Katso, Hän tulee — 10. luku

(Ilm.3:14-22)

14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava [kuuma]; oi, jospa olisit kylmä tai palava [kuuma]!
16. Mutta nyt, koska olet haalea (penseä), etkä ole kuuma (palava) etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

Laodikean seurakunta

Laodikea oli tärkeä kaupunki, joka sijaitsi Lykos-joen rannalla Fryygiassa, Filadelfiasta kaakkoon. Se oli huomattava kaupunki varsinkin kotiteollisuutensa ja kaupankäyntinsä ansiosta ja siitä syystä se oli myös hyvin vauras. Apostoli Paavalin kolossalaisille lähettämä kirje oli tarkoitettu myös Laodikean seurakunnalle. Sillä Kolossalaiskirjeen 2:1:stä luemme: "Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten... tähden". Paavalin kirjoittaessa tämän kirjeen heille oli Laodikean seurakunta ollut vaarassa eksyä askeettisten, juutalaistajafilosofien vaikutuksesta. Apostoli varoittaa heistä Kolossalaiskirjeen 2:8:ssa: "Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen". Ja tästä hän kirjoittaa tarkemmin Kol.2:16-23:ssa: "Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta" jne. Tässä filosofiassa ei ollut kyse ainoastaan lihasta ja juomasta ja pyhistä päivistä, vaan siinä korostettiin vapaaehtoista nöyryyttä ja enkelien palvontaa (jae 18). Kaikki tällainen näyttää apostolin mukaan viisaudelta palvonnassaan ja nöyryydessään ja ruumiin laiminlyömisessään; mutta loppujen lopuksi ei millään sellaisella ole mitään tekemistä Kristuksen palvelemisen kanssa. Sillä pyhät eivät ole enää sellaisten määräysten alaisia ymmärtäessään, että he ovat kuolleet Kristuksen kanssa (jae 20). Siinä vaiheessa, kun Herra Jeesus osoitti tämän kirjeen Laodikean seurakunnalle, sen huomattavin synti ei ollut kuitenkaan enää tällainenn kieltäytyminen lihan syömisestä ja juomisesta ja tällainen vapaaehtoinen nöyryys; vaan pikemminkin hengellinen itseriittoisuus ja epäilemättä siihen liittyvä maailmallisuuden henki.

Tämä kirje päättää seitsemälle Vähän Aasian seurakunnalle kirjoitettujen kirjeiden sarjan ja samalla päättyy sen myötä yleensäkin tutkielmamme seurakunnan seitsenkertaisesta kuvasta. Korostimme käsityksemme olevan, ettemme pidä näitä seitsemää kirjettä seitsemää perättäistä seurakunnan historian ajanjaksoa koskevina historiallisina ennustuksina, niin että voitaisiin melko tarkasti todeta, mitä historian ajanjaksoa kukin näistä seitsemästä seurakunnasta edustaisi. Päinvastoin kuvaavat nämä kirjeet pikemminkin yleisesti ottaen seurakunnan seitsenkertaista kuvaa minä tahansa maailman historian ajanjaksona. Yleisesti ottaen seurakunta sisältää aina nämä seitsemän puolta ja siinä voidaan nähdä valoa ja pimeyttä, hyvää ja pahaa ja viehättäviä ja inhottavia piirteitä. Tässä seitsenkertaisessa kuvassa ovat seurakunnan hyviä ominaisuuksia terve oppi, uskollisuus seurakuntakurissa, ahkeruus Herran työssä, hengellisen elämän lämpö ja täyteys, rakkaus, toivo, luottamus ja kärsivällisyys kärsimyksissä ja vainoissa, joita se joutuu kestämään Kristuksen tähden. Herra Jeesus ylistää näitä piirteitä ja vahvistaa seurakuntaa niissä. Toisaalta on olemassa myös maailmassa olevan seurakunnan huonoja ominaisuuksia: hengellisen elämän kylmyys, rakkauden puute, velttous seurakuntakurissa, taipumus väärään mystikkaan, innon puute Herran työssä ja, kuten tulemme näkemään Laodikean seurakunnalle osoitetun kirjeen yhteydessä, kaikkien näiden pahojen ominaisuuksien yhdistelmä, joka ilmenee inhottavana haaleutena. Herra nuhtelee voimakkaasti näistä pahoista ominaisuuksista ja kehottaa laodikealaisia parannukseen. Herra uhkaa seurakuntia tulollaan tuomitsemaan niitä niiden pahojen ominaisuuksien takia. Mutta samalla Hän myös aina lupaa elämän ja kirkkauden niille, jotka ovat uskollisia ja jotka voittavat uskon taistelussa.

Vaikka me siis vastustamme voimakkaasti sellaista käsitystä, että nämä seitsemän seurakuntaa edustaisivat tiettyä seitsemää ajanjaksoa, ei voida kuitenkaan sivuuttaa, kuten edellisessä luvussa totesimme, sitä, että nämä seitsemän kirjettä on järjestetty tahallisesti tiettyyn järjestykseen. Käsittelemme viimeksi Laodikean seurakuntaa, joka on joka suhteessa mitä kurjin. Tämä suunnitelmallinen järjestys viittaa siihen, mitä voimme tulevaisuudelta odottaa. Inhimillisestä näkökulmasta katsottuna ei tuo tulevaisuus vaikuta kovin valoisalta. Eivätkä ne, jotka elävät sellaisissa kuvitelmissa, että loppua kohti edettäessä ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulon lähetessä seurakunta olisi kaikkein kukoistavimmillaan, löydä varmastikaan tukea käsityksilleen Raamatusta. Se järjestys, missä nämä kirjeet esitetään näyttää viittaavan siihen, että odotettavissa on sen sijaan asteettainen rappio, kunnes seurakunta näyttää pikemminkin Laodikean seurakunnalta. Seurakunta näyttää seuraavan ulkonaisessa kehityksessään Efesosta Laodikeaan kulkevaa tietä. Seurakunnan pahat ominaisuudet vahvistuvat ja kehittyvät, kunne yleistila on sellainen, että Herra on valmis sylkemään seurakunnan suustaan.

Laodikean tila

On hyödytöntä yrittää analysoida tätä kuvausta ja tulkita sen eri elementtejä ja hengellistää kaikkia niitä. Tätä on tehty ja tehdään jatkuvasti, mutta juuri sellaisen käsittelyn kautta menetetään näkemys tässä käytetystä kielikuvasta. Kuuma tulkittiin tällaisessa käsittelyssä innokkuudeksi Herran työssä ja todellisen hengellisen elämän täyteydestä. Luonnollisesti on kylmyys ymmärrettävä vastaavasti edellisen vastakohtana, jolloin tarkoitetaan täydellistä hengellisen kuoleman tilaa, josta puuttuu kokonaan hengellinen elämä. Mutta ensiksikin olisi johtopäätös väistämättä se, että tällaisen tulkinnan valossa olisi haaleus (suom. Raamatussa 'penseys'; engl Raamatussa 'lukewarm' = 'haalea') aina parempi tila kuin kylmyys. Mutta Jeesus pitää ilmeisesti jälkimmäistä parempana kuin edellistä, sillä Hän sanoo kirjeessään: "oi, jospa olisit kylmä tai palava!". Kumpikin näistä on parempaa kuin haaleus. Sentähden vaikuttaa tällainen tulkinta tässä tapauksessa poissuljettavalta ja mahdottomalta. Toiseksi, kuten jo olemme todenneet, tällainen tulkinta jättää kokonaan huomiotta kielikuvan tarkoituksen. Herra käyttää kielikuvaa kuvatakseen Laodikean seurakunnan tilaa. Kielikuva tarkoittaa juotavaa vettä. Kuuma [engl. Raamatuss 'hot'='kuuma'] juoma on miellyttävää ja vaikuttaa virkistävästi. Kylmä juoma on virkistävää ja hyvänmakuista. Mutta haalea juoma inhottaa sen juojaa. Se tuntuu vatsassa epämiellyttävältä. Se inhottaa ja kuvottaa. Tällä kielikuvalla Herra kuvaa seurakunnan yleistilaa ja sitä vaikutelmaa, jonka Hän siitä saa. Hän sanoo yksinkertaisesti: "Teidän tilanne on sellainen, että se kuvottaa minua." Se, että tämä on kielikuvan merkitys, korostuu siinä, miten Herra esittää uhkauksensa tuomiosta: "...olen minä oksentava sinut suustani ulos". Kielikuvan merkitys on siis hyvin selvä. Meidän ei pidä yrittää löytää hengellistä merkitystä jokaikiselle kielikuvassa käytetylle sanalle, vaan pikemminkin ymmärtää kielikuva sen yleismerkityksessä. Ja silloin on selvää, että Herra haluaa sanoa: "Laodikean seurakunta on niin kurja, etten siedä sitä enää. Aion inhoten hylätä sen!"

Herää kuitenkin kysymys: mikä on tämän seurakunnan tila, joka niin kuvottaa Herraa?

Kristus itse antaa vastauksen. Hän kertoo meille, että seurakunta on ennenkaikkea "viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston".

Nämä kaikki sanat kuvaavat tietenkin seurakunnan hengellistä tilaa. Voimme tuskin löytää Raamatusta voimakkaampaa kuvausta kurjuudesta kuin tässä Laodikeasta esitetty kuva. Tässä käytetty alkutekstin 'viheliäistä' tarkoittava sana on sama sana, jota apostoli Paavali käyttää Roomalaiskirjeen 7. luvun lopussa huudahtaessaan: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" Ei ole mitään syytä siihen, miksi emme käsittäisi sanaa tässäkin samassa merkityksessä. Laodikea oli itsessään viheliäinen. Se oli syntinen ja tuomittu. Se ei ollut itsessään mitään muuta kuin Jumalan vihan kohde. Tuomion päivänä sillä ei olisi mitään mahdollisuutta. Sentähden se oli samanaikaisesti alkukielen mukaisesti 'säälin kohde'. Se oli säälittävä. Ellei Jumalan armo kohtaisi sitä, se joutuisi kadotukseen. Laodikean seurakunnan viheliäisyys korostuu entisestään Herran sanoessa, että se on "köyhä, sokea ja alaston". Se on Smyrnan seurakunnan täydellinen vastakohta. Viimeksimainittu oli rikas; Laodikea on köyhä. Se ei omista armon rikkauksia. Uskoa, rakkautta, toivoa, kärsivällisyyttä, totuuden käsittämistä, valvomista ja uskon taistelujen taistelemista—kaikkia näitä oli turha etsiä Laodikean seurakunnasta. Se oli sokea. Sensijaan, että se olisi kyennyt näkemään oman viheliäisen tilansa, siltä puuttui itsetuntemusta. Se ei kyennyt näkemään omaa viheliäisyyttään. Se oli alaston. Viheliäisessä tilassaan, kaikessa synnissään ja häpeässään, kaikessa kurjuudessaan ja köyhyydessään, kaikessa sokeudessaan ja tuomiossaan Laodikean seurakunta seisoi häpeässään ilman peittävää vaatetta. Se seisoi paljaassa kurjuudessaan Hänen silmiensä edessä, jonka katse lävistää ja tutkii ihmissielun pimeimmätkin sopukat. Sanalla sanoen Laodikea oli kurjuuden perikuva!

Eikä tässä vielä kaikki. Ehkä huomautat, ettei tässä seurakunnan kuvauksessa ole mitään outoa eikä erityistä. Eikö se pidä paikkaansa jokaisesta seurakunnasta? Eivätkö ne kaikki ole viheliäisiä ja kurjia ja köyhiä ja sokeita ja alastomia itsessään? Eikö kristitty kuvaa joka päivä itseään tällä tavalla? Tämä on tietenkin totta. Mutta Laodikean seurakunnan kuvottava tila ja asenne oli juuri se, ettei se nähnyt itseään sellaisena. Se ei myöntänyt, että se oli viheliäinen. Se ei koskaan tunnistaisi itseään tästä Herran kuvauksesta. Asia on täysin päinvastoin. Seurakunnan todistus omasta itsestään oli täysin päinvastainen kuin se kuva, jonka Herra siitä hahmottelee. Jeesus sanoi, että se oli viheliäinen ja kurja; Laodikean seurakunta taas väitti, ettei se tarvinnut mitään. Jeesus sanoi, että se oli köyhä; Laodikean seurakunnan käsitys omasta itsestään oli sen sijaan, että se oli rikas. Jeesus kuvasi sen olevan sokea ja alaston; seurakunnan oma käsitys itsestään oli, että sillä oli runsaasti varallisuutta. Tietenkin on kaikki nämä ilmaukset käsitettävä sanan hengellisessä mielessä. Voi olla totta, että Laodikea oli myös rikas maailman mittapuiden mukaan. Voi hyvinkin olla totta, että sillä oli paljon omaisuutta ja että sen omaisuus lisääntyi sanan aineellisessa merkityksessä. Maallinen rikkaus ja hengellinen köyhyys liittyvät usein toisiinsa. Ja myös hengellisessä maailmassa on totta, että on hyvin vaikea pysyä vahvana uskossa ja rikkaana hengellisen elämän puolesta silloin, kun maallinen omaisuutemme lisääntyy. Joka tapauksessa kuvataan näillä sanoilla Laodikean seurakunnan hengellistä itsetyytyväisyyttä. Kaikki he olivat tyytyväisiä omaan tilaansa. He pitivät seurakuntaansa vahvana seurakuntana. Se oli nimenomaan seurausta heidän sokeudestaan: he eivät koskaan havainneet omaa kurjuuttaan ja kaikkien hengellisten hyveiden puutettaan. Heillä oli melkoinen käsitys itsestään. Hengellinen köyhyys ja hengellinen ylpeys esiintyivät yhdessä.

Oletan, että samoin kuin Sardeessa, oli seurakunnan enkeli täälläkin ensisijaisesti syypää. Seurakunnan kehitys on usein sellainen, että seurakunnan johtaja, enkeli, pastori veltostuu ja tulee uskottomaksi ja lankeaa kaikkein ensimmäisenä; ja seurakunta seuraa häntä vähitellen. Kuvittelen, että Laodikean enkeli oli itsetyytyväinen, rento, tyhjänpäiväinen mies. Hän oli varmaankin mies, joka puhui aina rauhasta silloin, kun sitä ei ollut. Häneltä puuttui rohkeutta kosketella arkoja aiheita. Hän ei ollut taistelija. Hän yritti saada selville, mikä hänen seurakuntalaistensa mielipide oli ennenkuin hän esitti oman käsityksensä. Ja niin hän vähitellen imarteli heidät itsetyytyväiseen tilaansa. Hän ei saarnannut synnistä ja tuomiosta; tai jos hän saarnasi, hän osasi tehdä sen sellaisella tavalla, ettei kukaan voinut loukkaantua. Hän antoi ihmisten pysyä sokeudessaan ja köyhyydessään ja alastomuudessaan; ja hän sanoi heille, että he olivat rikkaita ja että heidän rikkautensa lisääntyi koko ajan. Kuvittelen, että Laodikean enkeli käyttäytyi tällä tavalla. Ei siis ihme, että seurakunta seurasi johtajaansa! Mutta miten asia sitten lieneekin ollut, nimenomaan tämä hirveä vastakohtaisuus heidän todellisen tilansa ja heidän oman käsityksensä välillä omasta itsestään teki heistä aivan kuvottavia ja samalla myös niin toivottomia. Sillä toden totta vanhurskautetaan publikaani, joka tietää ja tunnustaa kurjuutensa; mutta mitä toivoa on kurjalla fariseuksella, joka kiittää Jumalaa omasta hyvyydestään?

Tämä saattaa ehkä tuntua ankaralta tuomiolta; mutta henkilökohtaisesti ei minulla ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö aikamme seurakunta ala paljastua hälyttävän samankaltaiseksi Laodikean seurakunnan kanssa. Myös oman aikamme seurakunnassa on melkoisesti itsetyytyväisyyttä ja omavanhurskautta. Seurakunta huutaa äänekkäämmin kuin koskaan: "Te olette rikkaita, te olette rikastuneet ettekä mitään tarvitse". Puhun nyt itseään nykyajan seurakunnaksi kutsuvista. Aikamme kristikunta ylpeilee sillä, että se on heräämässä kaikkien aikakausien seurakunnan suureen tehtävään. Me puhumme suurista asioista. Me aiomme tuoda vanhurskauden ja rauhan yhteiskuntaan ja valtioon ja olla vaikuttamassa sillä tavoin Jumalan valtakunnan toteutumiseen. Näyttää siltä, että ihminen aikoo toteuttaa sen omassa voimassaan, joka muuten on hyvin puutteellinen. Filadelfian seurakunnalle lausuttua sanaa "sinun voimasi on vähäinen" ei enää ymmärretä. Toiseksi on omalle ajallemme luonteenomaista, että siltä puuttuu ikävä kyllä mitä korostetummin synnin ja kurjuuden tunto. Seurakunta ei tiedä, että se on viheliäinen ja kurja ja köyhä ja alaston. Ja myös tänään pitää paikkansa, että johtajat, evankeliumin palveluksessa olevat ovat ensisijaisesti syyllisiä. Enää ei saarnata synnistä. Emme kuule enää saarnattavan heikkoudesta ja kurjuudesta, synnistä ja syyllisyydestä. Ja seurauksena on, että myös evankeliumi rististä, Kristuksen vanhurskaudesta, joka tulee yksin uskosta Häneen on katoamassa nopeaan tahtiin saarnastuoleistamme. Saarnataan Galilean Kristusta, ei Golgatan Kristusta. Meidän esimerkkinämme pidetään sosiaalista Kristusta, joka rakasti ja teki hyvää. Mutta Jehovan palvelija, kärsivä palvelija, jota rangaistiin meidän rikkomuksistamme ja runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden, on kadonnut näkyvistämme. Toistan vielä, että puhun nykymaailman seurakunnasta yleensä. Onko sitten ihme, että seurakunta nukkuuu, että se kuvittelee olevansa rikas ja ettei se tarvitse mitään, vaikka se todellisuudessa on köyhä ja sokea ja alaston, viheliäinen ja kurja? Oli varmaankin hirvittävä isku, kun tuolle syvästi itsetyytyväiselle Laodikean seurakunnalle tuli sanoma: "minä olen oksentava sinut suustani ulos". Mutta Jumala suokoon, että aikamme seurakunta voisi kuulla tämän sanoman, että se heräisi itsetyytyväisestä tilastaan ja saisi pistoksen sydämeensä herätäkseen elämään.

Herran esittäytyminen

Kuulkaamme, minkälainen sanoma oli esitettävä sellaiselle seurakunnalle kuin Laodikea. Huomaamme ensiksikin, että Herra Jeesus korostaa voimakkaasti sitä, ettei heidän oma käsityksensä omasta itsestään, vaan Hänen käsityksensä heistä on tosi ja luotettava. Hän tekee sen esittäytyessään. Hän lausuu: "Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja". "Aamen" tarkoittaa vakavaa, vallitsevaa ja totta. Siihen voi luottaa. Sentakia voidaankin lauseen loppuosa "uskollinen ja totinen todistaja" käsittää ikäänkuin sanan "Aamen" selityksenä. Juuri sentähden, että Herra on itse Aamen, on Hänen todistuksensa myös Aamen. Hänen todistuksensa on tosi ja uskollinen. Hän ei tee koskaan virheitä. Hänen kohdallaan on erehtyminen poissuljettua. Emme voi myöskään odottaa, että Hän muuttuisi koskaan uskottomaksi ja palvelisi ihmisten hyväntahtoisuutta. Ja sentähden Hänen todistuksensa käy täysin yksiin Laodikean seurakunna tilan kanssa. Seurakunnan jäsenet voivat varmasti luottaa siihen, että jos Hänen todistuksensa heistä on ristiriidassa heidän oman käsityksensä kanssa omasta itsestään, se johtuu siitä, että jälkimmäinen eikä edellinen on väärässä. Nimenomaan tämä asia on laodikealaisten kuultava ensisijaisesti. He olivat täysin harhan vallassa. Heidät oli imarreltu sellaiseen harhaan, että he olivat rikkaita eivätkä tarvinneet mitään. Tätä käsitystään he eivät helposti vaihtaisi toiseen. Jos heidän pastorinsa olisi saarnannut viheliäisyyden ja kurjuuden ja köyhyyden ja sokeuden ja alastomuuden evankeliumia tuossa vaiheessa, on mitä todennäköisintä, että he olisivat erottaneet hänet. Ja sentähden Jeesus tulee ennenkaikkea muistuttamaan lempeästi siitä, että nyt heille puhuu uskollinen ja tosi todistaja, Aamen, johon he voivat luottaa. Ja sama koskee myös aikamme seurakuntaa. Seurakunnan on jälleen kuultava Jumalan Sanaa. Sen on jälleen ymmärrettävä, että sen saarnastuoleista ei kuulla henkilökohtaista, yksityisen ihmisen mielipidettä, vaan arvovaltaisen Aamenen ääni, joka puhuu.

Herra ilmoittaa toiseksi itsensä rikkaana ja kaikkiriittoisana. Tähän totuuteen viitataan jo sanoissa "Jumalan luomakunnan alku". Tämän lauseen merkitys ei tietenkään ole, että Jeesus olisi ensimmäinen luoduista ja siis itsekin luotu— sillä se olisi vastoin kaikkea sitä, mitä Jumalan Sana paljastaa Immanuelista. Hän on iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen Jumala. Merkitys on sen sijaan, että Hän on kaiken luodun periaate. Siinä mielessä Hän on koko luomakunnan esikoinen. Kaikki on luotu Hänen, iankaikkisen sanan voimasta ja kautta. Hän on kaiken sen lähde, mitä on olemassa. Ja koska Hän on kaiken luodun alku, ne kaikki pysyvät Hänessä ja Hänen kauttaan. Näiden Jeesuksen sanojen tarkoitus on paljastaa Hänet Hänen täyteydessään Jumalana. Se, että Hän on Jumalan luomakunnan alku, ilmaisee meille, että Hän on iankaikkinen ja kaikkiriittävä, joka omistaa ja ohjaa kaiken taivaassa ja maassa ja että samanaikaisesti Hän on Se, jonka voimasta ja jonka kautta kaikki on luotu taivaassa ja maassa. Yksin Hän, ja myös Kristuksena Hän on kaiken rikkauden alku. Hän yksin on seurakunnalle kaiken hyvän lähde.

Mutta myös Laodikean seurakunnalle antamissaan neuvoissa Jeesus esittelee itsensä sinä, joka omistaa kaikki ne asiat, joita seurakunta niin kipeäasti tarvitsi. Se oli viheliäinen ja kurja ja sen kurjuus oli sitä, että se oli köyhä ja sokea ja alaston. Mutta Herra omistaa tulella koeteltua kultaa, hengellisiä rikkauksia ja kirkkauden, joka tekee niiden omistajasta todella rikkaan. Herralla on silmävoidetta, joka avaa sokeiden silmät: hengellistä silmävoidetta, jonka sivelijä kykenee näkemään sen todellisen valon, joka on Kristuksessa. Herralla on vaatteita, hengellisiä vanhurskauden ja pyhityksen vaatteita, jotka totisesti vaatettavat Jumalan Kaikkivaltiaan edessä ne, jotka ostavat ne Häneltä. Sentähden on Hän seurakunnan täyteys. Seurakunnan on päästävä eroon käsityksestään, että se on rikas itsessään ja sen on tunnustettava, että yksin Jeesus Kristus on sen rikkaus ja täyteys.

Herran neuvo Laodikealle

Huomaamme kolmanneksi, että Jeesus lähestyy heitä neuvomalla ja vetoamalla heihin vakavasti, että he tulisivat Hänen tykönsä ja ostaisivat näitä arvokkaita aineita: kultaa ja silmävoidetta ja vaatteita. Emme tietenkään voi emmekä halua tulkita näitä sanoja niin, että armon siunauksia voisi ostaa mistään sellaisesta hinnasta, jonka omistaisimme. Se olisi täysin väärä ja epäraamatullinen johtopäätös. On totta, että kulta ja silmävoide ja vaatteet symboloivat tässä niitä armon rikkauksia, jotka ovat Kristuksessa, meidän Herrassamme Jeesuksessa. Ne symboloivat niitä rikkauksia, joita laodikean seurakunta olisi niin ipeästi tarbinnut, mutta jotka siltä puuttuivat. Ja ne ovat armon siunauksia sanan absoluuttisimmasssa merkityksessä. Syntisellä ei ole mitään, jolla hän kykenisi niitä ostamaan. Kuinka kukaan, joka on köyhä, ostaa kultaa ja vaatteita ja silmävoidett? Niinpä kun Jeesus puhuu tässä ostamisesta, Hän käyttää yksinkertaisesti kaupankäynnin kielikuvaa johdonmukaisesti. Nimenomaan siihen vastakohtaisuuteen, joka sanoissa piilee, sisältyy tiettyä ironiaa. Laodikea luuli olevansa rikas. Annetaan siis sen ostaa, mitä se eniten tarvitsee. Kuka rikas, joka on rikastunut, kulkee ympäriinsä ilman vaatteita? Keneltä varakkaalta ihmiseltä puuttukaan kultaa? Kuka sokea, jolla olisi mahdollisuus ostaa silmävoidetta, tyytyisi olemaan ilman sitä? Mutta ennenkaikkea Jeesus ilmaisee myös neuvoessaan, että he tarvitsevat kaikkea tätä, että he eivät omista niitä, vaikka he niin kipeästi niitä tarvitsisivat ja että heidän pitäisi ennen kaikkea käsittää tarvitsevansa niitä. Se, joka kuivttelee omistavansa kaiken, mitä kauppias kaupittelee, ei osta mitään. Niin kauan kuin Laodikea luulee olevansa rikas, se ei osta kultaa. Niin kauan kuinse kuvittelee yllänsä olven vaatteita, se ei osta vaatteita. Niin kauan kuin se elää sen harhan vallassa, että se luulee näkevänsä, se ei osta silmävoidetta voidellakseen silmänsä. Näin neuvoessaan Herra siis yrittää iskostaa heidän mieliinsä ymmärrystä siitä, että siltä puuttuvat kaikki nämä asiat, että heidän täytyy käsittää tämä puutteensa ja että tiedostaessaan sen heidän täytyy tulla Hänen tykönsä, joka omistaa kaiken sen, joka täyttää heidän tarpeensa, niin että he voisivat vastaanottaa kaiken Häneltä.

Totta tosiaan voitaisiin nämä neuvot antaa aikamme seurakunnalle. Kuten sanottua, seurakunnasta yleensä on tulossa yhä itseriittoisampi ja se luulee, ettei se tarvitse mitään. Se ajattelee, että ainoastaan maailma yarvitsee monia asioita; ja se haluaa kartuttaa koko maailman omaisuutta, mutta kokee olevansa itse ilman mitään puutetta. Se ei koe tarvitsevansa kultaa tai silmävoidetta tai vaatteita; mutta kuitenkin se on köyhä ja sokea ja alaston. On oikein,että sen huomio kiinnitetään tähän asiaan krostuneesti. On saatava kuulla yhä uudestaan ja uudestaan todistus siitä, että ainoastaan kristuksessa on kaikki armo ja siunauksen täyteys, ja että Hänen ulkopuolellaan ollaan keskellä kuolemaa. Todistusta rikkasta Kristuksesta ja köyhästä syntisestä on kuulutettava voimalla, niin että seurakunta ostaisi kultaa ja silmävoidetta ja vaatteita peittääkseen alastomuutensa. Ellei seurakunta tätä neuvoa kuule, kääntyy se tuhon tielle ja maailman nielemäksi.

Tuomio, kehotus ja lupaus

Mutta tahtooko Laodikean seurakunta kuunnella Herran neuvoja ja noudattaa niitä?

Emme saa sitä vaikutelmaa, että se niin tekisi. On selvää, että se pystyisi palaamaan oikealle tielle ainoastaan heidän tätä kirjettä kirjoittavan Herransa armon voimasta. Mutta näyttää siltä, ettei paljon toivoa ole. Seurakunnan historia kertoo, että se palaa kerta toisensa jälkeen takaisin eksytyksestä ja virvoittuu Kristuksen armon voimasta. Mutta luonnollisesti tulee aika, jolloin seurakunta ei enää tee parannusta ja silloin on odotettavissa ainoastaan tuomio. Kautta koko kirjeen saamme sellaisen vaikutelman, että juuri sellainen on Laodikean seurakunnan tila.

Toiseksi voimme havaita, että kehotus parannuksen tekoon ja lupaus siinä tapauksessa, että tehdään parannus ja ollaan uskollisia, osoitetaan seurakunnan yksittäisille jäsenille eikä seurakunnalle kokonaisuutena. Tietenkin tulee Kristuksen seurakunnassa aina olemaan uskollinen jäännös. Aina maailman loppuun saakka tulee olemaan Jumalan valittuja, vaikka seurakunta voikin eksyä ulkonaisesti ja siitä voi tulla uskoton ja kurja. Ja ilmeisesti Herra puhuttelee juuri heitä. Se käy ilmi ensiksikin sanoista: "Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus." Ajatuksena on ilmeisesti, että jopa kaikkein kurjimassakin seurakunnassa, jopa Laodikeassa on joitakin Kristuksen todella omia. Ehkä he ovat torkahtaneet Laodikean seurakunnan kuolettavan ilmapiirin vaikutuksesta. Ja Herra tulee heidän luokseen kehottaen heitä heräämään uuteen intoon ja tekemään parannuksen. Heidän on ilmennettävä sitä, että he ovat Hänen kansaansa. Heidän on herättävä tajuamaan tilanne. Ja osoittaen intoa Herraansa kohtaan heidän on todistettava seurakunnan uskottomuutta vastaan. He eivät saa jatkaa untaan muun seurakunnan mukana. Sentähden Herra nuhtelee ja ojentaa heitä, niin että he tekisivät parannuksen. Tämä käy entistä selvemmin ilmi Herran sanoista, kun Hän jatkaa: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani". Ei tosiaankaan ole mitään syytä muuttaa näiden sanojen vastaanottajaa tai hänen tilannettaan, ikäänkuin Jeesus nyt seisoisi syntisen sydämen ovella. Tiedämme varmaankin varsin hyvin, miten suosittu tällainen tulkinta nykyään on. Jeesus esitetään seisomassa syntisen sydämen ovella kerjäämässä, että syntinen avaisi oven päästääkseen Jeesuksen sisään. Mutta asian esittämiseen tällä tavoin ei teksti anna mitään tukea.

Jeesus ei selvästikään seiso sydämen ovella, vaan Laodikean seurakunnan ovella. Seurakunnasta oli tullut uskoton. Seurakunta oli heittänyt Hänet ulos. Nyt Hän seisoi ulkopuolella. Sisäpuolella on kuitenkin niitä, joita Hän rakastaa ja joita Hän haluaisi nuhdella ja kurittaa, että he tekisivät parannuksen ja heräisivät uuteen intoon. Sentähden Hän puhuttelee heitä ulkopuolelta. Hän kehottaa heitä heräämään. Ja Hän lupaa niille, jotka kuulevat Hänen äänensä ja päästävät Hänet sisään, että Hän aterioi heidän kanssaan. Jälleen kerran vaikuttaa seurakunta kokonaisuutena toivottoman kadotetulta. Se on niin kurja, ettei sitä voi pelastaa. Hän tulee sylkemään sen suustaan. Mutta Hänen omien rakkaiden valittujensa ei pidä tuhoutua muiden mukana. Sentähden Hän kutsuu heitä. Ja Hän lupaa heille, että he saavat olla Hänen kanssaan ateriayhteydessä, liittosuhteessa. Nyt heillä ei ole sitä. Sillä nykyisessä tilassaan heillä ei voi olla tietoista yhteyttä Herraansa. Mutta jos he tekevät parannuksen ja heräävät uuteen intoon, he saavat jälleen kokea sen kaikkia siunauksia. Ja armon valinnan mukainen jäännös tosiaankin herää, kun Herra puhuu voimallisen armonsa Sanaa heidän sydämilleen. Ateria symboloi ystävien keskinäistä yhteyttä. Kun siis Herra lupaa aterioivansa kansansa kanssa, Hän vakuuttaa heidän saavan kokea tuota mitä läheisintä ystävyyden yhteyttä, joka on liiton kaikkein keskeisin ja olennaisin asia. Hän aterioi heidän kanssaan! Hänessä he aterioivat Isän ja Pojan kanssa Pyhän Hengen kautta. Heidät palautetaan tuohon läheiseen yhteyteen kolmiyhteisen Jumalan kanssa, joka on elämä. Kaikesta tästä käy kuitenkin ilmi aivan selvästi, että kokonaisuutena on seurakunta kadotettu ja että ainoastaan yksittäiset uskolliset seurakuntaan kuuluvat Jumalan lapset pelastuvat.

Lopuksi Herra päättää myös tämän kirjeen lupaukseen sille, joka voittaa ja on uskollinen loppuun saakka: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa".

Jos Herra edellisessä lupauksessaan vakuutti kansalleen, että he saavat kokea osallisuutta liittoyhteyteen, jota Hänen kanssaan aterioiminen symboloi, tässä kohdassa Hän lupaa uskollisille, että he pääsevät iankaikkiseen valtakuntaan ja saavat hallita Hänen kanssaan iankaikkisesti. Nämä totuudet liittyvät läheisesti toinen toisiinsa. Ihminen on luotu liittosuhteeseen ja Jumalan kuvan kantajaksi, jolla on mitä läheisin yhteys Hänen kanssaan. Tuossa Jumalan ystävän osassa hänen tulee samalla hallita kaikkea. Jumalan yhteydessä Hänen Ystävänsä ystävänä ihmisen tuli hallita Jumalan luomakuntaa. Mutta syntinsä ja lankeemuksensa takia Aatamissa, joka on ihmissuvun pää, ihminen menetti tuon suhteensa Jumalaan ja hänestä tuli Jumalan vihollinen ja hän joutui samalla orjuuteen, synnin orjuuteen. Jeesuksessa Kristuksessa palautetaan kuitenkin tuo liittosuhde ja ihminen korotetaan niin korkeaan asemaan kuin on mahdollista. Hän tulee kärsimään ja kantamaan meidän tuomiomme. Hän voittaa kärsivänä Palvelijana ollen uskollinen kuolemaan saakka. Hän palauttaa ihmisluontomme siihen korkeaan kirkkauteen ja täydellisyyteen, jossa täydellinen liittoyhteys on jälleen mahdollinen ja toteutuu sanan korkeimmassa mahdollisessa merkityksessä. Ja samalla palautetaan ihmiselle myös Kristuksessa kaiken hallinta. Hän voitti ja Hänet korotettiin. Samoin korotetaan kaikki ne, jotka voittavat Hänen kanssaan. Ja kaikki, jotka voittavat, pääsevät osallisiksi tuosta kirkkaudesta sillä hetkellä, kun he siirtyvät taistelevasta seurakunnasta voittoisaan seurakuntaan.

On totta, että lopullinen kirkkaus odottaa Herran Jeesuksen Kristuksen päivää. Samalla on kuitenkin totta, että samoin kuin Kristus nyt hallitsee kirkkaudessa, samoin hallitsevat kaikki uskovat periaatteessa Hänen kanssaan uskossa jo tänä maailmanaikana. Ja on myös totta, että jo välittömästi kuoleman jälkeen he saavat osan Herramme kirkkaudesta ja saavat hallita Hänen kanssaan kuninkaina. Tuo kirkkaus ja tuo hallinta ja hallintavalta tulevat täydellisiksi uudessa luomakunnassa, sen jälkeen, kun Kristus on tullut tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Mikä valtava ero! Täällä kuuluvat Jumalan lapset halveksittuihin, köyhiin, vainottuihin, niihin, jotka ovat vailla kirkkautta. Siellä he saavat olla osalliset Kristuksen omasta kirkkaudesta, siellä he saavat hallita kuninkaina, siellä he loistavat kuin aurinko Isänsä valtakunnassa; ja koko luomakunta alistetaan heille Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta.

Kuule siis, mitä Henki seurakunnille sanoo!

Mitä Henki sanoo?

Valvo ja taistele; voita ja ole uskollinen aina loppuun saakka! Älä ole osallinen seurakuntaan, joka elää itseriittoisena ja joka ei tarvitse mitään. Ainoastaan meidän Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa on armon täyteys. Vain silloin, kun me menemme Hänen luokseen, voimme olla tyytyväisiä Hänen ystävyyteensä. Valvo sentähden ja ole innokas! Ole uskollinen loppuun saakka!

Alkuperäinen artikkeli: Behold He Cometh Chapter 9 by Herman Hoeksema

Näky Jumalan valtaistuimesta | Sisällys

Alkuun | Ylöstempaus | Aabrahamille annetut lupaukset | Dispensationalismi | Salaliitto | Laittomuuden salaisuus | Maailmanuskonnon yhdistävä tekijä |Päästä meidät pahasta | Parantuminen hänen siipiensä alla | Taikuuden oppipojat 1/2 | Taikuuden oppipojat 2/2 | | Evankelisten viehtymys mystiikkaan | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2
Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat