Kristuksen ruumis muodostuu pään ja hänen kansansa solmiman liiton kautta. Liitto on se side, joka pitää yksilöt yhtenä ruumiina. Tai ehkä oikeammin sanottuna liitto on se muoto, jossa yksilöiden rakkaus valetaan yhdeksi ruumiiksi.
"Liiton" käsite edellyttää jotain aikaisempaa tapahtumaa, perustaa, ennakkoehtoa, ennenkuin liitto on edes mahdollinen. Se on uloskutsuminen. Pään täytyy ensin toimia omasta armosta tarjotusta rakkaudestaan ja hyvästä tahdostaan vapauttaakseen ihmiset niin, että he ovat vapaita solmimaan liiton. Elleivät teologiset kuorrutukset kätkisi sanan todellista kauneutta, olisi paras sana kuvaamaan tätä askelta "pelastus", ts. orjan ostaminen vapaaksi sen nykyiseltä omistajalta. On selvää, että ennenkuin on olemassa mitään mahdollisuutta uuden ruumiin muodostumiseen, on liiton osapuolet vapautettava kaikista menneistä liittoutumista, irrotettava suuresta massasta ja kutsuttava heidät erilliseksi kansaksi.
Minun väitteeni on, että Herran ehtoollinen on olennaisilta osiltaaan yhteysateria, jossa juhlitaan uutta liittoa. Ja aivan ilmeisesti on vanha liitto uuden mallina. Vanhassa liitossa oli ensisijainen vapauttamistapahtuma pako Egyptistä, jolloin vapauduttiin kirjaimellisesti orjuudesta. Uuden liiton solmimista varten (ja siten myös ehtoollista varten) on välttämätöntä, että johtaja-Herra Jeesus on vapauttanut kansansa menneen ajan orjuudesta tulevan ajan vapauteen. Ilmaistaksemme sen niinkuin Uusi testamentti edellyttää, vaikkei sitä nimenomaan sanota: Kaste edeltää ehtoollista. Ehtoollista viettävät ne, jotka jo ovat kokeneet kasteen kautta anteeksiannon, Pyhän Hengen vuodattamisen, kuoleman ja ylösnousemuksen, jotka merkitsevät vapautta menneisyyden orjuudesta. Kristityt tulevat Herran pöytään vapaina, vapautettuina juuri sitä varten, vapaaehtoisesti ja vapaudessa he voivat kokoontua liittoon uuteen Kristuksen ruumiiseen.
Eräässä mielessä tämä pelastuksen kokemus edeltää ehtoollista; mutta koska se niin ehdottomasti edeltää ehtoollista, on sopivaa, että ehtoolliseen sisältyy myös tuon edeltävän tapahtuman muistelemista ja juhlimista. Jokaiseen ehtoollisenviettoon tulisi kuulua muistuttaminen siitä, että ihmiset osallistuvat siihen kastettuina kristittyinä ja siten vapautettuina orjina, vapaina.
Pelastus ei kuitenkaan ole päämäärä itsessään, erillinen hyvä; se tarvitsee liiton takuuna ja täydellistäjänä. Yhtä olennaista on, että pelastus ja liitto kulkevat yhdessä kuin että lusikassa on sekä varsi että malja. Ellei orjia ensin vapauteta, he eivät voi solmia liittoa kuuluakseen ruumiiseen. Mutta elleivät he samaten käytä uutta vapauttaan liittoruumiin muodostamiseen, he ovat vapaata riistaa uudelle orjanmetsästäjälle, joka tulee vastaan.
Liitto on ensisijaisesti sitä, että johtaja-herra kutsuu armollisesti ihmisiä ruumiiseenkuulumissuhteeseen itsensä kanssa ja kuvaa heille, minkäluontoinen uuden ruumiin tulisi olla. Toissijaisesti on liitto sitä, että ihmiset vastaavat tuohon kutsuun ja sitoutuvat johtaja-herraan ja hänen ehtoihinsa ja toinen toisilleen noiden ehtojen mukaisesti.
Vanha liitto 2.Moos.20:2:ssä sisältää heti aluksi muistutuksen: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä", mikä tarkoittaa samaa kuin: "Minä pelastin teidät ja tein teistä vapaita, niinkuin te nyt olette." Sitten Yahweh kutsuu: "Te olette minun kansani" ja kansa vastaa "Sinä olet meidän Jumalamme". Uusi liitto alkaa muistuttamalla: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" ja "...pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa" (Gal.3:27 ja Room.6:11). Sitten Jeesus kutsuu: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni..." Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan." Ja hänen seuraajansa vastaavat: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Sanat eroavat toisistaan, mutta taloudenhoito on sama.
Tässä on muuten tärkeä asia, johon olisi kiinnitettävä huomiota. Liitto on syvällisellä tavalla ei-uskonnollinen käsite, ja ehtoollisen ymmärtäminen liittoateriaksi säilyttää myös sen ei-uskonnollisuuden. Liitto ei viittaa mitenkään sellaiseen, että Jumalan asiat olisivat siirtyneet ihmisten hallintaan, että ihmisellä olisi nyt jonkinlainen valta Jumalaan tai keino ohjata hänen armoaan. Liitto on johtaja-herran aloittama eikä sitä voida aloittaa millään muulla tavalla; sen ehdot ovat hänen ehtojaan. Kaikki, mitä ihmiset voivat tehdä tai mitä heidän tarvitsee tehdä, on vastata siihen—joko hyväksyä tai hylätä se. Eikä Herran ehtoollinen tee meistä kykeneviä tekemään Jeesusta enemmän tai vähemmän läsnäolevaksi; se on meidän mahdollisuutemme vastata liittokutsuun, jota hän läsnäolevana meille tarjoaa.
Eikä ole syytä ajatella, että minä olisin tässä ujuttamassa kaikkea tätä liittokorostusta Herran ehtoolliseen. Kaikissa neljässä leivän ja viinin kuvauksessa (kolmessa synoptisessa evnakeliumissa ja Paavalilla) viitataan leivästä ja viinistä puhuttaessa uuteen liittoon; parhaiten ilmaistuna sanoilla: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni" (1.Kor.11:25). Aivan yhtä vaikuttava on Luukkaan kuvauksessa jae, jonka täysi merkitys on tavallisesti menetetty käännöksessä. Kirjaimellisesti sanotaan Luuk.22.29:ssä: "Minä liittoudun liittoon sinun kanssasi niinkuin Isä on liitossa luvannut minulle kuningaskunnan."
Vaikka siis Johannes olisi ollut oikeassa sijoittaessaan viimeisen ehtoollisen pääsiäistä edeltäneeseen iltaan, synoptikot ovat teologisesti oikeassa halutessaan tehdä siitä pääsiäisaterian. Pääsiäinen on tietenkin teknisesti ottaen Egyptistä vapautumisen muistoksi vietettävä ateria eikä Siinailla solmitun liiton muistoksi vietettävä ateria. Kaikki todisteet (joita tukiskelemme aikanaan) viittaavat kuitenkin siihen, että juutalaiset eivät olleet kovin hyviä näiden kahden eri tapahtuman pitämisessä erillään. (Jumala heitä siunatkoon; voimme todistaa väitteemme, että pelastus ja liitto ovat lopulta saman lusikan varsi ja malja.) Ensimmäisellä vuosisadalla olisivat juutalaiset, Jeesus ja kristityt ymmärtäneet Pääsiäisen liittoateriana ja samalla myös Egyptistä pakenemisen muistoksi vietettävänä ateriana.
(Mitä tulee liittoteemaan, se ei puutu kokonaan Egyptistä pakenemisen kuvauksesta. Monet tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että heprealaisten kotien pihtipieliin sivelty veri, jotta kuoleman enkeli ohittaisi [engl. 'pass over', josta 'passover' eli heprealainen 'pääsiäinen', ei 'easter', joka on pakanallinen 'pääsiäinen'.] perheen, on käsitettävä liittovereksi. Tällä tavoin itse pakoon sisältyy Siinain esikuva. Tämä yhteys on paikkansapitävä.)
Jätämme nyt pääsiäisen hetkeksi, niin että voimme palata takaisin siihen ja toteamme, että Vanha Testamentti esittää kaksi erilaista rituaalia, joissa juhlitaan liiton kahta eri puolta.
Uusi testamentti käsittää hyvin selvästi Golgatan ristin olevan se paikka, jossa liitto solmittiin ja Herran ehtoollisen olevan sen säännöllisesti vietettävä muistojuhla. Itse tapahtuman luonne teki kuitenkin välttämättömäksi kronologisen epäjohdonmukaisuuden: muistoateria perustettiin ennenkuin liitto sinetöitiin. On todisteita siitä, että Uuden Testamentin kirjoittajat ymmärsivät itsekin tuon ongelman ja käsittivät, että ehtoollinen on oikeutetusti siirrettävä viimeisen ehtoollisen tilanteesta ennen ristiinnaulitsemista ristiinnaulitsemisen jälkeiseen seurakunnan tilanteeseen. Siitä seuraa, ettei meidän ehtoollisessa pitäisi yrittää palata takaisin ylähuoneen perspektiiviin; täysi tietoisuus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta muodostaa oikean taustan ehtoolliselle. Joissakin suhteissa oli ylähuoneen kokemus pikemminkin enteilyä kuin täydellinen kuva siitä, mistä Herran ehtoollisessa on kysymys.
Mutta meidän on nyt palattava takaisin liiton solmimistapahtumaan. Olkoon sitten kysymys Aabrahamista, Egyptistä pakenemisesta, Siinaista tai ristiä koskevista liittokertomuksista, on (vuodatetulla) verellä niissä tärkeä sija. Raamatullisessa ajattelussa symboloi veri elämää; veri on elämänneste. Ja vuodatettu veri symboloi annettua tai jaettua elämää. Se ei ole ensisijaisesti kuoleman, menetetyn tai otetun elämän symboli. Se symboloi rakkauden ja armon tekoa, jossa joku vapaaehtoisesti omistaa elämänsä toiselle. Vuodatettu veri ja murrettu ruumis puhuvat samaa kieltä; ja on ilmeistä, että ehtoollisperinne on lähempänä viimeksimainittua metaforaa kuin ensinmainittua.
Veriseremonia, joka on mitä paljastavin, kuvataan uudelleen Siinain kertomuksessa 2.Moos.24:ssä. Mooses rakentaa alttarin, joka tietenkin symboloi Jumalaa. Uhrataan eläinuhrit ja veri kootaan ja jaetaan kahteen astiaan. Toisen astian veri pirskotetaan alttaria vasten. Sen jälkeen, kun kansa on on julistanut haluavansa solmia liiton, toisen astian veri pirskotetaan heidän päälleen. Tämän symbolismin on selvästikin tarkoitus kuvata sellaista Jumalan ja kansan välistä jakamista ja itsensä antamista, joka on niin täydellistä, että veren (elämän) sekoittuminen on ainoa oikea ilmaus sille.
Pitäisi olla selvää, että tätä tapahtumaa vastaava tapahtuma Uudessa Testamentissa ei ole Herran ehtoollinen, vaan Golgatan risti, jossa Karitsan veri vuodatettiin. Kristus edusti itsessään sekä Jumalaa että ihmistä. Mitään uhrieläimiä ei tarvittu; Kristuksen teko ylitti kultin välittäjäsymbolit ollen itse koko todellinen asia, jossa elämän vuodattaminen synnytti liiton Jumalan ja ihmisen välille, joka oli syvempi ja läheisempi kuin mitä oli koskaan aikaisemmin voitu kuvitellakaan. "...ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa." kuten Kol.1.20 asian ilmaisee.
Tämä teko vastaa Siinain veriseremoniaa (on oikeammin sanottuna sen täyttymys). Ja ilmeisestikin on yhtä tarpeetonta tai sopimatonta toistaa Golgataa kuin Siinaitakaan. Nuo tapahtumat—jo liiton sinetöimisen luonteenkin perusteella ellei muista syistä—ovat kertakaikkisia eikä niitä voida toistaa. Herran ehtoollisen malja ei varmuudella ole tarkoitettu liiton solmimiseksi, joka astuisi Golgatan sijalle; mutta mitään todisteita ei myöskään ole siitä, että ehtoollinen merkitsisi millään tavoin Golgatan uudelleenesittämistä, jäljennöstä tai uusintaa. Se teko oli täydellinen itsessään; me emme voi lisätä siihen mitään. Kristillisellä evankeliumilla ei ole mitään tarvetta tai sijaa uudelle veriseremonialle; siitä on huolehdittu jo aikoja sitten. Eukaristiamaljan merkitystä on etsittävä muualta.
Tästä tulemmekin toisenlaiseen liittoseremoniaan eli yhteysateriaan. Sen ja veriseremonian välillä ei ole mitään kilpailua. Ateria ei missään mielessä edusta liiton solmimista. Päinvastoin, aterian on edellytettävä, että verellä sinetöinti on tapahtunut aikaisemmin, jotta se voisi mitenkään toimia. Ateria on muistelu-, juhla-, vahvistus ja uudelleenomistautumistilaisuus—mutta kaikki tämä sen suhteen kontekstissä, jonka Jumala on jo perustanut eikä ehdottomasti minkäänlaisena yrityksenä tehdä uudestaan tai parannella mitään aikaisemmin tehtyä.
Siinain malli tekee suhteen selväksi. Veriseremonian jälkeen 2.Moos.24:9ss.:ssa lukee: "Ja Mooses ja Aaron, Naadab ja Abihu ynnä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta nousivat vuorelle. Ja he näkivät Israelin Jumalan...ja he katselivat Jumalaa, söivät ja joivat". Tutkiskelemme ajallaan, miten tärkeällä sijalla liittoateria on Vanhassa testamentissa ja miten se liittyy Herran ehtoolliseen; mutta tutkikaamme nyt itse verta.
Väitämme, että eukaristinen malja kuuluu pikemminkin liiton juhlimisen yhteysateriaperinteeseen kuin veren vuodattamisen perinteeseen liittoa solmittaessa. Jos se pitää paikkansa, ei Jeesuksen veren todellinen läsnäolo ehtoollisella ole tarpeellista—sen paremmin kuin on mitään viittausta siihen, että Israelin vanhimmat olisivat kantaneet uhriverta Siinain vuorelle ja juoneet sitä; sen enempää kuin liittoveri olisi mukana minkään muidenkaan liittoaterioiden kuvauksissa. Se, mitä me teemme juodessamme maljan Herran ehtoollisella on, että me sitoudumme Jumalaan, Kristukseen, toinen toisiimme; symbolismi ei ole kovin kaukana maljojen juomisesta jollekin. Tätä varten ei liittoveren läsnäolo ole tarpeellista eikä sopivaakaan.
Ehtoollismaljan sisällön on kieltämättä tarkoitus muistuttaa meille, että liitto, jota juhlimme (Golgatalla sinetöity liitto) on sinetöity Jeesuksen veressä. Tämä tosiasia on kallisarvoinen ja äärimmäisen tärkeä ehtoollisen merkityksen kannalta. Mutta se ei tarkoita sitä, että maljan sisällön pitäisi missään mielessä olla Jeesuksen verta. Itse ehtoolliseen ei liity mitään veriseremoniaa. Jeesuksen veri (Jeesuksen vuodattama elämä) on olennaisen tärkeä Uuden Testamentin risti-käsitteelle ja liitolle, joka siellä solmittiin. Mutta jos yritetään tuoda siellä vuodatettua verta ehtoolliselle, vain sekoitetaan asiat ja itse asiassa otetaan jotain pois sen kertakaikkisesta riittävyydestä, mitä Jumala teki Kristuksen kautta ristillä.
On myönnettävä, että Raamatun todistus ei tue minun kantaani yksiäänisesti. Paavalin kuvaus 1.Kor.11:ssä (varhaisin kuvaus ehtoollisesta) kertoo maljan yhteydessä lausuttujen sanojen olleen: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni". Luukas esittää asian samoin (kohdassa, jota ei esiinny kaikissa Luukkaan evankeliumin varhaisissa käsikirjoituksissa). Markus ja Matteus esittävät maljaan liityneet sanat sen sijaan näin: "Tämä on minun vereni, liiton veri." [Engl. Raamatussa: "This is my blood of the covenant" = "Tämä on minun liittovereni"] Ainoastaan Joh.6:53, joka poikkeaa muista, menee niin pitkälle, että puhuu veren juomisesta. Paavalin lause 1.Kor.10:16:ssa "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen?" on epämääräinen. Se voisi tarkoittaa Kristuksen veren juomista tai siihen samaistumista. Se voisi yhtä hyvin tarkoittaa niiden siunausten, sen uuden suhteen jakamista, jonka Kristuksen veri tekee mahdolliseksi. Vaikutelmani on, että suurin osa Uuden Testamentin tutkijoista hyväksyy Paavalin lauseen "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni" olleen todennäköisimmin alkuperäinen lause. Markus ja Matteus ovat todennäköisesti yrittäneet saada malja-ilmauksensa vastaamaan leivästä sanottua: "Tämä on minun ruumiini".
On vielä eräs toinenkin näkökohta, joka tukee kantaamme. Muistammehan, että kaikki veren juominen oli kiellettyä—täysin ja ehdottomasti kiellettyä—juutalaisten laissa. Hyvä juutalainen ei olisi ajatellut sen enempää juovansa verta kuin ulostavansa temppelin kaikkein pyhimmässäkään. Jos Jeesus, joka oli hyvä juutalainen olisi kuin kirkkaalta taivaalta sanonut hyville juutalaisille opetuslapsilleen: "Juokaa tämä verimalja", se olisi tiennyt ongelmia. Epäilen, etteivät nämä miehet olisi kyenneet siihen. Ja sitäkin ilmeisempää on, että jos alkuseurakunnassa olisi juutalaisten käännynnäisten ollut luovuttava eräästä kaikkein syvimmistä tabuistaan voidakseen olla kristittyjä, olisi tuosta traumasta varmasti kantautunut jotain Raamattuunkin—samoin kuin traumasta, jonka he selvästikin joutuivat kokemaan, kun pakanoitakin hyväksyttiin Jumalan kansaksi.
Vaikka meidän siis on myönnettävä, että on joitakin raamatunkohtia, jotka viittaavat toiseen suuntaan, Vanhan testamentin vertailukohdat, parhaat tekstinkohdat itse, juutalaisten veren juomisen kielto ja sekä juutalaisuuden että varhaisen kristinuskon yleinen antisakramentaalisuus—kaikki ne yhdessä puoltavat sitä, että Herran ehtoollisen ei ollut tarkoitus olla veriseremonia, joka olisi vaatinut joko symbolista tai todellista veren mukanaoloa. Golgatalla vuodatettiin se veri, jossa liitto solmittin ja joka sinetöi sen (ja se on ainoa veri, joka tarvittiin); ehtoollismalja on osa sitä seuraavaa liiton juhlimista, jossa kristityt sitoutuvat uudelleen jo aikaisemmin sinetöityyn liitton ja muistuttavat itselleen, että Jeesuksen vuodattama veri teki liiton mahdolliseksi.
Edellinen väite edellyttää tietenkin, että Herran ehtoollinen on olemukseltaan liittoateria. Meidän on perusteltava väitteemme vankemmin. Yhteys on pääsiäinen. Kuten jo olemme sanoneet, tarkasti ottaen Pääsiäinen on ainoastaan Egyptistä pakenemisen juhlimista. Toisaalta on Raamatun liittoateriaperinne luotu Siinailla, kun vanhimmat nousivat syömään ja juomaan Yahwehin edessä. Tällaisten yhteysaterioiden viettäminen on mainittu kerta toisensa jälkeen Vanhassa testamentissa, useinkin aivan maallisissa yhteyksissä, ihmisten välisissä liitoissa. Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta on, että lukuisissa tällaisissa tapauksissa mainitaan suola, niin että sillä on rituaalinen merkitys. Samoin mainitaan suola jälleen ehtoollisella käytettynä alkuseurakunnan aikaisissa dokumenteissa. Vaikka pääsiäisperinteellä ja liittoateriaperinteellä ei ollut välttämättä mitään sisäistä yhteyttä, on päteviä todisteita siitä, että niillä oli taipumusta sulautua toinen toisiinsa. Jotkin tutkijat ovat sitä mieltä, että kohottamattoman leivän pääsiäisseremonia tuli itse asiassa tuohon juhlaan liiton uudistamisen seremoniasta, joka tapahtui Sikemissä Kanaanin valloituksen jälkeen.
Sitten tulee seitsemänsataa vuotta myöhemmin kertomus kuningas Joosiasta. 2. Kuningasten kirjan ja 2.Aikakirjan kuvaukset ovat pääosiltaan yhteneväiset, mutta Aikakirjat sopii paremmin tarkoituksiimme. Sen kuvauksen mukaan kadoksissa ollut liiton kirja löytyi temppelistä, esitettiin kuninkaalle ja hän otti sen jälleen käyttöön. "Niin kuningas lähetti kokoamaan luoksensa kaikki Juudan ja Jerusalemin vanhimmat. Ja kuningas meni Herran temppeliin, hän ja kaikki Juudan miehet ja Jerusalemin asukkaat, myöskin papit ja leeviläiset, kaikki kansa suurimmasta pienimpään asti, ja hän luki heidän kuultensa kaikki Herran temppelistä löydetyn liitonkirjan sanat. Ja kuningas asettui paikallensa ja teki Herran edessä liiton, että heidän tuli seurata Herraa, noudattaa hänen käskyjänsä, todistuksiansa ja säädöksiänsä kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustansa ja täyttää liiton sanat, jotka ovat kirjoitetut siihen kirjaan. Ja hän otti siihen liittoon kaikki, jotka olivat Jerusalemissa ja Benjaminissa." (2.Aikak.34:29-32)
Joosia piti sitä selvästikin sen liiton uusimisena, jonka Jumala ja Israel olivat aikaisemmin sinetöineet; tässä ei ole mitään viittausta siihen, että tässä tilaisuudessa olisi suoritettu veriseremonia. Mutta vain yhtä jaetta myöhemmin teksti jatkuu:
"Sitten Joosia vietti Jerusalemissa pääsiäistä Herran kunniaksi. Pääsiäislammas teurastettiin ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä. Hän asetti papit heidän palvelustehtäviinsä ja rohkaisi heitä palvelemaan Herran temppelissä...Näin viettivät saapuvilla olevat israelilaiset sinä aikana pääsiäistä ja happamattoman [oik.kohottamattoman] leivän juhlaa seitsemän päivää. Sellaista pääsiäistä ei oltu vietetty Israelissa profeetta Samuelin ajoista asti; sillä ei kukaan Israelin kuninkaista ollut viettänyt semmoista pääsiäistä, kuin nyt viettivät Joosia, papit ja leeviläiset, koko Juuda ja saapuvilla olevat israelilaiset sekä Jerusalemin asukkaat" (2.Aikak.35:1 ja 17-18). Pääsiäistä pidetään sopivana tapana vahvistaa liitto ja juhlia sitä; niiden välistä suhdetta pidetään loogisena ja luonnollisena.
Kun sitten huomaamme liittokielen Herran ehtoollisen kuvauksissa ("liitto"-sana jokaisessa versiossa, jossa esiintyy malja-sana ja lisäksi Luukkaan lisäviittauksessa) ja taipumuksessa yhdistää ehtoollinen pääsiäiseen (joko varsinaisena samaistamisena, kuten synoptikoilla tai sitä edeltävänä iltana, kuten Johanneksella), näyttää niiden tarkoitettu suhde selvältä: Ehtoollinen on ateriayhteyttä, jossa liitto vahvistetaan, uudistetaan ja sitä juhlitaan—jollaisena pääsiäinen oli laajalti ymmärretty.
Jos ehtoollinen on liittoateria, on vielä otettava esiin kysymys sen liiton luonteesta, jota juhlitaan. Kenen kanssa ja keiden välillä tämä liitto on solmittu? Onko Kristus toinen liiton solmijapuolista vai onko hän yksinkertaisesti Jumalan ja ihmisen välisen liiton välittäjä ollen itse se uhri, jonka verellä liitto sinetöidään, mutta jonka rooli päättyy siihen? On ilmeistä, että ensimmäinen vaihtoehto on oikea; mutta jotkut ylähuoneen kokemuksen puolet näyttäisivät osoittavan jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Sijaintinsa vuoksi tapahtumain kulussa suuntautuu ylähuone voimakkaasti (lähes yksinomaan) kohti Kristuksen ristiinnaulitsemista, liiton solmimista. Tämän huomioon ottaen viitataan siinä siihen, että Kristuksen kuolemassa liitto on täydellinen ja ettei sillä olisi ratkaisevaa merkitystä, nousiko hän ylös vai ei siinä yhteydessä.
Tällainen ajatus on selvästikin kaukana Uuden Testamentin tarkoittamasta. Tämä liitto synnyttää Kristuksen ruumiin eikä vain Jumalan kansaa. Ja Kristuksen suhde ruumiiseensa on laadultaan erilainen kuin esim. Aabrahamin suhde Israeliin: Kristus on läsnä elävänä Herrana ja karavaaniseurakunnan aktiivisena johtajana. Uusi liitto Kristuksessa vaatii ylösnousemuksen, mitä ei aikaisemmissa liitoissa tarvittu. Jo evankeliumin luonne vaatii, että Herran ehtoolliseen on sisällyttävä ylösnousemuksen korostaminen sanoaksemme koko totuuden sen liitosta. Siitä huolimatta—mikä on ymmärrettävää—ylähuoneessa ei viitata ylösnousemukseen kovin selvästi, jos ollenkaan. On todisteita siitä, että alkukristityt aistivat tuon vaikeuden; ja sentähden me väitimme aikaisemmin, että jollain tavoin pääsiäisen jälkeiset ehtoollisenvietot ovat olleet sen täydempiä ja tarkempia ilmauksia kuin itse ylähuoneen ateria oli.
On hyvin mielenkiintoista tutkia, miten ylösnousemusteema on liitetty ehtoolliseen. Ajattele ylösnousemuksen jälkeisiä tapahtumia, niin huomaat, että vaikka evankeliumit sisältävätkin vain rajoitetusti kuvauksia Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisistä ilmestymisistä, on aterioilla niissä tärkeä sija. Matteus kertoo pelkästään minimimäärän ylösnousemuksen jälkeisiä kertomuksia. Markuksella niitä on tuskin ollenkaan—vaikka riippuen siitä, mitä Markuksen käsikirjoitusta lukee ja miten paljon sen turmellusta lopusta hyväksyy, siihen sisältyy kuitenkin kuvaus siitä, miten ylösnoussut Kristus ilmestyy opetuslapsilleen aterialla. Luukas kertoo siitä, miten Jeesus mursi leipää kahden opetuslapsen kanssa, joiden seuraan hän liittyi Emmauksen tiellä, joiden kanssa hän osallistui kokoontuneiden opetuslasten aterialle ja söi heidän kanssaan kalaa.
Johannes kertoo ylösnousseen Herran ilmestyneen kalastajaopetuslapsilleen rannalla ja valmistaneen ja tarjoilleen heille aamiaista. "Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan." (Joh.21:13) Ja jos viiden tuhannen ruokkiminen on käsitettävä ehtoollisen esikuvaksi (miksi Johannes sen melko varmasti tarkoittaa), ja jos, niinkuin monet tutkijat uskovat, se on käsitettävä ylösnousemuksen jälkeisen ilmestymisen esikuvaksi tai että se käsitettäisiin sellaiseksi jälkeenpäin, niin siinäkin on taas ylösnousseen Jeesuksen ateria seuraajiensa kanssa, jossa ruokana on leipää ja kalaa. Ja lopuksi, Ap.t.10:40-41, jossa Pietari sanoo Korneliukselle ja tämän ystäville puhuessaan: "Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut."
Kaikki tämä ylösnousemuksen jälkeisten aterioiden (leivän ja ja kalan) korostaminen ei voi olla pelkkää sattumaa. Näyttää siltä, ikäänkuin kirjoittajat olisivat kokeneet jotain ehtoolliseen viittaavaa (pikemminkin ehtoollisen jatkoa), jossa tärkeintä oli ylösnousemuksen juhliminen. Ajatus saa lisää uskottavuutta, kun huomaamme, miten vaikuttavan johdonmukaisesti alkukristittyjen taiteessa, jossa kuvataan ylähuonetta tai sitä seuraavia Herran ehtoollisia, on tärkeällä sijalla pöytä, jolle on katettu leipää ja kalaa. Kaiken huipuksi oli kala Jeesuksen Kristuksen symboli alkuseurakunnassa.
Kalasymboli selitetään yleensä niin, että kreikankielen "kala"-sanan kirjaimet tulevat kreikankielen sanojen "Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja" alkukirjaimista. Oma käsitykseni on, että tällainen selitys on liian monimutkainen selittämään, miksi kalasymboli nousi hallitsevaan asemaan kansankulttuurissa; tuollaiset oppineet keksinnöt on usein keksitty vasta jälkeenpäin. Sensijaan puhuvat todisteet mielestäni sen puolesta, että kala oli alkuseurakunnan Herran ehtoollisen pääruokalaji. (On selvää, etteivät nämä kristityt pitäneet ehtoollisen ja pääsiäisen välistä yhteyttä sellaisena, että olisi edelleen pitänyt syödä lammasta ja kohottamatonta leipää; ehtoollista ei käsitetä uudeksi pääsiäiseksi niin kirjaimellisesti.)
Aikaa myöten tuli kalasta, joka kuului Herran pöytään, Herran itsensä symboli. Ja huomaa, että tämä symboli—päinvastoin kuin risti, joka viittaa takaisin menneeseen—kertoo erityisesti hänestä, joka on läsnä kansansa keskuudessa, kun he kokoontuvat yhteyteen hänen kanssaan ja juhlimaan sitä liittoa, joka yhdistää heidät elävään suhteeseen hänen kanssaan. Kala on ylösnousseen, elävän, läsnäolevan Kristuksen symboli. Ja tämä kala kehittyi vähitellen delfiiniksi, ylösnousemuksen kalaksi, joka nousee aina ylös. (Alkuseurakunnan kuvasanakirjassa symboloi vesi kastetta kala tuli Herran ehtoollisesta symboloiden elävää Herraa; ja kala vedessä on ihana yhdistelmä—joka korostaa ylösnousemukseen kuuluvaa iloa, innostusta, voittoa, ylistystä ja kiitosta.)
Alkuseurakunnassa ei Herran ehtoollinen ollut, niinkuin se meillä niin usein on, Jeesuksen hautajaisten muistotilaisuus. Emme tietenkään halua unohtaa sitä, että liitto, jota juhlimme, sinetöitiin hänen veressään ja että se veri symboloi Jeesuksen itsensä antamista kuolemaan; vaan ehtoollinen sisältää piirteitä, jotka estävät näiden asioiden unohtamisen.
En tiedä, kuinka moni kristitty haluaisi käyttää kalaa Herran ehtoollisella. Se voi tapahtua monin eri tavoin sen lisäksi, että kalaa tarjotaan aterialla, ehkäpä käyttämällä kala-aihetta pöytäkoristeissa. Mutta miten se sitten tapahtuukin (ja aina niin, että sitä selitetään ja tulkitaan), kalan mukanaolo voi auttaa palauttamaan ehtoolliseen sen ilon, joka siihen niin tärkeänä osana kuuluu. Ja huomaa, ettei se tarkoita sitä, että juhlittaisiin vain juhlimisen vuoksi. Kala tietää, mikä sen juhlimisen aiheena ja perustana on—ei mitään sen vähempää kuin yhteysjuhla Ylösnousseen kanssa, Hänen, joka antaa meille voiton kuolemasta, synnistä ja maailmasta.
Alkuperäinen artikkeli: In My Blood
Osa 5 Kunnes hän tulee
Osa 1 Murretun ruumiin liitto | Tämä on minun ruumiini | Teidän edestänne murrettu
Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat