18. Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
19. Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset.
20. Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
21. Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
22. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
23. ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
24. Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
25. pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.
26. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
27. ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain -
28. ja minä annan hänelle kointähden.
29. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Tyatira oli Vähän Aasian kaupunki, joka sijaitsi Pergamosta kaakkoon matkan varrella Sardiiseen. Se oli kuuluisa värjäyksen taidostaan. Ja kuten tiedämme, oli purppuranmyyjä Lyydia kotoisin tästä kaupungista Ap.t. 16:14:n mukaan. Tyatira ei ollut suuri kaupunki kuten Pergamo; eikä se ollut sellainen paikka, jonne Saatana olisi asettunut asumaan ja pystyttänyt valtaistuimensa. Sentähden saattoi Tyatiran seurakunta nauttia suhteellisen rauhaisesta olotilasta; ja vaikka Herran tälle seurakunnalle lähettämästä kirjeestä voidaan päätellä, että myös siellä olivat uskovat joutuneet kärsimään Kristuksen tähden, ei tämän seurakunnan kuitenkaan tarvinnut kestää sellaista ahdistusta ja vainoa kuin Smyrnan ja Pergamon seurakunnat.
Muilta osin antaa Tyatiran seurakunnalle osoitettu kirje sen vaikutelman, että sen tila oli lähes täysin sama kuin Pergamon seurakunnan tila. Yhtäläisyys on todella hätkähdyttävää. Myös Tyatiran seurakunta oli uskollinen Herralle, kuten teksti selvästi osoittaa. Sen heikkous tai vika näyttää olevan, että se suvaitsi keskuudessaan pahoja ihmisiä—tässä tapauksessa pahaa naista seuraajineen. Ja sentähden saattaisimme olla taipuvaisia vetämään sen johtopäätöksen, että myös Tyatira edustaa seurakuntaa, jolla on heikko seurakuntakuri. Ja lisäksi näyttää jopa harhaopin laatu olevan sama molemmissa seurakunnissa: sillä myös Tyatirassa oli nikolaiitoilla vaikutusvaltaa.
Näiden kahden seurakunnan välillä täytyy kuitenkin olla eroa. Sillä jos olemme oikeassa tulkitessamme näiden seitsemän Vähän Aasian seurakunnan edustavan koko seurakuntaa seitsemässä eri muodossa; on selvää, että Tyatiran ja Pergamon seurakunnat edustavat eri aspektia seurakunnasta kokonaisuutena; ja kumpikin tuo esiin oman erityisen yksityiskohtansa koko seurakunnan kuvaan. Yritämme ilmaista tätä erityispiirrettä tämän luvun otsikossa "Seurakunta, jolla on taipumusta mystiikkaan".
Ei ole mitenkään asiaankuulumatonta ensiksikin kysyä ja sitten vastata kysymykseen: mitä tarkoitetaan, kun sanotaan "seurakunta, jolla on taipumusta mystiikkaan?".
Käytämme tässä sanaa mystiikka tarkoittamaan sitä, jota joskus kutsutaan "vääräksi mystiikaksi" eli Kristuksen seurakunnan tilaa tai taipumusta, jolle on ominaista innokas ja rikas hengellinen elämä, joka on pikemminkin kokemuksellista tai tunteisiin vetoavaa, mutta joka osoittautuu enemmän tai vähemmän vahingoittuneeksi sitä Jumalan Sanalla koeteltaessa. Ehkäpä saat jonkinlaisen kuvan tästä tilasta, jos sanomme, että se edustaa täysin vastakkaista tilaa kuin mikä vallitsi Efeson seurakunnassa. Viimeksimainittu oli vahva kaikessa objektiivisesti mitattavissa olevassa: opillisesti ja totuuden tuntemisessa vahva; uskollinen teoissaan; ja seurakuntakurin osalta ankara. Mutta se oli hengellisessä elämässään heikko ja oli menettänyt ensirakkautensa. Sen hengenelämä oli sisäisesti köyhää ja kylmää. Mystiikkaan taipuvaisen seurakunnan tilanne on päinvastainen. Sen hengellinen elämä on yleensä rikasta siltä osin kuin sitä ei voida selittää tai ilmaista ja usein nämä uskovat väittävät, että heillä on suora yhteys Henkeen. Mutta tähän liittyy usein myös taipumus kaihtaa Sanan objektiivisia standardeja. Se on usein myös tiedollisesti vajaa ja yleensäkin kaikessa sellaisessa, mikä vaatii älyllistä ymmärrystä ja analyysia.
Tai, välttääksemme mahdolliset väärinkäsitykset, on ehkä paikallaan kiinnittää huomiotamme maan päällä olevan Kristuksen seurakunnan kolmeen mahdolliseen tilaan.Voimme mainita ensiksikin oikeanlaisen, terveen ja normaalin, kaikkein täydellisimmän seurakunnan tilan maan päällä, nimittäin tilan, jolle on ominaista subjektiivisen ja objektiivisen jatkuva tasapaino. Se on sellaisen seurakunnan tila, joka on sekä tiedollisesti että totuuden puolustamisessa vahva, joka korostaa oikein Sanan välttämättömyyttä, mutta jolta ei silti puutu todellista, antaumuksellista, innokasta hengellistä elämää ja jossa viimeksimainittua ohjaa ja koettelee jatkuvasti edellinen. Tietenkin kaikissa kristillisen uskon muodoissa on mystinen aines, joka on seurausta hengellisestä yhteydestämme Kristukseen, joka on päämme. Ja jokainen tosi Jumalan lapsi voi puhua kokevansa ihania yhteyden hetkiä Vapahtajan kanssa, jotka ovat kaiken ihmiskielen analyysin ja ilmauksen ulottumattomissa. Puhuaksemme Jumalan lasten usein käyttämin ilmauksin, heillä on "hyviä hetkiä" Herran kanssa, jolloin saamme kokea morsiamen mystistä tunnetta, joka vallitsee, kun hän on ylkänsä lähellä. Sellaiset hetket ovat täysin normaaleja, ja niiden pitäisi kuulua elämäämme Jumalan lapsina. Sellaisessa mystisessä yhteydessä ei ole mitään vaaraa, jos se vain on aina alistettu Jumalan Sanan objektiiviseen koettelemiseen. Ja jos tällainen tila vallitsee koko seurakunnassa, on seurakunta niin sanoaksemme terveen mystiikan tilassa.
On kuitenkin olemassa toinen tila maan päällä olevassa Kristuksen seurakunnassa, joka on seurausta siitä, että puhtaan opin ja älyn toimintaa uskonnossa yliarvostetaan ja korostetaan yksipuolisesti, ja samanaikaisesti unohdetaan sisäinen elämä Hengessä. Silloin keskitytään pelkästään kylmään oppiin. Seurakunta ei saa koskaan maistaa ihanaa mystistä yhteyttä Henkeen ja uskonnosta tulee kylmää ja kuollutta älyllisyyttä—ruumis ilman sielua. Sellainen tila on tietenkin tuomittava; se on todella vaarallinen!Mutta on vielä eräs muoto, joka ilmenee aika ajoin seurakunnan historiassa hallitsevana, joka ei itse asiassa koskaan kokonaan katoa näkyvistä. Se on tila, jota kutsumme väärän mystiikan tilaksi. Jos kuollut oikeaoppisuus yliarvostaa opin merkitystä, väärä mystiikka aliarvioi kokonaan terveen totuuden tuntemisen arvon. Jos älyllinen seurakunta ei korosta tarpeeksi elämää Hengessä ja mystistä yhteyttä, keskittyy mystisesti suuntautunut seurakunta sielun subjektiiviseen kokemukseen. Mystinen aines on mukana, ja jopa mitä runsaimmassa määrin; ja monet seurakunnassa voivat todistaa "hyvistä hetkistä", joita he ovat saaneet kokea Vapahtajan seurassa. Mutta tätä mystistä elämää ei ole alun alkaenkaan saanut ohjata Sanan objektiivinern todistus. Sellainen seurakunta tekee jäsentensä kokemuksista kaiken hengellisen elämän testin ja oppaan. Sen vaarana on karata villiin hengellisyyteen. Ja jos tämä taipumus mystiikkaan saa jatkua ja kehittyä, aletaan antaa merkitystä kaikenlaisille tunteille ja tuntemuksille, ehkäpä jopa näyille ja unille. Ja jos lopulta irtaudutaan kokonaan Jumalan Sanasta, siitä tulee Saatanan viettelevien vaikutusten uhri, joka on altistunut kaikille pimeyden valtakunnan eksytyksille.
Tyatiran seurakunnan havaittiin mielestäni selvästi olevan taipuvainen tällaiseen väärään ja vaaralliseen mystiikan muotoon.
Kiinnittäkäämme ensiksikin huomiota siihen, että Herra luettelee kirjeessään Tyatiran seurakunnalle ensiksi joitakin kaikkein kiitettävimpiä piirteitä, joita seurakunnalla voi mahdollisesti olla. Hän kirjoittaa: "Minä tiedän sinun tekosi ja rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi ja että sinun viimeiset tekosi ovat useammat kuin ensimmäiset". On ilmeistä, että tämän kuvauksen alussa oleva sana "teot" on käsitettävä sanan yleismerkityksessä, niin että sillä tarkoitetaan uskon ulkonaisten tekojen lisäksi myös seurakunnan sisäistä, hengellistä tilaa, jolloin sanaa tarkennetaan sanoilla "rakkautesi ja uskosi ja palveluksesi ja kärsivällisyytesi". Sanan merkitys on tarkemmin sanoen: Minä tiedän sinun tekosi, nimittäin rakkautesi, palveluksesi ja uskosi ja kärsivällisyytesi.
Tämän kuvauksen perusteella oli seurakunnan tila kadehdittavan hyvä.
Huomaa kuitenkin, että rakkaus mainitaan ensimmäisenä: ei sentähden, että rakkaus on ensimmäisellä sijalla, sillä niin ei ole. Rakkaus siinä merkityksessä, jossa se ilmeisesti esinntyy tekstissämme, ei ole hengellisen elämämme lähde, vaan usko. Sillä uskon kautta meidät vartetaan Kristukseen, uskon kautta me ammennamme Hänestä pelastuksemme aarteen, uskon kautta me kasvamme meidän Herramme tuntemisessa ja armossa. Rakkaus ei ole uskon lähde, vaan usko on myös rakkauden lähde. Ja jälkimmäinen kukoistaa ja menestyy ainoastaan uskon lähteestä. Mutta tässä kirjeessä mainitaan rakkaus ensimmäisenä, koska se oli kaikkein ilmeisin, kaikkein näkyvin, kaikkein merkitsevin piirre Tyatiran seurakunnassa. Se oli seurakunta, jossa todellinen, lämmin, hengellinen Herran rakkaus oli ylenpalttista: täydellisenä vastakohtana Efeson seurakunnalle. Efeson seurakunnasta puuttui rakkaus mitä suurimmassa määrin; Tyatriassa se oli ylitsevuotavaa. Efesosta olisi mielestäni ollut vaikea löytää ketään, joka puhuisi tietoisesti rakkaudesta Jeesusta kohtaan; täällä Tyatirassa voisi lähes jokainen seurakunnan jäsen todistaa siitä rukouskokouksessa. Efesossa olivat sydämet kylmiä; täällä Tyatirassa hehkuivat sydämet rakkauden intoa.
Tottakai siellä oli myös uskoa. Sillä miten muuten voisikaan rakkautta olla? Mutta usko mainitaan vasta toisella sijalla. Seurakunnalle ei ollut niinkään ominaista tietoisen uskon vahvuus kuin tosi rakkauden into. Se tuli itse asiassa ilmi heidän jokapäiväisessä elämässään. Siinäkin paljastui ensisijaisesti rakkaus teoissa. Sillä tekstissämme mainitaan kaikkein ensimmäisenä palveleminen. [engl. Raamatussa: "I know your works (tekosi), and charity (hyväntekeväisyytesi), and service (palvelutyösi)..."] Tämän 'palvelu'-sanan voidaan käsittää tarkoittavan kaikenlaista Jumalan valtakunnan palvelutyötä. Kaikki Tyatiran seurakunnan jäsenet palvelivat jollain tavoin Jumalan valtakunnan työssä. Kuvittelen, että jos joku seurakunnassa sairastui, oli seurakunnan enkelin oltava kuulolla, niin että hän olisi ensimmäisenä sairaan luona. Jos joku kärsi tai oli puutteessa, sai seurakunta varmasti tietää siitä; ja kaikki yrittäisivät lieventää kärsimystä tai auttaa puutteenalaista. Ehkäpä seurakunnan naiset kokoontuivat usein iltapäivisin, eivät juorutakseen tai paljastaakseen sisarten ja veljien syntejä, vaan tehdäkseen työtä köyhien avustamiseksi—elleivät oman seurakuntansa köyhien, niin sitten muilla seuduilla olevien seurakuntien hyväksi. Kaiken tämän he tekivät rakkaudesta, eivät ansaitakseen ihmisten kiitosta: sillä hekin olivat haukkumisen ja pahantahtoisten juorujen kohteena. Mutta kärsivällisinä ja kestävinä he tekivät työtä ja palvelivat Jumalan valtakunnassa. He eivät olleet myöskään rappeutumassa. Päinvastoin, seurakunta kasvoi hengellisesti, sen rakkaus ja usko ja palvelutyö ja kärsivällisyys olivat lisääntymässä. Sillä Herra todistaa heistä, että heidän viimeiset tekonsa olivat useammat kuin ensimmäiset. Seurakunta tuo todellakin esiin kauniin kuvan tässä suhteessa. Tuo kuva ei ehkä ole niin vaikuttava voimassaan, vaan viehättävä suloudessaan ja vetoava kauneudessaan.
Mutta tällä kuvalla on toinenkin puoli, joka on yhtä kauhea ja vastenmielinen kuin toinen puoli oli kaunis ja viehättävä. Herra kääntää tämän puolen nähtäväksemme, kun Hän jatkaa kirjettään: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua".
Nämä sanat paljastavat Tyatiran seurakunnassa olevan mitä kauhistuttavimman harhaopin, joka oli jo saanut jalansijaa ja oli ilmeisesti laajentamassa piiriään. Ei ole mitään syytä käsittää tätä haureuden harjoittamista ja epäjumalille uhratun syömistä mitenkään muuten kuin kirjaimellisessa merkityksessä, varsinkaan, kun on yleisesti tunnettu tosiasia, että siihen aikaan liittyivät moraalittomat käytänteet, toisinaan jopa pahimmanlaatuinen haureus läheisesti epäjumalanpalvelukseen, varsinkin uhrijuhliin. Näin kohtaamme tässä seurakunnassa, joka oli niin täynnä rakkautta ja niin ahkera valtakunnan palvelutyössä ja joka antoi itsestään niin viehättävän ja suloisen kuvan, erään kauheimmista rappion muodoista, mitä Kristuksen seurakunnassa voi ajatella esiintyvän. Saamme itse asiassa sellaisen mielikuvan, että tuohon aikaan oli seurakunnassa verrattain suuri joukko niitä, jotka elivät avoimesti haureudessa ja jotka osallistuivat pakanallisiin uhrijuliin. Ja mikä oli vielä pahempaa, oli se, että he puolustivat poikkeamistaan pyhityksen tieltä tiettyyn periaatteeseen vetoamalla. Kohtaamme selvästikin jälleen Tyatiran seurakunnassa taas nikolaiitat, jotka kerskuivat sillä, ettei ollut väliä, miten kristityt maan päällä elivät, sillä syntiä tekemällä kasvaisi armo sitäkin suuremmaksi. Vanha Aatami oli joka tapauksessa tuhoon tuomittu; ja Kristus oli täyttänyt lain. Tällaista elämää puolustettiin sillä, että jopa saatanan syvyyksiin vajoaminen sai Jumalan lapsen arvostamaan Kristuksen armollista pelastusta sitäkin enemmän. Mutta todellisuudessa tekivät nämä tällaisen näkemyksen kannattajat nk. kristillisestä vapaudestaan puolustuksen lihallisuudelleen. Ja sentähden ei ole epäilystäkään siitä, että tältä kannalta katsottuna tarjoaa Tyatiran seurakunta mitä kauhistuttavimman näyn siinä missä ensivaikutelma oli suloinen ja viehättävä.
Huomautat ehkä, että tästä tulee mieleen Pergamon seurakunnan tila. Myös siellä oli noita pahoja nikolaiittoja. Ja siellä niinkuin täälläkin heidän sallittiin jatkaa huonoa vaikutustaan seurakuntaan ilman että heihin olisi sovellettu seurakuntakuria. Ja tähän asti oletkin oikeassa. Mutta kuitenkin oli niiden välillä olemassa myös eräs tärkeä ero, nimittäin syy, miksi noiden vaarallisten eksyttäjien sallittiin liittyä seurakuntaan ja jatkaa siellä. Pergamossa oli siinä kysymys pelkästä velttoudesta. Meille kerrotaan yksinkertaisesti, että seurakunnassa oli nikolaiittoja ja että heitä ei oltu häiritty ennenkuin Herra osoitti kirjeensä heille. Emme lue, että heidän olisi sallittu opettaa ja eksyttää muita. Mutta tilanne on täysin toinen Tyatiran seurakunnassa. Huomaa ensiksikin, että Tyatirassa oli tämän kauhean harhaopin levittäjänä nainen, Iisebel. Ei ole mitään syytä allegorisoida ja tehdä tästä naisesta kuvitteellista hahmoa, joka symboloisi jotakin aivan muuta, vaikka hänen nimensä tuokin mieleemme erään Vanhan Testamentin halveksittvimmista hahmoista. Ei, vaan Tyatiran seurakunnass oli todellinen nainen. Ja saamme vaikutelman, että hänen sallittiin opettaa inhottavaa oppiaan siitä huolimatta, ettei naisen ollut sallittua opettaa seurakunnassa, vaan hänen oli määrä pysytellä hiljaa. Huolimatta siitä, että tämä nainen opetti mitä kauhistavinta oppia, eksytti monia Jumalan palvelijoita pois vanhurskauden tieltä, tämän Iisebelin sallittiin siitä huolimatta opettaa. Jos lisäämme tähän vielä sen, että hänen opetuksensa oli luonteeltaan jonkinlaista mystistä gnostilaisuutta päätellen sanoista, joiden tarkoituksena on mitä ilmeisimmin ilmaista ytimekkäästi hänen sanomansa ja kaikkien niiden sanoma, jotka häntä seurasivat, nimittäin "saatanan syvyyksiä". Voin keksiä ainöastaan yhden mahdollisen selityksen tälle Tyatiran seurakunnan suvaitsevuudelle: se oli taipuvainen mystiikkaan ja sen kaunis hengellinen elämä oli vaarassa joutua eroon Jumalan erehtymättömästä sanasta.
Jos minun sallitaan pukea tuo muinainen seurakunta nykyaikaiseen asuun, ja esittää sinulle minun käsitykseni Tyatiran seurakunnasta konkreettisena kuvana, olisi se seuraavanlainen. On keskiviikkoilta. Seurakunnassa on keskiviikkoinen rukouskokous. Osallistukaamme yhteen niistä. Seurakunnan enkeli aloittaa innokkaalla rukouksella ja esittää muutaman aloitussanan, jotka hekuvat hänen sydämensä rakkautta Herraa Jeesusta kohtaan. Hän puhuu siitä, miten hän on muutaman viime päivän aikana käsittänyt syntisyytensä, mutta miten hän samalla oli kokenut Jeesuksen Kristuksen armon riittävyyttä. Hän ylistää Herraa Hänen armonsa runsaudesta koko sydämestään ja silmissään kiitollisuuden kyyneleet. Hänen jälkeensä nousee puhumaan vanha mies, joka todistaa samaan tapaan. Hän kertoo siitä, miten hän vuosia sitten oppi tuntemaan pelastuksen evankeliumin. Ja hän korostaa sitä, että tuo evankeliumi on ollut suloista hänen sielulleen, rakkauden voima aina siitä lähtien. Sen jälkeen antavat vielä kolmas, neljäs ja viides todistuksensa; ja kaikki todistavat henkilökohtaisesta osallisuudestaan Jeesuksen Kristuksen armoon ja rakkaudestaan Häntä kohtaan. Mutta lopulta kiinnittää huomiotamme outo hahmo. Hän on nainen, jolla on outo ja vastenmielinen ulkomuoto. Hänen suuret, pullistuvat silmänsä, aistilliset huulensa ja sairaalloinen olemuksensa todistavat vuosikausien syntisestä ja kevytmielisestä elämästä. Hän puhuu myös. Ja hän puhuu äänellä, joka kuulosta siltä kuin se tulisi alhaalla olevasta maailmasta. Hän kertoo seurakunnalle näystään, jonka hän oli saanut edellisenä yönä, ja miten Herra ilmestyi hänelle unessa paljastaakseen totuutensa. Sillä hän väittää olevansa profeetta. Hän jatkaa, että Herra näytti hänelle saatanan hirveitä syvyyksiä, synnin ja pahuuden kuilun. Ja kun he molemmat seisoivat tuon pimeän ja hirveän kuilun reunalla, Herra sanoi hänelle: "Jos joku haluaa todella maistaa minun loputonta armoani, hänen on todella laskeuduttava alas Saatanan syvyyksiin todellisen kokemuksen kautta. Sillä mitä paremmin hän kykenee ymmärtämään Saatanan syvyyksiä todellisen kokemuksen kautta, sitä enemmän hän pystyy antamaan arvoa pelastukselleni." Hän jatkaa edelleen selittämällä, että hän on totellut sitä henkilökohtaisesti, niin että hän laskeutui noihin Saatanan syvyyksiin. Hän harjoitti haureutta. Hän juhli pakanoiden kanssa heidän uhriaterioillaan. Hän antoi ruumiinsa mitä kauhistuttavimpaan synnin palvelemiseen. Ja hän päättää todistuksensa sanomalla, että hän sai suuren siunauksen laskeuduttuaan tuohon synnin kuiluun. Sillä mitä paremmin hän käsitti ne hirvittävät syvyydet, mistä Kristuyksen armo oli hänet pelastanut ja vapahtanut, sitä täydemmin hän voi tuntea kiitollisuutta Kristuksen armon ihmeitä kohtaan. Tällä tavoin puhuu tuo paholaisen välikappale seurakunnan keskellä.
Mutta mitä tekeekän nyt seurakunta? Heittääkö se tämän pahan naisen ulos kehottaen häntä tekemään parannuksen kauhistuttavasta synnistään? Päinvastoin, se kuuntelee. Seurakunta on hiljaa. Se myöntää, että tämä nainen saattaa olla todella profeetta, vaikka hänen puheensa on täysin vastakkaista Jumalan Sanan objektiiviselle ilmoitukselle. Ja monet jopa seuraavat häntä ja he laskeutuvat Saatanan syvyyksiin hänen opetuksensa mukaisesti. Hänen opetuksensa eksyttää monet Jumalan palvelijat.
Miten tämä pitäisi selittää? Miten on mahdollista, että tämä pieni innokas Tyatiran seurakunta kuuntelee kärsivällisesti tämän helvetin välikappaleen pimeää todistusta? Ainoastaan yhdellä tavalla: tämä ihana ja rakastettava pieni seurakunta oli vähitellen unohtanut soveltaa Jumalan ilmoituksen objektiivista standardia ja sallinut henkilökohtaisen kokemuksen tulla totuuden kriteeriksi. Jos he olisivat edes yrittäneet soveltaa Jumalan Sanaa koetellaakseen sillä tämän Iisebelin puhetta ja elämää, he olisivat heti havainneet hänen harhaoppinsa ja olisivat heittäneet hänet ulos seurakunnasta ellei hän tekisi parannusta. Mutta seurakunta on taipuvainen väärään mystiikkaan. Ja tietäen tämän seurakunnan taipumuksen Saatana ottaa käyttöönsä naisen, joka elää suurimmaksi osaksi intuition varassa ja on helpommin taipuvainen eksytykseen luottaen omiin tunteisiinsa ja kokemuksiinsa. Naisena hän on tunteellisempi ja häneen vetoaa enemmän Tyatrian seurakunnan taipumus mystiikkaan, niin että hänet voidaan eksyttää pois totuudesta. Juuri tästä syystä tätä naista kutsutaan Raamatussa Iisebeliksi, jota voidaan pitää symbolisena nimenä, joka muistuttaa seurakuntaa naisen todellisesta luonnosta. Sillä samoin kuin Iisebel vietteli Jumalan kansan vanhan armotalouskauden aikana Baalin palvontaan, samoin johtaa tämä nainen Tyatiran uskovia harhaan haureuden ja mitä pahimman synnin poluille.
Lyhyesti sanoen havaitsemme Tyatiran seurakunnassa taipumuksen väärään mystiikkaan, seurakunnan, jonka hengellinen elämä on lämmintä ja vahvaa, mutta joka on asettanut henkilökohtaisen kokemuksen totuuden kriteeriksi.
Tämä seurakunnan ominaisuus on tullut hallitsevaksi monina aikoina seurakunnan historiassa. Kun skolastiikan kuolettava kylmyys ja roomalaiskatolisuus saivat aikaan vastustusta, ilmeni tämä taipumus mystiikkaan ennen pitkää. Uskonpuhdistuksen aikana oli myös muuten terveellisen protestantismin piirissä myös mystinen säie. Sama ilmiö tapahtui 1700-luvun kuolleeseen oikeaoppisuuteen keskittymisen jälkeen. Ja joka kerta, kun seurakunta on käynyt läpi intellektualismin vaiheen, ilmenee uskontomme emotionaalisuuden ja mystisen aineksen korostamista seurakunnan heilahtaessa vastakkaiseen, väärän mystiikan kauteen. Ja lisäksi on tämä mystinen säie suonut lihalle mhadollisuuden ja päättynyt syntiin ja kevytmieliseen elämään yksinkertaisesti siitä syystä, että hillitömyydessä on erottauduttu Jumalan Sanan todistuksesta.
Sentähden pitäisi seurakunnan olla varuillaan, ettei se ajaudu kumpaankaan äärimmäisyyteen. Sen olisi valvottava, ettei se vaivu kylmään älyllisyyteen ja samanaikaisesti kieltäydyttävä asettamasta subjektiivista kokemusta kaiken herraksi. Meidän henkilökohtaiset kokemuksemme on alinomaa koeteltava Jumalan Sanalla. Ja jos joku kokee jotain sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa tuon objektiivisen ilmoituksen kanssa, hänen tulisi vetää siitä se johtopäätös, että se on paholaisesta. Ja lisäksi, jos joku seurakunnan jäsen kokemuksensa perusteella alkaa levittää oppia, joka ei ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, häntä olisi ojennattava; ja ellei hän tee parannusta, on hänet erotettava seurakunnasta välittömästi.
Ainoastaan jos pidämme mielessämme Tyatiran seurakunnan erityisen tilan, kykenemme ymmärtämään Johanneksen seurakunnalle lähettämän sanoman. Huomaa, että tavallisesti seurakunnille annettu kehotus tehdä parannus puuttuu tästä sanomasta. Herra ei kehota seurakuntaa soveltamaan seurakuntakuria pahaan Iisebeliin ja hänen seuraajiinsa ja erottamaan heitä seurakunnasta, elleivät he tee parannusta. He eivät olisi kyenneet tottelemaan tätä kehotusta. Seurakuntakuria voidaan soveltaa ainoastaan objektiivisen Jumalan Sanan pohjalta; ja Tyatiran seurakunta oli heikko Sanan tuntemisen ja soveltamisen suhteen. He eivät kyenneet erottamaan toisistaan oikeaa ja väärää. Heillä ei ollut voimaa erotella tai koetella henkiä. Ja tästä syystä Herra itse tulee merkitsemään seurakunnan pahantekijät ja osoittamaan selvästi heidän olevan tyytymättömyytensä kohteita. Hän tulee soveltamaan seurakuntakuria itse.
Jeesus ilmoitti itsensä sellaisin ilmauksin, jotka sopivat paljastamaan Hänet sinä, joka kykenee tutkimaan ihmissydämet. Hän on Jumalan Poika. Ja erityisesti siinä yhteydessä, mitä seuraa, on selvää, että tämä asema auttaa esittämään Hänet seurakunnan tietoisuuteen Kaikkitietävänä, jonka silmiltä ei mikään ole salattua. Sillä Hän jatkaa ilmoittamalla olevansa se, jonka silmät ovat kuin tulen liekki, jolla on voima tunkeutua ihmisen sisimpään ja tutkia ihmissydämen syvimmät onkalot. Tämä Iisebel ja hänen seuraajansa ehkä kätkivät hurskauden ja uskovaisuuden naamion taakse hirvittävää syntisyyttä. Häneltä ei sellainen naamio kätke mitään. Hän kykenee paljastamaan nähtäville kaiken synnin pimeyden, mikä on kätketty jumalisuuden naamion taakse. Ja lisäksi: paitsi että Hänellä on voima tunkeutua ja tuntea Iisebelin ja hänen seuraajiensa sydämet, Hän kykenee myös toteuttamaan hirvittävän tuomion. Sillä hänen jalkansa ovat kiiltävän vasken kaltaiset. Jos hänen silmänsä havaitsevat pahuutta, Hän kykenee polkemaan vihollisen jalkoihinsa ja tuhoamaan hänet. Lyhyesti sanoen Herra ilmoittaa itsensä seurakunnalle kaikkitietävänä ja kaikkivaltiaana pahantekijöiden tuomarina seurakunnassaan.
Sanoma, jonka Herra puhuu seurakunnalle, on sopusoinnussa sen kanssa, millaisena Hän ilmoittaa itsensä. Hän esiintyy Tuomarina, mutta haluaa myös toimia sellaisena seurakunnan keskellä. Hän aikoo paljastaa pahantekijät omien tuomioidensa kautta. "Katso, minä syöksen hänet (tauti)vuoteeseen", Hän lausuu. Katso! Herra haluaa saada seurakuntansa huomion. Sillä seurakunnan kannalta on ensisijaisen tärkeää, että Hän kohtaa pahat tuomiolla. Seurakunta ei itse kyennyt harjoittamaan oikeanlaista seurakuntakuria, vaan salli pahan Iisebelin opettaa ja vietellä seurakunnan. Seurakunnan tila oli sellainen, ettei se kyennyt erottamaan henkiä eikä sillä ollut rohkeutta julistaa, että Iisebel ei ollut Herran profeetta, vaan Saatanan välikappale. Nyt Herra aikoo paljastaa hänet selvästi ja paljastaa, että hän ei ole mitään muuta kuin paholaisen välikappale tarkoituksenaan vietellä Jeesuksen Kristuksen seurakunta. Mutta seurakunnan on nyt kiinnitettävä huomiota siihen. Sentähden Hän sanoo: "Katso, minä syöksen hänet (tauti)vuoteeseen". Kristuksen tuomio iskee ensisijaisesti nimenomaan tähän naiseen. Hänen tapauksensa on toivoton. Hän on laskeutunut vapaaehtoisesti ja tietoisesti Saatanan syvyyksiin niin usein, ettei hän voi enää tehdä parannusta. Ja sentähden on hänen syntiensä mitta täynnä ja tuomion hetki on tullut. Sitä, että Herra syöksee hänet vuoteeseen [engl.Raamatussa: "I will cast her into a bed", bed=vuode], ei pidä tietenkään käsittää niin, että Herra tekisi hänestä jälleen haureuden välikappaleen. Herra ei syökse häntä prostituution vuoteeseen. Sen hän oli tehnyt itse. Vaan on mitä luonnollisinta olettaa, että Herra lähettää hänelle niitä hirvittäviä ja inhottavia tauteja, jotka ovat väistämätön seuraus kevytmielisestä elämästä ja prostituutiosta. Sillä tällä tavoin Herra paljastaisi tuomionsa mitä selvimmin, että Hän inhoaa kaikkea epäpuhtautta eikä Hänen tahtonsa ole, että me laskeutuisimme Saatanan syvyyksiin, jotta armo tulisi suureksi.
Mutta äidin synti kostettaisiin myös hänen lapsilleen. Ehkäpä hänellä oli monta lasta. Ehkäpä he olivat kaikki haureudessa syntyneitä. Miten asia sitten olikin, tulee äidin synti ilmi myös heissä. Ei niin, että lapsia olisi pidettävä syyllisinä äitinsä synteihin; vaan ensisijaisesti paljastamaan äidin syntien vaikutus myös hänen lapsiinsa ja toiseksi, lisäämään äidin tuomion vakavuutta. Ja lapsille saattoi olla siunaus, että he kuolivat.
Tässä sanomassa mainitaan myös ne, jotka Iisebel vietteli ja jotka seurasivat hänen jalanjäljissään, jotka harjoittivat haureutta yhdessä hänen kanssaan.
Heidän kohdaltaan ei parannuksen teko ole ohi; ja sentähden heidän tuomionsa esitetään ehdollisena, sen mukaisena, miten he suhtautuvat tähän sanomaan. Jos he eivät tee parannusta, Herra lähettää heille suuren ahdistuksen. Jos he seuraavat edelleen Iisebelin jalanjäljissä, vaikka he näkevät, miten Herra inhoaa hänen tekojaan, Herra antaa tuomionsa kohdata myös heitä. Ja epäilemättä myös heidän ahdistuksensa liittyy läheisesti heidän syntinsä luonteeseen.
Näiden tuomioiden tarkoituksena on, että seurakunta saisi tuntea, että Herra on se, joka tutkii munaskuut ja sydämet ja että Hän antaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Ja tämäkin ilmoitettu tarkoitus on selvästi Tyatiran seurakunnan tilan mukainen. Se ei kyennyt koettelemaan henkiä eikä erottamaan oikeaa väärästä eikä harjoittamaan seurakuntakuria, silloin kun siihen oli tarvetta. Herra, joka tutkii sydämet, tekisi sen heidän puolestaan. Lisäksi Tyatiran seurakunta salli keskuudessaan opetettavan irstautta, oppia, joka yllytti avoimesti syntielämään, laskeutumista Saatanan syvyyksiin, jotta armo tulisi suureksi. Jeesus ilmestyy palkitsemaan jokaisen hänen teoistaan ja paljastamaan siten sellaisen harhaopin saatanallisen luonteen. Tyatiran seurakunta tulee näkemään Herran teot ja siitä tulee samalla varoittava esimerkki ympärillä oleville seurakunnille, sikäli kuin niitäkin uhkasi nikolaiittain harhaoppi.
Eikä Tyatiran seurakunta ole varoittava esimerkki ainoastaan oman aikansa seurakunnille, vaan samalla myös kaikille muillekin seurakunnille eri aikakausina. Paholainen vaanii tänäkin päivänä kuin kiljuva jalopeura; ja hänen päämääränään on aina vahingoittaa seurakuntaa niin, että se erkanee Jumalan Sanan perustukselta ja saa sen siten ajelehtimaan ihmismielen viettelevissä virroissa. Olkoon Tyatiran seurakunta sentähden meillekin varoittavana esimerkkinä. Sillä Herra tutkii munaskuut ja sydämet ja Hän tulee viemään vanhurskaan työnsä päätökseen maan päällä!
Tyatiran seurakunnalle lähetetty sanoma ei myöskään pääty tuomiolla uhkaamiseen, vaan päättyy mitä loistavimpiin niille annettuihin lupauksiin, jotka ovat uskollisia ja voittavat taistelussa. Herra ensinnäkin lohduttaa heitä hellästi ja varoittaa heitä samanaikaisesti vaarasta vaipua toiseen äärimmäisyyteen sanoessaan: "Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa." Jotkut käsittävät näiden em. sanojen viittaavan tuomion taakkaan. Silloin ne tarkoittaisivat, että Herra tosiaankin toimeenpanisi tuomionsa seurakunnassa rankaisemalla pahantekijöitä ja saattamalla heidät ahdinkoon, mutta ettei Hän sen lisäksi rankaisisi ketään seurakunnassa. Mutta tällainen selitys ei tunnu kovinkaan todennäköiseltä. Luonnollisempaa olisi tulkita sanat niin, että ne tarkoittavat lakia ja määräyksiä. Saastumattomat saattaisivat olla taipuvaisia toiseen äärimmäisyyteen nähdessään pahaa Iisebeliä ja hänen seuraajiaan kohtaavia tuomioita haureudestaan ja kuvitella, että lain koko täyttymys odotti yhä toimeenpanoa heidänkin kohdallaan ja oli välttämätön pelastuksen kannalta. He saattaisivat heilahtaa laittomuudesta farisealaisuuteen ja lakihenkisyyteen. Ja Herra varoittaa heitä sellaisesta sanoessaan, ettei Hän pane heidän päälleen muuta kuormaa.
Jälkimmäinen tulkinta tuntuu uskottavammalta, sillä nämä sanat viittaavat erehtymättömästi Apostolien tekojen 15:28, 29:ään. Muistamme, että kysymys ympärileikkauksesta ja koko Mooseksen laista oli ollut polttava aihe alkuseurakunnassa ja että siitä oli keskusteltu ja päätetty Jerusalemin "synodissa" noin vuonna 50 j.Kr. Ja tuon tärkeän kokouksen kuuluisa päätös oli ollut: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin." Tämä oli siis se taakka, joka oli laskettu heidän päälleen siihen saakka. Ja jos he vain olisivat pitäneet nämä määräykset, olisivat he pysyneet puhtaina Iisebelin ja hänen pahan joukkonsa synneistä. Mutta nyt oli hyvinkin suuri vaara, että nähdessään keskuudessaan olevaa pahaa naista kohtaavat tuomiot, uskolliset heilahtaisivat toiseen äärimmäsiyyteen; ja koska he eivät tunteneet hyvin seurakunnan oppia, he saattaisivat joutua jälleen orjuuteen, tällä kertaa pelon aiheuttamaan orjuuteen. Se oli estettävä. Sentähden Herra lausuu selvän sanoman: "En minä pane teidän päällenne muuta kuormaa; pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen."
Näille uskollisille siis, niille, jotka pitävät sen, mitä heillä on ja ovat puhtaat Iisebelin opetuksen saastutuksesta, Herra antaa mitä kauneimman lupauksen. Hän sanoo: "Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään - niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain."
Jos näissä sanoissa nähdään jotain muuta kuin lupaus lopullisesta voitosta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä, vääristetään Raamatun selviä sanoja. Jeesus lupaa selvästi tässä kohdassa, että Hän antaa uskollisille saman voiman, jonka Hän on saanut Isältään. Hänen tulemuksensa päivänä ha saavat olla osalliset Hänen voimastaan ja voittonsa kirkkaudesta. Tässä viitataan ilmeisesti Psalmiin 2. Siinä meille esitetään ensiksikin kuva maailman valloista ja voimista, jotka tavoittelevat maailman hallintaa, joka todellisuudessa kuuluu Jumalan Voidellun valtakunnalle. Isä antoi tämän hallintavallan Pojalleen. Hänet on voideltu Jumalan pyhän vuoren, Siionin kuninkaaksi. Ja julistaessaan Jehovan määräyksen Poika sanoo: "Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.'" —Keskeisenä ajatuksena on ilmeisesti, että maailman voimat pyrkivät murtamaan Krisuksen hallintavallan ja kapinoimaan Kaikkein Korkeinta vastaan, mutta että Poika tulee saavuttamaan lopullisen voiton tullessaan takaisin ja tulee silloin kostamaan vihollisilleen. Hän on saanut tuon vallan Isältään. Ja tästä voimasta pääsevät Tyatiran seurakunnan uskolliset osallisiksi tämän valtavan lupauksen mukaisesti. Myöhemmässä asiayhteydessä meillä on tilaisuus selittää tätä lupausta tarkemmin. Nyt riittäköön, kun toteamme, että olemme varmoja siitä, että lupaus toteutuu kirjaimellisesti. Viholliset raivoavat kirjaimellisesti Pojan valtakuntaa ja hallintavaltaa vastaan. Kristus tulee kirjaimellisesti murskaamaan vihollistensa voiman. Mutta nämä Jumalan valtakuntaa vastaan nousevat viholliset vastustavat myös tuon valtakunnan alamaisia heidän vielä eläessään maan päällä. He syyttävät heitä ja herjaavat heitä. He vainoavat heitä ja aiheuttavat heille kärsimystä Kristuksen tähden. Mutta samoin kuin uskolliset ovat osalliset Hänen herjaamisessaan, samoin tulevat he myös olemaan osalliset Hänen voittonsa kirkkaudesta sinä päivänä, jolloin Hän saa lopullisen voiton kaikista vihollisistaan. He saapuvat Hänen kanssaan. He tuomitsevat kansat Hänen kanssaan. Ja Hänen kanssaan he osallistuvat Hänen hallintoonsa, kun kansakunnat murskataan palasiksi kuin savenvalajan astia ja kun kaikki vastustava voima on saanut loppunsa.
Toiseksi Herra antaa uskollisille kauniin ja merkityksellisen lupauksen kointähdestä. Maininta siitä, että vanhurskaat tulevat loistamaan säteilevää kirkkautta kuin taivaankappaleet, ei ole vieras Raamatulle. Danielin kirjan 12:3:stä luemme: "Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti." Ja Matteuksen 13:43:ssa Herra sanoo: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko". Sentähden tulevat siis kaikki vanhurskaat loistamaan. Se on heidän Kristuksessa täydellistetyn uuden olemuksensa kirkkautta. Karitsan veressä puhdistettuina he tulevat iankaikkisesti loistamaan häikäisevää kirkkautta. Tekstimme symboli viittaa myös tuohon iankaikkiseen kirkkauteen. Mutta on ilmeistä, että on olemassa ero kointähden ja muiden tähtien kirkkauden välillä. Se loistaa kirkkaammin ja sen kirkkaus on selvempää kuin muilla taivaanvahvuuden tähdillä. Se on tähti, joka loistaa aivan erityisen kirkkaasti. Samoin myös ne, jotka säilyttävät puhtautensa suurten kiusausten keskellä, jotka pysyvät uskollisina erityisen vaikeina ja vaarallisin aikoina, loistavat aivan erityisen hohtavina Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa. Samoin kuin kointähti loistaa erityisen kirkkaasti taivaanvahvuudessa, samoin loistavat ne, jotka ovat pitäneet itsensä puhtaina Iisebelin saastutuksesta ja jotka suurten kiusausten keskellä ovt pysyneet uskollisina loppuun asti, loistavat iankaikkisessa valtakunnassa erityisen hohtavina ja kirkkaina.
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo!
Mitä Henki sanoo?
Älkää antautuko ajelehtimaan henkilökohtaisten kokemusten varassa piittaamattomina Jumalan Sanan objektiivisista periaatteista. Pysykää Sanassa. Sillä ainoastaan Sana on varma opas ja vankka perustus ihmisten laatimien teorioiden voimakkaissa pyörteissä. Ja jos nousee profeettoja, jotka eksyttävät teitä oman mielikuvituksensa voimasta, koetelkaa henget ja hylätkää heidät empimättä. Tällainen väärä oppi saattaa joskus esiintyä hyvin kauniin naamion peittämänä. Tyatirassa tuo naamio oli ylihengellisyys. Meidän päivinämme on naamiona palvelus ihmiskunnalle. Tottakai palvelu on hyvä asia, jos kysymyksessä ei ole pelkästään ihmisen palveleminen, vaan ennen kaikkea Jumalan palveleminen. Palvelu on hyvä asia, jos se ei perustu ainoastaan ihmisfilosofian turhiin teorioihin, vaan Jumalan Sanan iankaikkisiin periaatteisiin. Pysy siis Sanassa. Pysytelkää puhtaina ja erossa pahasta Iisebelistä.
Sillä ne, jotka ovat uskollisia loppuun saakka, saavat saman voiman, jonka Kristus sai Isältään!
Ja he loistavat kuin kointähti taivaan valtakunnassa!
Alkuperäinen artikkeli: Behold He Cometh Chapter 7 by Herman Hoeksema
Osa 8. Kuolemaisillaan oleva seurakunta | Sisällys
Alkuun | Ylöstempaus | Aabrahamille annetut lupaukset | Dispensationalismi | Salaliitto | Laittomuuden salaisuus | Maailmanuskonnon yhdistävä tekijä |Päästä meidät pahasta | Parantuminen hänen siipiensä alla | Taikuuden oppipojat 1/2 | Taikuuden oppipojat 2/2 | | Evankelisten viehtymys mystiikkaan | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2 | Uushengellisyys
Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat