Herman Hoeksema

Katso, Hän tulee — 5. luku

Ahdistuksessa vahva seurakunta

(Ilm.2:8-11)

8. Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään:
9. Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
10. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.
11. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.'

Efeson seurakunta edustaa seurakuntaa sen rappion alussa, vaikka se onkin yhä opillisesti ja seurakuntakurin osalta vahva. Smyrnan seurakunta eroaa Efeson seurakunnasta siinä, että se edustaa ahdistuksen keskellä olevaa seurakuntaa, joka on kuitenkin rikas ja vahva joka suhteessa, mikä käy ilmi siitä, ettei Herralla ole ilmeisesti mitään valitettavaa seurakunnasta.

Smyrnan seurakunta

Smyrnan kaupunki oli kaunis kaupunki, joka sijaitsi Efesosta pohjoiseen Aigeian meren lahdessa. Kaupan ja elinkeinoelämän osalta se kilpaili Efeson kanssa oman aikansa kaupunkien ykkössijasta. Ehkä se on suurelta osin Smyrnassa asuvan runsaan juutalaisväestön ansiota, jotka kuuluvat siellä kuten muuallakin kaupungin vauraaseen ja vaikutusvaltaiseen yhteiskuntaluokkaan. Myös Smyrnaan oli perustettu Jeesuksen Kristuksen seurakunta, samoin kuin Efesoonkin. Mutta kuten olemme jo todenneetkin, osoittaa näille kahdelle seurakunnalle osoitettujen kirjeiden vertailu, että niiden välillä oli huomattava ero.

Ensiksikin oli niiden välillä eroa ulkonaisesti samoin kuin niiden suhteessa ympäröivään maailmaan. Efesosta saamme sen käsityksen, että se oli ulkonaisesti melko vahva seurakunta, joka oli suuri ja kukoistava ja kykeni jopa puolustautumaan ulkopuolista maailmaa vastaan tietyssä määrin. On kuitenkin myös totta, että sekin joutui kärsimään pahantahtoisuutta ja pilkkaa maailman taholta: sillä Hän puhuu heidän kärsivällisyydestään ja kestäväisyydestään. Mutta emme saa kuitenkaan sitä käsitystä, että maailma olisi vainonnut sitä siihen aikaan suorastaan ylivoimaisesti. Smyrnan kohdalla oli tilanne kuitenkin aivan toinen. Meille kerrotaan Smyrnan seurakunnasta, että se on köyhä ja ahdistuksessa, että kaupungissa asuvasta Jumalan kansasta levitettiin juoruja ja heitä syytettiin aiheettomasti, että heitä vainottiin ja tapettiin kaiken aikaa.

Toiseksi oli olemassa toinenkin huomattava hengellinen eroavuus, johon meidän on syytä kiinnittää huomiota. Luemme Smyrnasta, että se oli rikas, vaikka se oli köyhä; Efesosta taas, että se oli hylännyt ensirakkautensa. Efesosta luemme, että Herralla oli jotain sitä vastaan; sen sijaan ei mitään sellaista sanota Smyrnalle osoitetussa kirjeessä. Efesoa varoitetaan, että sen kynttilänjalka siirretään paikaltaan, jos se ei tee parannusta. Smyrnalle osoitetaan sen sijaan mitä kauneimpia ja lohduttavampia lupauksia ja kehuja. Niinpä voimme luonnehtia Smyrnan seurakuntaa seurakunnaksi, joka on vahva ja rikas ahdistuksensa keskellä.

Smyrnan ulkonainen tila

Smyrnan seurakunnan ulkonainen asema ja sen suhde maailmaan käy ensiksikin ilmi sanoista: "Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi". Alkukielen 'ahdistukseksi' käännetty sana tarkoittaa painostuksen alla olemista, kovan paineen alla ja ahdistettuna olemista. Se osoittaa, että ulkopuolinen maailma painosti tätä pientä seurakuntaa, niin että se oli lähes kestämätöntä, sillä seurakunnalle ei sallittu mitään sijaa kaupungissa. Maailma vihasi tuota pientä seurakuntaa ja painosti sitä joka taholta tarkoituksena tuhota se kokonaan. Maailma vainosi tätä seurakuntaa ja ilmaisi vihansa ja halveksuntansa monin tavoin niin, että seurakunnan jäsenenet joutuivat kärsimään Jumalan Sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen takia. On ilmeistä, että siinä vaiheessa, jolloin tämä kirje kirjoitettiin Smyrnan seurakunnalle, ilmeni vaino etupäässä ihmisten suhtautumisessa heihin. Ei näytä siltä, että Jumalan kansaa Smyrnassa olisi jo viety mestauslavoille tai poltettu roviolla. Tällaista vainoa tapahtuisi vasta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä he olivat sosiaalisen vainon kohteena, niin ettei heillä ollut mitään sijaa maailmassa.

Tämä käy ilmi ensisijaisesti sanoista "ja köyhyytesi". Smyrnan seurakunta oli köyhä, ei hengellisesti, vaan aineellisesti ja sosiaalisesti. He olivat hengellisesti rikkaita, kuten Herra meille kertoo. Mutta sosiaalisesti he olivat köyhiä. Ehkäpä he olivat jo joutuneet kokemaan esimakua sellaisesta vainosta, joka tulee hallitsevaksi Antikristuksen korkeimman ja lopullisen ilmestymisen aikana, jolloin niiden ihmisten, jotka eivät ota pedon merkkiä ja hänen nimensä lukua, ei sallita ostaa tai myydä. Ei ole mahdotonta kuvitella, että vaikutusvaltaisten juutalaisten alaisuudessa heiltä riistettiin monia sellaisia oikeuksia, joita muilla oli. He eivät voineet käydä kauppaa niinkuin muut ihmiset. He eivät voineet menestyä maailmassa aineellisesti tai sosiaalisesti niinkuin juutalaiset. Ehkäpä heiltä jopa riistettiin omaisuutta: heidän omaisuuttaan takavarikoitiin, koska he todistivat Jeesuksesta. Joka tapauksessa oli Smyrnan seurakunta köyhä. Heillä ei ollut mitään yhteiskunnallista asemaa. Heillä ei ollut maallista rikkautta. Ehkäpä he kokoontuivat julkiseen jumalanpalvelukseen kurjissa tiloissa. Ehkäpä heillä ei ollut varaa osallistua seurakunnan enkelin ylläpitoon. Joidenkin mukaan hän oli tähän aikaan Polykarpos, joka kärsi myös marttyyrikuoleman Smyrnassa. Epäilemättä oli vaikea toimia seurakuntana tuossa kaupungissa.

Heidän ahdinkonsa sosiaalinen luonne käy myös ilmi sanoista "ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga". Smyrnan uskovista juoruttiin, heitä pilkattiin, haukuttiin ja herjattiin. Juutalaiset, joilla oli epäilemättä paljon vaikutusvaltaa kaupungissa, käyttivät hyväkseen jokaisen mahdollisuuden herjata tuon pienen seurakunnan jäseniä. Meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mistä heitä herjattiin tämän Herran Smyrnan seurakunnalle osoittaman kirjeen perusteella. Voimme kuitenkin helposti päätellä noiden herjausten luonteen. Sillä Herra kuvaa noita herjaajia ensiksikin niiksi, jotka kutsuvat itseään juutalaisiksi, mutta eivät ole. He olivat ilman muuta juutalaisia kansallisesti. He olivat kansallisesti Aabrahamin lapsia. Ja he olivat siitä ylpeitä, kuten yleensäkin. He väittivät erityisesti, että he olivat Jumalan lapsia, koska he olivat Aabrahamin lapsia lihan mukaan.

Kristittyjä, jotka väittivät samaa, pidettiin huijareina ja heidät leimattiin sellaisiksi. Tästä voimme päätellä, minkälaista heidän solvaamisensa oli luonteeltaan. Juutalaiset kutsuivat itseään julkisesti juutalaisiksi, vaikka he eivät sanan varsinaisessa merkityksessä olleet juutalaisia. He väittivät julkisesti, että he olivat ainoita Jumalan lapsia, että he odottivat yhä Messiasta tulevaksi ja sentähden kristityt, jotka väittivät Messiaan jo tulleen ja pitivät Häntä Kuninkaanaan, olivat juutalaisten mielestä vaarallinen lahko. Kristityt olivat juutalaisten väitteiden mukaan vaarallisia myös valtion kannalta, koska he voisivat helposti yllyttää Smyrnan asukkaat kapinaan viranomaisia vastaan ja saada heidät olemaan tunnustamatta mitään muuta kuningasta kuin Jeesus Nasaretilaisen. Tätä pientä seurakuntaa herjattiin siis heidän tunnustamansa Kuninkaan nimestä. Juutalaiset väittivät, että kristittyjen Messias oli vain ristiinnaulittu rikollinen—mikä tuntui muista Smyrnan asukkaista kauhistuttavalta ja inhottavalta: sillä risti oli kreikkalaisille hullutus. Miten asia sitten olikin, joka tapauksessa juutalaisten herjaukset kohdistuivat Smyrnan kristittyihin, koska he todistivat Jeesuksesta. Periaatteessa kaupungin asukkaat herjasivat kristittyjä, koska juutalaiset vihasivat katkerasti Kristusta, joka oli tullut. Sillä vaikka he kutsuivat itseään juutalaisiksi, he eivät sitä olleet. Tänä armotalouskautena eivät juutalaisia ole kansallisesti juutalaiset, uskovien isän luonnolliset jälkeläiset, vaan ainoastaan ne, jotka ovat osalliset Aabrahamin uskosta ja ovat uskon kautta vanhurskautetut Jeesuksessa Kristuksessa.

Nämä ns. juutalaiset halveksivat koko sydämestään tätä uskoa Kristukseen ja vanhurskauttamista Hänen veressään. He eivät uskoneet Kristukseen. He torjuivat Hänet ja ristiinnaulitsivat Hänet uudelleen. He polkivat jalkoihinsa uuden liiton veren. Ja sentähden he eivät olleet todellisuudessa mitään juutalaisia. Päinvastoin, he olivat saatanan synagooga, niinkuin Herra meille kertoo. Epäilemättä juutalaisilla oli synagooga Smyrnan kaupungissa. Sana 'synagooga' tarkoittaa kirjaimellisesti seurakuntaa, kokousta. Ja sentähden Herra luonnehtii näitä miehiä, jotka kutsuvat itseään juutalaisiksi, mutta eivät sitä ole, paholaisen johdolla kokoontuvaksi kokoukseksi. Saatana on heidän päällikkönsä ja häneltä he saavat innoituksensa kaikkeen, mitä tekevät. Hän on siis myös heidän herjaustensa alkuunpanija. Voimme päätellä tästä kuvauksesta, mikä heidän herjaustensa ja pilkkansa luonne ja sisältö oli. Sillä nimi Saatana tarkoittaa samaa kuin "vastustaja". Hän on Jumalan ja Kristuksen ja Hänen kansansa vastustaja täällä maailmassa. Ja koska hän oli päässyt johtoasemaan Smyrnan juutalaisten synagoogassa ja yllyttänyt heidät pahansuopaan ja vahingolliseen jumalanpilkkaansa, meidän on helppo ymmärtää, minkälaista lokaa pienen lauman päälle heitettiin. Näiden juutalaisten herjaukset olivat täysin antikristillisiä. He olivat hurjistuneita Kristuksen takia. Halveksitun Jeesus Nasaretilaisen seuraajina oli kristittyjen kestettävä haukkumista ja vihaa maailman taholta. Heistä tuli Kristuksen takia mitä katkerimman vihanpidon ja halveksunnan kohteita.

Se ei kuitenkaan jäänyt tähän. Vielä tulisi lisää ahdistusta ja vainoa. He eivät olleet vielä tulleet kärsimyksensä syvimpään kohtaan. Nyt he olivat köyhiä ja herjattuja, sosiaalisesti hylkiöitä Smyrnan kaupungissa Kristuksen tähden. Mutta Saatanan synagoogan pahantahtoisuus ei saisi tyydytystä pelkistä herjaavista sanoista ja haukkumisesta. Koska tämän pahansuovan herjaamisen juuret olivat katkerassa vihassa Kristusta ja Hänen seurakuntaansa kohtaan, se ei voinut loppua ennenkuin se alkaisi ilmetä varsinaisena kristittyjen vainona. Herra varoittaa siitä heitä sanoessaan: "Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään". Ja hän jatkaa: "Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää". On mitä luultavinta, että Smyrnan ahdistetuilla kristityillä oli jo ennakkoaavistuksia siitä rajusta vainosta, joka pian puhkeaisi heitä vastaan. Miten muutoin voisi ollakaan. Yleensä eivät seurakuntien vainot puhkea aivan yht'äkkiä ilman mitään ennakoivia varoitusmerkkejä. Kun kuulemme ukkosen kaukaisen jyrinän ja näemme tummien pilvien kerääntyvän uhkaavasti, me tiedämme, että myrsky on puhkeamssa kaikessa hurjuudessaan. Samoin on seurakunnan vainojen laita. Ne voivat puhjeta nopesti, mutta tuskin kokonaan ilman niiden ennakkoaavistuksia, jotka ovat vainon kohteena. Näin on täytynyt olla Smyrnankin seurakunnassa; ja heidän on täytynyt ymmärtää, että juutalaisten pahojen herjausten täytyy kehittyä lopulta varsinaiseksi vainoksi. Tuohon aikaan oli horisonttiin kerääntynyt varmastikin tummia pilviä. Herran sanat osoittavat selvästi, että tuo vaino ei ollut enää kaukana, vaan että onnettomuuksien ja ahdistuksen ajat olisivat pian käsilllä. Sillä herra kierjoittaa, että he tulevat kärsimään ja että perkele on heittävä muutamia heistä vankeuteen. Ilmapiiri oli varmaankin täynnä merkkejä siitä, että vaino oli alkamassa. Ja Smyrnan uskovien sydämet olivat ehkä täynnä pelkoa ja synkkiä aavistuksia siitä, mitä oli tulossa.

Rohkaisu

Juuri tämän takia Herra lähettää heille rohkaisevan sanoman. Hän ei tosiaankaan lohduta heitä vakuuttamalla heille, ettei vainoa tulisi, etteivät kärsimys ja vaikeudet kohtaisi heitä. Vaan samalla kun Hän ennustaa heille, että heidän osanaan tulisi olemaan kärsimys, Hän rohkaisee heitä kirjoittaen: "Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään". Älä unohda, että tämä Sana tulee Häneltä, joka kuoli ja virkosi elämään!

Älä pelkää! Tämä on ahdistuksessa olevan seurakunnan Herran positiivinen sanoma. Hän varoittaa heitä etukäteen, niin että he voivat olla täysin valmistautuneita; lisäksi Hän lohduttaa heitä ja rohkaisee heitä kohtaamaan tulevaisuuden ilman pelkoa. Hän tekee sen ensiksikin vakuuttamalla heille, että Saatana on heidän ahdistuksensa ensisijainen aiheuttaja. Muutamia heistä heitettäisiin vankeuteen ja he joutuisivat olemaan ahdistuksessa kymmenen päivää. Mutta heidän ei pidä hävetä solvauksia eikä kärsimyksiään eikä myöskään pelätä. Päinvastoin, heidän täytyy pitää ahdinkoaan kunniana siitä yksinkertaisesta syystä, että sen kaiken aiheuttajana on paholainen. Itse asiassa on valtava lohdutus tietää, että paholainen vainoaa meitä. Vanhurskasten ja ja oikeamielisten taholta tuleva vaino on kestämätöntä; mutta paholaisen vihan kohteena oleminen on periaatteessa ilon aihe. Ehkäpä Smyrnan viranomaiset kohtelevat kaupungin kristittyjä rikollisina ja kapinallisina ja heidät leimataan sellaisiksi maailman silmissä; mutta siitä huolimatta heidän on muistettava, että näiden viranomaisten ja pahantahtoisten juutalaisten takana on paholainen, joka usuttaa apureitaan tekemään helvetillisen työnsä. Kristittyjä varmaankin murehduttaa olla julkisesti leimattuja ja kohdeltuja vaarallisina rikollisina; mutta tietoisuus siitä, että sen takana oli paholainen, tuotti heille varmastikin tyydytystä. Sillä paholaisen vihollisena oleminen on Kristuksen ystävänä olemista. Se, että Vastustaja vainoaa meitä, on paras todiste siitä, että me kuulumme Jumalan puolueeseen maailmassa.

Lisäksi Herra rohkaisee heitä kertomalla heille, minkälaista heidän tuleva kärsimyksensä olisi. Muutamia heistä heitetään vankeuteen, että heidät pantaisiin koetukselle. Se ei ollut suinkaan paholaisen tarkoituksena: sillä hänen korkein päämääränsä oli, että he luopuisivat totuudesta. Mutta paholaisen yläpuolella on kaikkivaltias Jumala. Ja voimallinen Pappiskuningas käyskentelee seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä. Loppujen lopuksi toteutuu Hänen päämääränsä. Ja sentähden Herra rohkaisee seurakuntaansa myös kertoessaan näin sen tulevan kärsimyksen luonteen. Sentähden, että heidän kärsimyksensä tulee olemaan luonteeltaan koetus, he voivat olla varmoja siitä, ettei heitä anneta ehdoitta paholaisen armoille, vaan että he ovat silti turvassa Herransa kädessä.

Hän on se, joka käyttää jopa paholaista omiin kaikkivaltaisiin tarkoituksiinsa. Heitä lohduttaa myös se, että he kykenevät olemaan uskollisia loppuun asti Jumalan armosta. He eivät sortuisi kärsimyksissään. Omissa voimissaan he eivät ikinä pystyisi kestämään vainoa; mutta Kristuksen armosta he pystyisivät varmasti kestämään loppuun saakka. Tutkiskellessaan itseään he havaitsevat pelon täyttävän sydämensä: että he olisivat uskottomia ja kieltäisivät Hänet, joita heidän sielunsa rakastaa. Mutta nyt heille kerrotaan, ettei tämä vaino johtaisi siihen. Se tulee olemaan luonteeltaan koetus. Jumala koettelee kansansa, niin että Hänen armonsa voima tulee näkyväksi maailmalle ja paholaiselle ja että sillä tavoin Hänen oma nimensä tulisi kirkastetuksi. Se, että ihminen on arvollinen tällä tavoin koeteltavaksi, että on arvollinen olemaan Jumalan armon näkyvä ilmentymä paholaista ja pahaa maailmaa avstaan, on ilon aihe ja valtavan lohdutuksen lähde!

Ja lopuksi Herra rohkaisee seurakuntaansa ilmaisemalla tulevasta kärsimyksestä, miten kauan se tulee kestämään. He joutuvat ahdistukseen kymmeneksi päiväksi. Tällaisella ajan pituudella on epäilemättä symbolinen merkitys. Sillä vaikka tämä ilmoitettu aika olisikin käsitettävä kirjaimellisesti Smyrnan seurakunnan kohdalla, ei sen symbolista merkitystä voida silti sulkea pois, sen paremmin kuin seitsemän seurakunnan tunnustaminen historiallisiksi seurakunniksi estäisi meitä käsittämästä niiden edustavan seurakuntaa kaikkina aikoina. Mutta kuitenkin voidaan sanoa varmuudella, että yleisesti ottaen on Ilmestyskirjan sisältämät aika- ja lukumäärät käsitettävä symbolisina. Ilmestyskirjan kaikkia lukuja ei voida käsittää kirjaimellisesti; vaan ne voidaan kaikki tulkita jonkin korkeamman hengelliseen todellisuuden symboleiksi. Sentähden käsitämme myös nämä "kymmenen päivää" symbolisina. Ja sentähden olemme samaa mieltä niiden raamatunselittäjien kanssa, jotka tulkitsevat tämän ilmauksen merkitsevän ensisijaisesti vain lyhyttä aikaa. Mutta tuon ajan lyhyys ei perustu itse lukuun kymmenen: sillä itsessään tuo luku saattaa tarkoittaa sekä pitkää että lyhyttä aikaa. Ei, vaan se, että heidän vainonsa kesto tulee olemaan suhteellisen lyhyt, vaikkakin ankara, ilmenee sen sijaan siitä, että ajan pituus ilmoitetaan päivinä eikä kuukausina tai vuosina. Paavali sanoo Room.8:18:ssa, ettei tämän ajan kärsimys ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on meissä tuleva ilmi. Kun tämän armotalouskauden ajan seurakunnan kärsimyksiä tarkastellaan kaikkien aikakausien valossa, on se aina lyhytaikaista. Samoin on Smyrnankin seurakunnan ahdistuksen kohdalla: se kestää vain kymmenen päivää.

Luku kymmenen merkitsee kuitenkin sitäkin suurempaa lohdutusta: sillä se symboloi paljon korkeampaa todellisuutta kuin vain ajan lyhyyttä. Kymmenen on luku, jota Raamatussa käytetään hyvin usein ja se esiintyy usein Ilmestyskirjassa. Vedenpaisumusta edeltävä aikausi sisälsi kymmenen patriarkan elinajan ennenkuin Egyptin faaraon sydän suostuu päästämään Israelin lapset palvelemaan Jumalaansa, hänen maataan koetellaan kymmenellä suurella vitsauksella. Koko elämä voidaan jakaa kymmeneen alueeseen, joita kuvaa se, että laki on jaettu kymmeneksi käskyksi. Herra puhuu vertauksessaan kymmenestä neitsyestä ja palvelijoista, joille uskottiin kymmenen leiviskää, jotka saavat vallita kymmentä kaupunkia. Ilmestyskirjasta luemme suuren tulipunaisen lohikäärmeen kymmenestä sarvesta, pedon kymmenestä sarvesta ja sen kymmenestä kuninkaallisesta diadeemista, kymmenestä kuninkaasta, jotka vihaavat porttoa, jonka kanssa he ovat harjoittaneet haureutta (luvut 13 ja 17). Jos me nyt tarkastelemme tätä lukua abstraktisesti, ei ole epäilystäkään, etteikö se ole pyöreä luku, että jos mikä tahansa luku kerrotaan sillä, on tuloksena myöskin pyöreä luku. Näin tämä luku palvelee kauniisti täydellisyyden ja täyteyden symbolina.

Mutta jos tutkiskelemme niitä raamatunkohtia, joissa esiintyy luku kymmenen, havaitsemme nopeasti, että lukuun kymmenen liittyy eräs vieläkin tarkempi merkitys. Sitä käytetään Raamatussa yleismerkityksessä kuvaamaan täydellisyyttä, loppuunsaatettua, koko määrää, kaiken mittaa, olkoon sitten kysymys ajasta tai voimasta tai toiminnasta, palkasta tai rangaistuksesta, josta on päättänyt ainoastaan Kaikkivaltias Jumala oman suunnitelmansa mukaisesti. Ja sentähden ei se merkitse tekstissämme sitä, että aika olisi lyhyt tai pitkä eikä sitä, että paholaisen sallittaisiin vainota Smyrnan seurakuntaa täydellä voimallaan; vaan se merkitsee sitä, että paholaisen sallitaan vainota Kristuksen seurakuntaa tietyn ajan, jonka pituutta hän ei voi itse päättää, vaan josta päättää Herra. Paholaisella ei ole mitään voimaa itsellään, eikä hän voi itse päättää seurakunnan vainosta. Hänen voimaansa ja auktoriteettiaan kuvaa ja symboloi luku kymmenen. Jumala sallii hänelle tietyn rajoitetun vallan ja rajoitetun ajan hänen hankkeisiinsa. Paholainen joutuu aina alistumaan Jumalan käytettäväksi niinkuin Jobin tapauksessa. Paholaisen on lähestyttävä Jumalaa pyytääkseen lupaa aiheuttaa vahinkoa Jumalan palvelijalle. Ja kun Saatana epäonnistuu yrittäessään saada Jobin luopumaan uskostaan ottamalla häneltä pois kaiken, mitä hänellä on maailmassa, hänen on jälleen käännyttävä Korkeimman puoleen saadakseen luvan jatkaa hyökkäystään Jobia vastaan ja pahentaa sitä. Paholainen ei siis voi koskaan ylittää niitä rajoja, jotka Kaikkivaltias on hänelle asettanut; eikä hän voi päästä muuhun päämäärään kuin mikä Jumalalla on koskien Hänen kansansa koetuksia tässä maailmassa.

Näin on Smyrnankin seurakunnan kohdalla. Ja tämä koskee seurakunnan vainoa ja kärsimystä kaikkina aikoina. On selvää, että paholaisella on valta painostaa seurakuntaa. Hän tekee uskollisten elämän vaikeaksi maailmassa. Hän raivoaa heitä vastaan kaikella voimallaan. Meidän on odotettava niin tapahtuvan. Mutta seurakunnan siunattu toivo on siinä, että pimeyden voima on Jumalan ehdottomassa hallinnassa, Hänen hallinnassaan, joka käyskentelee seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä. Seurakunnan Kuninkaalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä: jopa valta hallita paholaista, Kristuksen ja hänen asiansa ja maailmassa olevan kansansa mahtavaa vastustajaa. Ja kun hänen valtansa ja aikansa on saavuttanut täyden mittansa, jonka Jumala tahtonsa mukaisesti on hänelle sallinut, Herra pysäyttää hänet eikä hän voi enää jatkaa hankkeitaan seurakuntaa vastaan. Mikä valtava lohdutus tämä onkaan ahdistuksessa olevalle seurakunnalle! Paholainen ei voi sitä vahingoittaa, vaan joutuu palvelemaan Jumalan päämääriä Kristuksessa. Helvetin portit eivät kestä meidän edessämme. Seurakunnalla ei ole mitään pelättävää suuren Kuninkaansa valtavassa suojeluksessa ja huolenpidossa. "Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Smyrnan hengellinen tila

Kaikesta tästä käy ilmi, että ahdistus ei voi koskaan vanhingoittaa seurakuntaa. Se on yksinkertaisesti vain koetus, jonka kautta seurakunta pyhitetään ja puhdistetaan ja vahvistetaan uskossa. Tämä käy myös ilmi Herran kirjeestä Smyrnan seurakunnalle. Saako Smyrnan seurakunnan nykyinen tai tuleva ahdistus aikaan heikkoutta ja pelkoa ja vavistusta seurakunnassa? Johtaako se seurakunnan pois Herransa luota, saako se sen siirtymään vihollisen leiriin? Tapahtuu täsmälleen päinvastaista. Smyrnan seurakunnan tila oli mahdollisimman hyvä. Seurakunnan tila oli niin kukoistava kuin mitä tämän armotalouskauden aikana voi odottaa. Siitä on todisteena ensisijaisesti se, ettei Herra mainitse tässä kirjeessä mitään syytä nuhteisiin. Tästä voimme varmuudella vetää sen johtopäätöksen, ettei Smyrnan seurakunnassa ollut mitään nuhdeltavaa. Jos olisi ollut, olisi Herra kiinnittänyt seurakunnan huomion siihen. Hän oli täysin selvillä seurakunnan tilasta. Ja jos olisi ollut mitään syytä nuhteisiin, olisi Hän varmasti tiennyt sen ja ilmaissut sen.

Emmekä voi myöskään vaalia sellaista virheellistä käsitystä, että Herra olisi sivuuttanut tämän seurakunnan heikkoudet ja vaiennut niistä sen perusteella, että ahdistuksessaan seurakunta olisi tarvinnut pikemminkin rohkaisua kuin nuhteita. Se olisi ollut seurakunnalle kohtalokasta ja vahingollista.

Ei, seurakunnassa ei ollut mitään nuhdeltavaa. Seurakuntaa ei tarvinnut ojentaa mistään asiasta. Ja jälleen tässäkin kohtaa meidän on muistettava, että Jeesus puhuttelee koko seurakuntaa eikä yksityistä uskovaa. Ei ollut kyse siitä, että Smyrnan seurakunnan jäsenet olisivat jo saavuttanet täydellisyyden ja etteivät he tehneet enää syntiä. Mutta puhutellessaan seurakuntaa kokonaisuutena Hän ei havaitse siinä heikkoutta, ei mainitse mitään nuhdeltavaa yksinkertaiesti siitä syystä, ettei mitään sellaista ollut. Smyrnan seurakunnalla on kaikki hyvät ominaisuudet, joita tämän armotalouskauden seurakunnalla voi olla. Siinä ei ilmene mitään niistä heikkouksista eikä rappion merkeistä, joita muissa seurakunnissa havaitaan.

Lisäksi käy seurakunnan terve tila ilmi Herran sanoista: "sinä olet kuitenkin rikas". Sen tila on täysin päinvastainen kuin Laodikean seurakunnan tila. Jälkimmäinen oli rikas ja täynnä ylellisyyksiä eikä ollut siis minkään tarpeessa eikä lästinyt mitään ahdistusta; ja kuitenkin se oli köyhä ja alaston kultaisten kynttilänjalkojen keskellä käyskentelevän silmissä. Mutta Smyrnan seurakunta on ulkonaisesti puutteenalainen, köyhä ja halveksittu, sosiaalisesti hylkiö, keskellä ahdistusta, jota lähitulevaisuudessa uhkaavat entistä ankarammat vainot. Tässä suhteessa se on tydellinen vastakohta Laodikean seuraunnalle. Mutta vaikka Smyrnan seurakunta oli ulkonaisesti köyhä ja kurja, se oli kuitenkin hengellisesti rikas, se oli rikas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa.

Ei ole mitään syytä rajoittaa tätä Herran arviota Smyrnan seurakunnan tilasta. Voimme siitä päätellä, että seurakunta oli rikas kaikissa armon aarteissa ja siunauksissa. Se oli rikas totuuden tuntemisessa. Se oli rikas teoissa ja kärsivällisyydessä. Se oli rikas ristin kantamisessa ja siinä ilmeni vahva hengellinen elämä keksellä ahdistuksia. Smyrnan seurakunta ei olut menettänyt ensirakkauttaan niinkuin Efeson seurakunnalle oli tapahtunut. Smyrnan seurakunta oli vahva uskossa, vankka toivossa, hehkuva rakkaudessa, sen teot olivat runsaat, se oli kärisvällinen koettelemuksissa ja ahdistustensa keskellä se odotti Herran päivää, joka toisi sille täyden vapautuksen. Seurakunta oli epäilemättä rikas totuuden terveessä, kokemuksellisessa tuntemisessa. Seurakunnan jäsenet olivat valmiit todistamaan siitä toivosta, joka heillä oli kaikkina aikoina. He olivat itse asiassa rikkaita. Vaikka maailma vihasi heitä, ryösti heiltä heidän omaisuutensa, teki heistä köyhiä ja alastomia ja kurjia maallisesta näkökulmasta katsotuuna, he tiesivät kuitenkin, että heidän Kuninkaansa oli taivaan ja maan Herra ja he olivat uskon kautta pelastetut toivossa. Toden totta on ahdistuksessa oleva seurakunta rikas!

Tämä pitää aina paikkansa. Se ei koske ainoastaan Smyrnan seurakuntaa, vaan yhtä hyvin ahdistuksessa olevaa seurakuntaa kaikkina aikoina. On olemassa jopa sanonta, että marttyyrien verestä on tullut seurakunnan siemen sen historian aikana. Seurakunta ei anna koskaan kurjempaa ja säälittävämpää kuvaa itsestään kuin maallisen hyvinvointinsa aikoina, rauhan ja yltäkylläisyyden aikoina. Sen tila ei ole koskaan niin vaarallinen kuin silloin, kun se pitää huolta siitä, että maailma suhtautuu siihen suopeasti ja tavoittelee rikkautta ja kunniaa maailman mittapuiden mukaan. Laodikean seurakunta on tästä varoittava esimerkki. Mutta toisaalta on myös totta, että seurakunta ei ole koskaan täydellisempi tämän armotalouskauden aikana kuin silloin, kun se on kutsuttu taisteluun uskon puolesta, kärsimään ja kestämään ahdistusta Jumalan Sanan ja Jeesuksesta Kristuksesta todistamisen takia.

Tämä on vain luonnollista. Joku saattaa nyt kysyä: mistä johtuu, että Smyrnan seurakunta ja ahdistuksessa oleva seurakunta yleisestikin, on vahva ja rikas? Vastausta ei ole vaikea löytää. Ensiksikin on epäilemättä olemassa teologinen syy. Raamattu paljastaa, että Jumalan valittujen joukossa ei ole monia maailman silmissä viisaita ja jalosukuisia ja rikkaita. Syy siihen on ilmeinen. Seurakunta ei ole olemassa oman kunniansa takia, vaan Jumalan kunniaksi Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Ja sentähden seurakunta ei ole olemassa sentähden, että se osoittaisi omaa voimaansa ja omaa rikkauttaan, mikä sillä luonnollisessa mielessä on, vaan ilmentääkseen Herran Jumalansa armoa ja voimaa. Tämä voi tapahtua kaikkein selvimmin ahdistuksen aikoina, kun käy ilmi, ettei sillä ole mitään omaisuutta, voimaa, uskoa tai toivoa ulkopuolella Kristuksen; että kaikki, mitä sillä on, on Hänessä; että se saa Häneltä voiman pysyä pystyssä ja olla uskollinen.

Tämän lisäksi on olemassa myös hengellinen syy, miksi ahdistuksessa oleva seurakunta kukoistaa ja on vahva. Sen elämän juuret ovat uskossa. Sillä uskon kautta se on yhteydessä Häneen, joka käyskentelee kultaisten kynttilänjalkojen keskellä. Ainoastaan uskon kautta se saa kaikki pelastuksen aarteet. Mitä vahvempi ja tietoisempi tuo usko on, sitä enemmän seurakunta kasvaa armossa ja kasvattaa kaikkia hengellisiä aarteitaan Kristuksessa. Mutta mikä edistääkään enemmän uskon harjoittamista ja vahvistumista kuin ulkonaisen köyhyyden ja ahdistuksen aika? Silloin kun myrsky raivoaa metsässä, työntää tammi juurensa entistä syvemmälle ja vankemmin maaperään ja vahvistuu. Samoin tapahtuu, kun vainojen myrsky puhaltaa seurakunnan yli: se työntää uskonsa juuret entistä syvemmälle Kristukseen ja ammentaa entistä tietoisemmin elinvoimansa Hänestä. Ja sentähden seurakunta kukoistaa erityisesti ahdinkojen aikoina: sillä sellaisina aikoina se oppii tarrautumaan voimalliseen Kuninkaaseensa ja etsimään kaiken Häneltä.

Lopuksi on myös olemassa historiallinen syy tähän ahdistuksen ja hengellisen voiman ja rikkauden esiintymiseen samanaikaisesti Smyrnan seurakunnassa, joka pitää paikkansa myös kaikkien ahdistuksessa olevien Kristuksen seurakuntien kohdalla kaikkina aikoina. Hyvinvoinnin, vaurauden ja rauhan aikoina, kun seurakuntaa pikemminkin kunnioitetaan kuin halveksitaan maailmassa, on olemassa vakava vaara, että moni israelilainen, joka ei ole hengellisesti israelilainen, liittyy maailmassa olevaan seurakuntaan lähinnä lihallisista ja itsekkäistä syistä. On ikäänkuin kunnia-asia tai jopa asiaankuuluvaa olla seurakunnan jäsen. Niinpä monet liittyvät seurakuntaan. Nämä lihalliset jäsenet ovat todella vaaraksi Kristuksen seurakunnalle. Heistä tulee usein hallitsevia ja he ottavat usein itselleen seurakunnassa johtoaseman. He johtavat seurakunnan maailmaan ja tietenkin sitä tietä tuhoon. He ovat maailmasta ja he tekevät seurakunnasta osan maailmaa. Vainon aikoina taas, kun seurakunnan jäsenyys ja Kristuksen vuoksi kärsiminen kuuluvat yhteen, ei tällaista vaaraa ole olemassa. Päinvastoin, kun uskollisten on kärsittävä vainoa ja ahdistuksia Kristuksen vuoksi, puhdistuu seurakunta näistä teeskentelijöistä. Heidän lihallinen luontonsa paljastuu. Jos on vaarana, että seurakunnan jäsenyys saattaa johtaa hengenmenoon, ei ole vaaraa, että teeskentelijä liittyisi siihen tai että hän pysyisi siinä. Ja sentähden tästäkään näkökulmasta tarkasteltuna ei ole vaikea ymmärtää, että vainon ja ahdistuksen aikoina on seurakunta hengellisesti siunattu.

Entä sitten? Onko meidän tahallisesti kiihotettava maailmaa vihaamaan meitä ja tavoiteltava marttyyrinkruunua?

Vastauksemme on: mikään sellainen ei ehdottomasti ole tarpeen. Jos seurakunta on todella uskollinen, uskollinen tunnustuksessaan ja elämässään, liehuttaa Kuninkaansa viiriä ja vaeltaa valkeudessa pimeydessä olevan maailman keskellä, on luonnollista, että maailma sitä vihaa ja antikristikunnan taholta tuleva kärsimys ja ahdistus on väistämätöntä. Mutta kaiken tämän keskellä meidän ei tarvitse pelätä. Sillä erityisesti Kristuksen takia kärsiminen koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden parhaaksi, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Tämän lisäksi eivät tämän maailmanajan aikaiset kärsimykset ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meissä.

Kehotus ja lupaus

Katsokaamme nyt, miten Herra lohduttaa Smyrnan seurakuntaa.

Kiinnitämme huomionne ensiksikin siihen tapaan, jolla Herra esittelee itsensä Smyrnan seurakunnalle. Edellisen kirjeen yhteydessä totesimme, että nämä Herran esittäytymiset seurakunnille käyvät yksiin sen seurakunnan tilan kanssa, jolle kirje on osoitettu. Näin oli Efeson kohdalla, jossa Herra esitteli itsensä Sinä, joka käyskentelee seitsemän kultaisen kynttilänjalan keskellä ja jolla on oikeassa kädessään seitsemän tähteä. Tämä pitää paikkansa myös Smyrnan kohdalla.

Tässä Hän esittelee itsensä Sinä, joka oli kuollut, mutta joka elää, ensimmäisenä ja viimeisenä.

On tuskin tarpeellista tuoda esiin tämän ilmoituksen sopivuutta, varsinkaan kun ottaa huomioon seurakunnan tilan ahdistusten keskellä. Sen tarkoituksena on varmaankin täyttää uskollisen seurakunnan jäsenet rohkeudella ja toivolla kaikkien kärsimystenkin keskellä. Kristus on ensimmäinen ja viimeinen. Hän oli olemassa ennen kaikkea muuta ja jo ennen historian alkua ja Hän tulee olemaan, kun tämä armotalouskausi päättyy. Hän on kaiken periaate ja syy. Hän on kaiken ajan yläpuolella ja hallitsee historiaa. Hän tulee olemaan myös viimeinen siinä mielessä, että Hän tulee pysymään hengissä taistelussa paholaista vastaan ja Antikristuksen voimia vastaan. Paholainen tai pahan voimat eivät tule suinkaan olemaan taistelukentällä viimeisinä—Kristus tulee olemaan voittaja! Hän taisteli jopa kuoleman kanssa ja selvisi voittajana! Sillä Hän oli kuollut ja virkosi elämään. Hän ikäänkuin seisoo seurakunnan edessä ahdistusten aikoina pitäen oikeassa kädessään kuoleman ja tuonelan avaimia sanoen: "Katsokaa, minun kansani: Minä olen voittanut kuoleman ja minulla on valta tuomita ja vapauttaa! Minä, ainoastaan minä olen se, joka kaikkea tätä hallitsee!" Ja sentähden heidän ei tarvitse pelätä vihollista, koska heidän Vapahtajansa ja Kuninkaansa on mahtava voittaja. Paholainen saattaa heidät vankilaan ja lähitulevaisuudessa saattaa olla edessä hirvittävä ahdistus. Entä sitten? Kristus on voittanut paholaisen, joka on alistettu Hänen tahtonsa alle. Niin, jopa kuolema saattaa uhata heitä, niinkuin tätä seuraavasta kehotuksesta voi päätellä. Mikään ei voi heitä vahingoittaa. Kristuksella on valta jopa kuoleman yli. Ja aikanaan Hän tulee vapauttamaan heidät ja antamaan heille elämän ja kirkkauden.

Tämä jälkimmäinen vakuutus käy suoraan ilmi Hänen kehotuksestaan "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun". Uskollisuus on varmastikin eräs kaikkein kauneimmista hyveistä, mitä on olemassa, jopa luonnollisessa maailmassa. Se tarkoittaa ensiksikin sitä, että kahden henkilön tai osapuolen välillä on vakiintunut suhde, olkoon sitten kysymys ystävyyssuhteesta tai kahdenpuoleisesta sopimuksesta. Toiseksi se tarkoittaa sitä, että tuo tietty suhde pannaan koetukselle joko pitkäksi aikaa tai olosuhteissa, jotka vaikeuttavat uskollisena pysymistä. Ja kolmanneksi, se tarkoittaa sitä, että huolimatta noista uskollisuutta vaikeuttavista olosuhteista pysyy suhde sinä, mitä se on koko ajan ollut. Ystävyydessä ei ole mitään erityistä menestyksen aikoina; mutta vaikeina aikoina joutuu ystävyys koetukselle.

Hengellisessä mielessä on uskollisuus liittokansan tärkein hyve. He kuuluvat Jumalan puolueeseen maailmassa. He tunnustavat Kristuksen kuninkaakseen. Kysymyksenä onkin, pysyvätkö he kaikkina aikoina uskollisina Kuninkaalleen, maailmassa, joka Häntä vihaa. Kuninkaan ja heidän itsensä välillä on tietty suhde. Ja kysymyksenä on, tunnustavatko nämä ihmiset julkisesti tuon suhteen, eivät koskaan kiellä Kuningastaan tai häpeä Hänen nimeään, vaikka mitä tapahtuisi. Näin oli Smyrnan seurakunnan kohdalla. Menestyksen aikoina ei ole vaikea tunnustaa Kristusta Kuninkaakseen. Kun Hän niittää voittoja toinen toisensa jälkeen, on kunnia kuulua Hänen seurakuntaansa. Uskollisuutemme ei käy ilmi. Mutta kun meitä vainotaan Hänen nimensä tähden, kun meistä tulee Hänen takiaan maailman pilkan ja arvostelun kohteita, kun Hänen nimensä tunnustaminen saattaa meidät vaikeuksiin ja ahdistuksiin, on Hänen nimensä tunnustaminen uskollisuutta. Smyrnan seurakunta oli ahdistuksessa. Sillä oli odotettavissa tulevaisuudessa entistä ankarampaa vainoa. Ja juuri tämän kehotuksen mukaisesti odotettavissa oli jopa, että heiltä vaadittaisiin heidän henkensä rangaistukseksi uskollisesta tunnustuksesta. Ja sentähden heitä kehotetaan: "Ole uskollinen kuolemaan asti...". Sillä tämä viimeinen lause ei tarkoita ainoastaan ajan pituutta. Vaan se ilmaisee syysuhteen uskollisuuden ja kuoleman välillä. Se tarkoittaa: ole uskollinen, vaikka Minun nimeni tunnustaminen aiheuttaisi fyysisen kuoleman.

Kuten olemme jo maininneet, kertoo historia, että Smyrnan seurakunnan harmaahapsinen enkeli noudatti tätä kehotusta. Hänet asetettiin valinnan eteen joko kieltää Herra tai joutua tapettavaksi. Ja tämän lopullisen valinnan eteen jouduttuaan hän vastasi: "Kahdeksankymmenenseitsemän vuoden ajan olen tuntenut Mestarini ja tunnustanut Hänet eikä Hän ole koskaan tuottanut minulle vahinkoa. Kieltäisinkö minä nyt siis Hänet? En ikinä!" Ja hän kuoli marttyyrinä. Historia kertoo meille myös tuhansista ja tuhansista, jotka ovat seuranneet Polykarposta hänen marttyyrin tiellään. Mutta heistä on tullut osallisia siihen ihanaan lupaukseen jonka Herra lisää tähän kehotukseen: "niin minä annan sinulle elämän kruunun!"

Tässä yhteydessä sinun ei pidä ymmärtää sanan "kruunu" tarkoittavan kuninkaallista diadeemia: sillä alkukielen sana osoittaa, että tässä tarkoitetaan voitonseppelettä. Merkitys on ilmeisesti: Minä annan sinulle iankaikkisen elämän voiton kruununa. Äläkä nyt kuvittele, että tässä on kysymys vain merkityksettömästä sanontatavasta. Me kaikki uskovat perimme varmasti iankaikkisen elämän. Eikä merkitys ole myöskään se, että me perisimme iankaikkisen elämän omassa voimassamme tai edes oman uskollisuutemme ansiosta. Kristuksen tottelevaisuuden takia on iankaikkinen elämä meidän. Mutta jos me kerran pääsemme kirkkauteen niiden sadanneljänkymmenenneljäntuhannen Jumalan valitun joukossa, tulemme huomaamaan, että tuon joukon kirkkaus vaihtelee kunkin ansaitseman palkkion asteen mukaisesti. Ja heidän joukossaan tulee olemaan myös niitä, joilla on elämän kruunu, joiden iankaikkinen elämän voitonkruunu on aivan erityinen. He ovat niitä, jotka ovat olleet erityisessä ahdistuksessa, jotka eivät ole rakastaneet elämäänsä, vaan ovat olleet uskollisia kuolemaan asti sanan kirjaimellisessa merkityksessä. He tulevat ilmestymään voittajina suuremmassa määrin kuin muut ja heillä tulee olemaan uudessa luomisessa voittajan kunniapaikka.

Lopuksi Herra päättää tämänkin, Smyrnan seurakunnalle osoitetun kirjeen yleiseen kehotukseen ja lupaukseen, tässä tapauksessa: "Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita".

Me kaikki olemme uskon taistelujen keskellä. Kaikkia meitä ei ehkä kutsuta uhraamaan elämäämme uskollisen tunnustuksen alttarille. Kaikkien meidän tulee varmasti taistella. Ja meidän on voitettava taistelussamme syntiä, maailmaa ja paholaista ja koko hänen hallintoaan vastaan. Ei omassa voimassamme, vaan miekalla ja tykillä, mutta hengellisesti, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen voimassa. Ja sille, joka näin voittaa, Herra lupaa, ettei toinen kuolema häntä vahingoita. Meidän kannaltamme ensimmäinen kuolema on ruumiin ja sielun erottaminen toinen toisistaan eli fyysinen kuolema. Herra ei lupaa seurakunnalleen, ettei se vahingoittaisi heitä. Myös Hänen kansansa kuolee fyysisen kuoleman ja usein jopa väkivaltaisen kuoleman. Mutta vaikka he joutuisivat kärsimään ajallista kärsimystä ja puutetta, vaikka heidät kutsuttaisiin astumaan vapaaehtoisesti kuoleman laaksoon Jumalan Sanan ja Jeesuksesta todistamisen takia, heitä ei vahingoiteta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Toinen kuolema ei koske heitä. Ja sentähden ensimmäinen kuolema on ainoastaan siirtymistä iankaikkiseen elämään. Toinen kuolema on iankaikkinen kuolema, lopullinen ero iankaikkisesta kaiken hyvän Lähteestä iankaikkiseen kadotukseen. Sen sijaan huorintekijät ja uskottomat joutuvat kärsimään toisen kuoleman. Mutta se, joka voittaa, siirtyy ensimmäisestä kuolemasta iankaikkiseen kirkkauteen!

"Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo."

Mitä Henki sitten sanoo?

Ole uskollinen kuolemaan saakka! Älä etsi tämän maailman asioita. Sillä tämän maailman asiat katoavat ja niiden takana vaanii toinen kuolema. Ole uskollinen, oi Jumalan seurakunta, maailman keskellä, vaikka mitä tapahtuisi. Me elämme tosiaankin vakavia aikoja: vakavia, koska me kuulemme sodista ja sanomia sodista enemmän kuin koskaan; mutta sitäkin vakavampia, koska on yleisesti luovuttu totuudesta ja meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa olevan pelastuksemme Jumalasta. Sentähden, ole uskollinen ja tunnusta Hänet, joka on sinun Kuninkaasi. Ja jos taistelu käy kovaksi ja suorastaan kestämättömäksi, niin katso Häneen, joka käyskentelee kultaisten kynttilänjalkojen keskellä, joka on sinun vartijasi ja suojelijasi kaikkina aikoina. Hän on ensimmäinen ja viimeinen, joka oli kuollut ja virkosi elämään! Ja Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet iankaikkisesti!