Herman Hoeksema

Katso, Hän tulee — 14. luku

Surmatut todistajat ja heidän huutonsa

(Ilm.6:9-11)

9. Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
11. Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.

Viidennen sinetin merkitys

Tässä luvussa puhutaan viidennestä sinetistä. Olemme jo käsitelleet neljää ensimmäistä sinettiä. Neljäs sinetti avasi meille näyn neljästä ratsastajasta, jossa valkoinen hevonen symboloi evankeliumin voittoisaa kulkua kautta maailman, punainen hevonen symboloi sotaa, musta hevonen yhteiskunnallista vastakohtaisuutta ja viimeinen (hallava) hevonen symboloi kuolemaa sen kaikissa eri muodoissa. Nyt tarkastelemme viidettä sinettiä, jossa puhutaan alttarin alla olevista sieluista eli surmatuista todistajista ja heidän huudostaan.

Mielestäni on mahdotonta selittää sinettejä sillä tavalla, että ne viittaisivat ainoastaan tulevaisuuteen tai erityisesti ahdistuksen aikaan sen jälkeen, kun seurakunta on temmattu taivaaseen tai erityisiin menneisyyden ajanjaksoihin, niinkuin jotkut väittävät. Olemme jo selittäneet, että sellainen on vaikeaa neljän ensimmäisen sinetin kohdalla. Mutta se tulee entistä absurdimmaksi niin pian kuin alamme tutkia viidettä sinettiä. On totta, että historiassa on nähtävillä tietty kehitys ja samoin näissä sineteissä. Myös tämä viides sinetti ja vielä selvemmin kuudes sinetti toteutuvat mitä selvimmin ja yksityiskohtaisemmin tämän armotalouskauden loppupuolella. Mutta ei pidä paikkaansa, että nämä sinetit ovat joko jo toteutuneet tai että ne kuuluisivat kokonaan tulevaisuuteen kaikkine vaikutuksineen. Tässä viidennessä sinetissä puhutaan aivan selvästi marttyyriudesta, siitä, että heidät on surmattu Jumalan Sanan ja sen todistuksen takia, jota pyhät julistavat maailmassa. Mutta tämä ei viittaa mihinkään erityiseen seurakunnan historian ajanjaksoon menneisyydessä, kuten esim. valdolaisten tai albigenssien tai uskonpuhdistuksen ajanjaksoon. On totta, että myös noina aikoina toteutui viides sinetti aivan selvästi. Mutta ei ainoastaan noin aikoina, vaan myös monina muina aikoina kautta koko uuden armotalouskauden on tämän sinetin toteutuminen ollut nähtävillä. Eikö Johannes ollut karkotettu Patmoksen saarelle Jumalan Sanan ja hänen todistuksensa takia? Eivätkö lähes kaikki apostolit joutuneet kärsimään väkivaltaisen kuoleman samasta syystä? Eikö seurakunta joutunut kärsimään mitä kauhistuttavinta vainoa Rooman keisarin Domitianuksen kaudella? Ja näin on ja on ollut kautta koko uuden armotalouskauden. Myöskään ei voida väittää, että tämä Ilmestyskirjan kohta koskisi ainoastaan tulevaisuutta. Pyhät joutuvat varmasti kärsimään myös tulevaisuudessa Jumalan sanan ja todistuksensa takia. Kaikkein suurinta väkivaltaa ja marttyyriutta joutuvat Jumalan lapset kokemaan tämän armotalouskauden lopulla. Mutta he ovat joutuneet kärsimään myös menneisyydessä mitä hirvittävimmällä tavalla.

Käsitämme siis myös tämän viidennen sinetin viittaavan koko nykyisen armotalouskauden historiaan, vaikka epäilemättä uskomme sen voimistuvan ja että samanaikaisesti on neljän ensimmäisen ja tämän viidennen sinetin välillä tietty looginen yhteys ja järjestys. Ei ole myöskään vaikea havaita tuota yhteyttä. Valkoisen hevosen aiheuttama valtava vastakohtaisuus saa .luonnollisesti aikaan marttyyriutta Kristuksen valtakunnan uskollisille alamaisille. Todellinen hengellinen valtakunta ei käytä mitään fyysistä voimaa tai keinoja ja sen alamaiset ainoastaan todistavat maailmassa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimestä ja pelastuksen Jumalasta. Mutta näin ei ole pimeyden valtakunnan kohdalla. Säilyttääkseen asemansa on tuon valtakunnan käytettävä voimakeinoja ja taisteltava mestauslavoin ja polttorovioin niitä vastaan, jotka vastustavat sitä. Seurauksena on niiden marttyyrikuolema, jotka pysyvät uskollisina. Lisäksi on myös ymmärrettävä selvästi, että tämä viides sinetti sisältyy jo tavallaan neljänteen sinettiin siinä mielessä, että se kuvaa kuoleman voiman niittävän niin vanhurskaita kuin pahojakin kaikilla mahdollisilla tavoilla, jopa totuuden uskollisia todistajia väkivaltaisen kuoleman kautta.

Tämän viidennen sinetin tarkoituksena ei siis ole korostaa pyhien marttyyriutta, kun heitä tapetaan ja vainotaan. Sen sijaan viides sinetti olettaa niin tapahtuvan. Tässä viidennessä sinetissä mainitut pyhät ovat jo taistelleet hyvän taistelun ja ovat ilmeisesti taivaassa odottamassa täyttä lapseksiottamistaan ja lopullista kirkkautta. Ja eräs tämän nimenomaisen sinetin päätarkoituksista on osoittaa selvästi, että Kristus Jeesus hallitsee myös pyhien marttyyriutta ja ettei maailma voi saada aikaan mitään, ellei Herra sitä tahdo. Sillä vasta kun Hän avaa sinetin, on marttyyreitä, jotka huutavat kostoa. Ja vasta kun Hän avasi sinetin heidät tapettiin. Voimme lisätä tähän, että myös tämän sinetin tarkoituksena on vakuuttaa meille, että pyhien marttyyrius kuuluu osana Kristuksen valtakunnan etenemiseen kohti sen täydellistä toteutumista.

Alttarin alla olevat sieulut

Tutkikaamme siis hetken aikaa tarkemmin kuvausta näistä marttyyreistä. Meidän ei pidä antautua kaikenlaisten epäolennaisten yksityiskohtien mietiskelyyn. Meidän ei myöskään pidä unohtaa, että kaikki on symbolista näkyä. Ellemme niin tee, me kysymme todennäköisesti kaikenlaisia typeriä kysymyksiä ja löydämme niihin yhtä typeriä vastauksia. Niinpä on esimerkiksi kysytty, onko mahdollista nähdä sieluja, jotka ovat hengelllisiä. Sillä Johannes kertoo meille tässä raamatunkohdassa, että kun viides sinetti avattiin, hän näki alttarin alla sieluja. Mutta jotkut kysyvät, onko sieluja mahdollista nähdä. Mutta kysymys on aivan absurdi. Me emme saa unohtaa, että Johannes on hengessä; ja hengessä hän on taivaassa. Kaiken, mitä hän katselee, hän näkee hengessä näyssä, niin että kysymystä, voisimmeko mekin nykyisessä tilassamme nähdä sieluja, on tosiaankin pidettävä absurdina. Samoin myös tämän raamatunkohdan käyttö kuvaamaan kuolleiden olinpaikkaa tämän nykyisen ajan jälkeen ja ennen ylösnousemusta on aivan yhtä absurdi aivan samasta syystä, nimittäin siksi, että kaikki on symbolista näkyä. Ja mitä tulee siihen, että tätä raamatunkohtaa käytetään todistamaan, että sielut ovat kuoleman jälkeen tietoisuuden tilassa, koska ne huutavat kostoa, voimme tosiaan päätellä niin muidenkin raamatunkohtien petusteella, että nimittäin kuoleman jälkeen ja ennen lopullista ylösnousemusta sielut elävät tietoisuuden tilassa kirkkaudessa; ja meidän on ehkä myönnettävä, että siitä todistaa myös tämä Ilmesyskirjan kohta. Meidän on kuitenkin varottava vetämästä liikaa johtopäätöksiä tästä symbolisesta näystä. Meillä ei myöskään ole aikaa viipyä tässä kohtaa tutkiskellaksemme tätä kysymystä sen pidempään. Tarkoituksenamme tutkiessamme Ilmestyskirjaa ei ole erilaisten oppien laatiminen, vaan sen sijaan saada mahdollisimman selkeä kuva Kristuksen toisesta tulemuksesta. Ja vaikka onkin epäilemättä totta, että Ilmestyskirjassa on monia kohtia, jotka sisältävät erinomaista ainesta erilaisten oppien rakentamiseen, on meidän kuitenkin tällä kertaa tyydyttävä ainoastaan mainitsemaan joitakin niistä.

Päätarkoituksenamme on siis oppia ymmärtämään Ilmestyskirjan symboliikan merkitys.

Johannes näkee ensiksikin alttarin. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Johanneksen tässä näkemä alttari ole polttouhrialttari, joka sijaitsi alunperin temppelin esipihalla. Ennenkaikkea voidaan sanoa, että alkukielen 'alttari'-sana osoittaa siihen suuntaan eikä suitsutusalttariin. Toiseksi viittaavat alttarin alla olevat sielut verenvuodatukseen, mikä oli tyypillistä ja olennaista polttouhreille, mutta ei suitsutusalttarille. Myös se seikka, että Johannes näki alttarin, saa meidät ajattelemaan, että kysymyksessä oli polttouhrialttari, joka oli ulommalla esipihalla ja jonka ihmiset voivat nähdä, erotukseksi suitsutusalttarista. Teksti viittaa siis ehdottomasti polttouhrialttariin. Tällä alttarilla suoritettiin veriset uhraamiset. Meille kerrotaan, että alttarin alla oli suuri allas, johon uhrattujen eläinten veri vuodatettiin. Ja tällä alttarilla uhratut uhrit symboloivat Herralle Jumalalle suoritettua sovitusta ja pyhitystä. Jos me muistamme tämän ja huomaamme, ettei Johannes näe näyssä eläinten verta alttarin alla, vaan ihmisten sieluja, pyhien sieluja, voimme heti alusta pitäen vetää sen johtopäätöksen, että näky symboloi sitä seikkaa, että Kristuksen Jeesuksen todistajat ovat antaneet elämänsä pyhitysalttarille Jumalalleen ja Herralleen ja Vapahtajalleen Jeesukselle Kristukselle. Nämä sielut ovat ihmisiä, jotka on kirjaimelllisesti tapettu pyhitysalttarilla Jumalalle Kristuksessa. Viides sinetti näyttää siis meille avautuessaan seurakunnan marttyyrit sen jälkeen, kun he ovat taistelleet hyvin ja olleet uskollisia kuolemaan saakka.

Tarkempi kuvaus näistä alttarin alla olevista sieluista tukee käsitystämme. Sillä voimme lukea, että heidät oli tapettu Jumalan Sanan ja heidän todistuksensa takia. Siinä sanotaan kirjaimellisesti, että heidät oli surmattu ja että he olivat siis kokeneet väkivaltaisen kuoleman Kristuksen ja Hänen seurakuntansa vihollisten toimesta. Tekstissä kerrotaan myös selvästi Kristuksen vihollisten väkivallan syy ja tilanne, jossa se tapahtui. Se johtui siitä, että nämä marttyyrit pitivät kiinni Jumalan Sanasta ja siitä, että he todistivat avoimesti Sanan totuudesta.

He olivat siis ihmisiä, joita ensimmäisen, valkoisen hevosen ratsastaja oli koskettanut, niin että heidät oli siirretty pimeydestä Kristuksen ihmeelliseen valoon. Luonnostaan he olivat kuuluneet pimeyden valtakuntaan ja olivat olleet paholaisen voiman ja hallinnon alaisia. Mutta valkoinen hevonen oli lähestynyt heitä ja sen ratsastaja oli koskettanut heitä. Sen seurauksena heidän sisimpänsä oli kääntynyt. Herran Jeesuksen Kristuksen Henki oli uudestisynnyttänyt heidät. Hänen Sanansa oli kutsunut heidät. He olivat saaneet näyn kirkkauden valtakunnasta, jonka Jumalan Palvelija, heidän Välittäjänsä ja Esirukoilijansa Jeesus Kristus perustaisi. Näin Sanasta oli tullut heidän henkilökohtaista omaisuuttaan. Tuo Jumalan Sana hallitsi heitä. He tiesivät totuuden ja he rakastivat sitä sydämensä pohjasta. Ja sentähden he elivät maailmassa tuon Sanan mukaisesti ja sen puolesta. He ilmensivät tuota Sanaa ja Sana oli heidän elämänsä perusta. He väittivät, että Jeesus Kristus on Herra kaikessa, että Hän on koko maailman ja kaikkien salaisten voimien Kuningas maailmassa. He uskoivat vakaasti, että maailmalla oli toivoa ainoastaan Vapahtajansa veressä ja että vain jos Kristuksen Henki oli koskettanut ihmistä, niin että hän on uudestisyntynyt ja saanut uuden elämän, häntä voidaan kutsua Kristuksen alamaiseksi. Sellaista oli Sana. Ja niin he elivät. Ja totuus oli juurtunut yhä syvemmin heidän sisimpäänsä.

Mutta ei siinä kaikki

He eivät kätkeneet valoansa vakan alle, vaan todistivat siitä. Sana, jota he sovelsivat elämässään, paloi heidän sisimmässään ja heidän oli pakko ilmaista se. He eivät voineet pysyä hiljaa. Ja he tunsivat, että heidän oli pakko todistaa Herransa Jeesuksen Kristuksen nimestä sille maailmalle, jonka keskellä he elivät. Sitä tarkoittavat sanat "...ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli".

Jotkut tulkitsevat nämä sanat tosiaankin niin, että ne tarkoittavat Kristuksen heistä antamaa todistusta Isän edessä taivaassa. Mutta on melkoisen vaikeaa ymmärtää, miten he olisivat joutuneet kärsimään marttyyrikuoleman maan päällä sellaisen todistuksen takia. Sentähden on sanojen ymmärrettävä viittaavan heidän itsensä antamaan todistukseen, jonka he ilmaisivat koko maailman edessä. He tottelivat Jeesuksen sanoja: "Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa." Näin he todistivat ihmisille.

Heidän todistuksensa pääajatuksena ja pääsisältönä oli, että Jeesus on Kristus, elävän Jumalan Poika. Heidän on täytynyt puhua jatkuvasti rististä syntisten ainoana toivona. He todistivat, että ihminen oli kadotettu itsessään langenneen ja syntisen tilansa vuoksi ja ettei hänellä ollut sentähden toivoa Jeesuksen Kristuksen ja Hänen ristinsä ulkopuolella. Epäilemättä he todistivat myös uudestisyntymisen välttämättömyydestä edellytyksenä päästä todelliseen Jumalan valtakuntaan. Ja he väittivät rohkeasti, ettei mikään, mikä ei ollut tässä maailmassa sopusoinnussa Kristuksen kuninkuuden kanssa, voinut kuulua Jumalan valtakuntaan. Syntisten ainoa vanhurskaus on Jeesuksen veressä. Sillä kaikkien maailman kysymysten ja ongelmien pohjalla on ihmisen syyllisyys. Näin he todistivat.

On helppoa ymmärtää, että heidän todistaessaan tällä tavoin maailmassa, he joutuivat ristiriitaan maailman ihmisten knassa. Sillä kuten olemme jo aikaisemmin todenneet, koskettaa valkoinen hevonen myös maailmaa. Mutta sen ainoana mahdollisena seurauksena on, että se tähtää heidän Jumalan valtakunnaksi käsittämänsä valtakunnan perustamiseen, mutta joka on todellisuudessa ihmisen valtakunta. On totta, että maailmakin haluaa rauhaa ja oikeudenmukaisuutta (engl 'righteousness'= 'oikeudenmukaisuus', 'vanhurskaus'), autuutta ja ja onnellisuutta. Mutta maailma ei koskaan tunnusta syyllisyyttään ja kyvyttömyyttään tehdä mitään hyvää. Ja sentähden he eivät halua kuullakaan Jeesuksen Kristuksen verestä syntiensä sovituksena eikä totuudesta, jonka mukaan syntisen on uudestisynnyttävä Jumalan Hengen vaikutuksesta Kristuksessa Jeesuksessa. He perustavat valtakunnan jäljitelmän, valtakunnan ilman Kristusta sellaisena kuin Raamattu Hänet esittää. Ja Kristuksen uskolliset todistajat tuomitsivat tämän ihmisen valtakunnan ja ennustivat sen lopullisesta tuhosta. Näin he periaatteessa yllyttivät maailman vihan ja epäsuosion itseään kohtaan, koska he tunnustivat, että Jeesus on Jumalan Poika ja kaikkien ainoa Kuningas jo nykyisenä armotalouskautena. He joutuivat ristiriitaan tämän maailman kanssa, koska he todistivat siitä periaatteesta, että Jumala on korkein ja ainoa valtias taivaassa ja maassa ja että kaikkien ihmisten on kumarruttava Hänen edessään, mitä he eivät koskaan tee erossa Jeesuksesta Kristuksesta, ilman hänen ristiään ja Henkeään. Ja tämä maailman viha kasvoi niin katkeraksi ja maailman asenne Kristuksen omia vastaan niin vihamieliseksi ja suvaitsemattomaksi, että he lopulta hyökkäsivät näitä uskollisia todistajia vastaan ja tappoivat heidät heidän todistuksensa takia. Ja näin heidät surmattiin Jumalan Sanan ja Jeesuksesta Kristuksesta todistamisen takia.

Onko tarpeen, että viittaan maailmanhistoriaan ja erityisesti tämän nykyisen armotalouskauden historiaan todistaakseni, että tämä sinetti on itse asiassa jo avattu? Voitaisiin mainita pitkä luettelo niistä, jotka on surmattu Jumalan nimen ja totuuden takia, joka on meidän Herrassamme Kristuksessa Jeesuksessa. Jopa jo vanhan armotalouskauden aikana oli näiden uskollisten todistajien historia kirjoitettu verellä. Yksi heistä oli Aabel, joka epäilemättä surmattiin sen takia, että hän oli uskollinen Jumalalle ja Hänen palvelemisessaan. Heitä olivat Hanok ja Nooa, joita ei tapettu, mutta jotka joutuivat kärsimään maailman halveksuntaa Jumalan nimen tähden, jota he tunnustivat. Sitten ovat kaikki profeetat, joista lähes kaikki tapettiin uskollisen todistuksensa takia, niin että Jeesus voi todellakin sanoa: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt..." Tai jos haluat, lue Heprealaiskirjeen ikimuistoisen 11. luvun jälkiosa, ja hämmästyt sitä, että jo kirjeen kirjoittajan aikana oli niin monia sieluja Jumalalle pyhittäytymisalttarin alla, jotka oli surmattu Jumalan Sanan ja heidän todistuksensa takia.

Tämä sinetti ei kuitenkaan viittaa vanhaan, vaan uuteen armotalouskauteen. Kristus on vastaanottanut seitsensinettisen kirjan. Ja Hän avaa sen sinetit. Hänen hallintonsa alaisina sen pyhät, Hänen palvelijansa, Hänen todistajansa surmataan. Ja tässäkin ilmenee koko tämän armotalouskauden historiasta, että tämä viides sinetti toteutuu koko ajan. Ajattele apostoleita, jotka ensimmäisinä todistivat Kristuksesta maailmalle. Miten he joutuivat kärsimään ja miten heitä vainottiin, miten heitä vihattiin ja miten maailma lopulta surmasi heidät, koska ei voinut ottaa vastaan heidän todistustaan! Ajattele myös niitä seurakuntia, joita kuvattiin Ilmestyskirjan alkuosassa, Smyrnaa, Pergamoa ja Filadelfiaa. Niitä vainottiin ja vihattiin ja Jeesuksen Kristuksen pyhiä tapettiin. Ajattele Rooman keisarien alaisuudessa tapahtuneita hirvittäviä vainoja, miten ne, jotka tunnustivat Jeesuksen Kristuksen nimeä, kirjaimellisesti surmattiin ja kidutettiin hengiltä! Ajattele myös uskonpuhdistajien edelläkävijöitä ja uskonpuhdistuksen ajan tuhansia marttyyreitä, jotka eivät halunneet palata takaisin äitikirkkoon, 1500-luvun porttokirkkoon. Miten he kaikki kärsivätkään! Miten heitä kaikkia vainottiinkaan! Miten heitä ajettiin paikasta toiseen! Miten heidät pantiin piinapenkkiin ja kidutettiin kaikin mahdollisin tavoin! Miten heitä vietiin mestauslavoille ja poltettiin roviolla! Sanalla sanoen, kun käyt läpi historiaa aina sen alusta tähän päivään saakka, löydät alttarin alta lukemattoman joukon, jotka on tapettu Jumalan Sanan ja todistuksensa takia.

Ja mikä on syynä tähän kaikkeen? Se on yksinkertaisesti se valtava ero, joka vallitsee Kristuksen valtakunnan ja paholaisen valtakunnan välillä, valon ja pimeyden valtakuntien välillä, jotka taistelevat saman maailman omistuksesta.

Pyhien rukous

Nämä alttarin alla olevat sielut huutavat siis äänekkäästi. Luemme tämän jakeesta 10: "Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: 'Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?'"

Meidän on koko ajan muistettava, että myös tämä viides sinetti, samoin kuin muutkin sinetit, symboloivat näkyä. Ja sentähden sisältää teksti symboliikkaa. Niin pian kuin kadotamme näkyvistämme tämän tosiasian, olemme taipuvaisia esittämään kaikenlaisia vastalauseita ja kysymyksiä. Unohtaessamme, että tässä on kysymys näystä voimme yksinkertaisesti kuvitella, että nämä alttarin alla olevat sielut ovat kirkastettuja sieluja taivaassa, siinä kaikki. Silloin herää tietenkin kysymys: Kärsivätkö nämä taivaassa olevat sielut yhä? Ovatko kirkkaudessda olevat sielut yhä kärsimättömiä, niinkuin käy ilmi heidän huudostaan? Ja ovatko he yhä onnettomia kuolemansa jälkeen? Eikö tämä huuto merkitse hyvin syvää tarvetta, joka ei vielä ole täyttynyt? Eivätkö erityisesti ne sielut, jotka ovat joutuneet kärsimään tässä maailmassa jeesuksen nimen takia täysin autuaita tämän elämän jälkeen? Mutta tällainen kysymys ei ole olennainen, eikä sellaista olisi pitänyt koskaan kysyä. Me ymmärrämme sen heti kun muistamme, että teksti esittää todella tärkeän totuuden, mutta siitä huolimatta se on näky ja sentähden alttarin alla olevien sielujen huudossa on symboliikkaa. Nytkin voidaan esittää kysymys: huutavatko nämä kirkkaudessa, täydellisyyden tilassa olevat sielut kostoa? Eikö ole totta, että vielä tässä maailmassa ollessaan he rukoilivat vihollistensa puolesta Herran Jeesuksen Kristuksen ohjeen mukaisesti, että heidän pitäisi rakastaa vihollisiaan ja tehdä hyvää niille, jotka heitä vihaavat ja rukoilla niiden puolesta, jotka käyttäytyvät häpeällisesti heitä kohtaan? Miten sitten on mahdollista, että he nyt rukoilevat Herran vihaa heitä kohtaan ja vieläpä ollessaan täydellisyyden tilassa taivaassa? Onko siis pyhien sydämissä yhä syntiä kirkkaudessa? Mutta tämäkään ei ole olennaista eikä sillä ole mitään tekemistä tämän alttarin alla olevien sielujen huudon kanssa. Kuten tulemme näkemään, eivät he huuda syntistä kostoa, vaan Jumalansa lopullista vanhurskauden ja oikeuden ilmestymistä ja Hänen kunniaansa. Meidän on siis pidettävä koko ajan mielessämme, että tässä huudossakin on symboliikkaa sanan korkeimmassa merkityksessä. Tämä on sopusoinnussa koko Ilmestyskirjan kanssa; ja se on myös sopusoinnussa nyt käsittelemämme raamatunkohdan kanssa. Sillä koko raamatunkohta on näkyä ja symboliikkaa. Ainoastaan näyssä kykenee Johannes näkemään sileut. Alttari, jonka alla he ovat, kuuluu näkyyn ja on symbolinen. Ja sma on sovellettava näiden alttarin alla olevien sielujen huutoon.

Meidän on kysyttävä seuraava kysymys: Mikä on näiden alttarin alla olevien sielujen huudon todellinen merkitys ja todellisuus? Mikä on tämän symboliikan varsinainen ajatus?

Vastausta ei ole vaikea löytää. Huuto symboloi lopullisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen välttämättömyyttä, Jumalan vanhurskauden lopullista ilmestymistä, joka tulee ilmi oikeudenmukaisessa kostossa niitä kohtaan, jotka ovat tappaneet ja vainonneet Kristuksen Jeesuksen pyhiä. Se on huuto, joka kohoaa Jumalan valtaistuimelle kautta koko seurakunnan historian maailmassa. Se symboloi pyhien kaipausta siihen päivään, jolloin heille tehdään lopullisesti oikeutta ja kaikkia niitä rangaistaan, jotka ovat vihanneet ja vainonneet heitä tässä nykyisessä maailmassa. Sen täytyy käydä selvästi ilmi huudon sisällöstä. Alttarin alla olevat pyhät puhuvat Jeesukselle Kristukselle, joka on korotettu Jumalan, seurakuntansa Kuninkaan ja koko maailman valtiaan oikealle puolelle. Tämä käy ilmi ilmauksesta, jota he käyttävät Jeesusta puhutellessaan, mikä alkukielellä merkitsee samaa kuin 'despootti'—ei sanan pahassa, vaan sen hyvässä mielessä. Se tarkoittaa samaa kuin 'mestari, herra, yksinvaltias'. Jotkut haluavat tulkita tämän niin, että tällä ilmauksella puhuteltaisiin kolmiyhteistä Jumalaa. Siitä emme voi kuitenkaan olla yhtä mieltä. Nämä pyhät osoittivat huutonsa Herralleen Kristukselle, eivät suoraan Jumalalle. Se käy ilmi myös heidän täydentävistä sanoistaan "sinä, pyhä ja totinen". Sama ilmaus esiintyy 3:5:ssä, jossa Herra Jeesus viittaa itseensä näillä samoilla sanoilla puhutellessaan Filadelfian seurakuntaa. Tässä puhutellaan siis Kristusta, ei kolmiyhteistä Jumalaa. Sillä Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä; ja Isä on antanut myös kaiken tuomiovallan Hänelle, joka istuu Hänen oikealla puolellaan. Se, ettei tämä huuto ole syntisen kostonhalun ilmaus, vaan ainoastaan oikea ja välttämätön tuomio, käy selvästi ilmi siitä tosiasiasta, että tässä tapuksessa kutsutaan tuomaria "pyhäksi ja todeksi". Pyhyytensä mukaisesti Hän ei voi antaa synnin saada voittoa. Hänen on osoitettava vihaa kaikkea ihmisten syntiä, epäoikeudenmukaisuutta ja painostusta vastaan. Ja totuutensa mukaisesti on Hänen ilmestyttävä sellaisena kuin Hän on pyhyytensä mukaisesti vanhurskaudessaan kaikkea syntiä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Alttarin alla olevat sielut eivät siis huuda pelkästään inhimillistä ja syntistä kostoa. Päinvastoin, he kaipaavat ja huutavat Kuninkaansa ja Mestarinsa pyhyyden ja totuuden täydellistä ilmenemistä. Sillä he ovat kärsineet Hänen kunniansa takia maailman keskellä niiden käsissä, jotka vihaavat Kristusta.

