Mutta samoin kuin työ (josta tuli raadantaa), on neuvontakin muuttunut syntiinlankeemuksen jälkeen lisäten siihen ulottuvuuksia, jotka eivät olleet aikaisemmin tarpeen. Nyt on neuvojan käyttämiin keinoihin lisättävä nuhde, ojennus jne.¹

Synti ja sen vaikutukset ihmisolentoihin ja niiden merkitys neuvonnassa on valtava aihepiiri, josta tarvittaisiin monia erilaisia kirjoja (olet luultavasti kyllästynyt kuulemaan minulta tämäntapaisia huomautuksia, mutta uskon, että on tarpeen varoittaa tämän luvun olevan luonteeltaan ikäänkuin hahmotelma ja myös kutsu lukijoille lisätä jotain siihen siitä, mitä tiedämme ja mitä harjoitamme).

Saanhan sanoa erään asian ennenkuin aloitamme, niin se on sitten tehty. Ulkomailla niin laajalle levinnyt käsitys (ihmisillä, joiden pitäisi tietää asian oikea laita), että nouteettinen neuvonta pitää kaikkia ihmisten ongelmia suorana seurauksena tiettyjen neuvottavien synneistä, on tosiasioiden karkeaa vääristelyä. Heti alusta alkaen (ts. teoksesta Competent to Councel, 1970, ss. 108, 109), olen todennut selvästi, etteivät neuvottavien kaikki ongelmat johdu heidän synneistään. Teoksessa Competent lainasin Jobin ja sokeana syntyneen miehen tapauksia (Joh.9:1ss.).² Ne, jotka jääräpäisesti väittävät minulla olevan mielipiteitä, joita minulla ei ole, tekevät väärin. Joko heidän olisi tunnettava asia paremmin ennenkuin puhuvat tai kirjoittavat (lukemalla saatavilla olevaa aineistoa—nouteettinen neuvonta ei ole mikään salaisuus!) tai heidän olisi pitänyt tutkia itse asiaa eikä pitää muilta kuultuja juoruja tosiasioina).

Vaikka kaikki ihmisen kurjuus—vammat, sairaudet jne.—juontaakin juurensa Aatamin synnistä (ja myönnän tuon raamatullisen totuuden mitä innokkaimmin), se ei tarkota samaa kuin väite, että olisi olemassa quid pro quo -suhdetta kaikkien neuvottavan kurjuuksien ja hänen henkilökohtaisten syntiensä välillä. Sen haluan kieltää hetimmiten. Se saattaa pitää paikkansa jossain tietyssä tapauksessa, mutta toisessa ei. Ei myöskään ole totta, että ihminen saisi kärsiä tämän elämäsnä aikana kaikkea sitä, mitä ansaitsisi. Eikä myöskään ole totta, että ihmiset olisivat itse syypäitä kaikkeen siihen kärsimykseen, jota he joutuvat tämän elämän aikana kokemaan. Jumalan sallimuksen mukaisesti joutuvat kaikki kokemaan kärsimystä tavalla tai toisella tässä synnin maailmassa³, mutta ennenkuin asiaa on tutkittu tarkemmin, emme voi sanoa siitä sen enempää. Epäoikeudenmukaisuudelta näyttävät tapaukset (jotka eivät ole sitä iäisyyden perspketiivistä) voidaan ratkaista ainoastaan Jumalan neuvonpidon mukaisesti, joka ei kuitenkaan halua paljastaa meille vielä kaikkea, mitä haluaisimme tietää. Meillä on kaikki se, mitä meidän tarvitsee tietää—sen pitäisi riittää. Neuvojan tehtävänä on siis saada neuvottava

(1) luottamaan Jumalan sallimukseen (1.Piet. 2:23; 4:19) ja
(2) kehittämään itselleen oikea näkemys kärsimyksestä (joka 2.Kor.4:17:n ja Room.8:18ss.:n mukaan syntyy, kun vertaamme nykyistä kärsimystä iankaikkiseen kirkkauteen).

Turmelus

Raamattu opettaa, että Aatamin synnin kautta ihmissuvusta tuli sekä syyllinen että turmeltunut. Tämä turmeltuneisuus on totaalista. Mutta kun puhutaan totaalisesta turmeluksesta, on tehtävä selväksi, ettei se tarkoita sitä, että jokainen ihminen olisi niin paha kuin hän voi olla. Sen sijaan sana totaalinen tarkoittaa tässä yhteydessä, että ihminen on turmeltunut kaikilla elämänsä alueilla ja sen kaikilta osin—mikään alue ei ole välttynyt synnin vahingoittavilta vaikutuksilta. Kun puhutaan siitä, että ihmisen sisin (tai sydän) on turmeltunut ja petollinen ja paha (vrt. 1.Moos.6:11; Ef.4:22; kts. myös Jer.13:10; 16:12; 17:9; 18:12; 23:17; 49:16 tutkiaksesi ihmissydämen syntisyyttä), myönnämme Jeesuksen sanat, että sydän (sisäinen elämä) on kuin varasto (Matt. 12:34,35), josta syntiset teot ja tottumukset (käyttäytymismallit) tulevat (vrt. Matt. 15:18,19). Tämä koko sisäisen elämän turmelus on ihmisen ei-ruumilliselle puolelle samaa kuin sairaus, vammat, toimintavajaukset ja epämuodostumat ovat hänen ruumiissaan. Jos puhutaan synnin vaikutuksista ihmisen sieluun amoraalisuutena tai nimitetään sitä sairaudeksi ( paitsi jos puhutaan Raamatun mallin mukaisesti kuvaannollisesti sisäisestä synnistä sairautena), jätetään huomiotta se ratkaisevan tärkeä asia, että sisäisen elämän turmelus juuri tekee ihmisestä luonnostaan" vihan (ts. vihan alaiseksi joutuvan) lapsen (Ef. 2:3). Näin Jumala kutsuu ihmissydäntä pahaksi (kts. edelläolevat jakeet) ja kuvaa sen suunnittelevan ainoastaan pahaa, millä ihminen sitten alkoi täyttää maata ulkonaisella käytöksellään (1.Moos.6:5). Vedenpaisumus pyyhki pois tämän ihmissuvun sydämen turmeluksen varhaiset vaikutukset maan päältä ja Baabelin tornin kielten sekoitus (joka saa myös aikaan kulttuurien välisiä eroja, jotka puolestaan saavat aikaan ristiriitoja) oli armollinen teko (ja samalla myös tuomio), koska se rajoitti ihmiskuntaa niin, ettei se pysty enää koskaan kokoamaan kaikkea pahuuttaan yhteen.⁵ Pahojen ihmisten asettuminen toinen toisiaan vastaan, se, että he ymmärtävät toisiaan väärin, ja heidän pahat suunnitelmansa toinen toistensa varalle, on rajoittanut pahuuden kasvua enää koskaan sellaisiin mittasuhteisiin.

Mutta haluamme tässä ainoastaan esittää sen yksinkertaisen totuuden—niille, joiden mielestä ihmisen ei-ruumiillisen puolen turmelus on amoraaliutta⁶, että

(1) heillä ei ole raamatullisia todisteita käsityksensä tueksi ja
(2) he tekevät väkivaltaa kaikille niille Raamatun kohdille, jotka julistavat, että tilanne on niin paha, että vanha sydän on korvattava uudella "lihasydämellä" (Hes.36:25-27).

Ennenkuin ihminen on saanut "uuden sydämen" (Hes.36:25,26), joka korvaa vanhan kivisydämen uudestisyntymässä (kun Pyhä Henki tulee sisäiseen elämään ja muuttaa sen—vrt. Hes.36:27; Room.5:5; 8:10), ihmisen on mahdotonta ymmärtää tai totella Jumalan Sanaa (Hes.36:27; 1.Kor.2). Mutta uusi sydän tekee tästä aidon mahdollisuuden (vrt.Hes.36:27). "...ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan" (1.Piet.4:2) [CCNT= "As a result, it is now possible to live the remainder of your time in flesh no longer following human desires, but following the will of God"="sen seurauksena on nyt mahdollista elää loput lihassa olonne ajasta, ei enää ihmisen haluja noudattaen, vaan noudattaen Jumalan tahtoa"].

Tästä sisäisestä turmeluksesta seuraavat kaikki syntiset asenteet, sanat ja teot. Ihminen ei ole syntinen, koska hän tekee syntiä; hän tekee syntiä, koska hän on syntinen. Hän on luonnoltaan syntinen (Ef.2:3). Hän on syntynyt sellaiseksi (vrt. Ps.51:5). [Berkeley Version: "...in sinful state was I born"="synnin tilassa minä synnyin"]. Tämä synti on Daavidin synti, ei hänen äitinsä synti (kts. myös Ps.58:3, rinnakkaiskohta, joka tekee entistä selvemmäksi opetuksen perisynnistä). Daavid sanoo psalmissa 51:5, "äitini on minut synnissä siittänyt". Daavid sanoo, "Jo valmistettaessa minä olin syntinen". 1.Moos. 8:21:ssä julistetaan ihmisten olevan "pahoja" jo "nuoruudestaan" (naar='lapsuus' tai 'nuoruus'; tässä yhteydessä se on käsitettävä edellisessä merkityksessä.) saakka. Sananlaskujen 22:15 julistaa, että "hulluus on kiertynyt kiinni⁸ poikasen (oik. lapsen] sydämeen (kenenkään ei ole koskaan tarvinnut opettaa lasta tekemään syntiä).

Koko ihmisen turmelus ja varsinkin hänen sisäisen elämänsä turmelus on hallitseva ja olennainen aihe, joka jokaisen neuvojan on tunnettava, jota hänen on opetettava ja jolle hänen on perustettava työnsä. On selvää, ettei hän voi saada aikaan raamatullista muutosta vanhassa sydämessä, koska siitä virtaa vain syntiä. Sentähden hän neuvoo ainoastaan uskovia (kuten olemme jo aikaisemmin todenneet); ei-uskovia hän evankelioi. Mutta toisaalta hän tunnistaa myös uuden sydämen valtavan potentiaalin. Hän ei anna periksi todella uudestisyntyneiden ihmisten kohdalla (tai joiden hänen on asianomaisen oman tunnustuksen perusteella ajateltava olevan uskovia); heillä on kyky ymmärtää ja totella Jumalan neuvoa (Hes.36:27). Hänen sisällään asuva Pyhä Henki tekee siitä aidon todellisuuden. Hän näkee asiat selkeästi: joko neuvonta on mahdollista tai sitten se ei ole sitä. Mitään keskikenttää ei ole. Pelastumattomassa ihmisessä ei ole mitään, mihin hän voisi vedota, koska synti ei kosketa häntä syntimerkityksessä. Hänen ainoa kosketuskohtansa uudestisyntymättömään ihmiseen on juuri turmelus. Hän voi puhua synnistä ja siitä, että ihminen tarvitsee Vapahtajan ja hän voi rukoilla, että Jumala avaisi henkilön sydämen (Ap.t.16:14:ssä käytetty toinen ilmaus, joka tarkoittaa uuden sydämen antamista), jotta hän voisi ymmärtää ja uskoa. Ilman uutta, avointa ja puhditettua sydäntä hän ei yritäkään harjoittaa neuvontaa.

Syyllisyys

Mutta on myös totta, että ihminen on syntynyt syyllisenä. Aatamin synti oli kaikkia edustava (Room.5). Sen kautta kaikki "ovat tehneet syntiä" (Room.5:12—aoristi merkitsee Aatamin yhtä, lopullista tekoa) ja heitä on pidettävä (Room.5:19) syntisinä. Ja myös lapsia (vaikka he eivät olekaan tehneet syntiä kuten Aatami) on pidettävä syntisinä (jae 14). Yksi henkilö (Aatami) syöksi yhdellä synnillään (huoma jakeet 12,15,16,17,18 ja 19 puhuvat kaikki yhdestä henkilöstä ja yhdestä synnistä) koko kaikkien aikojen ihmissuvun sekä turmelukseen että syyllisyyteen.

Synnin palkka on kuolema (Room.6:23—johon sisältyy kaikki kuolema, niin hengellinen kuin fyysinen), mutta jopa vastasyntyneet (ja syntymättömät) vauvat voivat kuolla. Se tarkoittaa sitä, että heitä pidetään syyllisinä Aatamin syntiin. Jeesus Kristus ei olisi voinut kuolla (koska Hän oli synnitön) ellei Hän olisi kuollut (niinkuin Hän tosiaankin kuoli) sijaisuhrina, joka kantoi muiden synnit (1.Piet.2:24; Jes.53 jne.). Aatami ei olisi voinut kuolla ennen syntiinlankeemustaan. Kuolema tuli tuloksena Aatamin synnistä (1.Moos.2:17; Ilm.20:14). Niinpä Raamattu opettaa vääjäämättä, että kaikkia on pidettävä syyllisinä Aatamin syntiin, koska hän edusti heitä kaikkia.

Tässä vaiheessa on tärkeää erottaa toisistaan syyllisyys ja syyllisyydentunne. Psykologisessa ja psykiatrisessa kirjallisuudessa ei tavallisesti eroteta niitä toisistaan. Pastoreiden on oltava tietoisia tästä asiasta lukiessaan sellaista materiaalia. Menneisyydessä sana syyllisyys tarkoitti aina syyllisyyttä; mutta psykologian myötä sanalle on tullut merkitys 'syyllisyydentunne'.⁹ Tämän merkitysmuutoksen takia sisällyttävät monet, jotka ovat lukeneet paljon nykyaikaista psykologista kirjallisuutta, mutta Raamattua vain pintapuolisesti, merkityksen 'syyllisyydentunne' sanaan syyllisyys kristillistä kirjallisuutta lukiessaan. Kristittyjen neuvojien tulisi tehdä käsityksensä selväksi—mitä he uskovat, ja miten he käyttävät eri termejä—syyllisyydestä keskustelleessaan. Koska syyllisyyden käsite syyllisyydentuntona on niin suuressa määrin tunkeutunut aikamme kieleen, on myös tärkeää selventää termi neuvojille, joista moni käsittäisi asian muussa tapauksessa väärin. Käy myös hyvin usein niin, että monista eri lähteistä ammentavat kristityt sisällyttävät joissakin psykologisissa kirjoitelmissa esiintyviin syyllisyys-sanoihin kristillisen syyllisyys-käsitteen. On siis oltava tarkkana, että ymmärtää aina kunkin kirjoittajan käyttämän termin merkityksen (kirjoissaan, eri luvuissa tai jopa kappaleissa—kirjoittajat eivät itse ole aina johdonmukaisia tässä asiassa).

Koska syyllisyys on syyllisyydentunteen (tai ikävien tuntemusten, jotka huono omatunto on laukaissut—mikä onkin varsinainen dynamiikka siinä) perustana, kristittyjen tulisi tiedostaa

(1) ettei ole oikein hoitaa pelkkiä tunteita¹⁰ (lääkkeillä, sähköhoidolla, transkendentaalisella mietiskelyllä, biofeedbackillä, luontaislääkkeillä tms.) ja
(2) voi olla vaarallista (koska se saattaa johtaa omantunnon kovettumiseen, jota kuvataan 1.Tim.4:2:ssa—omatunto kovettuu, jos sitä ei totella). Sen sijaan hoitavat kristityt neuvojat itse syytä.

Psykiatrisessa kirjallisuudessa (kuten mainittua) käsitellään paljon syyllisyyttä, syyllisyydentunteita (freudilainen väärä syyllisyys) ja sitä vahinkoa, mitä sen oletetaan aiheuttavan. Vaikka onkin mahdollista (itse asiassa jopa luultavaa), että tunnustamaton synti ja synti, jota ei ole saatu anteeksi, jota kannetaan syvää syyllisyyttä tuntien ja pitkiä aikoja, todellakin vahingoittaa¹² (orgaanisesti), ei syyllisyydentunne per se ole haitallinen. Itse asiassa omantunnon herättämä tuskallinen ruumiillinen tila (sen jälkeen kun se on arvioinut ihmisen itsensä ja todennut, että hän on tosiaankin toiminut vastoin omia standardejaan) on tarkoitettu ystävälliseksi varoitukseski. Sormissa tuntuva kipu kuumaa liettä kosketettaessa on tarkoitettu varhaiseksi varoituslaitteeksi, jonka tarkoituksena on varjella sormet. Itse kipu ei aiheuta vahinkoa; sen sijaan se varoittaa ruumiille aiheutuvan vahingon mahdollisuudesta. Samoin, kun itsetutkistelun negatiivinen tulos saa aikaan tuskallisia, epämiellyttäviä tai ahdistavia ruumiillisia tiloja, niiden on tarkoitus hälyttää ja varoittaa ihmistä siitä, että hänen on muutettava asenteitaan ja tekojaan. Siinäkään tapauksessa ei omatunto vahingoita, vaan vain varoittaa sellaisesta, mikä saattaisi johtaa todelliseen vahingoittumiseen.

Koska mikä tahansa ruumiiseen kohdistuva paine saattaa aiheuttaa stressiä (ja siten vahingoittaa), jos stressinä ilmenevä reaktio pitkittyy kovin pitkään (samoin kuin sormet vahingoittuvat, jos niitä ei oteta nopeasti pois kuumalta hellalta), se, ettei syyllisyydentunteesta välitetä, saatta aiheuttaa vahinkoa. Mutta se on aivan eri asia kuin jos julistetaan, että syyllisyydentunne on ihmisen vihollinen, joka on eliminoitava (rauhoittavilla tms.). Sellainen virhe on yhtä typerää kuin jos väitettäisiin, että sormenpäiden hermopäätteet on tehtävä tunnottomiksi. Ongelma ei ole varoituslaitteistossa. Tuska on ystävä; samoin toimivat syyllisyydentunteet (jotka ovat luonteeltaan tuskallisia tai epämiellyttäviä ruumiintiloja) ihmisen hyväksi. Varoituslaitteiston aiheuttamaan tuskaan on vastattava tottelemalla varoitusta, ei tuhoamalla varoituslaite.

Sen sijaan että hyökkäisi tuskan kimppuun (tai keskittymällä siihen) viisas neuvoja käsittää, että syyllisyydentunne johtuu todellisesta syyllisyydestä (omien standardien rikkomisesta) ja se voidaan poistaa kunnolla ainoastaan käsittelemällä syyllisyyttä (rikkomusta) itseään. Oireiden naamiointi ei auta. Kuitenkin on paljon aikamme lääketieteen ja neuvonnan keinoista suunnattu tekemään varoituslaitteisto toimintakyvyttömäksi tuhoamalla se, vahingoittamalla tai heikentämällä sitä.

Haluaisin tässä tehdä tärkeän erotuksen. Ensiksikin, kuten olen usein opettanut, ihmisen omia standardeja vastaan rikkominen tekee hänestä syyllisen tosiasialliseen syntiin Jumalan edessä. Tämä pitää paikkansa, vaikka standardi olisikin epäraamatullinen (esim. uskomus, että tietyn viattoman leikin leikkiminen on syntiä). Tällä tavoin herää syyllisyydentunto oikeasti (ei "valheellisesti"—sellaisessa syyllisyydentunnossa ei ole mitään "väärää"), koska tuota leikkiä leikkivä tekee syntiä niin tehdessään. Hän on syyllinen Jumalan edessä (huomaa) ei siksi, että se olisi sinänsä syntiä, vaan koska asianomainen leikki sitä, vaikka hän piti sitä syntinä (tai ajatteli, että se sattaisi olla syntiä). Hän on rikkonut Roomalaiskirjeen 14:23 ohjetta vastaan. Huomaa myös, että jos standardi on väärä, on neuvojan velvollisuus käsitellä itse synti (kapinallinen asenne Jumalaa kohtaan) ja myös Jumalan sanan väärin ymmärtäminen. Sellaisissa tapauksissa neuvojan

(1) täytyy kehottaa neuvottavaa parannukseen (hän kohtelee syyllisyyttä todellisena syyllisyytenä ja syyllisyydentunnetta aiheellisena) ja
(2) täytyy osoittaa neuvottavalle, mitä Raamattu oikeasti opettaa asiasta hänen omantuntonsa vahvistamiseksi.¹³

(1) Sanaa "syyllisyys" käytetään tarkoittamaan "syyllisyydentunnetta".
(2) Sanaa "väärä" käytetään kuvaamaan tilannetta, jossa todellisuudessa on tosiaankin syyllisyyttä.

Synti

Aikaisemmin tässä kirjassa olen käyttänyt sanaa synti mistä tahansa sellaisesta, jossa ei tehdä, mitä Jumala vaatii tai mistä tahansa rikkomuksesta, jossa teemme jotain sellaista, jonka Hän kieltää. Se on siis sellaisen tekemistä, minkä Jumala kieltää tai sellaisen tekemättä jättämisestä, mitä Hän käskee tehdä. Synti on siis "laittomuutta" (1.Joh.3:4). Synti on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Täysin päinvastoin kuin mitä O. Hobart Mowrer ja Karl Manninger sanovat synnistä, liittyy synti aina—ensisijaisesti ja enimmäkseen—jumalasuhteeseemme. Menninger ja Mowrer (synnistä kirjoittavat psykoterapeutit) määrittelevät sanan tavalla, joka tuhoaa sen merkityksen. Molempien mielestä synti on ainoastaan horisontaalista; siinä on kysymys ainoastaan vääränlaisista suhteista toisten ihmisten kanssa tai rikkomuksista heitä vastaan. Itse asiassa ovat myös monet kristityt taipuvaisia puhumaan synnistä ensisijaisesti siltä kannalta, miten se vaikuttaa ihmissuhteisiin—kutsumalla sitä esimerkiksi vieraantumiseksi tms. Mutta ennen kaikkia muita synnin ulottuvuuksia (vieraantuminen ja ero ovat varmastikin esimerkkejä siitä), on synti henkilökohtaista Luojan uhmaamista. Synti merkitsee samaa kuin sanoisimme Jumalalle (vaikkakaan ei aina tietoisesti), "Minä haluan tehdä, niinkuin itse haluan riippumatta siitä, mitä Sinä olet käskenyt."

Kuten olen sanonut, on synnillä siis monia ulottuvuuksia; se on monisärmäistä. Tiedämme sen, koska Raamattu puhuu synnistä moniulotteiselta kannalta (Raamatussa käytetään esimerkiksi yli 17 eri termiä synnistä). Jumala on halunnut antaa meille hyvin selvän kuvan synnistä ja sen vaikutuksista (toisinaan ihmiset ihmettelevät, miksi korostamme syntiä; vastaus: koska Jumalakin tekee niin). Tarkastelkaamme noita 17 sanaa; kukin niistä ilmaisee jotain synnistä tekona tai sen vaikutuksista, jotka kristillistä neuvontaa harjoittavan tulisi ymmärtää.

1. Vanhan testamentin sanoja

A. Avah (kirjaimellisesti 'taivutettu'—vrt. C.S. Lewisin "vääntyneet" ihmiset hänen teoksessaan Äänetön planeetta). Tämä sana muistuttaa suomenkielen sanaa väärä (ts. merkityksessä 'muodoltaan vääräksi taipunut'). Kuvittele vääntynyttä avainta, joka ei sovi enää lukkoon. Koska sen muoto on vääntynyt, sitä ei voida käyttää siihen tarkoitukseen, mihin se oli tarkoitettu. Niinpä ihminen, joka on tehty Jumalan kuvaksi ja Hänen kunniakseen on (synnin takia) vääntynyt ja kieroutunut niin, ettei hän voi miellyttää Jumalaa Room.8:8). Tämän lisäksi ovat ihmisten ruumiit epämuodostuneita ja toimintavajaita. Ihmisten mielet ovat turmeltuneet jne. Kukaan ihmisolento ei toimi niinkuin alunperin oli tarkoitettu. Neuvonnassa suoristetaan vääntyneitä elämiä, niin että uskovat voivat toimia jälleen niin kuin Jumala on tarkoittanut. Se on (tästä perspektiivistä) restauraatiota (vrt. Gal.6:1; sanaa katartizo, 'korjata ennalleen', käytetään murtuneiden luiden ja rikkoutuneiden verkkojen korjaamisesta niin että ne jälleen toimivat).

B. Ra (kirj. "murtaminen, raunio"). Tässä on kuva tuhosta. Ajatuksena on, että Jumalan tekemä on synnin kautta tuhottu. Sanaa käytetään usein tarkoittamaan sitä ahdinkoa, jota sellainen raunioittaminen saa aikaan. Synti saa aikaan ahdinkoa rikkoessaan avioliittoja, raunioittaessaan koteja, uria jne. Sana sisältää sekä teon että sen aiheuttaman tragedian. Synti pilaa. Kaikki syntisessä maailmassa—talot, autot, jopa ihmisruumiit—hajoavat. Aina Aatamin syntiinlankeemuksesta alkaen ovat ihmisolennot hajottaneet ahkerasti maailmaansa ja itseään. Neuvonta yrittää kääntää nämä tuhoisat elämänmallit toiseen suuntaan. Ongelmiin rohkaistaan löytämään rakentavia ratkaisuja (esim. Ef.4:29): "Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat." [vrt. engl. Raamattu: "Don't let a single rotton word come from your mouths, but rather, whatever is good for constructively meeting problems that arise, so that your words may help those who hear" = "Älkää antako yhden ainoankaan mädän (=tuhoisan) sanan tulla suustanne, vaan puhukaa sen sijaan sellaista, joka on rakennukseksi ongelmien syntyessä, niin että sananne voivat auttaa niitä, jotka kuulevat."]

C. Pasha (kirj. "kapina oikeutettua auktoriteettia vastaan; kapina). Synti on maanpetos; se on kapinaa Jumalaa, Hänen lakiaan ja hallintoaan vastaan. Se, mitä tapahtui paratiisissa, oli selvästikin yritys heittää Jumalan hallinto yli laidan. Valkeuden Isä syrjäytettiin valheiden isän hyväksi. Tässä sanassa on asian ydin. Ajatuksena on "Minun tahtoni tapahtukoon, ei sinun!" Nykyajan pyrkimykset kohti autonomiaa tieteisuskossa, eksistentialismissa, rogerilaisuudessa, humanismissa jne. ilmaisee tämän sanan olennaisinta merkitystä. Neuvojien on tunnistettava ja kohdattava tämä autonomian halu, joka on nykyään niin vallitseva, tai muuten he epäonnistuvat. Tämän sanan pohjalla on korostetusti Jumalaa vastaan kapinointi.

D. Rasha (kirj. "hälinä, sekasorto, keikkuminen"). Tämä sana kuvaa jonkun juoksemista sinne tänne kiihottaen toisia, kiihdyttäen asioita, saaden aikaan sekasortoa. Ei ole mitään lepoa; kiihottaminen on ydinajatuksena. Kiihottuneet ihmiset, jotka juoksevat sinne tänne, jotka eivät tiedä minne mennä (ajatus käy selvästi ilmi Jes.57:20,21:stä). Raamatullinen neuvonta opastaa ja ohjaa. Se on kiinnostunut raamatullisista rakenteista—järjestyksestä ja kurista—josta seuraa vapaus ja Jumalan rauha. Ilman standardeja ihminen ei voi löytää oikeaa tietä; neuvonta (jos se on raamatullista) ohjaa hänet oikealle tielle.

E. Maal (kirj. "luottamuksen särkyminen, uskottomuus, kavallus"). Juudas, avionrikkoja aviopuoliso, Aakanin synti (Joos. 7:1;22:20), kaikki nämä tuovat esiin sanan olennaisimmat merkitykset. Sana viittaa uskon murtamisen ja Jumalan tai lähimmäisen kanssa solmitun liittosopimuksen rikkomisen vakavuuteen . Synti on hengellistä haureutta; se on liiton rikkomista. Kun neuvontaa harjoittavat eivät tunnista eivätkä korosta tätä synnin puolta, he laiminlyövät synnin tunnustamisen ja katumuksen tarpeen. Sovitus ja rauha Jumalan kanssa ovat edellytyksenä neuvonnan onnistumiselle.

F. Aven (kirj. "ei mitään, turhuus, hyödytön käytös"). Tässä on merkityksenä tulokseton ponnistus; sana tarkoittaa arvotonta, tarkoituksetonta, hyödytöntä ja tuottamatonta elämää. Kaiken syntisen elämän lopullisena tuloksena on aven (vrt. Sananl.22:8). Eksistentialistit ovat (aivan oikein) julistaneet elämän (erossa Jumalasta eletyn elämän) "absurdiksi". Neuvonnassa yritetään auttaa ihmisiä hylkäämään "mielensä turhuudessa" eläminen (Ef.4:17). Sen sijaan heitä rohkaistaan "uudistumaan mielensä hengeltä" (Ef.4:23), mikä johtaa tarkoitukselliseen elämään.

G. Asham (kirj. "syyllisyys" laiminlyönnin tai välinpitämättömyyden takia). Jos joku oli asham, hänen oli uhrattava asham (syyllisyysuhri). Joskus sanaan liittyy palautus tai hyvitys. Mitään syntiä ei voida jättää huomiotta; kaikki on käsiteltävä—jopa laiminlyönnin synnit. Palauttaminen ja korvaaminen ovat usein välttämättömiä neuvottavalle ja sekä syllisyyden tunnistaminen sekä tiedetyistä synneistä että laiminlyönnin synneistä on tärkeää.

H. Chatha (kir. "vaeltaa pois, olla osumatta maaliin!). Luultavasti sanaa chatha kuten sitä vastaavaa Uuden Testamentin sanaa hamartia alettiin käyttää tarkoittamaan syntiä (yleensä). Se on raamatullinen suomenkielen synti-sanaa vastaava sana. Näissä Uuden ja Vanhan testamentin sanoissa on tärkeällä sijalla merkitys, ettei täytetä Jumalan standardeja, Hänen vaatimuksiaan. Se tarkoittaa syyllisyyttä (ihmisen olisi pitänyt osua napakymppiin). Sanaa käytetään usein synnintunnustuksessa ja se tarkoittaa pikemminkin syntisiä tekoja kuin syntisyyden tilaa. Kaikki neuvottavat ovat epäonnistuneet Jumalan standardien täyttämisessä sekä tietämyksen että pyhyyden puolesta; muutenhan he eivät neuvontaa tarvitsisikaan. Jotkut kuitenkin unohtavat tämän neuvontaprosessin aikana ja heitä on muistutettava siitä.

I. Amal (kirj. "työ, suru"). Tämä sana korostaa sitä, että synti on tehnyt elämästä taakan viitaten Aatamin ja Eevan kiroamiseen. Sanan merkitys liittyy tuskaan, sydänsuruihin, koko "pahan ongelmaan". Vaikeudet, vaivannäkö ja väsymys sisältyvät amal-sanan merkitykseen. Sentähden neuvontaa harjoittavat toistavat Kristuksen sanoja "ottakaa minun ikeeni päällenne...minun kuormani on keveä". Synti tuo kurjuutta ja ongelmia; vanhurskaus yksinkertaistaa elämää ja tekee sen keveämmäksi.

J. Aval (kirj."epäoikeudenmukainen"). Tämä sana merkitsee poikkeamista siitä, mikä on oikein, oikeudenmukaista. Käsite käy selväksi Malakian 2:6:sta, jossa esitetään sanan vastakohtia. Siitä käy ilmi synnin itsekeskeisyys. Neuvojan tehtävänä on auttaa neuvottavaa keskittymään Jumalaan ja lähimmäisiinsä. Kun hän alkaa välittää muista, hänen ongelmansa häviävät.

2. Uuden Testamentin sanoja

Hamartia (kirj. "osua harhaan") vastaa läheisesti vastaavaa hepreankielen sanaa chatha (kts.ed.). Nuoli on tähdätty huonosti eikä se osu maaliin. Se, joka tekee syntiä, ei osu elämän tarkoituksen maaliin. Tämä on siis syntiä tarkoittava yleissana U.T:ssa. Vielä kerran, on tärkeää tunnistaa Raamatun asema standardina (ja Kristuksen elämä niiden täyttymyksenä), johon ihmisen käytöstä on verrattava (Room.3:23). Neuvojien on autettava muita tunnistamaan Jumalan maalit (Raamatun ohjeet siitä mitä on tehtävä) ja osoitettava heille myös, miten on tähdättävä tarkasti (Raamatun soveltaminen siihen, miten on toimittava). He ovat jousiammunnan ohjaajia kuten Paavali (vrt. 1.Tim. 6:20,21 The New Testament in Everyday English).

B. Parabasis (kirj. "rajan ylittäminen"). Sana kuvaa sellaista, joka ei piittaa "pääsy kielletty" -merkistä ja menee siten kielletylle alueelle. Sana tarkoittaa "kielletylle alueelle menemistä". Jumala on vetänyt rajan; röyhkeydessään ihminen ylittää rajan. Paratiisissa Jumala kiinnitti kieltotaulun puutarhan keskellä olevaan puuhun. Ihminen ei piitannut siitä. Room.4:15 kuvaa termin käyttöä. Ihmisen syntinen luonto saa hänet haluamaan koskettaa vastamaalattua pintaa nähdäkseen, onko maali tosiaankin märkää, tässäkin tapauksessa vastoin kieltotaulua. Neuvonnassa käsitellään jatkuvasti ihmisen halua tehdä sitä, mikä on kiellettyä.

C. Anomia (kirj. "laittomuus"). Laittomat elävät ikäänkuin Jumala ei olisi säätänyt mitään lakeja..Jokainen neuvottava on laiton. Tuomarien kirjan sanonta "jokainen teki sitä, mikä oli oikein hänen omasta mielestäään", esittää asian naulan kantaan (Tiit.2:14 on tyypillinen esimerkki sanan käytöstä). Ihmisen suuri itsepetos saa hänet ajattelemaan, että hän on itse omien lakiensa laatija; kukaan neuvoja ei voi välttää käsittelemästä asiaa asianomaisen kanssa. Neuvonnassa tapahtuu yhteenottoja, kun Jumalan vaatimukset eivät miellytä neuvottavaa, joka haluaa jatkaa elämäänsä rikollisena Jumalan silmissä. neuvojat ovat lakimiehiä!

D. Parakoe (kirj. "tottelemattomuus kutsuun"). "Jussi", kutsuu hänen äitinsä, mutta mitään reaktiota ei näy. Samoin ollaan piittamatta Jumalan (ulkonaisista) kutsuista. Vrt. 2:kor.10:6 esimerkkinä parakoe-sanan käytöstä. Neuvojat toistavat Jumalan kutsuja neuvottavalle; he muistuttavat Jumalan lapsia heidän velvollisuudestaan totella Jumalaa, suurta Isäänsä. Neuvojat auttavat neuvottaviaan haluamaan tottelemista ja näyttävät heille, miten Jumalaa on toteltava.

E. Paraptoma (kirj. "kaatuminen", kun pitäisi pysyä pystyssä). Se on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan siinä, ettemme ole luotettavia. Uskollisuus, kestäväisyys ja luotettavuus ovat ominaisuuksia, joita Jumala odottaa meiltä. Neuvonta pyrkii kehittämään neuvottavassa näitä ominaisuuksia.

F. Agnoema (kirj. "tietämättömyys" siitä, mikä pitäisi tietää). "Tietämättömyys" laista ei käy puolustukseksi. Helvetissä tulee olemaan ihmisiä tietämättömyyden takia. Tietämättömyys tuhoaa elämiä, koteja, ihmissuhteita ja seurakuntia. Vrt. Hebr.9:7; Kristus kuoli sen takia, mitä emme tietäneet, että meidän tulisi tehdä (tai emme saisi tehdä), mutta joka meidän olisi tullut tietää. Yhä uudelleen ja uudelleen on neuvonnassa tarpeen opastaa neuvottavia Jumalan tahdon suhteen sellaisena kuin se on ilmoitettu Raamatussa. Tietämättömyys Raamatun sisällöstä saa aikaan monia ongelmia neuvonnassa.

G. Hettema (kirj."vika tai puute"). Kun me yritämme antaa Jumalalle osan elämästämme, yritämme jakaa uskomme osastoihin tai erottaa sen toiminnastamme, syyllistymme siihen. Jumalan on oltava kaiken sen keskuksena, mitä teemme. Pelkästään sunnuntaisin, kerran viikossa ilmenevä uskonelämä ei riitä; Jumala on kaiken Herra. Jos neuvonta perustuu moniin eri lähteisiin, on se viallista. Se tulee epäonnistumaan niiltä osin kuin se on korvannut Jumalan totuuden jollain muulla. Synti pyrkii voittamaan puutteellisuuksien kautta. Neuvojien on korostettava, että täytyy omistautua koko sielustaan, mielestään, voimastaan ja sydämestään Jumalalle kaikissa asioissa. Liian harvoilla neuvojilla on käsitys tästä ongelmasta ja Jumalan ratkaisu siihen. Yksi puute voi raunioittaa kaiken.

Tästä tutkielmasta käy ilmi, että synti esiintyy monissa eri muodoissa. Monet näistä sanoista puhuvat synnistä tekona (tai tilana), toiset taas puhuvat synnin vaikutuksisra. Jotkut taas näyttävät liikkuvan molemmilla alueilla. Joka tapauksessa on ilmeistä, että synnillä on monia eri ulottuvuuksia, jotka kaikki ovat tekemisissä neuvonnan kanssa.

Neuvojat voivat tutkia ongelmia eri näkökulmista tietäessään jotain Raamatun kuvauksista, näkemyksistä synnistä ja sille altistumisesta. Kun joku esimerkiksi sanoo vastaan "En minä oikeastaan tehnyt mitään", hän käsittää usein synnin ainoastaan selkeänä hyökkäyksenä toista vastaan (pasha) tai jonain karkeasti perverssinä tekona (avah). Neuvojan on ehkä tarpeen sanoa, "siinähän se juuri onkin—et tehnyt mitään, vaikka sinun olisi pitänyt" (asham, paraptoma, hettema tai jopa agnoema saattaa sopia tähän kunkin tilanteen yksityiskohdista riippuen). Toisessa tilanteessa saattaa hamartia (tai chatha-) -sanan merkitys sopia parhaiten tilanteeseen: "Ei riitä, että 'tekee parhaansa'; Jumala vaatii täydellisyyttä, ja sinä et ole siinä onnistunut". On siis selvää, että neuvojan (joka joutuu jatkuvasti käsittelemään syntiä sen kaikissa eri muodoissa) on oltava tietoinen Raamatun antamasta kuvasta sellaisena, kuin se on meille esitetty.

Kurjuus

Jotkut edellä esitetyssä luettelossa olevat sanat kuvaavat sen kurjuuden eri puolia, joita synti tuo ihmiselämään. En halua puhua tästä pitkään, koska olen tehnyt niin jo aikaisemmin käsitellessäni aihetta teoksessani Competent to Councel (kts. erityisesti ss. 105-127). Tässä riittää, että käsittelen aihetta vielä muutamasta lisänäkökulmasta.

Ihmisen kurjuus on tulosta Jumalan tuomiosta ihmisen syntiä vastaan. Paratiisissa ei ollut mitään kurjuutta ennen syntiinlankeemusta eikä mitään tuskaa, itkua tms., ja ne on eliminoitu myös ihmisen iankaikkisessa tilassa (Ilm.21:4). Tuska, suru ja muut ihmiselämän kurjuuden muodot olivat seurausta kirouksesta.

Ihminen teki työtä ennen syntiinlankeemusta—mutta se oli pelkkä ilo—työ merkitsi täyttymystä ja tyydytystä. Se ei ollut koskaan "pakkoa". Kun kirous oli lausuttu, Jumala käänsi maailman ihmiskuntaa vastaan. Ihminen voi siitä lähtien hankkia elannon ainoastaan "raatamalla" ja "hikoilemalla" (1.Moos. 3:17,19). Orjantappurat ja ohdakkeet (joista edellistä käytettiin tuottamaan tuskaa Kristukselle synninkantajana, joka sillä tavoin kärsi kansansa kirouksen vaikutukset täydellisesti) kasvoivat ehkäisemään ihmisen ponnisteluja. Työstä tuli raskasta ja se pimensi siihen liittyvän ilon ja tyydytyksen. Mutta Jumala ei kokonaan poistanut tuottavuuden tuomaa tyydytystä (vrt. Saarn. 5:12). Ihmislapsen synnyttämiseen lisättiin synnytyskivut ja ponnistelut (1.Moos.3:16), puhumattakaan kaikista niistä riskeistä, jotka nykyään liittyvät synnytykseen sekä äidin että lapsen kannalta.

Selvästikään eivät mainitut elementit muodosta kaikkea sitä kurjuutta, mikä oli seurausta Aatamin synnistä, kun Jumala antoi tuomionsa kohdata ihmiselämää. Kuoleman julistaminen kielletyn puun hedelmän syömisen rangaistuksena ei merkinnyt ainoastaan kuolemaa, vaan kaikkea sitä ihmisen kurjuutta, mikä on seurausta siitä, ja ei-uskovalle (ja tietämättömälle kristitylle) piikki (jotain, mitä tulee pelätä ja välttää) ja pelko, joka orjuuttaa (vrt. 1.Kor.15:56; Hebr.2:15). Tapahtui vieraantuminen Jumalasta ja toinen toisistamme (1.Moos.3:8, 10). Rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan pakenivat, jne. Kurjuus oli Aatamin synnin kolmas seuraamus.

Ajatellaanpa lyhyesti vaikkapa tuskaa. Tuska on selittämätöntä Jumalan hyvässä maailmassa ilman ihmisen syntiä. Aatamin synti ihmiskunnan edustajana antaa jo pelkästään tyydyttävän perustan tuskan ymmärtämiselle ja kestämiselle. Lähesty pahan ongelmaa tästä näkökulmasta, niin huomaat, että on olemassa kolme mahdollista vastausta kivun olemassaoloon Jumalan maailmassa. Kaksi ensimmäistä on hylättävä; vain kolmas näistä vastaa Raamatun vaatimuksia.

(1) Kieltää kivun ja kärsimyksen todellisuus. Kristillinen tiede -seurakunta (samoin kuin tietyt itämaiset uskonnot) kieltävät tuskan olemassaolon panteistisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Jos kaikki on Jumalaa ja Jumala on kaikessa, silloin me olemme osa Jumalaa. Jumala ei kärsi tuskaa. Sentähden mekään emme voi kärsiä tuskaa. Kristityt hylkäävät tämän näkemyksen monessa suhteessa epäraamatullisena, joista vähäisin ei ole suinkaan se, että silloin kiellettäisiin Kristuksen kärsineen meidän syntiemme takia.

(2) Myöntää tuskan ja kärsimyksen todellisuus, mutta sanoa, että Jumala kyllä haluaisi, mutta ei voi tehdä mitään sille. Tämä näkemys esiintyy sellaisten kirjoittajien kirjoituksissa, jotka kieltäytyvät hyväksymästä Jumalan kaikkivaltiutta sekä Luojana että maailmankaikkeuden ylläpitäjänä. He uskovat (joskus tietoisesti, toisinaan ajattelemattomasti) toisen, negatiivisen voiman (tai persoonan) olemassaoloon, joka on yhtä lopullinen kuin itse Jumala. Kristityt hylkäävät tällaisenkin, luonteeltaan zarathustralaisen käsityksen epäraamatullisena; Jumala on luonut kaiken ja hallitsee kaikkea (myös Saatanaa ja hänen toimiaan). Jumalaa ei saa sekoittaa siihen, mitä Hän tekee. Hän tekee järviä, mutta Hän ei ole järvi. Hän voi tehdä Saatanan; Hän ei ole niinkuin Saatana. Ei tarvitse tukeututa dualismiin uskoakseen hyvään Jumalaan.

(3) Myöntää tuskan ja kärsimyksen todellisuus ja sanoa, että Jumala saa ne aikaan. Tämä on kristillinen näkemys asiasta. Vaikka me emme ymmärräkään kaikkia Jumalan tahdon (tai määräysten) toteutumia, voimme tyytyä siihen ja jättää täyden selityksen niistä iankaikkisuuteen. Tiedämme kuitenkin, että Jumala kirosi ihmisen syntiinlankeemuksessa tuskalla ja kärsimyksellä. Se oli Hänen tekonsa. Hän on kärsimyksenkin Kaikkivaltias. Ihmisen kurjuus oli oikeudenmukainen rangaistus synnistä (latinankielen sana poena, josta englanninkielen tuskaa tarkoittava sana pain tulee, merkitsee kirjaimellisesti 'rangaistusta'. Sentähden tuo englanninkielen sana julistaa ja muistuttaa siitä, mistä ihmiselämän kurjuus on lähtöisin).

Kahta ensimmäistä näkemystä löytyy usein muodossa tai tosiessa neuvottavien mielistä. Sellaiset kysymykset kuin "Välittääkö Jumala?" tai "Hallitseeko Jumala todella kaikkea?" tai "Ajatteletko todella, että hyvä Jumala sallisi tämän, jos Hän voisi sille mitään?" paljastavat tällaisen ajattelun.

Tuskan suoranainen kieltäminen on harvinaista, mutta neuvottavat, jotka yrittävät olla reippaita tai jotka vähättelevät ihmisten kärsimyksiä ("olisi voinut käydä pahemminkin") ovat lähellä sellaista. Raamattu ei tue tuskan ja kärsimyksen todellisuuden kieltämistä (ei kokonaan eikä osittain). Tuska on tunnustettava kaikessa siinä katkerassa kurjuudessa, jota se voi aiheuttaa. Neuvojien on tehtävä tämä kaikille selväksi. Surun murtamat, jotka (päinvastoin kuin Kristus Lasaruksen haudalla) yrittävät rajoittaa tunteitaan, ovat väärässä, ja heille on kerrottava se. Jeesus itki. Muut, jotka sen näkivät, eivät käsittäneet sitä uskon heikkoutena, vaan aidon rakkauden osoituksena. Ja sitä se onkin, kun se on todellista ja kahlitsematonta.

Kaiken vakavan menetyksen keskellä ja kaiken surun keskellä, joka siitä seuraa, on kristityllä vankka vastaus. Ylösnousemustoivonsa takia (raamatullinen toivo ei ole "toivotaan niin" -uskoa, vaan luottavaista odotusta) hänen ei tarvitse surra toivottomana "niinkuin ne, joilla ei toivoa ole".

Kun Toccoa Fallsin pato murtui vuonna 1977 ja hukutti Toccoa Falls Bible Institute -raamattuopiston ja samalla 39 ihmistä, joista monet olivat lapsia, hallitus lähetti psykologeja auttamaan henkiinjääneitä. Heidän apunsa torjuttiin tarpeettomana. Robert Nuttal, joka itsekin on psykologi, kertoi, että tuo kokemus oli "muuttanut tutkijoiden käsitystä luonnonkatastrofien seuraamuksista". Hän jatkoi sanomalla, että Toccoan kristityt, jotka olivat joutuneet kärsimään läheistensä menetyksistä, "...olivat paremmassa kunnossa henkisesti kuin muiden tutkimiemme paikkakuntien asukkaat, jotka eivät olleet kokeneet edes yhtä suuria menetyksiä".

Hän selitti:

"Heidän voimakas uskonsa antoi heille ymmärryksen ja selityksen siitä, mitä heille oli tapahtunut, jota ilman muiden paikkakuntien asukkaat joutuivat selviämään...Toccoan takia jouduimme muuttamaan teoriaamme katastrofien psykologisista seurauksista, niin että siihen sisältyvät myös kulttuurilliset arvot".¹⁴

Hän jatkoi:

"Mutta kun opisto hautasi kuolleitaan, jäljellejääneet ilmaisivat uskonsa, että tragedia oli jotenkin osa Jumalan suunnitelmaa."¹⁵

Nuttal lausui, että tämä uskomus

"...mahdollisti Toccoan surevien välttää vihamielisyyden, jota useimmat katastrofien uhrit tuntevat [ts. että Lindemanin käsitys ei ole normatiivinen kristittyjen kohdalla].

Hän havaitsi myös, että

"Toccoan asukkaiden kanssa oli helpompi tulla toimeen kuin muiden paikkakuntien asukkaiden kanssa. He olivat auttavaisia ja ystävällisiä eivätkä yhtä vihamielisiä kuin muualla.

Nuttal lainasi erään opiston opiskelijan (Thurman Kemp) sanoja

"Ulkopuoliset eivät voineet ymmärtää, miksi ei näkynyt enemmän surua, kärsimystä ja itkua¹⁶ [Kemp menetti seitsemänvuotiaan poikansa tässä onnettomuudessa].

Kemp selitti:

"Kaikella on tarkoituksensa ja jos Jumala olisi halunnut padon pitävän, Hän olisi pystynyt tekemään sen vaikka kuminauhalla.

Kirkolla oli myös tärkeä tehtävä avustaa kaikin tavoin. Artikkelin pääsanoma on tämä: "Toccoa Falls College on psykologisesti hyvässä kunnossa."¹⁷

Todellisuuden ja ihmisten tuskan ja kärsimyksen myöntämistä tasapainottaa usko Jumalan sallimuksen viisaisiin päämääriin. Toccoan henkiinjääneitä ei lohduttanut ajatus, että Jumala ei voi auttaa; heitä helpotti se raamatullinen näkemys, että Jumala toteuttaa kaikkivaltiasta suunnitelmaansa tämänkin kautta. He käsittivät elämän olevan merkityksellistä, ei absurdia. Tulkitsemalla katastrofin raamatullisesti he selvisivät tästä kokemuksesta eri tavalla (ja paljon paremmalla tavalla) kuin muut vastaavassa tapauksessa.

Kurjuuden olemassaoloon on syynä synti. Mutta Jumalan pelastussuunnitelman takia Kristuksessa tuska ja kärsimys on pyhitetty uskovan osalta. Menettämättä ymmärrystään poenan (tuskan) perimmäisenä syynä olevan rangaistuksen kristityt tietävät, että Jumala on nostanut tuskan ja kärsimyksen tämän merkityksen yläpuolelle ja poistanut siten suuren osan niiden aiheuttamasta kurjuudesta. Se oli Toccoan kokemus. Meidän on puhuttava aiheesta lisää, koska se liittyy tämän kirjan nimeen. Mutta tällä kertaa kommentoin sitä vain muutamalla näkökohdalla.

Vaikka rangaistusnäkökohta tuskassa (poena) on perustavaa laatua oleva (eikä sitä pidä koskaan unohtaa aiheesta keskusteltaessa), on Jobin kirjan perusteella selvää, ettei tuskaa jouduta kärsimään suorassa suhteessa yksilön syntiin (vrt. myös Joh.9:1ss). Job ei vetänyt itse päälleen kärsimystään omalla käytöksellään, synnillään tms. Se mitä hänelle tapahtui, tapahtui sellaisten taivaallisten tarkoitusten takia, joista meillä ei ole aavistustakaan. Kysymys ei ollut ollenkaan maallisista asioista (vaikka Job sai myös nauttia niiden hyvistä vaikutuksista). Toisaalta, ei Hitlerin kurjuus varmaankaan vastannut (tässä elämässä) sellaista rangaistusta, jonka hän olisi ansainnut.

Jumala käyttää tuskaa moniin eri tarkoituksiin. Muutaman mainitakseni: Jumala käyttää tuskaa muistuttamaan meitä siitä, ettei kaikki ole täällä vielä hyvin ja kiinnittämään toivomme tulevaan elämään, jolloin kaikki on hyvin (vert. Room.8:18-25). Tuskaa käytetään meidän puhdistamiseemme ja opettamiseemme (Hebr.5:8; 2:10).

Neuvojan tehtävänä on auttaa neuvottavaa asettamaan tuska oikeaan (raamatulliseen) perspektiiviin (vrt.2.Kor.4:17,18). Hän tekee sen asettamalla sen iankaikkista iloa vasten. Kun vertaamme niitä toisiinsa, ankarinkin tuska on kevyttä ja vain väliaikaista. Hänen on autettava neuvottavaa ymmärtämään, että muutkin ovat onnistuneet siinä (1.Pirt.1:9; 1.Kor.10:13) ja että vastaus on luottaa edelleen Jumalaan ja totella Häntä (1.Piet.2:23; 4:19); mitään syytä pyyhkeiden heittämiseen kehään ei siis ole. Tuska ei oikeuta syntisiin asenteisiin eikä käytökseen. Neuvojan on oltava tietoinen siitä, että neuvottavat väittävät usein asian olevan niin. Je heidän on oltava valmiita vastaamaan sellaiseen asenteeseen raamatullisesti (Erityisesti Pietarin 1.kirjeen tunteminen on erityisen hyvä apu tämän aiheen käsittelyssä. Auttaakseni neuvojia tässä asiassa olen kirjoittanut neuvojille ja pastoreille tästä aiheesta raamatunselityskirjasen nimeltä Trust and Obey¹⁸).

Kärsivän kristityn ongelma tuottaa vaikeuksia joillekin neuvottaville. Heillä näyttää olevan vaikeuksia käsittää, miksi kristityt kärsivät. Miksei kaikki kurjuus pääättynyt heidän osaltaan, kun he uudestisyntyivät? Miksi heidän on kärsittävä synneistä, jotka on tehty ennen heidän kääntymystään [juoppojen tappeluissa menetettyä kättä ei saada takaisin, kun ihmisestä tulee kristitty)? Miksi heidän on kärsittävä nykyisistä synneistä (vrt. 1.Kor.11:32)? Näihin (ja muihinkin) kysymyksiin on lukuisia lyhyen tähtäimen vastauksia: Oppiminen ja kasvu tapahtuvat usein kärsimyksen koulussa; seurakunta on puhdistettava; Jumala haluaa näyttää sen eron, joka on seurausta pelastuksesta (esim. Toccoan kokemus). Loppujen lopuksi vastaa 5.Moos. 29:29 siihen, miksi Jumala on tehnyt niin kuin Hän on tehnyt. Me haluaisimme spekuloida, mutta se olisi väärin; se on varastamista—sellainen tieto ei kuulu meille; se kuuluu Jumalalle.

Sentähden on olennaisen tärkeää, että neuvojat (1) tukeutuvat kolmanteen selitykseen, jonka mukaan tuska on todellista ja että Jumala on määrännyt sen omien kaikkivaltiaiden tarkoitustensa takia; (2) auttavat kristittyjä kohtaamaan kurjuuden niinkuin Toccoan asukkaat ja tukeutumaan tähän kolmanteen selitykseen. Sillä tavoin kunnioitetaan Jumalaa Hänen seurakunnassaan ja maailman silmissä.

Kaikki kristityt eivät reagoi Jumalan sallimuksen seuraamuksiin niinkuin Toccoan raamattuopiston ihmiset reagoivat. Kaikki kristityt eivät sentähden tuota kunniaa Jumalalle ihmisten edessä. Neuvojat joutuvat todennäköisesti tekemisiin heidän kanssaan. Heidän kapinansa on yksi tärkeä syy siihen, miksi he ovat neuvonnan tarpeessa.¹⁹ Neuvojien tehtävänä on auttaa heidät pois epäilyksistään ja tyytymättömyydestään Jumalan kaikkivaltiuden suhteen tällaisissa asioissa, niin että he pystyvät soveltamaan käytäntöön 3. näkemystä, joka merkitsee sitä, että he kohtaavat tragedian niinkuin Toccoan kristityt.

Miten käsitellä kapinaa Jumalan viisaita päätöksiä kohtaan? Vastauksena on tietenkin sympatiaa (empatiaa²⁰, jos niin tahdot) osoittamalla, mutta samalla ilmaisten oma vastakkainen näkemys. Sympatian osoittaminen on tosin tärkeää—neuvojan on uppouduttava neuvottavan sydänsurun ja tuskan syvyyksiin—kristitty neuvoja ei voi hetkeäkään tukea tai hyväksyä kapinaa Jumalan tahtoa kohtaan tai alistumattomuutta siihen. Sen sijaan hänen on oikealla hetkellä ja oikealla tavalla sanottava, mitä se on²¹: syntiä. Ja hänen on osoitettava, miten kurjuus kasvaa ja tuska lisääntyy väärän asenteen takia sitä kohtaan (fysiologiset tutkimukset vahvistavat tämän). Loppujen lopuksi ei ole muuta suhtautumistapaa sellaisiin tilanteisiin kuin mikä Jumalalla oli Jobille vastatessaan:

"Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!" (Job 38:1; 40:2).

Jumala tukki Jobin suun. Hän kehottaa häntä tekemään parannuksen (ajattelemaan tarkemmin) asenteestaan ja sanoistaan ja alistumaan Jumalan teihin. Kuka on ihminen vastustamaan sitä, mitä Jumala tekee. (vrt. Room.9:20). Se on Jumalan viimeinen sana asiasta. Ja ainoa oikea vastaus, johon neuvottava tulee johdattaa on Jobin lopullinen sana:

"Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni...Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa." (Job 40:4; 42:6).

Ei ole mitään toista, helpompaa tietä käsitellä avointa kapinaa. Mutta sinä sanot: "Ajattele minun neuvottavani tuskaa ja kurjuutta." No, (voin vain vastata), ajattele Jobin tuskaa ja kurjuutta. Tiedämme kuitenkin, miten Jumala häntä kohteli. Muistathan, että loppujen lopuksi ei mikään auta lievittämään tuskaa kuin oikea raamatullinen asenne siihen (jonka Jumala siunaa), kun taas mikään ei lisää sitä enemmän kuin väärä asenne (jota neuvottava ei voi odottaa Jumalan siunaavan).

Sinun on tehtävä neuvottavalle täysin selväksi, ettei kärsimystä kohdata koskaan oikein (eikä käännetä siksi siunaukseksi, joksi Jumala sen on tarkoittanut lapsilleen) ennenkuin kapina katoaa. Kuumaverinen kapina sumentaa ihmisen ymmärryksen tilanteesta siinä määrin, ettei hän näe muuta kuin sen negatiiviset puolet. Tuska ja kärsimys voidaan aina kääntää siunaukseksi, kun sitä käytetään Jumalan Sanan osoittamalla tavalla (eikä sitä vastusteta tai siitä valiteta).

Ottamalla opiksemme 1.Kor.10:13:sta huomaamme, että se auttaa näkemään, miten muut ovat kohdanneet ongelmat ja tuskat (ja käyttäneet ne hyödyksi). Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa Paavali. Mitä ankarimmissa paineissa (vrt. 2.Kor.4; 11:23-28) hän ei koksaan syyttänyt Jumalaa, että Hän olisi tehnyt väärin tai olisi ollut epäoikeudenmukainen, vaikka hän kärsi enemmän Kristuksen takia kuin monet meistä yhteensä. Tämä oli mahdollista hänen asenteensa takia, mikä hänellä oli kärsimystä kohtaan (vrt. 2.Kor.4; Ap.t.16:22,23,25). Kirjoittaessaan Filippiläisten seurakunnalle hän teki kristallinkirkkaaksi sen, että hän piti kärismyksiään ja kurjuuttaan Jumalan sallimuksena evankeliumin levittämisessä. Sentähden hän kykeni odottamaan sitä, mitä Jumala oli tekemässä ja osallistumaan siihen (hän todisti pretoriaanikaartin sotilaille, iloitsi siitä, että toiset veljet saarnasivat rohkeasti, että hän sai todistaa keisari Neron edessä jne.) On varmaa, että sellainen suhtautuminen tuskaan saa aikaan eron ihmisen kykyyn kärsiä (kestää) oikein. Kun Paavali kärsi, hän ajatteli: "Herra on nyt tekemässä jotakin". Sitten hän etsi tilaisuuksia, jotka tuo kärsimys mahdollisti, innostui niistä ja lähti niihin mukaan.

Neuvojien täytyy siis olla teologisesti tietoisia pahan ongelmasta valmiina käsittelemään sitä Jumalan tavalla (ja ohjauksessa) ja yrittämään auttaa neuvottavia itseäänkin tekemään niin. Jos neuvojan teologia on heikko, hän ajelehtii kohti tuskan kieltämistä ja epäilyksiä sen suhteen, että Jumala hallitsee tuskaa ja käyttää sitä, ja niin hän uppoaa. Hän välittää neuvottavalle oman hämmennyksensä, joka ei (varmasti) tarvitse enää enempää asian sekoittamiseksi tai syntisen kapinointinsa yllyttämiseksi. Sentähden on olennaisen tärkeää, että neuvojan ymmärrys synnistä²² on perinpohjaisesti oikealla tolalla. Suurin apu, minkä neuvoja voi neuvottavalle antaa, on saada hänet vakuuttumumaan siitä, että kaiken kärsimyksen takana on hyvä Jumala, joka—omien vanhurskaiden tarkoitusperiensä takia—on saattanut tämän kaiken tapahtumaan. Sen tehtyään hän voi sitten osoittaa neuvottavalle tapoja, joilla tämä voi päästä kärsimyksen tuottamiin siunauksiin, niinkuin Paavalille tapahtui.

VIITTEET:
1. Olisko ollut neuvontaa harjoittavia ellei ihminen olisi tehnyt syntiä, on kiistanalaista. Aatami ehkä neuvoi vaimoaan perheenpäänä; näyttää siltä, että he neuvoivat lapsiaan. Mutta neuvojan virkaa (kuten ei saarnaamisenkaan virkaa) ei ehkä ollut (vrt. Jer.31:34, jolloin ihanteellisempi tilanne olisi saattanut olla esteenä). Käsitys, että kaikki neuvonta olisi nuhtelua (kuten jotkut ovat aivan väärin väittäneet minun opettavan) kumoutuu suoraa päätä tämän korostuksen myötä.
2. Kts, myös What About Nouthetic Counseling?, s.29.
3. Aiheesta lisää, kts. puheeni National Association of Nouthetic Counselors -seuran kokouksessa Chicagossa 1978 nimeltä "The Suffering of Pain". Nauhoittetia tästä puheesta saatavana myös osoitteesta Christian Study Services, 250 Edge Hill Rd., Huntingdon Valley, PA 19006.
4. Englanninkielen sana deprived, 'turmeltunut', tulee sanoista, jotka merkitsivät joko 'kiero' tai 'muodoltaan vääristynyt'. Sana vastaa Raamatun syntiä tarkoittavaa sanaa Avah, jota tutkiskellaan seuraavassa.
5. Helluntaina tapahtunut kielten sekoituksen peruuntuminen (Ap.t.2) Jumalan maailmanlaajuisen valtakunnan perustamistapahtumassa, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansakunnista, viittaa siihen, että kaikkien Kristuksessa olevien tosi ykseys on mahdollista ilman kielten sekoitusta.
6. Raamatussa ei myöskään ole pienintäkään viittausta siihen, että ihmisessä olisi olemassa toinen, epäorgaaninen, moraaliton puoli sydämen lisäksi (nk. psykologinen puoli), joka (joka tämän käsityksen puoltajien mielestä) olisi niin tärkeä elämässä. Jos sillä olisi niin suuri vaikutus kuin Narramore uskoo, ("psykologia elämää varten"), olisi Raamatulla siitä jotain sanottavaa. Raamatullisesti on korostuksena Raamattu elämää varten.
7. Se, jonka hän peri syntymässä, persoonan ei-opittu puoli.
8. Kuvamme on lapsesta, joka tulee maailmaan typeränä (ts. syntinen käytös vastakohtana viisaudelle = viisaalle käytökselle) sydämeltään. Se on erottamaton osa sitä sydäntä, joka lapsella on syntyessään. Tuo linkki on aina olemassa. Ainoastaan kuri, ainoastaan sellaisten olosuhteisen luominen, joissa oppiminen ja Jumalalle alistuminen pelastuksessa voi häätää sen ulos sydämestä.
9. On erotettava Freudin väärinkäyttämästä ilmaisusta syyllisyydentunteet teknisenä ilmaisuna, joka tarkoittaa väärää syyllisyyttä. Lisää asiasta, kts. Competent, ss. 14ss.
10. Kts. Competent, ss. 94ss., jossa käsitellään omantunnon rauhoittamista.
11. Kts. alaviitettä teoksessa The Christian Counselor's New Testament, s.14 (Matt.6:12,14,15). Murray sanoo: ""...sen [vanhurskautuksen] täytyy tarkoittaa sitä, että Jumala pystyttää uuden oikeudellisen suhteen itseensä, jonka perusteella ihminen voidaan julistaa Hänen silmissään vanhurskaaksi." John Murray, The Imputation of Adam's Sin (Grand Rapids: Eerdmans, 1959), s.87.
12. Kts. "Stress" kirjassani Update on Christian Counseling, osa 1 (Philipsburg, N.J.: Presbyterian and Reformed Publishing Co., 1979).
13. Myös siinä tapauksessa, että Raamattua on tulkittu väärin, on olemassa todellinen syyllisyys—neuvottavan olisi pitänyt kehittää paremmat standardit käytökselleen.
14. Nyt olisi aika sellaiselle muutokselle, jota on jo pitkään odotettukin. Ajatus, että kärsivän pelastus mahdollistaa muutoksen, ei ole vieras kristityille. Kirjassani The Big Umbrella, 1972, korostin sitä, että surussa kristinuskolla "...on ratkaiseva merkitys, muutoksessa epätoivosta toivoon" (s.73) ja että "Paavali...erottaa toinen toisistaan kaksi eri tyyppistä surua: epätoivoisen surun ja surun toivossa" (s.75). Kirjassani Coping with Counseling Crises, 1976, kirjoitin: "Lindemanin surutyöteoria ei anna sijaa kristittyjen ja ei-kristittyjen olennaiselle erolle" (s.3). Kun hallitus alkaa lähettää saarnamiehiä psykologien sijasta, tiedämme, että se on tehnyt aidon parannuksen"
15. Vertaa tätä käsitystä nro 2:een. Vrt. Coping, ss. 100ss.
16. Huomaa, että vaikka kristinusko ei minimoi tai poista surua, se vähentää sitä. Toivo ja usko saavat aikaan tuon eron.
17. Associated Pressin Greg MacArthurin artikkeli nimeltä "Psychologists Baffled by Toccoa Surcicors", Macon (Ga.) Telegraph and News, 5.11.1978, w.8c. Korvaa sana psychological sanalla spiritual, ja hänen lausuntonsa on täysin paikkansapitävä.
18. Julkaisija: Presbyterian and Reformed Publishing Co., Phillipsburg, N.J., 1978.
19. Etteivätkö Toccoan asukkaat olisi tehneet niin. Epäilemättä heillä oli saatavilla paljon epävirallista, keskinäistä, vahvistavaa neuvontaa.
20. En tee suurta eroa noiden kahden välillä: UT:ssa sun-sanat kuvaavat mitä syvintä toisista välittämistä.
21. Tästä tarkemmin teoksessa Coping with Counseling Crises.
22. Ja myös neuvottava on saatava käsittämään tämä. Kärsimyksen käsittelemiseen tarvitaan teologista ymmärrystä (pidetään sitä sitten teologisena tai ei).

Alkuperäinen artikkeli: Luku 9 'Counseling and Human Sin (The Doctrine of Man, continued) Jay Adamsin kirjasta 'A Theology of Christian Counceling'.
Alkuun | Luku 1 'Teologian tarve neuvonnassa' | Luku 2 'Teologia ja neuvonta' | Luku 3 'Neuvonta ja erityisilmoitus' | Neuvonta ja ihmisen perusympäristö | Neuvonta ja Jumalan nimet | Neuvonta ja rukous | Neuvonta ja kolminaisuus | Neuvonta ja ihmisen elämä | Jay Adams is blogging!
Henki, sielu ja ruumis | Menestysteologia | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat