Philip Schaff

Jan Hus Böömistä

Toisella puolella merta, minne Wyclifin käsitykset oli istutettu, ne juurtuivat syvemmin kuin Englannissa ja saivat järjestäytyneemmän muodon. Siellä kutsuttiin Englannin uskonpuhdistajaa viidenneksi evankelistaksi ja liikkeen alkuvaiheessa sitä kutsuttiin wycliffiläisyydeksi. Vasta liikkeen loppuvaiheessa alettiin wycliffiläisyyden ja wycliffiläisten sijasta käyttää nimityksiä hussilaisuus ja hussilaiset. Liikkeen päämiehiä olivat Jan Hus ja Jeremias Prahalainen, jotka kuolivat polttoroviolla Konstanzissa, koska he olivat liittyneet Wycliffiin.
Hussin kautta on Praha alettu yhdistää uskonnollisen kehityksen tiettyyn vaiheeseen historiassa. Vaikka prahalaiset itse arvostavatkin kaupunkiaan pyhän Johannes Nepomukin (k.1383) kaupunkina ja sotahistoriassa kolmikymmenvuotisen sodan katolisen johtajan Wallensteinin kotipaikkana, tunnetaan kaupunki länsimaissa ensisijaisesti Hussin kotikaupunkina. Wyclifin julistamista periaatteista tuli Hussin ylevän puolustamisen takia niistä keskustelunaihe ekumeenisissa kirkolliskokouksissa, sai aikaan aseellisia ristiretkiä ja teki itsepäisestä uskonnollisen sorron vastustamisesta vaikuttavan spektaakkelin. Wycliffiläisyys katosi näkyvistä Englannissa; mutta huolimatta jesuiittojen mitä katkerimmasta vainosta on hussilaisuus selvinnyt puhtaana juosten pikkupuroina aina nykyajan uskonnon historiaan, varsinkin Herrnhutin määriläisten kautta.
Böömin kuninkaan Kaarle IV:n ja keisarin (1346-1378) hallituskaudella Böömin kuningaskunta astui kirjallisuushistoriansa ja uskonnonhistoriansa kultaiseen aikakauteen. Vuonna 1344 luotiin Prahan arkkihiippakunta ja vuonna 1347 se sai todistaa tapahtumaa, jolla tuli olemaan paljon suurempi kuin vain paikallinen merkitys, kun perustettiin Prahan yliopisto. Se oli Saksan ensimmäinen yliopisto ja juuri astumassa kirkkaimman maineensa aikakauteen. Kaupungissa puhuttiin rinnan sekä tsekin että saksan kieltä. Kaupunki jaettiin 1300-luvun lopulla viiteen alueeseen. Vanhassa kaupungissa asui enimmäkseen saksalaisia ja siihen kuului Teynin kirkko, Carolinum, Betlehemin kappeli ja muinaiset pyhän Mikaelin ja Galluksen kirkot. Prahan ensimmäisen arkkipiispan, Arnest Pardubitziläisen ja hänen seuraajansa Ocko Wlaschimiläisen aikana yritettiin rohkeasti korjata kirkollisia väärinkäytöksiä. Vuonna 1355 tunnustettiin kansan opettamisen tarve säätämällä laki, joka määräsi pitäjien papit saarnaamaan tsekin kielellä. Suositut saarnaajat Konrad Waldhausenilainen (K.1369), Militsz Kremsieriläinen (k.1374) ja Matthias Janowilainen (k.1394) tekivät kansaan syvän vaikutuksen. He lainasivat pitkiä otteita Raamatusta, kehottivat osallistumaan säännöllisesti ehtoolliselle ja niinkuin Rokyzana selosti Baselin neuvostolle vuonna 1433, Janow näyttää tarjonneen ehtoollismaljan maallikoille.1 Kun Jan Hus aloitti uransa yliopistossa, hän hengitti sitä ilmapiiriä, jonka kiihkeät evankelistat olivat luoneet, vaikkei hän heitä missään lainauksissaan mainitsekaan.
Englannin ja Böömin välille oli vakiintunut kiinteä yhteys, kun Böömin kuningas Wenzelin sisar Anne Luxemburgilainen oli avioitunut Rikhard II:n kanssa vuonna 1382. Hän oli prinsessa, jolla oli hienostunut maku ja hänen hallussaan oli Raamattu latinaksi, tsekin kielellä ja saksaksi. Ennen tätä häätapahtumaa Prahan yliopiston filosofinen tiedekunta oli vuonna 1367 määrännyt opiskelijoidensa lisäämään omien professoreidensa ohjeisiin Pariisin ja Oxfordin yliopistojen professoreiden ohjeet. Siellä täällä hakeutui joku opiskelija aina Englannin yliopistoon tai lähti jopa niinkin kauas kuin Skotlannin St.Andrewsiin. Oxfordissa opiskelevien joukossa oli Jeremias Prahalainen. Tällä tavoin rakentui silta älyn tuotteiden siirtämistä varten Wyclifin luentosalista Moldaun pääkaupunkiin.1 Wyclifin käsitykset ja kirjoitukset tunnettiin Böömissä jo varhaisessa vaiheessa. Vuonna 1381 tutustui oppinut böömiläinen teologi Nicolas Biceps hänen johtaviin periaatteisiinsa ja hyökkäsi niitä vastaan. Vastauksessaan englantilaiselle karmeliitalle John Stokesille vuonna 1411 Hus julisti, että hänellä ja hänen yliopistotovereillaan oli ollut käsissään Wyclifin kirjoituksia, joita he olivat lukeneet jo yli 20 vuoden ajan2. Näistä kirjoituksista on säilynyt Hussin omakätisesti vuonna 1398 laatimat viisi kopiota. Ne vietiin pois kolmikymmenvuotisen sodan aikana ja niitä säilytetään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa.
Jan Hus syntyi tsekkiläisille vanhemmille vuonna 1369 Husinecissa, Etelä-Böömissä. Sana 'hus' tarkoittaa hanhea ja nimen merkittävä kantaja sovelsi sanan käytännön merkitystä usein itseensä. Hän kirjoitti esimerkiksi Konstanzista ilmaisten toiveensa, että Hanhi vapautettaisiin pian vankilasta ja hän pyysi böömiläisiä "jos he rakastivat Hanhea", varmistamaan, että kuninkaan apulainen vapauttaisi hänet. Myös ystävät puhuivat hänestä samaan tapaan.3 Hänen vanhempansa olivat köyhiä ja hän rahoitti opintojaan Prahan yliopistossa laulamalla ja tehden työtä käsillään. Hän suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 1393 ja tutkinnon teologiassa vuotta myöhemmin. Vuonna 1396 hän valmistui maisteriksi ja piti luentoja yliopistossa vuonna 1398. Vuonna 1402 hänet valittiin rehtoriksi, jossa virassa hän toimi kuusi kuukautta.
Hus yhdisti akateemisiin tehtäviinsä saarnatoimen ja vuonna 1402 hänet määrättiin Bethlehem Holy Innocents -kappelin kirkkoherraksi. Kaksi varakasta maallikkoa oli perustanut tämän kirkon vuonna 1391 sillä velvoituksella, että kirkkoherra saarnaa joka sunnuntai ja juhlapäivinä tsekiksi. Se tunnetaan tavallisesti nimellä Betlehemin kirkko. Sen uusi kirkkoherra teki siitä kuuluisan samoin kuin Gregorius Nazianzus teki Konstantinopolin pienestä Anastasia-kirkosta 300-luvulla, jossa hän saarnasi ariolaista harhaoppia vastaan
Jo niinkin varhain kuin vuonna 1402 Hussia pidettiin wycliffiläisten käsitysten pääesittelijänä ja puolustajana yliopistossa. Papiston protestit niiden leviämistä vastaan saivat selkeän muodon vuonna 1403, kun yliopiston auktoriteetit tuomitsivat Lontoon neuvoston vuonna 1382 pannaan julistamat 24 artiklaa. Samaan aikaan tuomittiin toiset 21 artiklaa, jotka eräs yliopiston maistereista John Hübner nimeltään, joka oli puolalainen, väitti ottaneensa Englannin uskonpuhdistajan kirjoituksista. Päätöksessä kiellettiin näiden 45 artiklan opettaminen ja niistä saarnaaminen. Lämpimästi Wycliffeä puolustavien joukossa olivat Stanislaus Znaimilainen ja Stephan Paletz. Kaikkein loukkaavin aihe oli hänen oppinsa Herran ehtoollisesta.
Sbinko Hasenburgilaisen valinta Prahan arkkipiispaksi vuonna 1403 oli erityinen vaihe Böömin uskonnollisissa kiistoissa. Hus nautti prelaatin luottamusta tämän viran alkuvuosina, toimi kirkolliskokouksen saarnaajana ja häntä rohkaistiin tuomaan arkkipiispan tietoon mahdolliset väärinkäytökset, jotta tämä voisi korjata ne. Hänet määrättiin myös yhdeksi kolmesta tutkimaan väitettyjä Kristuksen veren pyhäinjäännöksen aikaansaamia ihmeitä, jotka tapahtuivat Wylsnakissa ja houkuttelivat valtavia kansanjoukkoja. Raportti tuomitsi ihmeet petoksiksi. Aiheesta keskusteltiin kuitenkin yliopistossa ja jopa Wienissä ja Erfurtissa asti, asian kiteytyessä kysymykseksi siitä, oliko yhtään Kristuksen verta jäänyt maan päälle. Hus otti kielteisen kannan traktaatissaan nimeltä De omni Christi sanguine glorificato (Kristuksen veren kirkastaminen)1. Huolimatta hänestä ja komission raportista Wylsnakin ihmeet jatkuivat, kunnes eräs kiihkeä luterilainen rikkoi rasian, joka sisälsi pyhäinjäännöksen ja poltti sen vuonna 1552.
Wycliffiläisyys levisi niin laajalle, että Innocentius VII kutsui Sbinkon ja käski hänen ryhtyä vakaviin toimenpiteisiin sen tukahduttamiseksi ja Wyclifin kirjoitusten takavarikoimiseksi. Samana vuonna eräs Prahassa pidetty kirkolliskokous kielsi Wyclifin käsitysten levittämisen ja uudisti hänen 45 artiklansa tuomion. Kolme vuotta myöhemmin Hus—jonka aktiivisuus papiston väärinkäytösten tuomitsemisessa ja Wyclifin teologian puolustamisessa ei osoittanut mitään heikentymistä—pantiin pois kirkolliskokouksen saarnaajan virastaan. Samana vuonna yliopiston auktoriteetit määräsivät arkkipiispan pyynnöstä, ettei julkisia luentoja saisi pitää Wycliffen Trialoguksesta eikä Dialoguksesta eikä hänen ehtoollisopistaan eikä mikään julkinen väittely saanut koskea mitään 45 tuomitusta artiklasta.
Seuraavana vuonna, 1409, jätti kolme kansakuntaa yliopiston: baijerilaiset, saksilaiset ja puolalaiset ja ainoastaan tsekit jäivät jäljelle. Böömiläisten katkeruus ilmeni siinä, että he vaativat itselleen kolme ääntä, kun muilla oli vain yksi ääni. Kun Wenzel myöntyi tähän vaatimukseen, 2000 maisteria ja tutkijaa vetäytyi pois, saksalaiset menivät Leipzigiin ja perustivat sinne yliopiston. Prahan yliopisto pieneni yhtäkkiä 500 opiskelijan maakunnalliseksi oppilaitokseksi eikä ole enää sen jälkeen saavuttanut entistä arvoasemaansa.1
Hus, joka oli innokas tsekinkielen käytön puolustaja, oli yliopiston kansallisliikkeen tunnustettu johtaja ja hänet valittiin sen ensimmäiseksi rehtoriksi uuden hallinnon aikana. Hän puolusti, jos mahdollista, Wycliffiä ja hänen näkemyksiään rohkeammin kuin koskaan aikaisemmin. Tästä ajasta alkaen hänen latinankieliset kirjoituksensa olivat täynnä lainauksia Wyclifiltä ja pursuivat hänen ajatuksiaan. Wyclifin kirjoituksia levitettiin laajalti Böömissä. Hus itse käänsi Trialoguksen tsekiksi. Ihmisiä saapui joukoittain kuuntelemaan hänen saarnojaan. Hus kirjoitti vuonna 1410, että missä ikinä tämä totuuden saarnaaja sitten puhuikin, olkoon kylissä tai linnoissa, ihmisiä kokoontui joukoittain papistosta huolimatta.1
Aleksanteri V:n bullan johdosta Sbinko määräsi vuonna 1410 Wyclifin kirjoitukset takavarikoitaviksi ja poltettaviksi ja kielsi kaiken saarnaamisen muualla kuin saarnaamiselle tarkoitetuissa paikoissa. Paavin bulla herätti Hussin ja muiden protestit ja he vetosivat Johannes XXIII:een osoittaen filosofian, logiikan ja muiden ei-teologisten kirjojen polttamisen absurdiuden, sillä samalla tuomittaisiin myös Aristoteleen ja Origeneen teokset liekkeihin. Protesti oli turha ja 200 käsikirjoitusjäljennöstä uskonpuhdistajien kirjoituksista heitettiin liekkeihin arkkipiispan palatsin pihalla kirkonkellojen soidessa2.
Kaksi päivää tämän hirvittävän teon jälkeen julistettiin Hussia ja kaikkia niitä vastaan kirkostaerottamismääräys, jotka saattaisivat kieltäytyä luovuttamasta Wyclifin kirjoituksia viranomaisille. Välittämättä arkkipiispasta ja paavin bullasta Hus jatkoi saarnaamistaan Betlehemin kappelissa. Kaikki yhteiskuntaluokat olivat kiihkon vallassa ja Wycliffiä vastaan puhuvia piestiin kaupungin kaduilla. Ihmiset lauloivat satiirisia balladeja, joissa julistettiin, että arkkipiispa ei tiennyt, mitä hänen polttamansa kirjat sisälsivät. Hussin saarnat eivät suinkaan hillinneet kiihkoa, vaan pikemminkin lietsoivat sitä lisää.
Hus ei ollut ajatellutkaan alistuvansa ja puolusti Wyclifin kolminaisuusoppia käsittelevää tutkielmaa yliopiston edessä 27. heinäkuuta jakamalla siitä lentolehtisiä. Mutta hänen tapauksensa oli nyt siirtynyt arkkipiispan toimivallan piiristä kuurian tuomioistuimeen, joka vaati syyllisen saapuvan henkilökohtaisesti katolisen kirkon tuomioistuimen eteen, mutta turhaan. Huolimatta Wenzelin ja monien Böömin ylhäisten vetoomuksista, jotka kunniansa kautta ilmoittivat, ettei Hus ollut harhaoppinen, Johannes XXIII vei asian kardinaali Colonnalle ja sen jälkeen Martinus V:lle, joka julisti Hussin pannaan, koska hän oli kieltäytynyt tottelemasta kanonista käskyä.
Colonnan tuomio luettiin kaikista Prahan saarnastuoleista paitsi kahdesta. Mutta loukkaava saarnaaminen jatkui ja Sbinko julisti koko kaupungin kirkonkiroukseen, joka kuitenkin peruutettiin kuninkaan luvattua kitkeä harhaopin alueeltaan. Wenzel antoi määräyksen, että "Mestari Hus, rakastettu ja uskollinen kappalaisemme, saa saarnata Jumalan Sanaa rauhassa." Sopimuksen mukaisesti myös Sbinkon oli määrä kirjoittaa paaville ja vakuuttaa, että riittävä tutkinta oli tehty eikä jälkeäkään harhaopista löydetty Böömistä. Tämä kirje on vielä jäljellä, mutta sitä ei koskaan lähetetty.
Hus kirjoitti syyskuun alussa 1411 Johannes XXIII:lle esittäen vastalauseenaan, ettei hän ollut yhtä mieltä kirkon kanssa ja pyytäen, että kuurialle esitettävä lausunto peruttaisiin. Tässä kirjeessään ja kardinaaleille lähettämässään kirjeessä1 Hus puhui harhaoppia seuraavasta tuomiosta ja alistumattomuudestaan. Hän kirjoitti kuitenkin Johannekselle, että hänen oli pakko puhua totta ja että hän oli valmis mieluummin kärsimään hirvittävän kuoleman kuin julistaisi sellaista, mikä oli vastoin Kristusta ja hänen seurakuntaansa. Hänen maineensa oli mustattu ja oli väärin, että hän olisi ilmaissut puoltavansa ehtoollisleivän aineellista muuttumista sen siunaamisen jälkeen ja että kuolemansyntiin syyllistyvä pappi voisi viettää ehtoollista. Sbinko kuoli syyskuussa 28 vuonna 1411. Tässä vaiheessa jännitystä lisäsi cambridgeläisen John Stokesin saapuminen Prahaan. Hän oli tunnettu Englannissa wycliffiläisyyden järkkymättömänä vihollisena. Hän oli tullut mukanaan Englannin kuninkaan lähettämä delegaatio tarkoituksena järjestää liitto Sigismundin kanssa. Stokesin läsnäolo herätti huomattavan yhteenoton odotukset, mutta hän kieltäytyi Hussin haastettua hänet kanssaan julkiseen väittelyyn sillä perusteella, että hän oli ystävällisen valtion poliittinen edustaja1. Yksityisesti hän kuitenkin tuuletti käsityksiään.
Samana vuonna, 1411, Johannes XXIII kutsui Euroopan ristiretkelle Ladislaus Napolilaista vastaan, joka puolusti Gregorius XII:ta luvaten aneet kaikille osallistujille, osallistuivat he sitten henkilökohtaisesti tai lahjoituksin. Passaun tuomiorovasti Tiem, joka oli määrätty tuon pyhän sodan saarnaajaksi, tuli Prahaan ja alkoi aneiden myynnin. Suuriin kirkkoihin sijoitettiin arkut ja pian oli toiminta täydessä käynnissä. Samoin kuin Wyclif kolmekymmentä vuotta aikaisemmin oli korottanut äänensä Cruciatassaan Flanderin ristiretkeä vastaan, samoin nyt Hus tuomitsi uskonnollisen sodan ja kielsi paavin oikeuden yhdistää siihen aneita. Hän täytti Betlehemin kappelin aneiden myynnin tuomioilla ja otti sen kannan julkisessa väittelyssä, että syntien anteeksiantaminen tapahtuu yksin katumuksen tapahtuessa ja että paavilla ei ole auktoriteettia tarttua maalliseen miekkaan. Monet kappaleet hänen saarnoissaan olivat suoraan Wyclifin seurakuntaa ja syyllisyydestä ja rangaistuksesta vapauttavaa synninpäästöä koskevista teoksista.1 Jeremias Prahalainen tuki Hussia.
Kansan mielipide oli näiden johtajien puolella, mutta tästä alkaen Hussin vanhat ystävät Stanislaus Znaimilainen ja Stephan Paletz eivät enää kulkeneet hänen seurassaan. Wok Waldsteinilaisen johdolla Johanneksen kaksi bullaa koskien ristiretkeä ja aneiden tarjoamista, poltettiin julkisesti sen jälkeen, kun ne oli ensin ripustettu kahden portoksi pukeutuneen opiskelijan kaulaan, joita kuljetettiin pitkin kaupunkia kärryissä.2 Hus kirjoitti edelleen, että häntä kauhistuttivat ne harhaopit, joita hänen väitettiin kannattavan, mutta kuningas ei voinut sietää paavin bullia kohtaan osoitettua räikeää piittaamattomuutta ja antoi teloittaa kolme vaatimattomassa asemassa olevaa miestä nimeltään Martin, Johannes ja Stanislaus. He olivat huutaneet kirkossa avoimesti, että paavin bullat olivat valheita, niinkuin Hus oli osoittanut. Heitä pidettiin marttyyreinä ja heidän ruumiinsa kuljetettiin Betlehemin kappeliin, jossa heidän muistokseen pidettiin marttyyrien messu.
Vakuuttaakseen oikeaoppisuuttaan teologinen tiedekunta uudisti 45 artiklan tuomionsa ja lisäsi siihen vielä 6 uutta artiklaa, jotka oli otettu Hussin lausunnoista. Kaksi viimeksimainituista koski saarnaamista.3 Prahan papisto vaati saada suojan "wycliffiläisen Hussin, tuon suden ja avainten halveksijan riehunnalta" ja kuuria julisti entistä suuremman kirkosta erottamisen. Harhaoppinen määrättiin pidätettäväksi ja luovutettavaksi arkkipiispalle ja Betlehemin kappeli hävitettäväksi perustuksiaan myöten. Kolme kiveä piti heitettämän kohti Hussin asuntoa merkkinä jatkuvasta kirouksesta. Nyt oli uskonpuhdistajalla vastassaan arkkipiispa, yliopisto, papisto ja kuuria, mutta kansa suosi häntä edelleen ja esti paavin määräyksen toteuttamisen. Kaupunki määrättiin uudestaan kirkonkiroukseen. Huss vaati paavin ulkopuolista tuomiota ja koska yleisen neuvoston toiminta oli aina epävarmaa ja parhaimmillaankin vitkastelevaa, hän odotti heti Kristuksen tuomioistuinta. Hän esitti julkisesti, että paavi käytti valtaoikeuksia, jotka oli saatu paholaiselta.
Tilanteen rauhoittamiseksi Wenzel määräsi Hussin lähtemään pois kaupungista. Tämä tapahtui vuonna 1412. Myöhempinä vuosina Hus ilmaisi epäilyksensä, oliko hän toiminut viisaasti suostuessaan määräykseen. Hän joutui lähtemään toisaalta kuninkaallisen suojelijansa auktoriteetin takia ja myös kansan takia, jolta kirkonkirous oli vienyt hengellisiä etuisuuksia. Jos hän olisi kieltäytynyt tottelemasta kuninkaan määräystä, on luultavaa, että hän olisi menettänyt mahdollisuutensa ja hänet olisi vaiennettu vankilassa tai liekeissä kotikaupungissaan. Siinä tapauksessa hänen uransa merkitys olisi rajoittunut hänen kotimaansa historiankirjoituksiin eikä Euroopan historiassa olisi ollut hänelle sijaa. Hus lähti siis maanpakoon, mutta valtakunnan kirkollisten auktoriteettien keskuudessa oli silti vielä erimielisyyttä wycliffiläisyyden ansioista ja 13.2.1413 kutsuttiin kokoon kansallinen kirkolliskokous ryhtymään toimenpiteisiin rauhan turvaamiseksi, joka ei ilman päätöstä voisi toteutua.
Prahasta lähdettyään Hus saarnasi ja kirjoitti väsymättömästi. Paljon kuulijoita kokoontui kuuntelemaan häntä toreilla ja niityillä ja metsissä. Herrat vahvoissa linnoissaan suojelivat häntä. Wyclifin seuraajana hän piti saarnaamista papin vankkumattomana oikeutena ja kirjoitti, että jos joku lakkaa saarnaamasta totellen paavin tai arkkippispan käskyä, hän ei tottelisi Jumalaa ja vaarantaisi siten oman pelastuksensa.1 Hän piti yhteyttä myös Prahan kaupunkiin käymällä siellä usein ja kirjoittamalla Betlehemin kappeliin, yliopistoon ja kapungin synodiin. Tämä kirjeenvaihto on täynnä lainauksia Raamatusta ja Hus muistuttaa ystävilleen, että Kristus itse erotettiin kirkosta pahantekijänä ja ristiinnaulittiin. Pyhimyksiltä ei pidä odottaa mitään apua. Kristuksen esimerkki ja hänen pelastuksensa riittävät lohduttamaan ja antamaan rohkeutta. Ylipapit, kirjanoppineet, fariseukset, Herodes ja Pilatus tuomitsivat Totuuden ja luovuttivat hänet tapettavaksi, mutta hän nousi haudasta ja lähetti tilalleen kaksitoista muuta saarnaajaa. Niin hän tekisi nytkin. Mikä pelko, hän kirjoitti, "erottaisi meidät Jumalasta tai kuolemako? Mitä me menetämme, jos me hänen takiaan luovumme rikkaudesta, ystävistä, maailman kunniasta ja kurjasta elämästämme?... On parempi kuolla hyvin kuin elää pahasti. Me emme uskalla tehdä syntiä välttääksemme kuolemanrangaistuksen. Tämän elämän päättyminen armossa on kurjuudesta häätämistä. Totuus on viimeinen voittaja. Hän voittaa, joka tapetaan, sillä mikään vastustus "ei voi häntä vahingoittaa, jos millään synnillä ei ole valtaa häneen". Tässä paineessa hän kirjoitti yhä uudelleen ja uudelleen. "Antikristuksen iskut" eivät voineet pelottaa häntä eivätkä voineet kauhistuttaa "Prahan valittua".1
Hus todisti vaikutuksestaan tänä aikana Konstanzissa, kun hän vastatessaan D'Aillylle sanoi:—

Olen todennut, että tulin tänne omasta vapaasta tahdostani. Jos en olisi halunnut tulla, ei tämä kuningas [viitaten Wenzeliin] eikä tuo kuningas [viitaten Sigismundiin] olisi kyennyt pakottamaan minua tulemaan, niin lukuisia ja mahtavia ovat ne Böömin jalosukuiset, jotka rakastavat minua ja joiden linnoissa olisin voinut edelleen kätkeytyä.

Ja kun D'Ailly nuhteli tuota lausuntoa julkeana, Johannes Chlumilainen vastasi, että asia oli niin kuin tämä vanki totesi: "On lukuisia korkeita jalosukuisia, jotka rakastavat minua ja joilla on vahvat linnat, joissa voisin pysytellä niin kauan kuin he haluaisivat, jopa näiden molempien kuninkaiden tahdon vastaisesti".
Tärkein tämän maanpakovaiheen tuote oli Hussin seurakuntaa käsittelevä teos De ecclesia, joka on merkittävin hänen kirjoituksistaan. Se oli kirjoitettu silmällä pitäen vuonna 1413 pidettyä suurta kirkolliskokousta ja se lähetettiin Prahaan luettavaksi Betlehemin kappelissa 8.7. Tästä traktaatista kardinaali D'Ailly sanoi Konstanzin kirkolliskokouksessa, että lukemattomien kohtien perusteella se oli yhtä paljon paavin täydellistä auktoriteettia vastaan kuin kirotun Muhammedin kirja Koraani oli katolista uskoa vastaan.1
Tässä teoksessaan, joka Wycliffin jälkeen on kaikkein kuuluisin seurakuntaa käsittelevä tutkielma sitten Cyprianoksen teoksen De ecclesia ja Augustinuksen donatisteja vastaan suunnattujen kirjoitusten. Hus määritteli seurakunnan ja avainten vallan ja jatkaa sitten puolustaen itseään Aleksanteri V:n ja Johannes XXIII:n kiihkoilua vastaan ja vastaten Prahan teologeille Stephan Paletzille ja Stanislaus Znaimilaiselle, jotka olivat hylänneet hänet. Seuraavassa joitakin teoksen tärkeimmistä kohdista.
Pyhä katolinen kirkko on kaikkien ennaltamäärättyjen, kuolleiden, elävien ja tulevien ruumis eli seurakunta.2 Sana 'katolinen' tarkoittaa universaalia. Kirkon ykseys on ennaltamääräämisen siunattuna olemisen ykseyttä, uskon, armeliaisuuden ja armon ykseyttä. Rooman paavi ja kardinaalit eivät ole kirkko. Kirkko voi olla olemassa ilman kardinaaleja ja paavia ja itse asiassa ei moniin vuosisatoihin ollutkaan mitään kardinaaleja.3 Mitä tulee Kristuksen Pietarille antamaan asemaan, Hus totesi, että Kristus kutsui itseään Kallioksi ja seurakunta on rakennettu hänen perustukselleen ennaltamääräämisen seurauksena. Mitä tulee Pietarin selkeään ja positiiviseen tunnustukseen, "Kallio—Petra— sanoi Pietarille—Petro "Minä sanon sinulle, sinä olet Pietari, toisin sanoen, tosi Kallion tunnustaja. Ja minä olen se tosi Kallio." Ja sille Kalliolle, se on, itseni perustalle, minä rakennan seurakuntani". Näin Hus asetti itsensä tukevasti samalle perustalle kuin Augustinus teoksessaan Retractiones. Pietari ei ollut koskaan pyhän katolisen seurakunnan pää.4
Hän asettui näin selvästi koko ultramontaanista seurakuntateoriaa ja sen päätä vastaan. Hän sanoi, että Rooman piispa oli ollut tasa-arvoinen muiden piispojen kanssa kunnes Kostantinus teki hänestä paavin. Vasta silloin hän alkoi ryöstää itselleen auktoriteettia. Paavi voi erehtyä tietämättömyyttään tai rakkaudesta rahaan ja onkin erehtynyt ja erehtyväistä paavia vastaan taisteleminen on Kristuksen tottelemista.1 On ollut turmeltuneita ja harhaoppisia paaveja. Sellaisia oli Johanna, jonka tapausta Hus käsittelee laajalti ja johon hän viittaa vähintään kolme kertaa. Samanlainen oli Liberiuksen tapaus, jota hän myös käsittelee perinpohjaisesti. Johannalla oli poika ja Liberius oli areiolainen.2
De ecclesian toisessa osassa Hus julisti Aleksanterin ja Johannes XXIII:n bullat antikristillisiksi ja siksi niitä ei pitänyt totella. Aleksanterin bulla, jossa kiellettiin saarnaaminen Böömissä muualla kuin katedraalissa, seurakuntien ja luostareiden kirkoissa oli evankeliumin vastainen, sillä Kristus saarnasi kodeissa, meren rannalla ja synagoogissa ja käski opetuslastensa mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan. Mikään paavin kirkosta erottaminen ei voi olla syynä sellaisen kieltämiseen, mitä Kristus teki ja opetti tekemään.3
Siirtyessään sitten puhumaan paavin oikeudesta määrätä aneita, tämä uskonpuhdistaja kävi uudestaan läpi saman, mitä hän oli esittänyt vastatessaan Johanneksne kahteen bullaan, joissa kutsutaan ristiretkelle Ladislausta vastaan. Hän kielsi paavilla olevan oikeutta käydä sotaa tai vedota maalliseen miekkaan. Jos Johannes haluaisi seurata Kristusta, hänen olisi rukoiltava vihollistensa puolesta ja sanottava, "Minun valtakuntani [engl. Raamatussa valtakuntani, suomalaisessa kuninkuuteni] ei ole tästä maailmasta". Silloin hänelle annettaisiin se luvattu viisaus, jota vastaan mikään vihollinen ei pystyisi väittämään. Valta antaa syntejä anteeksi ei kuulu kenellekään kuolevaiselle ihmiselle sen paremmin kuin se kuului sille papillekaan, jonka luo Kristus lähetti pitaliset. Pitaliset puhdistettiin ennenkuin he menivät papin luo. Itse asiassa monet paavit, jotka lupasivat mitä runsaimmat aneet, olivaat itse kirottuja.4 Ainoastaan sydämen tunnustus riittää sielun pelastukseen, silloin kun Jumalalta pyydetään anteeksi todella katuvaisina.
Hus teki pesäeron yleisesti hyväksyttyyn länsimaisen kristinuskon teoriaan kieltäessään paavin ja näkyvän seurakunnan erehtymättömyyden ja hylätessään papiston kirkollisen vallan avata ja sulkea taivaan valtakunta; hän teki Keskiajan anteeksiantamattoman synnin. Nämä peruskäsitykset eivät kuitenkaan olleet alunperin Böömin uskonpuhdistajan omia. Hän otti ne Wyclifin kirjoituksista ja hän myös liitti kokonaisia lukuja niistä omiin kirjoituksiinsa. Opettajalla ei ole koskaan ollut uskollisempaa oppilasta kuin mitä Englannin uskonpuhdistajalla oli Hussissa. De ecclesian kolme ensimmäistä lukua ovat suurimmaksi osaksi sarja Wyclifin seurakuntaa käsittelevän tutkielman perättäisiä lainauksia. Se mikä pitää paikkansa tästä teoksesta pitää myös paikkansa lähes kaikista latinankielisistä kirjoituksista.1 Hus ei kuitenkaan ollut pelkkä jäljentäjä. Hän omaksui täydellisesti Wyclifiltä saamansa ajatukset. Kun hän lainasi Augustinusta, Bernhardia, Hieronymusta ja muita kirjailijoita, hän mainitsi heidät nimeltä. Jos hän ei maininnut Wycliffiä, kun hän lainasi häneltä väitteitä ja kokonaisia kappaleita, hänen vaikenemiselleen löytyy hyvä syy. Oli yleisesti tiedossa, että hän edusti Wycliffin asiaa ja puolusti wycliffiläisiä käsityksiä, ja Wyclifin kirjoitukset olivat suoraan yliopiston tiedekuntien jäsenten nähtävillä. Hän ei mitenkään salannut olevansa Wyclifin seuraaja ja jopa halukas kuolemaan niiden näkemysten puolesta, joita Wycliff opetti. Kirjoittaessaan Richard Wychelle hän kertoi kiitollisuudestaan siitä, että "Jeesuksen Kristuksen voimasta oli Böömi saanut niin paljon hyvää Englannin maasta".1
Böömin teologi oli täysin Wycliffin harhaoppisen hengen vallassa. Konstanzin suuri kirkolliskokous kokoontuisi pian. Hus tuomittaisiin nyt sen tuomioistuimen edessä.

ALAVIITTEET


1- Trevlyan, s.349.
2- Loserth kieltää totuuden Rokyzanan lausunnosta teoksessa Herzog, VIII, 588ss. Muista Hussin ajan
böömiläisistä saarnaajista, kts. Flajahans, Serm. de Sanctis, s.iv.
3- Kts. Loserth, Wiclif and Hus, s.70. Wenzel eli Wenceslaus IV, lisänimeltään Laiska, oli Kaarle
IV:n poika. Hänen toinen vaimonsa oli Sophia Baijerilainen. Hänen velipuolensa Sigismund nousi hänen
jälkeensä valtaistuimelle.
4- Flajshans: Serm. de Sanctis, s.xxi. Nürnb. toim., I.135.
5- Workman: Hus Letters, ss. 94, 118, 163, 189,192, 198, 201. Saksalaiset ja englanninkieliset
kirjoittajat ovat omaksuneet viime vuosina lähes yleisesti kirjoitustavan Hus, jonka Loserth on
muuttanut teoksessaan Herzog Hussiksi, koska se on saksalaisempi kirjoitustapa. Samasta syystä tässä
teoksessa käytetään muotoa Huss, koska se sopii paremmin englanninkielisen lukijan silmään ja on enemmän
meidän kirjoitustapamme mukaista. Karl Müller käyttää tätä kirjoitustapaa teoksessaan 
Kirchengeschichte. Hussin syntymäajaksi ilmoitetaan yleensä 6.7.1369, mutta todisteita siitä ei ole
riittävästi. Loserth, Wiclif and Hus, s.65ss.
6- De omni Christi sanguine glorificato, toim. Flajshans, s.42.
7- Kts. Rashdall: Universities of Europe, I.211-242. Pois lähteneiden opiskelijoiden lukumäärästä
on vaihtelevia tietoja. Ylläoleva lukumäärä on 1400-luvun histoirankirjoittajan Procopiuksen antama.
Ensimmäisenä vuonna kirjoittautui leipzigiin vain 602, ja tämä luku viittaisi siihen, että Prahasta
lähteneiden opiskelijoiden määrä oli pienempi kuin edellä esitetty. Kügelgen esittää Die
Gefängnissbriefe, s.ix, uskomattoman lukumäärän 5000.
8- Workman: Hus' Letters, s.36.
9- Kaikenkaikkiaan 17 kielletyn kirjoituksen joukossa olivat mm. Dialogus, Trialogus, De incarnatione
Verbi ja De dominio civili.
10- Nämä kirjeet esittää Workman, ss. 51-54.
11- Hussin vastaus Replica ja Stokesin lausunto, johon vastaus oli laadittu, on esitetty teoksessa
Nürnb. toim., I. 135-139.
12- Hussin traktaatin nimi on De indulgentiis siv de cruciatu papae JOh. XXIII. fulminata contra
Ladislaum Apuliae regem. Nürnb. toim., 213-235.
13- Workman: Hus' Letters.
14- Kts. Hussin vastaus, Defensio quorundam articulorum J. Wicleff, ja teologiseen tiedekuntaan liittyminen, Nürnb. toim., I. 139-146.
15- Workman: Hus' Letters, ss. 60,66.
16- Workman, s.107-120. Workman kääntää seitsemäntoista tästä maanpaosta kirjoitettua kirjettä, ss.
83-138.
17- Du Pin, Opp. Gerson., II.901. De ecclesia esitetään teoksessa Nürnb. toim., I. 243-319.
18- Eccl. est omnium praedestinatorum universitas; quae est omnes praedestinati, praesentes,
praeteriti et futuri. Nürnb. toim. I., 244.
19- Kirjoittaessaan Christian Prachatitzille vuonna 1413 Hus sanoi: "Jos paavi on roomalaiskatolisen
kirkon pää ja kardinaalit ovat ruumis, silloin he muodostavat keskenään koko pyhän roomalaiskatolisen
kirkon samoin kuin ihmisen ruumis yhdessä sen pään kanssa muodostaa ruumiin. Antikristusksen lähettiläät
käyttävät vaihtoehtoisesti sellaisia ilmauksia kuin "pyhä roomalaiskatolinen kirkko" ja "paavi ja
kardinaalit" jne." Workman: Hus' Letters, s.121.
20- Propter Confessionem tam claram et firmam, dixit Petra Petro, et ego dico tibi quia tu es Petrus,
id est confessor Petrae verae qui est Christus et super hanc Petram quam confessus es, id est, suoer me
, etc., Nürnb. tpoim., I.257. Petrus non fuit nec est caput s. eccles. cathol.,  s.263. Kts.
myös sama tulkinta Hussin teoksessa Serm. de Sanctis, s. 84.
21- Nürnb. toim., I. 260, 284, 294, jne.
22- Hus viittaa kirjeissään myös jatkuvasti Johannaan ja Liberukseen, ts. hän kirjoittaa,
"Haluaisin tietää, olivatko paavi Liberius harhaoppinen, Leo harhaoppinen ja paavi Johanna, joka synytti
pojan, olivatko he roomalaiskatolisen kirkon johtajia". Workman: Hus' Letters, s. 125.
23- Nürnb. toim., I.302.
24- De indulgentiis, Nürnb. toim., ss. 220-228.
25- Loserth kirjoitti teoksensa Wicliff and Hus osoittaakseen miten riippuvainen Hus oli
englantilaisesta edeltäjästään ja teoksen jälkiosa osoittaakin sen, koska siinä on esitetty rinnakkain
lainauksia molemmilta kirjailijoilta. Hän sanoo, s. 111, että De ecclesia on ainoastaan "laiha
lyhennys Wycliffin teoksesta samasta aiheesta. Tämä kirjailija toteaa, että Hus "on ottanut kaikki
väitteensä Wycliffiltä" ja että "kaikkein painavimmat kohdat on otettu sanasta sanaan hänen
englantilaiselta edeltäjältään" latinankielisissä traktaateissaan, ss. xiv, 139, 141, 156, jne. Neander
teki virheen arvioidessaan Matthias Janowilaisen antaneen enemmän vaikutteita Hussille kuin Wyclif. Hän
kirjoitti ennenkuin WYcli Society alkoi julkaisutoimintansa. Jopa Palacky piti epävarmana teoksessaan
Church History of Bohemia, III.190-197, miten paljon Wycliffin kirjoitukset olivat vaikuttaneet
Hussiin ja kysyy, oliko hän läheinen Englannin uskonpuhdistajan kanssa. Wyclif Societyn julkaisut,
jotka tekevät mahdolliseksi vertailla, osoittavat, että kirjailija voi tuskin olla riippuvaisempi
toisesta kuin Hus oli Wycliffistä.
26- Workman: Hus' Letters, s. 36.

Alkuperäinen artikkeli: 'History of the Christian Church', Vol VI, Reformers before the Reformation by Philip Schaff
JATKUU toisessa osassa, 'Huss Kostanzissa', joka pyritään kääntämään aikanaan.
Alkuun
Muita Philp Schaffin kirjoituksia hänen teoksestaan 'History of the Christian Church' Kristuksen keskeinen asema maailmanhistoriassa | Juutalaisuus | Seurakunnan historian luonne | Laki ja profetia | Pakanuus | John Wyclif | Wycliffin opetukset | Wyclif jaRaamattu | Lollardit | E.H. Broadbent: Seurakunnan vaellus | Alexander Hislop: Kaksi Babylonia

Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Jay Adams: Kristillisen neuvonnan teologia