Meidän on muistettava, että nämä alttarin alla olevat sielut ovat kärsineet Jumalan Sanan ja antamansa todistuksen takia. He ovat kärsineet Jeesuksen Kristuksen nimen tähden ja koska he edustivat Kristuksen asiaa maailman keskellä. Heidän vihollisensa, jotka ovat aiheuttaneet heidän kärsimyksensä, eivät ole tehneet sitä sen tähden, että mitään väärämielisyyttä olisi havaittu näissä alttarin alla olevissa sieluissa heidän maailmassa eläessään, vaan ainoastaan siksi, että heidän vihollisensa vihasivat Jeesuksen nimeä ja vastustivat Hänen edustamaansa asiaa, jopa itse Jumalan asiaa. Sentähden he osoittivat vihamielisyytensä suoraan Jeesusta vastaan Hänen eläessään. He aiheuttivat Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa ristinpuulla ja he heittivät Hänet ulos maailmasta. Mutta Hänet on ylennetty kirkkauteen, eivätkä he voi koskea Häneen henkilökohtaisesti enää koskaan. Mutta pyhät ovat yhä maailmassa. Ja he seuraavat Hänen askeleissaan ja edustavat Hänen asiaansa. He tekevät sen antamalla uskollisen todistuksen Hänestä kuin loistavat valot tämän nykyisen maailman pimeydessä. Ja tämän Jeesusta koskevan todistuksensa takia he joutuvat myös kärsimään Hänen halveksuntaansa. Se, mitä Kristuksen viholliset eivät enää voi tehdä Häntä vastaan henkilökohtaisesti, he tekevät nyt Hänen kansaansa vastaan, pyhiä vastaan, jotka edustavat Häntä. Ja tämän pyhien vainon periaate maailmassa on sama, joka sai heidät heittämään Jeesuksen ulos. Yhä maan päällä olevien pyhien vainoaminen ja tappaminen ja kiusaaminen ilmentää heidän vihaansa pyhää ja totista Jeesusta Kristusta kohtaan. Kristuksen pyhyyttä ja totuutta poljetaan maahan, kun maailma tappaa Hänen pyhiään.

Lisäksi näyttää tämä viha ja vihollisuus nykyisessä maailmassa olevan voitolla. Näyttää siltä kuin vihollinen voisi tappaa ja vainota Jumalan Kristuksessa Jeesuksessa olevaa kansaa rankaisematta. Mitä tulee nykyhistoriaan, Kristus ei kosta pyhiensä vuodattamaa verta. On kulunut monia vuosia ja vuosisatoja, joina veri on virrannut. Ja alttarin alla olevat sielut on ajettu ulos maailmasta. Maailma jatkuu yhä. Eikä Kristuksen vihollisia, jotka polkevat Hänen pyhiään jalkojensa alle, ja polkevat samalla myös Herran totuutta ja pyhyyttä, ole koskaan rangaistu. Pyhien kärsimyksiä ei ole koskaan kostettu. Tämä on sentähden alttarin alla olevien pyhien huudon varsinainen merkitys. Pyhien veri huutaa. Ja se huutaa kovalla äänellä. Jos vain kuuntelet tarkasti kaiken historian ääntä tämän uuden armotalouskauden ajalta, voit kuulla aivan selvästi tämän alttarin alla olevien sielujen huudon. Kuulet ensiksikin apostolien huudon. Heidät tapettiin, koska he todistivat Jeesuksesta maailman keskellä. Heitä tapettiin hillittömästi, mutta koston kohtaamatta näitä tappajia. Ja lisäksi huutaa kaikkien niiden pyhien marttyyrien veri, jotka ovat seuranneet apostoleja seurakunnan historian aikana. Monet heistä kidutettiin kuoliaaksi Jeesuksen ja antamansa todistuksen takia. Heidät tapettiin, koska he todistivat uskollisesti Kristuksen nimestä. Itse asiassa edustavat alttarin alla olevat sielut kaikkia niitä uuden armotalouskauden pyhiä, jotka ovat kärsineet maailmassa Herransa Kristuksen tähden. Heidän verensä vaatii kostoa. Siinä on kysymys heidän Herransa pyhyydestä ja totuudesta. Ja sentähden koko historia huutaa yhdessä näiden alttarin alla olevien sielujen kanssa kostoa ja heidän Herransa ja Mestarinsa pyhyyden ja totuuden lopullista ilmestymistä.

Tällainen on siis alttarin alla olevien sielujen huudon merkitys. Se on koston päivän kaipauksen ilmaus, historiallinen ilmaus, joka paisuu ja kasvaa ajan myötä yhä voimakkaammaksi ja äänekkäämmäksi. Tuo kaipaus kohdistuu viimeiseen tuomioon ja Herran Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

Täten täytyy myös olla selvää, että tämä viides sinetti on tärkeä Jumalan ja Hänen Kristuksensa valtakunnan täydellisen toteutumisen kannalta. Se valtakunta ei voi toteutua astettaisen kehityksen kautta, vaan ainoastaan ilmestyä julkisena tuomiopäivänä ja maailman tuhon päivänä. Ne, jotka sanovat, että Jumalan valtakunta tulee muulla tavoin, että se toteutuu asteittaisen kehityksen kautta täällä maan päällä, ovat julman epäoikeudenmukaisia maailmassa eläneiden pyhien menneisyyttä ja historiaa kohtaan. Sadattuhannet, niin jopa miljoonat kristityt ovat joutuneet kärsimään marttyyrikuoleman; ja maailma on iloinnut heidän kuolemastaan. Sivuutetaanko heidän kärsimyksensä ja kuolemansa vaieten? Eikö Jumalan oikeudenmukaisuutta Kristuksessa paljasteta koskaan? Jumalan nimessä ei niin tapahtuko! Nämä alttarin alla olevat sielut huutaisivat iankaikkisesti, ellei Herra tulisi ja jos Hän ei kostaisi heidän puolestaan julkisesti, jos Hän kätkisi totuuden ja pyhyyden ja oikeudenmukaisuuden nimensä niin, ettei julkista kostoa tapahtuisi. Viimeisenä tuomion päivänä kansansa Kuninkaan ja koko maailman Herran Kristuksen oikeamielisyyden täytyy ilmestyä täysin selvästi; ja sen täytyy käydä ilmi, että Hän on tosiaankin pyhä ja totinen.

Niinpä viidennen sinetin avaaminen ja että Kristuksen surmatut todistajat huutavat kostoa, tarkoittaa varmuudella sitä, että Jumalan valtakunta tulee toteutumaan täydellisesti viimeisenä päivänä, joka on tuomiopäivä. Hän tulee tuomitsemaan oikeamielisesti. Sinä päivänä tulee käymään täysin ilmi, että maailma itse asiassa vihaa Jeesusta Kristusta ja niin tehdessään se on vihannut myös Isää. Tuo viha on käynyt ilmi myös siinä, että se on tappanut ne pyhät, jotka ovat todistaneet Jumalan Sanasta ja Kristuksen nimestä. Sentähden, että nämä sielut on tapettu, täytyy Jumalan oikeamielisyyden ilmestyä täydellisesti tuomiopäivänä, niin että koko maailmalle, samoin kuin koko seurakunnalle tulee täysin ilmeiseksi, että Kristus on pyhä ja totinen ja että Hän edustaa Jumalaa täydellisessä oikeamielisyydessään ja oikeudenmukaisuudessaan.

Vastaus pyhien rukoukseen

Minkä vastauksen saavat nämä alttarin alla olevat sielut huutoonsa?

Se löytyy tämän luvun jakeesta 11: "Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin."

Vastaus on siis kaksinkertainen.

He saavat ensiksikin valkoisen vaatteen. Ja tämä valkoinen vaate symboloi tietenkin heidän kirkastettua luontoaan. He saavat pitkän, valkoisen vaatteen. Kuten olemme jo aikaisemmin sanoneet, symboloi valkoinen väri ennen muuta heidän vanhurskautustaan ristin veressä ja sentähden sitä, että Jeesus Kristus ei tuomitse heitä ja että he ovat vanhurskautettuja Hänessä. Toiseksi symboloivat nämä valkoiset vaatteet myös heidän pyhyyttään. Heidät on nyt puhdistettu kokonaan synnistä ja he ovat pyhiä Jumalan edessä Kristuksessa. He ovat täydellisen puhtaita, eivätkä he voi enää tehdä syntiä. Kolmanneksi symboloi valkoinen väri myös taistelussa saavutettua voittoa. Samoin kuin ensimmäisen hevosen valkoinen väri symboloi Jeesuksen Kristuksen asian voittoa, samoin näiden alttarin alla oleville sieluille annettujen vaatteiden valkoinen väri symboloi sitä, että he ovat saavuttaneet voiton taistelussaan, uskon taistelussa.

Ja näin merkitys on täysin selvä. Nämä pyhät ovat kärsineet Kristuksen takia. Heidät on tapettu väkivaltaisesti. Heidät on tapettu, vaikka he ovat olleet viattomia. He ovat joutuneet kärsimään huutavaa epäoikeudenmukaisuutta. Ja sentähden huutaa heidän verensä täällä maan päällä oikeudenmukaista kostoa ja Jeesuksen Kristuksen pyhyyden ja totuuden ilmestymistä. Nämä pyhät ovat kuitenkin siirtyneet kirkkauteen. He ovat täysin autuaita siitä hetkestä alkaen, kun he pääsivät kirkkauden tilaan. Ja siirtyessään autuaaseen olinpaikkaansa he saivat sillä hetkellä valkoiset vaatteensa, täydellisen ja kirkastetun luontonsa, vanhurskautuksen ja pyhyyden ja puhtauden ja voiton vaatteensa. Näissä valkoisissa vaatteissaan he ovat autuaita iankaikkisesti. Maailmassa he olivat halveksittuja; taivaassa he ovat kirkastettuja. Maailmassa heitä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja poljettiin jalkojen alle; taivaassa heidät on vanhurskautettu siitä hetkestä alkaen, kun he astuvat sinne. Maailmassa näytti siltä, että he olivat väärässä, ja maailma näytti olevan oikeassa heitä vainotessaan; taivaassa heille annetaan välittömästi heidän vanhurskautuksensa ja voittonsa symbolit.

Toiseksi heille kerrotaan kuitenkin, että heidän on odotettava vielä jonkin aikaa. He kysyivät huutaessaan: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias...?" Ja vastaus kuuluu: "vielä vähän aikaa". Tämä "vielä vähän aikaa", jonka alttarin alla olevat sielut joutuvat vielä odottamaan, saattaa tuntua omasta perspektiivistämme katsoen pitkältä ajalta. Tämän kirjoittamisesta on kulunut jo vuosisatoja, mutta kuitenkin nämä alttarin alla olevat sielut huutavat maan päällä. Vielä heidän on odotettava jonkin aikaa. meidän on muistettava, että kuten aina Jumalan Sanassa, esitetään Herran päivän olevan jo lähellä. Se on viimeinen hetki. Ja Ilmestyskirjassa Herra itse vakuuttaa meille, että Hän tulee pian. Sentähden, vaikka aika tuntuu meistä pitkältä, tulee Herra tosiasiassa hyvin pian. Hän tulee niin pian kuin mahdollista. Kun otamme huomioon kaikki ne valtavat tapahtumat, joiden täytyy tapahtua nykyisen armotalouskauden aikana ennenkuin aika on kypsä Herran ja Hänen valtakuntansa tulolle, odottaa Herra itse asiassa vain lyhyen aikaa. Ja sitäpaitsi, kun otamme huomioon sen, että alttarin alla olevat sielut on jo kirkastettu ja että he ovat jo saaneet vanhurskautuksensa ja pyhyytensä ja voittonsa valkoiset vaatteet, on heillä aikaa odottaa. Heidän kannaltaan ei aika voi tuntua pitkältä, sillä he ovat jo astuneet iankaikkiseen kirkkauteen.

Nyt määritellään kuitenkin se aika tarkemmin ja jopa konkreettisesti, joka näiden sielujen on odotettava ennenkuin heidän verensä on kostettu julkisesti tuomiopäivänä. Miten kauan he joutuvat odottamaan? Vastaus on: kunnes on täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tulee joutua tapettaviksi niinkuin hekin. Tämä on selvää kieltä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti, että aika ei ole vielä kypsä tuomiolle. Maailma ei ole vielä näyttänyt todellista luonnettaan kaikessa vihassaan ja turmeluksessaan. Ja ennenkuin maailma on kypsä tuomittavaksi, ei Herra voi tulla eikä tule. Näemme tämän ilmiön yhä uudestaan ja uudestaan Raamatussa. Vedenpaisumusta edeltävä aikakausi kesti noin 1600 vuotta ennenkuin heidän syntiensä määrä oli täyttynyt. Ja vielä sittenkin, kun heidän syntiensä määrä oli lähes täyttynyt, Herra antoi heille silti vielä 120 vuotta, jonka aikana he saivat kuulla Jumalan todistuksen Nooan kautta, niin että he saisivat tietää täydellisesti, että tuomiopäivä on oikeamielisyyden ja oikeudenmukaisuuden päivä. Sama koskee Israelin historiaa. Israelin historia osoittaa meille, että he tappoivat profeetat ja kivittivät Jumalan lähettiläät, jotka oli lähetetty puhumaan heitä vastaan. Ja näytti siltä, ettei Herra koskaan rankaisisi heitä heidän synnistään. Mutta aika ei ollut vielä kypsä. Ei ennenkuin he olivat paljastaneet vihansa täydellisesti, ei ennnekuin he olivat täydellisesti osoittaneet hylkäävänsä Jumalan Pojan. Vasta sitten tuli tuomio ja Jerusalem tuhottiin. Nämä tuomiot ovat Raamatun mukaan vain esikuvia siitä suuresta Herran päivästä, joka on tuleva. Ja sentähden on ajan oltava kypsä sitäkin päivää varten ja syntien määrän täyttynyt sitä ennen. Kristuksen todistajien on tuotava todistuksensa esiin tulevaisuudessakin. Heidän on todistettava Kristuksesta. Heidän on todistettava ristin verestä. Heidän on todistettava kaikesta, mikä nousee Häntä vastaan. Ja maailman on paljastettava vihansa tuota todistusta vastaan vieläkin selvemmin kuin se jo on menneisyydessä paljastanut. Menneisyydessä ovat nämä asiat olleet paikallisia tapahtumia. Tulevaisuudessa tulee niin kutsuttu kristillinen maailma nousemaan seurakuntaa vastaan. Menneisyydessä tapettiin Kristuksen todistajia, mutta vihollinen ei ollut niin suoraan tietoinen siitä, että se nousi Jeesuksen Kristuksen nimeä vastaan. Tulevaisuudessa tulee vihollinen tekemään sen täysin tietoisena siitä, että Jeesuksen Kristuksen vihattu nimi on heidän maailmansuunnitelmansa suuri este. Ja niin maailma kypsyy tuomittavaksi. Vielä on olemassa tietty määrä niitä, jotka tapetaan Jumalan Sanan ja antamansa todistuksen takia. Ja kun heidät on tapettu, tulee Herra Jeesus ja kostaa pyhyytensä ja totuutensa nimessä ja perustaa valtakunnan iankaikkisiksi ajoiksi.

Ja näin on meidänkin annettava todistus Kristuksen nimestä maailman keskellä. Ei, meidän ei tule etsiä marttyyriutta. Meidän ei pidä etsiä sitä tarkoituksella, vain kuollaksemme ja kärsiäksemme Kristuksen takia. Valtakunnan lapsina meidän on kuitenkin todistettava Jumalan Sanasta ja Jeesuksen nimestä. Ja niin tehdessämme sydämissämme on toivo, että mekin saamme vanhurskautuksen ja pyhyyden ja voiton valkoiset vaatteet osaksi jo nyt. Älkäämme koskaan unohtako, että meitä vainoava vihollinen palvelee ainoastaan sen välikappaleena, että me pääsemme siihen tilaan, jossa saamme nauttia Kristuksen valtakunnan kirkkaudesta iankaikkisesti. Herra hallitsee! Hän avaa sinetit, myös viidennen sinetin. Eikä hiuskarvaankaan päässäsi kosketa vastoin Hänen tahtoaan!