Herman Hoeksema

Katso, Hän tulee — 8. luku

Kuolemaisillaan oleva seurakunta

(Ilm.3:1-6)

1. "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

Yhä pimeämpi kuva

Kokonaisuutena ottaen ei kuva Kristuksen seurakunnasta maailmassa, jota olemme tähän mennessä tutkiskelleet Herran seitsemälle Vähän Aasian seurakunnalle lähettämien kirjeiden yhteydessä, ole kovin valoisa. Sen sijaan niissä esiintyy kyllä jonkinverran valoisuutta; kuvassa on valoisa puolensa. Mutta siinä on myös melkoisesti pimeyttä; itse asiassa saamme vaikutelman, että siinä on enemmän pimeyttä kuin valoa.

Efeso oli tosiaankin ulkonaisesti kaikin puolin kaunis seurakunta. Se oli vahva totuuden tuntemisessa. seurakuntakurissa uskollinen ja sen työt olivat runsaat. Ja kuitenkin seurakunnassa oli samanaikaisesti eräs hyvin perustavaa laatua oleva vika. Se oli vika, joka veisi seurakunnan tuhoon Jeesuksen Kristuksen seurakuntana: se oli menettänyt ensirakkautensa. Herran puhuttelemista seurakunnista järjestyksessä toinen oli Smyrna, seurakunta, joka oli niin täydellinen kuin seurakunta voi tässä maailmassa olla: Herra ei nuhtele sitä mistään. Se oli hengellisesti rikas. Sen pimeä puoli oli sitä, että se oli ahdistuksessa oleva seurakunta: se oli köyhä ja sitä ympäröivä maailma oli saattanut sen huonoon huutoon. Pergamo oli ilmeisesti ollut menneisyydessä hyvin uskollinen seurakunta; mutta nyt se oli heikentymässä ja sen seurakuntakuri oli veltostunut, mikä käy ilmi siitä, että se salli pahoja nikolaiittoja keskuudessaan. Havaitsimme, että Tyatira oli kaunis pikku seurakunta, jonka hengellinen elämä oli lämmintä ja että se ahkeroi uskon teoissa. Mutta sen heikkoutena oli, että sillä oli voimakas taipuvaisuus väärään mystiikkaan, niin että se salli jopa pahan Iisebelin opettaa seurakunnassa ja vietellä sen jäseniä totuudesta, joka meillä on Herrassamme Kristuksessa Jeesuksessa.

Sentähden voimme tosiaankin sanoa, että seurakunnan kuvassa, jota olemme tähän mennessä tutkiskelleet, on paljon valoisuutta, mutta myös paljon pimeyttä. Ja se, joka odottaa seurakunnan olevan täydellinen tässä maailmassa, saa hyvän oppitunnin aiheesta siitä seitsenkertaisesta seurakunnan kuvasta, jonka löydämme Ilmestyskirjasta.

Meidän on kuitenkin kiinnitettävä huomiomme vielä kolmeen Vähän Aasian seurakuntaan, joita Herra puhuttelee kirjeissään. Kuva maailmassa olevasta seurakunnasta ei muutu myöskään valoisammaksi näiden kolmen viimeisen kirjeen myötä. Jos ehkä odotamme, että Herra olisi järjestänyt kirjeet niin, että kuva muuttuisi asteettain valoisammaksi, joudumme varmasti pettymään. Kaksi kaikkein kurjinta seurakunnan edustajaa maailmassa ovat vielä käsittelemättä. Ensin tulee Sardeen seurakunta, joka on mitä kurjin seurakunnan ilmentymä ja edustaja maailmassa. Hetken aikaa saatamme löytää lohtua ja iloa Herran kirjeestä Filadelfian seurakunnalle, joka on pieni ja heikko maailman näkökulmasta katsottuna, mutta vilpitön ja uskollinen ja täynnä hengellistä voimaa. Mutta sitten sarja päättyy kaikkein kurjimpaan seurakuntakuvaan Laodikean kohdalla, joka oli oman arvionsa mukaan rikas, mutta jolta puuttuivat kaikki hengellisten rikkauksien ilmenemismuodot.

Myös näiden seitsemän kirjeen järjestyksessä, joka on tietenkin tarkoituksellinen, näemme Herran tarkoituksen varoittaa seurakuntaansa maailmassa, ettei se odottaisi kovin suuria asioita tässä maailmassa tämän nykyisen aikakauden lähestyessä loppuaan. On totta, niinkuin olemme jo aiemmin huomauttaneet, ettemme voi näissä seitsemälle Vähän Aasian seurakunnalle lähetetyissä seitsemässä kirjeessä nähdä maailmassa olevan seurakunnan historian seitsemää perättäistä ajanjaksoa, niinkuin jotkut haluaisivat nähdä. Kuitenkin tähän järjestykseen, mikä päättyy kuvaan maailmassa olevan seurakunnan kaikkein kurjimmasta seurakunnasta, on syy. Syynä ei voi olla ainoastaan näiden seitsemän seurakunnan maantieteellinen sijainti. Päinvastoin, vaikka onkin totta, että näiden seitsemän kirjeen järjestys noudattaa seurakuntien maaniteteellistä sijaintia, on kirjeiden järjestys kuitenkin suunniteltu sellaiseksi, että kahta poikkeusta lukuunottamatta on seurakunnan kehitys maailmassa alaspäin suuntautuva. Se suuntautuu vakaasti kohti Laodikean seurakunnan edustamaa väärää seurakuntaa.

Kuollut pastori ja kuollut seurakunta

Sardes oli rehevällä tasangolla, suurelta osin Tyatirasta etelään ja Efesosta itään sijaitseva kaupunki. Kaupunki oli tunnettu vauraudestaan. Ehkä sillä oli vaikutusta siellä olevan seurakunnan tilaan. Seurakunnan yleiskuvaus sisältyy näihin sanoihin: "sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut". Saamme vaikutelman, että nämä sanat ja samoin koko kirje on osoitettu tosiaankin koko Sardeen seurakunnalle, vaikka sanat viittaavatkin ennen kaikkea seurakunnan enkeliin tai pastoriin.

Sentähden on sanat tulkittava tämän lauman paimenelle tarkoitetuiksi, että hänellä oli nimi, että hän elää, mutta että hän oli kuollut.

Jotkut raamatunselittäjät ovat otaksuneet, että tällä Sardeen seurakunnan enkelillä oli nimi, joka tarkoittaa samaa kuin "elävä" tai "elämä". Mutta ei ole mitään tarvetta tällaisiin mielikuvituksellisiin keksintöihin. Sen sijaan ymmärrämme, että Vapahtajan sanat tarkoittavat sitä, että tällä henkilöllä oli se maine, että hän eli, mutta ettei hän elänyt maineensa mukaisesti. Meidän ei tarvitse myöskään tulkita näitä sanoja niin, että tämä asianomainen pastori olisi ollut erityisen kuuluisa saarnamies tai erityisen aktiivinen pastori: sillä tosiasiat kertovat päinvastaisesta. Riittää, kun muistamme, että tämä mies tunnettiin kristittynä ja myös Jumalan Sanan palvelijana. Siinä mielessä hänellä oli tietenkin se nimi, että hän elää ja oli täynnä uutta elämää Kristuksessa, joka ilmeni innokkuutena Herran palvelutyössä ja Herralle omistautumisessa, uskollisuutena kutsumukselleen, runsaina hyvinä töinä. Jos jonkun odotetaan elävän ilmentäen elämässään tätä uutta elämää palvelemalla ahkerasti, etsimällä koko ajan Jumalan valtakuntaa, vaeltaen pyhyydessä ja olemalla siten esimerkkinä laumalle, niin pastorilta. Eikä ole mitään inhottavampaa kuin nähdä kuollut pastori! Tosiaankin, saatamme muistuttaa itseämme siitä, että pastorikin on vain syntinen ihminen ja ettei häneltä voida odottaa sen enmpää kuin hänen seurakuntansa jäseniltä, että hänen vaelluksensa ja puheensa ovat täydellisiä ja synnittömiä. Tosiasia kuitenkin on, että hän on Jumalan Sanan palvelija ja että siinä ominaisuudessa hänellä on kutsumus, kaikkein korkein kutsumus tässä maailmassa, ja että hänellä on sentähden se nimi, että hän elää. Elävä pastori on työssään innokas, omistautuu kokosydämisesti ja kaikella voimallaan Raamatun tutkimiseen, Sanan saarnaamiseen, nuorten ja vanhojen ohjaamiseen totuuteen, pastorin työlleen, mietiskelyyn ja rukoukseen. Ja hän on kaksinkertaisesti tarkka siitä, että on esimerkkinä seurakunnalle ja kirkastaa pastorin työtään vaeltamalla hyvissä töissä.

Mutta Sardeen seurakunnan pastori oli kaikissa näissä suhteissa kuollut.

Tämä ei tarkoita sitä, että hän ei henkilökohtaisesti ollut uudestisyntynyt, vaan ettei hänen elämänsä ja vaelluksensa Jumalan Sanan palvelijana ollut siihen pyhitettyä. Hän oli saarnaajana kuollut. Hän ei ollut antautunut Raamatun tutkimiseen ja rukoukseen. Hänen sanansa eivät olleet elävä todistus. Pastorina hän oli uskoton. Hän ei valvonut laumaansa, ei lohduttanut surevia, ei nuhdellut eksyneitä, ei lohduttanut sairaita ja haavoittuneita, ei ohjannut nuoria Jumalan pelkoon. Siellä, missä olisi pitänyt olla innostusta, olikin apatiaa. Sen sijaan, että olisi ollut intoa Herran työssä ilmenikin kylmää välinpitämättömyyttä. Ahkeruuden tilalla oli velttoutta. Hänen työnsä oli hänelle taakka. Ja voit olla varma siitä, että hän rakasti lihaansa, joutilaisuutta, maallista mukavuutta ja mielihyvää, kaikkea sitä ylellisyyttä, josta Sardes oli kuuluisa.

Mutta jo riittää tästä kuolleesta saarnamiehestä. Seurakunta oli juuri sellainen kuin hänkin. Sillä vaikka kirje on osoitettu ensisijaisesti seurakunnan enkelille, nuhdellaan samalla myös seurakuntaa.

Myös seurakunnalla on se nimi, että se elää. Eikö se ole Kristuksen ruumis? Eikö sen pää Kristus elä siinä? Ja sen elämä ilmenee sen tunnustuksesta ja vaelluksesta, elämästä uskossa ja toivossa, luottamuksesta ja rakkaudesta, pyhyydestä ja vanhurskaudesta. Se taistelee uskon taisteluja ja pitää vaatteensa puhtaana jumalattoman maailman keskellä. Se antaa valonsa loistaa, niin että ihmiset voivat nähdä sen hyvät työt ja ylistää sen Isää, joka on taivaassa. Mutta Sardeen seurakunta oli kuollut. On totta, että siellä oli niitä, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan; mutta niin ei voitu sanoa enemmistöstä. Liha hallitsi Sardeen seurakuntaa. Herra syyttää seurakuntaa siitä, etteivät sen teot olleet täydelliset Jumalan edessä. Se ei tarkoita sitä, että sen teot olisivat olleet synnin saastuttamat: sillä niin on aina, jopa kaikkein parhaimpienkin tekojemme kohdalla. Mutta seurakunta seurakuntana ja yksittäiset uskovat eivät vaeltaneet niissä teoissa, joita heiltä edellytettiin. Sardeessa ei ollut kiinnostusta Jumalan valtakunnan asioihin, siellä ei tutkittu Raamattua, siellä ei rukoiltu päivittäin, ei tunnustettu Kristuksen nimeä, ei todistettu totuudesta, ei ollut intoa evankeliumin julistamiseen, ei ohjattu nuoria, ei taisteltu uskosta, ei ollut kärsivällisyyttä eikä kärsitty Kristuksen takia, ei ilmennyt Jumalan mielen mukaista murhetta, todellista parannuksentekoa, rakkautta Jumalaan tai veljiä kohtaan. Sen sijaan siellä oli maailmaan kuuluvien asioiden tavoittelua, ystävyyttä maailman kanssa, Sardeen aarteiden ja huvitusten tavoittelua. Seurakunnalla oli se nimi, että se eli juuri siksi, että se oli seurakunta; mutta se oli kuollut!

Sardeen seurakunta antaa tosiaankin mitä kurjimman kuvan!

Kuolleesta pastorista ja kuolleesta seurakunnasta!

Tutkikaamme vielä hiukan tarkemmin tätä tilannetta. Herra sanoo, että pastorilla ja myös seurakunnalla on se nimi, että hän/se elää, mutta todellisuudessa ne ovat kuolleet.

Ymmärrämme, ettei tätä ole tulkittava sanan ahtaassa ja absoluuttisessa merkityksessä. ei pastorin eikä seurakunnankaan osalta. Pastorin kohdalla viitataan epäilemättä häneen ainoastaan seurakunnan enkelin ominaisuuderssa, sen viran haltijana. Se ei tarkoita sitä, ettei hänessä olisi ollut elämää uskovana: sillä silloin ei Herra mielestämme olisi nuhdellut häntä, niinkuin Hän kirjeessään tekee. Herra lähestyy häntä yhä kehottaakseen häntä ensisijaisesti havahtumaan torkkumasta ja tekemään parannuksen. Toiseksi Herra kehottaa häntä vahvistamaan ja tukemaan sitä, mikä on kuolemaisillaan. Sentähden ei toteamus, että hän on kuollut, tarkoita häntä henkilökohtaisesti. Hänen sydämessään on voinut hyvinkin asua uuden elämän periaate. Mutta vaikka hän on saattanut olla uudestisyntynyt Jumalan lapsi, niinkuin oletamme hänen olleen, tuo elämä näytti nyt hiipuneen eikä se ilmennyt hänen elämässään, varsinkaan hänen elämässään ja työssään pastorina ja Jeesuksen Kristuksen lauman paimenena. Samoin kuin kohtaat joskus ihmisiä, joista sanot sanan luonnollisessa merkityksessä, että he ovat kuolleita, koska heillä ei näytä olevan mitään tavoitteita eikä heissä ilmene mielenkiintoa mihinkään, samoin oli Sardeen seurakunnan enkelin kohdalla hengellisessä mielessä. Nimenomaan Sanan palvelijan ominaisuudessa hän toimi, niinkuin hänessä ei olisi ollut mitään elämää., Hänestä ei lähtenyt minkäänlasita elämän kipinää seurakunnalle.

Kaikessa, mitä hän teki Sardeen seurakunnan pastorin ja Sanan palvelijan ominaisuudessa, hän oli kuin kuollut. Hänen saarnaamisensa oli kuollutta; hänen ohjauksensa vastauskoontulleille oli kuollutta; hän oli kuollut pastorin toimessaan. Arkena hänellä ei ollut mitään kiinnostusta tutkia Jumalan Sanaa, josta hänen olisi pitänyt ruokkia laumaansa sapattina.

Hän käytti aikansa joutilaisuudessa vaimonsa ja ystäviensä kanssa. Seurauksena oli se, ettei hänellä ollut todellisuudessa mitään sanomaa kokoontuneelle laumalleen noustessaan puhumaan sunnuntaisin. Hänen lyhyessä saarnassaan ei ollut mitään sisältöä ja siinäkään, mitä hän sanoi, ei ollut mitään sytyttävää uskon vakaumusta. Kun hän saarnan päätteeksi lausui aamenensa, se oli ikäänkuin helpotuksen huokaus: hän oli iloinen, kun saarna oli taas saatu pidettyä. Kasteelle valmistautuvia opettaessaan ilmeni sama asia. Hän piti opetustuokionsa nopeasti ja päästi osallistujat sitten lähtemään niin pian kuin mahdollista. Lopuksi oli Sardeessa ainoastaan yksi jumalanpalvelus sunnuntaisin ja saarna kesti vain sen verran, että seurakunta ehti vaipua uneen. Sardeen seurakunnan enkeli oli kaikkein piittaamattomin paimenen työssään. Hän vihasi laumansa luona suoritettavia käyntejä. Hän ei itse käynyt koskaan perheiden luona. Hän vieraili vain harvoin sairaiden luona; ja silloin kun hän kävi sairaiden luona, ei hän tiennyt mitä sanoa heille: hän ei löytänyt elämän ja lohdutuksen sanoja. Sanalla sanoen näytti Sardeen seurakunnan enkelin elämä ja työ kuolleelta. Hän laiminlöi kutsumustaan häpeällisellä tavalla.

Sellainen oli seurakunnan enkeli Sardeessa: hänellä oli se nimi, että hän elää, mutta hän oli kuollut.

Sellainen oli heidän hengellinen johtajansa, jonka piti ruokkia heitä elämän leivällä, jonka olisi ollut tarkoitus olla heidän esimerkkinsä, kehottaa heitä heräämään, vahvistaa heitä uskossaan, olla heidän kapteeninsa uskon taistelussa ja johtaa heidät voittoon!

Ihmetteletkö sitä, että koko seurakunta oli käytännöllisesti katsoen kuollut? Asia oli ilmeisesti niin. Herra lähestyy heitä kehottaen: "Heräjä valvomaan!" On totta, että nämä sanat on suunnattu ennen kaikkea lauman paimenelle; mutta ne on tarkoitettu myös koko seurakunnalle. Sardeen seurakunta oli vaipunut hengellisesti syvään uneen. Seurakunnassa oli vain vähän toimintaa, vain vähän hengellisen elämän elonmerkkejä. He eivät välittäneet opista eivätkä Jumalan Sanan totuudesta. He olivat ajautuneet liian kauas ollakseen kiinnostuneita totuuden ylläpitämisestä. Seurakunnassa itsessään ilmeni vain vähän hengellistä elämää. Sunnuntain jumalanpalveluksissa kävi vain vähän seurakuntalaisia eivätkä ne, jotka kävivät niissä, osoittaneet olevansa kiinnostuneita. Koko seurakunta oli kuolemaisillaan. Heidän yleistilansa käy ilmi sanoista "Sinä olet kuollut". Jos tutkisit seurakuntaan kuuluvien luetteloa, huomaisit, että siellä oli monia, joita kukaan ei enää tuntenut. Kukaan seurakunnasta tai toimihenkilöistä ei olisi voinut antaa heistä mitään tietoa. He eivät käyneet enää seurakunnan tilaisuuksissa. Seurakunnassa oli joitakin, jotka vielä osoittivat elonmerkkejä, mutta olivat jo vaipuneet syvään uneen. On totta, että Sardeessa oli myös uskollisia; ja heistä meidän on nyt puhuttava. Mutta kokonaisuutena ottaen seurakunta oli kuolemaisillaan. Sentähden Herra lähestyy heitä kehottaen: "Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat [olleet] kuolemaisillaan!"

Entä heidän tekonsa?

Olisiko Sardeen seurakunnan kohdalla ollut niin, että he eivät olleet opillisesti vahvoja, vaan pikemminkin käytännön työhön suuntautuneita?

Myöskään näin ei ollut heidän kohdallaan, niinkuin olemme jo maininneet. Eikä sellaista voisi odottaakaan seurakunnalta, joka oli kuolemaisillaan. Asia on täysin päinvastoin. Sillä Herra sanoo kehotuksessaan lisäksi, että heidän tekonsa eivät olleet täydelliset Jumalan edessä. Ei, se ei tarkoita sitä, että Sardeen seurakunta ei ole vielä saavuttanut täydellisyyttä töissään. Tässä suhteessa olisi kaikkien seurakuntien tunnustettava, etteivät sen teot ole täydelliset Jumalan edessä. Tämän nykyisen ajan uskovilla on vasta pieni uuden tottelevaisuuden alku eivätkä heidän työnsä ole koskaan täydellisiä. Ei, vaan ensisijaisesti tämä tarkoittaa sitä, että se laiminlöi kokonaan joitakin niistä tehtävistä, joita maailmassa olevalta seurakunnalta edellytetään. Seurakunta ei antanut todistuksensa edetä maailmassa: se ei ollut mikään loistava valo tämän nykyisen maailmanajan pimeyden keskellä. Maailma tuskin tiesi, että Sardeessa oli Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa. Sen vaikutusta ei voinut huomata. Ja sitäpaitsi, sen teot eivät olleet täydelliset edes sen omassa keskuudessa. Sellaiset teot kuin köyhistä ja puutteenalaisista huolehtiminen, armeliaisuus, lasten opettaminen Jumalan Sanan mukaisesti —kaikki tämä oli kokonaan laiminlyöty. Ja se, mitä Sardeen seurakunta vielä teki, oli niin puolisydämistä ettei siinä ilmennyt minkäänlaista elämää.

Mutta oli muutakin. Jos ajattelemme sitä, että Herra ylistää niitä muutamia uskollisia Sardeen seurakunnassa, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan, voimme vetää siitä varmuudella sen johtopäätöksen, että muut seurakuntalaiset olivat vaatteensa tahranneet ja että he elivät avoimesti synnissä maailman keskellä. Miten muuten olisikaan voinut olla? Seurakunta, joka oli kuolemaisillaan, jonka jäsenistä suurin osa oli kuolleita, seurakunta, joka ei enää välittänyt evankeliumin totuudesta ja joka ei suorittanut niitä tehtäviä, joita seurakunta on kutsuttu tekemään, etsi luonnollisesti kaikkea maailmallista ja eli synnissä. He nauttivat maailman iloista. Todellisessa elämässä ei heidän vaelluksensa erotunut mitenkään maailmasta. Ja niitä laumaan kuuluvia, jotka vaelsivat evankeliumin ohjeiden mukaan he halveksivat ja pitivät ahdasmielisinä. Sentähden ei pidä paikkaaansa, että he olisivat käytännön elämänsä puolesta vaikuttaneet eläviltä. Päinvastoin he olivat kuolleita elämänsä kaikissa suhteissa.

Kehotus ja uhkaus tuomiolla

Sardeen seurakunta on todellakin mitä surkuteltavin! Kuolemaisillaan oleva seurakunta! Kuollut pastori ja kuollut seurakunta: pastori ja seurakunta, joilla on se nimi, että ne elävät, mutta jotka ovat kuolleita! Suurin osa seurakuntalaisista oli jo vajonnut syvään uneen; muut olivat kuolemaisillaan. He olivat mukautuneet elämässään ja vaelluksessaan maailmaan, jonka keskellä he elivät. Tästä oli vastuussa ensisijaisesti seurakunnan enkeli, muttei kuitenkaan niin, ettei seurakunnassakin olisi ollut syytä. Ja sentähden on kehotus osoitettu myös koko seurakunnalle: "Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen".

Voimme sentähden nähdä, että vaikka Sardeen seurakunnan tila on niin kurja, miten sitä olemme kuvanneetkin, sen tila ei ole kuitenkaan toivoton. Seurakunta voi muuttua ja tehdä parannuksen. Sillä ensiksikin on seurakunnan keskuudessa muutamia uskollisia, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan; ja toiseksi, siellä on myös niitä, joilla on vielä hengellistä elämää, vaikka seurakunta onkin kaukana kirkkaasta ja kukoistavasta ja vaikka he ovatkin vajonneet sikeään uneen. Ja sentähden Herra lähestyy heitä kehottaen heitä parannukseen.

Saatamme huomata, että tämän kehotuksen ja Efeson seurakunnalle esitetyn kehotuksen välillä voi olla tietyä yhtäläisyyttä. Herra kehotti jälkimmäistä sanoen: "Muista siis, kusta lankesit pois". Sardeen seurakunnalle Herra kirjoittaa: "Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut". Näiden kahden seurakunnan välillä oli epäilemättä periaatteessa paljon yhtäläisyyttä. Toinen oli menettänyt ensirakkautensa; toisella oli se nimi, että se elää, mutta olikin kuollut. Jälkimmäisen voidaan ajatella kehittyneen edellisestä: sillä seurakunta, joka on menettänyt ensirakkautensa, on kuolemassa. Tästä johtuu hätkähdyttävä samankaltaisuus näille kahdelle seurakunnalle annetuissa kehotuksissa. Molempien on muistettava jotain, mikä niillä oli ollut menneisyydessä, mutta jonka ne nyt olivat menettäneet. Niiden varhaisemman tilan muisto saattaa vedota heihin, mikäli he ovat vielä elossa ja saattaa innostaa heitä parannukseen.

Sardeen oli muistettava, mitä he olivat saaneet ja kuulleet alussa. Tässä viitataan tietenkin evankeliumiin ja kaikkeen siihen, mikä sisältyy Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Seurakunnan on muistettava, millä tavoin he olivat kuulleet ja vastaanottaneet evankeliumin, kun sitä ensi kertaa oli julistettu heille. Miten syvää iloa se olikaan tuonut heidän sydämiinsä! Miten valtavaa ja todellista hengellistä intoa se oli saanut aikaan heidän sielunsa syvyyksissä! Miten he olivat ottaneet sen vastaan ilolla ja todistaneet kaikille Jumalan armosta ja siitä ihmeellisestä pelastuksesta, joka on Kristuksessa! Ja miten he evankeliumin voimalla olivat taistelleet hyvän taistelun ja vaeltaneet uudessa ja pyhässä elämässä! Heidän on nyt muisteltava tuota aikasempaa tilaansa. He olivat langenneet siitä. He pystyvät kokemaan sitä ainoastaan muistoissaan. Jos heissä on vielä jäljellä edes elämän kipinä, vaikka he ovatkin vajonneet syvään uneen, heidän aikaisemman tilansa muisteleminen vaikuttaa heidän sydäntensä perukoille asti. Muistellessaan varhaisempaa tilaansa he huomaavat, miten syvälle he ovat langenneet; ja he heräävät Jumalan Sanan voimasta, tekevät parannuksen ja palaavat takaisin aikaisempaan tilaansa. Sardeessa on tapahduttava herätys: ei tosiaankaan herätystä, joka pitää uusia muutaman kuukauden välein, vaan todellinen hengellinen herätys. jonka arvo säilyy. Heidän on muistettava, miten he vastaanottivat ja kuulivat evankeliumin ja heidän on tehtävä parannus murehtien aidosti sydämessään ja mielesssään.

Mutta vaikka Sardeella näyttäisi vielä olevan toivo, ei tulevaisuus näytä kovin valoisalta. Sentähden Herra lisää tähän kehotukseen muistaa ja tehdä parannus välittömästi uhkauksen tulemuksestaan tuomitsemaan: " JOS et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen."

Näiden sanojen on tulkittu viittaavan Herran yhtäkkiä tapahtuvaan paluuseen tuomitsemaan. Tämän tulkinnan mukaan Herra tulee yhtäkkiä seurakuntaan, kun se jo on liian myöhäistä ja he käsittävät, että Herra kohtasi heidät heidän vielä nukkuessaan. Silloin kun tarkoitetaan Herran lopullista tulemusta, tämä pitää tietenkin paikkansa. Jos he eivät ota vaarin Herran kehotuksesta, vaan jatkavat untaan, tulee kuolema; ja heidän kuolemassaan kohtaa Herra heidät Tuomarina. Kuitenkin sisältyy mielestäni tähän Herran tulemukseen kuin varas yöllä Sardeen seurakuntaan toinenkin ajatus. Varkaan tarkoituksena ei ole yllättää uhriaan yhtäkkiä pelotellakseen häntä, vaan sen sijaan hiipiäkseen taloon niin, ettei sen asukas huomaa mitään, tehdä työnsä, varastaa arvoesineet ja kadota ennenkuin asukas edes huomaa hänen käyneen. Samoin Herra kohtaa tämän nukkuvan ja kuolemaisillaan olevan seurakunnan. Hän tulee kuin varas. Seurakunta ei huomaa Hänen tulleen. Hän tekee työnsä Tuomarina, ottaa pois kynttilänjalan paikaltaan ja seurakunta kuolee unessaan edes hetkeksikään heräämättä. Seurakunnan tila on täysin päinvastainen kuin Tyatirassa. Seurakuntaa kehotetaan kiinnittämään huomiota tuomioihin, jotka Herra aikoo toteuttaa sen keskellä. Mutta Sardeelle Herra kirjoittaa tulevansa kuin varas. Täysin sen mukaisesti, että he ovat kuolleita ja hengellisesti torkuksissa Hän tulee ilman että he olisivat tietoisia Hänen tulostaan. Hän toteuttaa tuomionsa ennenkuin he tietävätkään.

Se, että tämä pitää paikkansa, käy ilmi selvästi siitä, miten Herra alussa esittelee itsensä. Hän sanoo: "Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä". Muistamme, että nämä ilmaukset esiintyvät myös ensimmäisessä luvussa. Ensimmäinen ilmaus, jossa puhutaan seitsemästä Hengestä, ei esiinny näyssä Vapahtajasta ensimmäisessä luvussa, mutta sitä käytetään Johanneksen tervehdyksessä ja siunauksessa. Siinä ei esitetä seitsemää Henkeä Jeesuksen kädessään pitäminä henkinä, vaan yksinkertaisesti Henkinä, jotka ovat Jumalan valtaistuimen edessä. Totesimme siinä yhteydessä, ettei näillä hengillä viitata Pyhään Henkeen kolminaisuuden osana, vaan Kristuksen Henkeen, jonka Hän on saanut Isältään. Hänellä on nyt tuo Henki seurakunnan päänä ja uuden liiton Välittäjänä. Ja tuon Hengen asuessa Hänessä seurakunnan päänä Hän myös vuodatti Hänet seurakuntaan. Henki yhdistää pään ja ruumiin, seurakunnan ja sen Kuninkaan toisiinsa. Herra ilmoittaa itsensä Sardeen seurakunnalle sinä, jolla on nuo seitsemän Jumalan Henkeä ensiksikin innoittaakseen heitä toivolla, jos he katuisivat: sillä Hänellä on nuo seitsemän Henkeä ja niiden kautta Hän asuu seurakunnassa, niin että he voivat odottaa saavansa Häneltä elämän ja voiman pitää se, mitä heillä on ja ettei kukaan ottaisi heidän kruunuaan. Mutta toiseksi heidän hengellisen tilansa huomioonottaen maininnan seitsemästä Hengestä on tarkoitus muistuttaa heitä siitä, mitä varmasti tulee tapahtumaan elleivät he tee parannusta. Jos Hän pidättää seurakunnalta nuo seitsemän Henkeä, seurakunta on kuollut, vaikka sillä vielä olisi se nimi, että se elää. Sama koskee seitsemää täthteä. Oli erityisesti Sardeen seurakunnan enkelin syytä, että he olivat kuolleita. Nyt Herra pitää kädessään noita seitsemää tähteä. Nimenomaan Hän antaa ne seurakunnalle; Hän myös ottaa ne pois. Jos hän tekee jälkimmäisen, ei Sanan valo enää loista ainakaan heidän kauttaan. Tällä tavoin Herra tulee tuomitsemaan seurakuntansa. Hän tulee kuin varas. Ennenkuin he huomaavatkaan on Henki poistunut heidän keskuudestaan ja he joutuvat olemaan ilman sitä Sanan valoa, joka loistaa heidän tähtensä kautta. Seurakunta lakkaa olemasta Jeesuksen Kristuksen seurakunta.

Herran lupaus uskollisille

Mutta Sardeen seurakunnassa on vielä niitä, jotka ovat uskollisia. Herra päättää kirjeensä kauniisiin lupauksiin niille, jotka yleensäkin voittavat.

Näitä uskollisia kuvaillaan ennen kaikkea. He ovat niitä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan. Herra tuntee heidät nimeltä. Se, että Herra kuvaa heidän olevan niitä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan merkitsee samalla tietenkin sitä, että muut Sardeen seurakunnan jäsenet ovat vaatteensa tahranneet. Kysymys kuuluu: Mitä tarkoitetaan seurakunnan jäsenten vaatteilla tässä yhteydessä? On ilmeistä, ettei niillä tarkoiteta Kristuksen vanhurskautta: sillä kaikilla seurakunnan jäsenillä oli nuo vaatteet, ja jotkut tai monet heistä olivat tahrineet vaatteensa. Sentähden meidän on sen sijaan ymmärrettävä, että vaatteet viittaavat hediän ulkonaiseen seurakunnan jäsenyyteensä. Heidät oli kaikki kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. He olivat kaikki seurakunnan jäseniä sanan ulkonaisessa merkityksessä ja heidät tunnettiin Sardeessa seurakunnan jäseninä. Kaikki he olivat pukeutuneet seurakunnan vaatteisiin. Samoin kuin saman armeijan sotilailla on armeijansa puku tai univormu, samoin oli kaikilla Sardeen seurakunnan jäsenillä Kristuksen univormu. Mutta kaikki eivät olleet eläneet niiden vaatteiden mukaisesti, joihin he olivat pukeutuneet. He olivat kuolleita. He olivat tuottaneet häpeää Kuninkaalleen. He eivät eronneet Saatanan sotilaista maailmassa. He olivat tahranneet vaatteensa vaeltamalla synnissä. Niinpä ilmaus, että ne muutamat harvat, jotka olivat Sardeessa uskollisia, eivät olleet tahranneet vaatteitaan, ei tarkoita eikä voi tarkoittaa, että he olisivat olleet synnittömiä ja että he olisivat jo saavuttanee täydellisyyden, vaan yksinkertaisesti sitä, että he olivat olleet uskollisia tunnustukselleen sekä tunnustamisessaan että vaelluksessaan. He olivat olleet uskollisia Herransa Jeesuksen nimelle ja he olivat kieltäytyneet vaeltamasta maailman synneissä niinkuin muut seurakuntalaiset.

Heidän asemansa Sardeen seurakunnassa oli varmastikin vaikea. Muut olivat kuolleita ja nukuksissa. Nämä olivat elossa ja hereillä, rakastivat totuutta ja ahkeroivat Jumalan valtakunnan asioissa. Toiset nauttivat maailman synneissä vaeltamisestaan eivätkä olleet tarkkoja elämästään ja vaelluksestaan maailman keskellä. Nämä taas kieltäytyivät mukautumasta maailman elämään ja standardeihin, jonka keskellä he elivät. Miten heitä varmastikin vaivasi se, että heidän enkelinsä oli kuollut ja ettei hän puhunut heille elämän Sanaa eikä kyennyt siihen! Miten heitä varmastikin suretti, kun he näkivät seurakunnan olevan niin kuollut ja että sen luopumus kasvoi koko ajan! Ja ennenkaikkea, miten se, että heidän oli kestettävä Sardeen seurakunnan muiden jäsenten haukkumista, häpeää ja pilkkaa lävistikään heidän sielunsa kuin miekka! Sillä se oli luonnollinen seuraus. Seurakunnan maailmanmieliset jäsenet syytivät noille muutamille uskollisille nuhteitaan, käskivät heidän hävetä ja kutsuivat heitä ahdasmielisiksi. On tosiaankin kovaa kärsiä maailman halveksuntaa. Mutta sitä ei voi välttää. Se on odotettavissa. Mutta tuhat kertaa murehduttavampaa on se, että joutuu kestämään halveksuntaa niiltä, jotka ovat pukeutuneet Jeesuksen vaatteisiin ja jotka tunnustavat kuuluvansa Kristuksen seurakuntaan. Tällaisessa tilanteessa olivat nuo muutamat Sardeessa. Kaikkien näiden vaikeuksien keskelläkään heistä ei ollut tullut uskottomia, vaan he kieltäytyivät tahraamasta vaatteitaan synnillä

Heille ja kaikille, jotka voittavat, Herra antaa mitä kauneimman lupauksen kolminkertaisessa muodossa. He saavat kaikki vaeltaa Hänen kanssaan valkeissa vaatteissa; heidän nimiään ei pyyhitä pois elämän kirjasta; ja Jeesus tunnustaa heidän nimensä Jumalan, Isänsä edessä.

On selvää, että Herra lupaa tässä heille yleensäkin iankaikkisen elämän ja kirkkauden. Tämän lupauksen kolminkertainen muoto on sopusoinnussa näiden uskollisten aseman kanssa, mikä heillä on Sardeen seurakunnassa.

Siinä on ensiksikin lupaus siitä, että he saavat vaeltaa Herran kanssa valkeissa vaatteissa. Raamatussa symboloivat valkeat vaatteet vanhurskautta, pyhyyttä, puhtautta ja täydellistä pelastusta synnistä ja turmiosta. Niinpä Herra vakuuttaa tässä kauniissa lupauksessa Sardeen uskollisille, että heidät kerran pelastetaan täydellisesti synnistä ja kuolemasta ja että he tulevat elämään ja vaeltamaan kerran niinkuin Herra. He saavat elää ja vaeltaa Hänen kanssaan ja niinkuin Hän ilman mitään epätäydellisyyttä; eivätkä he enää koskaan tule tahraamaan vaatteitaan. Turha mainitakaan, että juuri se oli näiden uskollisten syvin halu ja kaipaus. Monien seurakuntalaisten eläessä synnissä nämä taistelivat uskon taisteluita ja yrittivät pitää vaatteensa puhtaina. Miten tämä lupaus siitä, että he olisivat tulevaisuudessa täysin pyhiä ja puhtaita varmastikin miellytti heidän sisintään ja kannusti heitä olemaan uskollisia aina kuolemaan asti!

Toiseksi Herra vakuuttaa heille, ettei heidän nimiään pyyhitä pois elämän kirjasta. Raamattu puhuu enemmänkin kirjoista. Jumalan edessä on muistokirjoja; ne avataan tuomiopäivänä, niin että kaikki ihmisten ajassa tekemät teot paljastetaan. Lisäksi on olemassa elämän kirja. Tuohon kirjaan, joka on kirjoitettu jo ennen maailman perustamista on kirjoitettu niiden nimet, jotka on valittu iankaikkiseen elämään ja kirkkauteen. Noita nimiä, jotka on kirjoitettu tuohon kirjaan ei tietenkään pyyhitä koskaan pois. Eikä Herra sano, että se olisi mahdollistakaan. Hän ainoastaan vakuuttaa Sardeen uskollisille, ettei heidän nimiään pyyhitä pois Jumalan valittujen luettelosta. Tosiasia on, että kerran olivat myös Sardeen uskottomat esiintyneet ikäänkuin heidänkin nimensä olisivat olleet kirjoitetut elämän kirjaan: sillä heidän nimensä esiintyivät seurakunnan jäsenluetteloissa. Nyt kuitenkin osoittavat heidän luopumuksensa ja vaelluksensa synnissä, etteivät heidän nimensä olleet koskaan olleet kirjoitettuina elämän kirjaan. Niinpä se, ettei nimeä pyyhitä pois elämän kirjasta merkitsee varmuutta siitä, että heidän nimensä oli kirjoitettu siihen iankaikkisuudesta ja että he voivat luottaa siihen, että heidän nimensä ovat elämän kirjassa vielä tuomiopäivänäkin. Tämä on todellakin ihmeellinen lupaus! Jos me olemme uskollisia emmekä tahraa vaatteitamme, voimme olla sydämissämme varmoja siitä, että kun tapahtuu "taivaallinen nimenhuuto", niiden kutsuminen esiin, jotka perivät iankaikkisen elämän, kutsutaan esiin myös meidän nimemme. Niillä, jotka olivat uskolliset ja voittivat uskon taistelun armon kautta maailman keskellä ollessaan, ei ole tuona päivänä mitään pelkoa tai ahdistusta. He saavat olla varmoja siitä, että heidän nimensä on kirjoitettu elämän kirjaan.

Lopuksi, vakuutukseen siitä, että heidän nimiään ei pyyhitä pois elämän kirjasta liittyy läheisesti lupauksen kolmas muoto siitä, että Herra tulee tunnustamaan näiden uskollisten nimet taivaallisen Isänsä edessä. Silloin kun nimiä kutsutaan elämän kirjasta, tulee Jeesus sanomaan: "Nämäkin ovat minun lampaitani, jotka sinä, Isä olet antanut minulle; he ovat olleet uskollisia eivätkä ole tahranneet vaatteitaan; he ovat arvolliset astumaan kanssani iankaikkiseen kirkkauteen!"

Kuule, mitä Henki seurakunnille sanoo!

Mitä Henki sanoo?

Valvokaa!

Moni seurakunta on vaipunut uneen meidänkin päivinämme. Monet ovat ne seurakunnat ja pastorit, joilla on se nimi, että he elävät, mutta ovatkin kuolleita. Pysymmekö uskollisina? Monet ovat tahranneet vaatteensa. Pidämmekö me vaatteemme puhtaina? Pidämme, jos me Jumalan armon voimasta taistelemme hyvän taistelun aina aloppuun saakka.

Valvokaa siis, ettei kukaan ottaisi pois teidän kruunuanne!