Tästä alkaa Herran ehtoolliseen keskittyvä yksityiskohtainen tutkimuksemme. Tällä kertaa poikkeaa menetelmämme Kastetta käsittelevästä tutkielmastamme [ei ole vielä suomennettu]. Siinä esitimme kaikki UT:sta löytämämme viittaukset kasteeseen—ja yritimme sitten ryhmitellä ja järjestää ne loogiseen järjestykseen. Tässä aloitamme Herran ehtoollista koskevalla teorialla—ja tuomme sitten esiin sille raamatullista tukea kohta kohdalta.

Olemme kehitelleet perusperiaatettamme laajalti edellisissä luvuissa: Herran ehtoollinen kuuluu vankasti VT:n "juutalaisen perinteen osallistuvan kertomuksen" jumalanpalvelusperinteeseen eikä ollenkaan "sakramentaalisen mysteerin" papilliseen temppeliperinteeseen. Ehtoollisen eukaristiset leipä ja malja on tarkoitettu muistuttamaan uudesta liitosta ikäänkuin merkkeinä samaan tapaan kuin sateenkaari, sapatin vietto, ympärileikkaus ja suola olivat muistuttamassa merkkeinä vanhasta liitosta. Aivan erityisesti Herran ehtoollinen on uuden liiton versio pääsiäisateriasta, joka niin perustavaa laatua olevalla tavalla edustaa VT:n juutalaisen perinteen osallistuvan kertomuksen käsitettä. Uuden liiton alkaminen ihmiselämän verenvuodatusrituaalista ja Jumalan elämän virtaamisesta, niin että ne yhdessä synnyttävät yhden ruumiin—tämä tapahtui Jeesuksen veren vuodattamisen kautta Pitkänperjantain ristillä.

Vaikka historiallisten tapahtumien historiallisen tilanteen logistiikka määräsi näiden kahden alkuperäistapahtuman tapahtuvan päinvastaisessa järjestyksessä, on jokainen Herran ehtoollinen pääsiäisen jälkeen tapahtunut oikeassa järjestyksessä. Aivan samoin kuin pääsiäinen on Jumalan juutalaiselle kansalle oikea tilaisuus muistella osallistumistaan Mooseksen johtamaan liiton solmimiseen, samoin on Herran ehtoollinen Jumalan kristitylle kansalle oikea tilaisuus muistella, ei ainoastaan Jeesuksen johtamaa, vaan Hänen suorittamaansa liiton somimista. Olemme käyttäneet suurimman osan kirjaamme ollaksemme valmiit sanomaan tämän. Nyt me siis tulemme sanomaan sen—UT:n tekstien suulla.

A. Jos ehtoollinen on historian kertaamista osallistumalla, se ei voi olla samanaikaisesti sakramentaalinen mysteeri

Heti aluksi on huomautettava, että mikään ei voi olla yhtä aikaa näitä kahta asiaa. Jos Herran ehtoollinen on sitä, mitä me väitämme sen olevan, se ei voi olla samanaikaisesti sitä, minä kirkko on sitä yleensä pitänyt. Jumalan suulla, joka on Raamattu, ei ole kaksiteräistä kieltä, joka puhuisi yhtä aikaa kahdella eri tavalla. Me emme löydä Raamatusta tukea käsitykselle, jonka mukaan ehtoollisessa tapahtuisi eräänlainen Jumalan jumalallisen sfäärin ja meidän ihmissfäärimme välinen itsestään toimiva transaktio pyhitettyjen, jumalallistettujen elemettien tai esineiden välittäminä. Siinä ei ole kysymys mistään "mystillisestä muodonmuutoksesta".

Siinä ei ole myöskään kysymys mistään sellaisesta "Kristuksen läsnäolosta", joka eroaisi millään tavoin Hänen henkilökohtaisesta läsnäolostaan, jota koemme toisenlaisten pöytien äärellä, toisenlaisissa seuroissa, toisenlaisissa tilaisuuksissa. Ei, vaan me muistelemme Häntä ehtoollisella samanlaisin muistelemisen keinoin, joita käytämme muistellessamme Häntä (tai muita) kaikissa erilaisissa tilaisuuksissa. Ehtoollispalvelus on tarkoitettu yksinkertaisesti saamaan meidät tietoisemmiksi Jeesuksen välittömästä läsnäolosta ja kokemaan herkemmin sitä Jeesuksen läsnäoloa, joka meidän on mahdollista kokea missä tahansa, milloin tahansa ilman papin tai ehtoollisainesten mukanaoloa.

Ennen kaikkea, Raamatun tekstit eivät tue sellaista käsitystä, että ihmisen hallintaan olisi annettu ehtoollisessa kääntää Jumala päälle tai pois oman tahtomme mukaisesti, niin että Hän olisi enemmän tai vähemmän läsnä tai että Hän ohjaisi siunauksiaan tietyille henkilöille. Vaikka me väittäisimme sakramenteilla olevan mitä vaikutuksia tahansa, on Jumala kuitenkin se, joka hallitsee kaikkea. Siunattu olkoon Herran nimi.

Esitämme nyt toisenkin perusväitteen, joka liittyy läheisesti tähän sakramentalismin torjumiseen: Jeesus tarkoitti varmasti ehtoollisen Pietarin ja hänen työtovereidensa kaltaisille ja muille alkukristityille. (Tämä näkemys on niin ilmeinen, että minusta on suorastaan uskomatonta, miten usein me olemme piittaamatta siitä ja pidämme itsestäänselvänä, että vain ammattiteologit voivat käsittää Raamatun käsitteitä.) Tämä tarkoittaa sitä, että jos ehtoollisen selitys on niin monimutkainen, että Pietari nostaisi kätensä turhautuneena sen edessä—silloin ei tuo selitys voi kerta kaikkiaan olla oikea. Luepa vain sakramentaaliteologiaa käsitteleviä kirjoja ja totea, miten pitkälle itse pääset useimmissa niistä (saati sitten oppimattomat kalastajat). Jos taas Jeesus puhui "pääsiäsiasiaa", olisi Pietari varmasti perillä asioista siinä kuin joku toinenkin. Tämä Pietari-periaate on niin paljon yksinkertaisempi kuin mikään muu sellaiseksi nimetty, että meillä täytyy olla oikein taipumusta sen sivuuttamiseen. Kuitenkin se on mielestäni aivan perusasia ja lisäksi syvällinen. Tavoitteeni tämän kirjan ehtoollisselityksessä on, että Pietari pystyisi sen lukemaan (edellyttäen tietenkin, että hän pystyisi lukemaan meidän kieltämme).

B. Ehtoollisen suhde pääsiäiseen

Meidän on aloitettava kaikkein tärkeimmästä kysymyksestä: Oliko Jeesuksen viimeinen ehtoollinen Hänen opetuslastensa kanssa tarkoitettu vastaamaan juutalaista pääsiäisateriaa, jossa käydään tavallaan läpi pääsiäistapahtumat osallistumalla? Jos vastaus on "kyllä", olemme päässeet jo ensimmäiselle portaalle. Olemme saaneet avaimen, viitekehyksen ja mallin voidaksemme tulkita ehtoollista—ja meille on jopa sanottu, että se kuuluu osallistuvan kertaamisen perinteeseen eikä suinkaan sakramentaalisen mysteerin piiriin.

Mutkistamme kuitenkin turhaan asiaa yrittäessämme tehdä asiasta tietystä ajankohdasta riippuvan—ikäänkuin Jeesuksen torstai-illan ateria olisi todella tapahtunut sen vuoden normaalin juutalaisen pääsiäisaterian ajankohtana. Aikalaskelmien ongelma tulee esille tässä: Kaikissa kolmessa synoptisessa evankeliumissa Jeesus keskustelee opetuslastensa kanssa pääsiäisaterian valmistamisesta yläsaliin. Luukas menee sitäkin edemmäs kertoessaan Jeesuksen itsensä kutsuvan yläsalin ateriaa pääsiäisateriaksi. Neljännessä evankeliumissa esitetään asia kuitenkin hieman eri tavalla, kun siinä sanotaan, että ehtoollista vietettiin "ennen pääsiäistä"—niin että Jeesuksen kuolema tapahtui samaan aikaan kuin karitsoita teurastettiin (jotka syötäisiin pääsiäisaterialla perjantai-iltana sinä pääsiäisenä). Paavalin selostuksesta ei ole tässä apua, sillä hän toteaa ehtoollisen tapahtuneen "sinä iltana, jona hänet kavallettiin". Paavali sanoo kuitenkin: "...sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa". Ja näin sanoessaan hän asettaa Jeesuksen ja hänen kuolemansa suoraan pääsiäisen asiayhteyteen.

Ota siis huomioon, että:

1. Ehtoollisen ajankohdan valitsemisessa ei siis pääsiäisen ajankohta ollut määräävänä. Ehtoollista oli vietettävä, kun Jeesus vielä voi olla mukana. Jos neljäs evankeliumi olisi oikeassa siinä, että pääsiäisateria nautittiin vasta perjantai-iltana, se olisi ollut liian myöhäistä, jotta Jeesus olisi voinut olla mukana; silloin Hän oli jo kuollut.
2. Viimeinen ehtoollinen vietettiin pääsiäisen aikaan, oli se sitten itse pääsiäisenä tai ei. Jos Jeesuksen oli vietettävä omaa pääsiäisateriaansa hiukan aikaisemmin kuin kalenterin mukaan juuri oikeana ajankohtana, se ei suinkaan estä sitä olemasta oikea pääsiäisateria. Jeesus osoitti olevansa vapaa soveltamaan pääsiäisliturgian sopimaan Hänen omiin tarkoituksiinsa; Hän oli varmastikin yhtä vapaa mukauttamaan sen ajankohdan oman aikataulunsa mukaiseksi.
3. Sentähden on kysymys ajankohdasta loppujen lopuksi sivuseikka. Meillä on siis edessämme vain yksi kysymys—ja se onkin ratkaiseva: Onko riittävästi todisteita siitä, että Jeesus valitsi nimenomaan pääsiäisateriaan kuuluvia sanontoja ja liturgian parhaana mahdollisena tulkita opetuslapsilleen tulevan kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtumat (ja valmistaakseen heitä niihin), jotka olivat välittömästi edessä?

Tällä tavoin esitettyyn kysymykseen ei voi olla muuta vastausta kuin "kyllä"—tämän "kyllä"-sanan ollessa sen ehdotonta tunnustamista, että mitkään todisteet eivät viittaa mihinkään muuhun kuin juuri tähän vastaukseen. Niinpä kaikki ilmaisut, joissa viimeistä ehtoollista kutsutaan pääsiäisateriaksi, osuvat naulan kantaan. Sitäkin vakuuttavampaa on se, että kaikissa kuvauksissa (paitsi neljännessä evankeliumissa) on keskeisenä sana malja, joka puhuu "liitosta"—eikä vain yksinkertaisesti liitosta, vaan "veressä solmitusta liitosta", "Minun verestäni, liiton verestä". (Ja kuten tulemme huomaamaan, käyttää Luukas tätäkin enemmän liittoilmauksia.)

Kaikissa kuvauksissa (tällä kertaa myös neljännessä evankeliumissa) kuvataan voimallisesti "ateriayhteyttä"—mikä sekin on olennaisesti pääsiäiseen liittyvä käsite. Myös "tehkää se minun muistokseni" on ilmaus,joka liittyy pääsiäiseen. Jotta Jeesus samaistettaisiin teurastetuksi "pääsiäislampaaksi" hänet esitetään liitosta muistuttavana merkkinä. Leivällä on tärkeä sija pääsiäisateriassa; ja "leivän" yhdistäminen "ruumiiseen" saattaa myös johtua yhteisöllisen elämän liittoajatuksesta, missä näistä kahdesta tulee yksi ruumis. (Ainakin Paavali käsittää ehtoolisleivän hyvin voimakkaasti tällä tavalla; ja hän oli epäilemättä sitä mieltä, että hän noudatti siinä Jeesuksen ohjausta.)

Lopuksi viimeinen ehtoollinen tuo esiin eskatologisen odotuksen, sen sisältäessä puhetta valtakunnasta (jopa kuninkaallisesta vallasta ja valtaistuimella istumisesta)—kaikki tämä kuuluu Israelin perinteiseen osallistuvaan historian kertomusperinteeseen sellaisena kuin sen pääsiäisaterian vietossa näemme. Viimeistä ehtoollista ei voida mitenkään selittää muulla tavoin kuin Jeesuksen nimenomaan valitsemana keinona tulkita seuraajilleen seuraavien kolmen päivän tapahtumat.

Ja huomaa, että jos Jeesus nimenomaan valitsi tämän perinteen, se tarkoittaa sitä, että hän ei valinnut keinokseen mitään sakramentaalista, papillista temppelirituaalia, jotka olivat hänelle tuttuja. Sentähden, jos meidän Herran ehtoollisemme muistuttaa nyt läheisemmin sakramentaalista mallia kuin pääsiäismallia, sen täytyy olla kirkon oma päätös (josta sen on kannettava vastuu), jolla ei ole Jeesuksen tukea eikä siunausta.

Huomaa myös, että jos me pysymme pääsiäismallissa, tuo ehtoollinen mukaan toisenkin Jeesuksen palvelutyön piirteen. Juutalainen pääsiäisateria on automaattisesti ja väistämättömästi vahvasti "ateriayhteys"—jopa "perheen päivällisyhteyttä". Omalta osaltaan kertovat kaikki evankeliumien kertomukset selvästi, että Jeesus oli itse hyvin vahvasti "perhepiirin päivälllispöytäyhteyden" kannattaja; se oli yksi hänen tärkeimmistä toimintamalleistaan. Hänelle oli myös tunnusomaista, että hän halusi välttämättä kutsua ihmisiä, joita opetuslasten ja muidenkin oli vaikea hyväksyä "perheeseen". Jeesus ei sallinut minkäänlaista diskriminointia tässä asiassa.

On selvää, ettei hänen kavaltamisyönään nauttimaansa illallista voisi mitenkään kutsua "ensimmäiseksi illalliseksi"; ei tosiaankaan, seurakunnan perimätieto kutsuu sitä aivan oikein "viimeiseksi ehtoolliseksi". Sentähden, kaikkien aikaisempien Jeeuksen kanssa vietettyjen illallisten kallis muisto olisi tehnyt "viimeisestä ehtoollisesta" erityisen ikimuistettavan tilaisuuden—vaikka se ei olisikaan ollut lisäksi pääsiäisateria. Ja sanopa: Onko uskottavaa, että alkukristittyjen mieleen olisi tullut kunnioittaa ja toteuttaa "Jeesuksen ehtoollisperinnettä" tekemällä siitä suljetun tilaisuuden? Varsinkaan, kun nimenomaan Herran päivällisille oli ominaista "tule, tulkaa kaikki" tyyppinen avoimuus? Mieleeni tulee, että kaikkein selvin todiste siitä, että ehtoollisemme on tosiaankin Herran pöytä, olisi se, että sinne haluttaisiin nimenomaan niitä, joita ei normaalisti pidettäisi "perheeseen" kuuluvina. Jeesuksen oman esimerkin mukaisesti, se saattaisikin olla paras ensimmäinen askel heidän liittymisekseen perheeseen. Itse asiassa on eräs seikka, jonka perusteella Jeesuksen "viimeinen ehtoollinen" sopisi kaikkein avoimemmaksi tilaisuudeksi. Jeesus halusi Juudaksen olevan mukana täysin tietoisena siitä, mitä Juudas suunnitteli. Juudas oli tietenkin entinen perheenjäsen, josta oli tullut kavaltaja, joka oli nyt pöytäseurueen suurin uhka. Kuitenkin Jeesus ilmeisesti tunsi, että jos mikään voisi saada Juudaksen luopumaan petoksestaan, se olisi kutsu, että häntä toivottaisiin mukaan kaikesta huolimatta. Suoraan sanoen, jos opetuslapset olisivat tienneet, mitä oli tekeillä— ja jos he olisivat saaneet äänestää asiasta—Juudas olisikin epäilemättä torjuttu ja hylätty. Ja nyt on niin, että seurakunta on sulkenut Jeesuksen avoimen pöydän koko ajan.

Ehtoollinen ateriayhteytenä

Viimeinen mietelmäni asiasta on tämä: Kirkon pyhäkössä vietetty leivän ja viinin sisältävä ehtoollinen ei voi mitenkään käydä "päivällisyhteydestä". Sen sijaan se kyllä käy jonkinlaisesta papillisesta temppelirituaalista. Siinä mallissa ei tietenkään ole eroa, tuntevatko osallistujat (oikeammin: vastaanottajat) toinen toisiaan—tai haluavatko he edes tuntea toisiaan. Mutta miten me voimme väittää muistelevamme ja toistavamme Jeesuksen illallisyhteyttä (kutsuen sitä "Herran ehtoolliseksi"), kun meidän harjoittamamme ei muistuta sitä vähimmässäkään määrin?

Pääsiäisen ja Herran ehtoollisen välillä on eräs selkeä ero, josta meidän tulisi puhua: Pääsiäistä vietetään kerran vuodessa; Herran ehtoollista vietetään paljon useammin. Miten niiden voidaan väittää vastaavan toisiaan? Helposti. Erityisesti 5. Mooseksenkirjan käskyn valossa, jossa käsketään opettaa Herrasta kertomalla ahkerasti lapsille merkittävistä tapahtumista istuessa, noustessa jne.—tämän valossa näyttää selvältä, että kaikkien juutalaisten yhteisten aterioiden on tarkoitus olla pääsiäisaterioita pienoiskoossa. Jokavuotinen, suuri pääsiäisjuhla on vain sen prototyypin huipennus, jota oli määrä toteuttaa ympäri vuoden.

Tämän mukaisesti näyttää siis selvältä, että alkukristittyjen kohdalla oli yhteinen ateria itse asiassa Herran ehtoollinen niin usein kuin he kokoontuivat syömään yhdessä, koska heillä oli nälkä. Sen oli tarkoitus olla tietoista hänen päivällisyhteytensä jatkamista ja hänen muistelemistaan leivän ja maljan nauttimisella. Sekä pääsiäisaterian että Herran ehtoollisen on tarkoitus olla olennainen osa jokapäiväisen perhe-elämän uskonnollista elämää.

Vaikka Herran ehtoollisessa ei voitaisi osoittaa olevan minkäänlaisia perinteisiä vaikutteita, se olisi silti muistelemista, osallistuvaa kertomista Herran Jeesuksen ateriayhteydestä eri tilanteissa. Mutta on selvää, että se on paljon sitäkin enemmän. Niistä tärkein on tietenkin juutalainen pääsiäisateria. Ja se on vaikuttanut tämän luvun otsikkoon, jonka olen valinnut kuvaamaan ehtoollista "murretun leivän liittona". Ja jos muistat, että murretut ruumiit yleensä vuotavat verta (ja jos annat minulle vapauden ujuttaa mukaan joitakin apusanoja) voimme mielestäni tulkita UT:n ehtoolliskäsitteen seuraavin avainsanoin: liitto, ruumis, murrettu. Katsotaanpa, miten pitkälle ne meidät vievät.

Alkuperäinen artikkeli: The Covenant of the Body Broken by Vernard Eller

Osa 2: Tämä on minun ruumiini | Osa 3 Teidän edestänne murrettu | Osa 4 Minun veressäni | Osa 5 Kunnes hän tulee

Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat