota jotkut saattavat kutsua "Illuminatiksi" ja jotka ovat planeetan ponerosien todellisia vallankäyttäjiä.
Tämän maailman valtarakenne toimii monilla eri tasoilla. Ulkonaisesti on olemassa hallitukset, armeijan rakenteet ja kansainväliset pankkiirit, jotka manipuloivat ja vetelevät naruista. Mutta seuraavalla, alemmalla tasolla ovat tiedustelupalvelut ja järjestäytyneen rikollisuuden kartellit, esim. CIA, KGB, FSB, MI5/MI6, Mossad ja mafia jne. (jotka kaikki tyoimivat yhdessä kansainvälisen immuniteettijärjestelmän ja keskinäisen suojelun mukaisesti. Seuraavalla, alemmalla tasolla ovat vapaamuurarit, Maltan ritarit, CFR (Council of Foreign Relations), trilateeralinen komissio, Bilderbergerit, the Skull & Bones (Pääkallo ja sääriluut) jne. Kaiken tuon taustalla on eliittidynastia—maailman aristokraattiset sukuhaarat, jotka salaa hallitsevat maailman asioiden suuntautumista (esim. Rotschildit, Rockefellerit, Warburgit, Harrimanit jne.). Kaivautuminen kaikkeen tähän on kuin pimeyteen ja turmelukseen sukeltamista.
He ovat tukemassa Saatanan turhaa yritystä pystyttää uudelleen hänen valtakuntansa maan päälle—valtakunta, joka on peruuttamattomasti muserrettu ja tuhottu yli 2000 vuotta sitten eräällä kaatopaikalla Jerusalemin ulkopuolella, kun Ihminen, jonka kantapää oli muserrettu murskasi Saatanan pään (1.Moos.3:15) ja huusi voittoisan totuuden: Se on täytetty!"
Aivan samoin kuin sikiön on kuljettava synnytyskanavan kouristusten läpi syntyäkseen tähän maailmaan, samoin on myös tämän nykyisen luomakunnan kuljettava läpi pitkän, pimeän synnin tien, kuoleman ja ehkä tuhonkin tullakseen uudeksi luomukseksi.
Samanaikaisesti Saatana taistelee hellittämättömästi saadakseen rakennettua valtakuntansa maan päälle. Mutta me tiedämme Raamatusta, mihin se johtaa: "Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät"(Ilm.20:9)—se on tuomion tuli. Tai lainataksemme 2.Tess.2:8:aa:
niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.
1- Jos ajattelet ilmausta "paha maailmanaika" jonkinverran pessimistisesti, sinun on otettava huomioon, että se on apostoli Paavalin käyttöön ottama sana (kts.Gal1:4). Tämä on paha aikakausi ja suurimapna syynä siihen on, että se on hellittämättä kehittymässä kohti hirvittävän pahuuden huipennusta, jonka lopussa kaikki paha poistetaan maailmankaikkeudesta. Synnin on saavutettava huippunsaollakseen kypsä tuomioon tämän pahan maailmanajan lopussa.
2- Kuten Deborah Davisin kirjoittaman teoksen Katherine the Great: Katherine Graham and Her 'Washington Post' Empire (Acacia Press, 1991) sivulla 131 paljastetaan. Erinomainen arviointi tästä kirjasta, kts. Daniel Brandtin artikkeli All Publisher's men: A Suppressed Book About 'Washington Post' Publisher Katharine Graham Is OnSale Again, alunperin julkaistu National Reporterin syysnumerossa 1987 ja luettavissa osoitteesta http://namebase.org/davis.html
3- Kts. em. Deborah Davisin kirja. Lisätietoja kts. myös informoiva ja paljastava linkki http://www.spartacus.schoolnet.co.uk/JFKgrahamP.htm
4- Kts. http://www.namebase.org/foia/bradlee.html ja em. kirja, Katherine the Great nähdäksesi todisteet tästä.
5- Jos haluat tietää enemmän sankarillisen tutkivan journalisimin tukahduttamisesta, lue olennaisen tärkeät kirjat, Kristina Borjesson (toim.), Into the Buzzsaw: Leading Journalists Expose the myth of a Free Press, Prometheus Books, 2002.
Kts.myös artikkeli Operation Mockingbird—The Subversion Of America's Free Press By The CIA, luettavissa osoitteessa http://www.rense.com/politics6/mockingbird.htm
Kts. myös Daniel Brandt, Journalism and the CIA: The Mighty Wurlitzer osoitteessa http://www.namebase.org/news17.html
Kts. myös artikkeli Mary Louise, Operation Mockingbird: CIA Media manipulation osoitteessa http://www.prisonplanet.com/analysis_louise_01_03_mockingbird.html
6- Kaikki tämä on kirjoitettu Frances Stonor Saundersin paljastavassa kirjassa The Cultural Cold War:The CIA and the World of Arts and Letters, New Press, 2000.
7- Kts. http://www.orwelltoday.com/ lukeaksi vahvistuksen tälle. Kts. myös artikkeli Daniel Kurtzman, Learning to LoveBig Brother: George W. Bush Channels George orwell,San Francisco Chronicle, 28 July 2002, sivu D-1, luettavissa osoitteessa http://sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?file=/c/a/2002/07/28/IN244190.DTL
8- Stuart Ewen, PR:A Social History of Spin; Basic Books, 1998, 496ss.
9- Jos haluat löytää hyvän lähtökohdan tuon ajatuksen tutkiskelulle, George Orwellin romaani Vuonna 1984 osuu naulan kantaan! 10- Jälleen kerran näemme, ettei mitään tapahdu tyhjiössä. Ymmärtääksemme nykyistämeidän on ymmärrettävä historiaa ja perustettava käsityksemme historian kulkuun—ei siihen historiaan,mitä kouluissa opetetaan, vaan maailman todelliseen historiaan. 11. Kts. paljastava linkki BBC:n lehtitoimistosta: http://www.bbc.co.uk/pressoffice/pressreleases/stories/2002/02_february/28/century-oftheself.shtml 12- Kts. Andras Szanto, What Orwell Didn't Know: Propaganda & the New Face of American Politics, Public Affairs Books, 2007 13- Saanko ehdottaa, että aloitat lukemalla seuraavan? Russell S. Bowen, The Immaculate Deception; The Bush Criem Family Exposed, America West Publications, 2001. Sitten voit lukea John Stockell, The Praetorian Guard: The US Role In The New World Order, South End Press, 1990. (Stockwell on korkea-arvoisin CIA:n virkailija, joka on koskaan lähtenyt CIA:sta ja tehnyt sen julkisesti. Hän johti CIA:n tiedustelutietoja keräävää osastoa Vietnamissa ja oli komentajana CIA:n salaisessa sodassa Angolassa vuosina 1975 ja '76, jolloin George H.W. Bush oli johtajana). Stockwellin kirjoituksia on luettavissa myös osoitteessa http://www.thirdworldtraveler.com/Stockwell/John_Stockwell.html Tässä lähteessä on joitakin hyviä luentoja teoksesta The Secret Wars of the CIA ja muitakin. Kts.myös Ralph W. McGehee, Deadly Deceits: My 25 Years in the CIA, Ocean Press, 1999. McGehee palkittu CIA:n agentti 25 vuoden ajan. Luetteloa voisi jatkaa. 14- Kts. Martin Lee, Bruce Shlain, Acid Dreams: The Complete Social History of LSD: THe CIA, the Sixties, and Beyond. On olemassa myös mielenkiintoinen Todd Brendan Faheyn dokumenttiromaani Wisdom's Maw, joka käsittelee CIA:n osallisuutta LSD- ja mielenhallintakokeissa. Kts. http://www.fargonebooks.com/about.html Ei ole sattumaa,että kirjailija Todd Fahey "on toiminut slaavilaisten kielten osastoon kuuluvan CIA:n agentti Theodore L. "Ted" Humesin avustajana. 15- Mielenkiinotinen artikkeli, joka käsittelee tätä aihetta yksityiskohtaisemmin löytyy osoitteesta http://www.umsl.edu/~thomaskp/nother.htm Kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Garcia, joka on diabeetikko, oli saanut tappouhkauksen heinäkuussa 1995—ja oli itse asiassa loistava bluegrass/folkkitaristi jabiisien kirjoittaja—löydettiin kuolleena ilmeisesti sydänkohtaukseen erään klinikan lattialta Forest Knollsista Kaliforniasta. 16- Jim Keith, Mind Control, World Control: The Encyclopedia of Mind Control (Adventures Unlimited, 1997), ss.97-98. 17- Joitakin hyviä esimerkkejä ovat (1) Colin A. Ross, Bluebird: Deliberate Creation of Multiple Personality by Psychiatrists, Manitou Communications, 2000; (2) John D. Marks, The Search for the Manchurian Candidate: THe CIA and Mind Control, W.W. Norton Publications, 1001. Tämä kirja löytyy myös osoitteesta http:mindcontrolforums.com/marks.htm joka on osana "Mind Control Foruma osoitteessa http://www.mindcontrolforums.com/index.htm (3) Toinen hyvin mielenkiintoinen kirja on Jim Keith, Mass Control: Engineering Human Consciousness, IllumiNet Press, 1999. Mielenhallintakokeilusta kirjoittanut Jim Keith kuoli odottamattomasti epätavallisissa olosuhteissa, jonka monet uskovat olleen epäilyttävä (kts. http://www.subgenius.com/updates/X002_Jim_Keith_has_died.html) 18- Kts. lakimies Fenton Breslerin kirja Who Killed John Lennon? (St. Martin's Press, 1989). 19- Kts. esim. How the CIA Used Feminismto Destabilize Society osoitteessa http://www.savethemales.ca/180302.html ja Gloria Steinem & the CIA osoitteessa http://www.namebase.org/steinem.html 20 Kts. http://policestateplanning.com/chapter_4.htm 21- Kts. Eustace Mullinsin "The $5 Trillion Cold War Hoax" osoitteessa http://whale.to/b/mullins6.html 22- Hyvin tehty tutkielma tästä, kts. video osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=XhG9-LdwG_k Kts. myös http://www.atimes.com/Atimes/China/JC26Ad02.html ja http://www.workers.org/2007/world/tibet_0327/ ja http://peacenowar.net/newpeace/index.php?option=com_content&task=view&id=437<emid=1 23- Share International Magazine, October 1997 24- Kts. http://en.wikipedia.org/wiki/9/11_Truth_Movement josta löytyy luisia viitteitä tutkittaviksi—David Ray Griffinin kirjoja. Kts. myös William Thomas, All Fall Down: The Politics of Terror & Mass Persuasion, Essence Publications, 2002; Thierry Meyssan, 9/11: The Bid Lie, Carnot Publishing, 2002. Thierry Meyssan, Pentagate, Carnot Publishing, 2002. 25- Naomi Klein, THe Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism, Metropolitan Books, 2007. Voit katsella myös useita videoita kirjasta YouTubessa, esim. http://www.youtube.com/watch?v=kieyjfZDUIc 26- Kts. http://www. naomiklein.org/shock-doctrine/the-book 27- Alvin Toffler, Future Shock, Bantam, 1984. 28- Hayagriva Dasa, The Hare krishna Explosion: The Birth of Krishna Consciousness in America 1966-1969, Palace Press, 1985, s.6. Noiden mielenhallintaohjelmien laajuus on hyvin dokumentoitu. 29- Mitä tarkalleen ottaen Sun Myung Moon tarkoitti, kun hän sanoi unifikaatiokirkon kansallisen Washingtonin päämajan vihkimisen muistoksi pitämässään puheessa sanoi: "CIA tietää, miten arvokas olen Amerikalle"? Kts. linkki osoitteessa http://www.tparents.org/Moon-Talks/sunmyungmoon99/UM990706.htm Kts. myös Essays of an Information Scientist; Vol:3, s.15 osoitteessa http://www.garfield.library.upenn.edu/essays/v3p015y1977-78.pdf Toinen valaiseva viittaus CIA:n ja moonilaisten väliseen yhteyteen, kts. myös http://www.freedomofmind.com/resourcecenter/groups/m/moonies/moonhistory.htm 30- Voit lukea koko senaatin komitean kirjallisena koskien tiedusteluttoimenpiteitä 3.8.1977 täältä: http://www.druglibrary.org/schaffer/history/e1950/mkultra/index.htm Se on laadittu MKULTRAn väärinkäytösten tutkimiseen ja sen nimi on Project MKULTRA, THe CIA's Program of Research in Behavioral Modification 31- Esimerkkinä tästä, kts. seuraava linkki: http://www.findhorn.org/whatwedo/ecovillage/un_findhorn.php 32- Kts. Findhornin työpajojen asiakasluettelo täältä: http://www.findhorn.org/workshops/workshopspage/consultancyclients.php 33- Voit luke kaiken tästä tästä nettiosoitteesta: http://nemasys.com/rahome/library/programming/mkultra.shtml 34- http://poweredbychrist.homestead.com/files/clinton1/cia/matrisciana.htm on hyvin mielenkiintoinen linkki koskien sitä, miten CIA loi "Jeesus-friikit". CIA:n apuri Matriciana kirjoitti äärimmäisen puolueellisen teoksen The Clinton Chronicles. On sanomattakin selvää, ettei hän ole laatinut mitään vastaavaa Bush Chronicles -teosta, vaikka sille olisi paljon enemmän tarvetta kuin helpolle kohteelle THe Clinton Chronicles -teoksessa, joka ei koskaan johtanut Clintonin syyttämiseen, vaan valmisti yksinketaisesti tietä Bushin valinnalle ja antoi Matricianalle miljoonien dollarien palkinnon! 35- Kts. Lorenzo Albaceten kirjoitus The Way e Live Now: Questions for Avery Dulles; Divine Promotion, New York Times, 11.2.2001. Kts. arkistoja osoitteessa http://query.nytimes.com/search/abstract?res=F00612F9355A0CT28DDDA0894D9404482 36- Kuten olemme kirjoittaneet cia:ta koskevassa artikkelissamme. Tämä sopimus jatkui, kunnes John F. Kennedy määräsi Allen Dullesin jättämään virkansa CIA:n johtajana vuonna 1961 erään hutiloiden suoritetun mustan op0eraation takia (erityisesti Sikojenlahden fiaskon takia, puhumattakaan siitä, että CIAn oli todettu käyttäneen mafian ammattitappajia salamurhien suorittamiseen.) Olisko Kennedyn haaste Dullesille ja CIA:lle voinut johtaa presidentin salamurhaan? Kennedy uhkasi jopa purkavansa koko CIA:n. Sanottiin, että hän aikoi "hajottaa CIA:n tuhansiksi palasiksi ja ripotella palaset tuulen vietäviksi" [CIA:Marker of Policy or Tool? Ne York Times, huhtikuun 25. pvä 1966]. Ihmisellä ei ole paljon elinaikaa tuollaisten uhkausten jälkeen. Likaisten temppujen, mustien operaatioiden ja likaisten liiketoimien ytimenä USA:ssa on CIA/mafia -salaliitto. Näitä kahta voidaan pitää käytännöllisesti katsoen synonyymisinä—molemmat hyötyvät huumeiden tuottamisesta ja levittämisestäå Amerikan kaduille. Jos alat näpelöidä tämänkaltaisia voimia, sinut nijerretaan. JFK varmaankin kääntyili haudassaan nähdessään Allen Dullesin kahdeksanjäsenisessä Warrenin komissiossa, jonka tehtävänä oli varmistaa, että totuus pysyisi ikuisesti haudattuna! 37- Kts. John G. McEllhenney, 200 Years of United methodism: An Illustriated History, Drew Universityn julkaisemasta kirjasta, Madison, New Jersey, 1984, s.72. Tämä lainaus on luettavissa internetistä eräästä nettikirjaversiosta osoitteessa: http://oldwww.drew.edu/books/200Years/part4/072.htm 38- Sanonta "uusi maailmanjärjestys" ei yksinkertaisesti ole uusi. Kts. http://www.firstthings.com/ftissues/ft9202/revies/brookhiser.html 39- Ibid. 40- Daily Telegraph, 24.10.2003. 41- Syvemmin tästä aiheesta lue artikkelini Tested by Fire: The Purpose of Evil & Suffering. 42- Imestyskirjan 11:3ss:ssa mainitaan symbolisesti kaksi todistajaa, koska Vanhan Testamentin lain mukaisesti tarvittiin vähintään kaksi todistajaa, jotta missä tahansa oikeustapauksessa voitaisiin varmistaa totuus (4.Moos.35:30). Koska evankeliumi on totuuden julistamista, tässä Ilm.11:3ss:ssa käytetään kahden todistajan symbolia. 43- Tutkimme tätä melko yksityiskohtaisesti jonkinaikaa ssitten kahdessa eri erikoisartikkelissa nimeltä When the Puppy Wags the Dog: The Global Degeneration of Youth Culture ja The Deflection of our Arrows: Stealing the Minds of the Young. 44- Jos epäilet tätä, kysy itseltäsi, miksi seurakunnat tuskin korottivat ääntään laittomasta hyökkäyksestä Irakiin ja sitä seuranneesta kansanmurhasta ja verenvuodatuksesta, mitä siellä tapahtui. Seurakunnan profeetallinen ääni on vaiennut. Nyt sillä on odotettavissa ainoastaan tuomio.
Alkuperäinen artikkeli: The Shape of Things to Come Part II by Alan Morrison
Osa I | Muita Alan Morrisonin kirjoituksia
Muita lopun aikaa koskevia kirjoituksia: Ylöstempaus | Tuhatvuotinen valtakunta | Dispensationalismi
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Jay Adams: Kristillisen neuvonnan teologia