Kun ottaa huomioon sen todellisesta luonteesta esitetyn aineiston, olisi hulluutta—ja sitäkin pahempaa—olisi Kristuksen asian kavaltamista—pysyä edelleen puolustuskannalla, neuvotella sen papiston kanssa protestanttisten veljeskuntien laillisuudesta, protestanttisten sakramenttien laillisuudesta tai pelastuksen mahdollisuudesta sen ehtoollisen ulkopuolella. Jos nyt myönnetään roomalaiskatolisen kirkon olevan osa Kristuksen seurakuntaa, missä on sellainen pakanauskonto, joka joskus on ollut tai on nyt, joka ei voisi esittää aivan samanlaisia väitteitä? Millä perusteella voitaisiin alkuperäisen, muinaisen Madonnan ja lapsen palvojat pitää "Israelin yhteisön" ulkopuolella tai osoittaa, että he olisivat "vieraita lupauksen liitoille"? Millä perusteilla voitaisiin oman aikamme Vishnun palvojat asettaa laajan katolisuuden ulkopuolelle? Muinaisilla babylonialaisilla oli ja nykyajan hinduilla on yhä selvät ja selkeät nimelliset kolminaisuuden, inkarnaation ja pelastuksen perinteet. Kuka siis uskaltaa sanoa, että sellainen Jumalan ilmoituksen perusartiklojen tunnustaminen voisi vapauttaa kummankaan järjestelmän mitä kuolettavimman ja Jumalaa häpäisevimmän pakanuuden leimasta? Sama koskee myös Roomaa. On totta, että se käyttää nimellisesti kristillisiä termejä ja nimiä; mutta kaikki tuossa järjestelmässä kristilliseltä näyttävä kumoutuu ja suorastaan kääntyy pakanuudeksi roomalaiskatolisuuden sisältämän pahanlaatuisen pakanuuden vuoksi. Oletetaan, että paavinusko tarjoaisi todistettavasti jäsenilleen mitä hienoimmasta vehnästä leivottua leipää; mutta entä jos siihen sitten lisätään sinihappoa tai syanidia, niin että se tunkeutuu sen joka soluun? Pystyykö leivän erinomaisuus voittamaan myrkyn vaikutuksen? Voiko se sisältää mitään muuta kuin kuolemaa, hengellistä ja iankaikkista kuolemaa niille, jotka jatkuvasti syövät sen tarjoamaa myrkyllistä ruokaa? Niin, tässä on kysymys ja kohdattakoon se rehellisesti. Voiko olla pelastusta ehtoollisessa, jossa julistetaan perusperiaatteena, että Neitsyt Maria on "suurin toivomme; toden totta, TOIVOMME AINOA PERUSTUS"?*
*Edesmenneen paavi Gregoriuksen sanonta, jota nykyinen paavi kannattaa.On tullut aika, jolloin armo ihmisten kadotettuja sieluja kohtaan ja mihin Kristuksen nimeä väärinkäyttävät pakanalliset papit yllyttävät, vaatii, että totuus tässä asiassa on julistettava selvästi, äänekkäästi ja horjumatta. Peto ja pedon kuva ovat paljastettuina koko kristikunnan edessä; ja nyt Jumalan Sanan hirveä uhkaus koskien heidän jumalanpalvelusjärjestelmäänsä pitää täysin paikkansa (Ilm.14:9,10): "Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: 'Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.'" Nämä sanat ovat valtavan tärkeitä; ja voi sitä ihmistä, jonka todetaan lopulta syyllistyneen siihen, mitä ne tarkoittavat. Nämä sanat, kuten Elliott jo on todennut, sisältävät "kronologisen profetian", profetian, joka ei viittaa pimeään keskiaikaan, vaan ajanjaksoon, jonka toteutuminen ei ole kaukana tulevaisuudessa, jolloin evankeliumi on julistettu laajalti ja kun kirkas valo osuu eksyneen Rooman kirkon luonteeseen ja tuomioon (jakeet 6-8). Ne tapahtuvat Jumalan tapahtumista esittämän kronologian mukaisesti välittömästi sen jälkeen, kun enkeli on julistanut: "KUKISTUNUT, KUKISTUNUT ON se suuri BABYLON." Me olemme ikäänkuin omin korvin kuulleet tämän ennustetun "Baabelin kukistumisen" julistettavan Rooman itsensä korkeimmalta taholta, kun "Ikuisen kaupungin" seitsemän kukkulaa vapisivat niiden tykkien sanomasta, jotka julistivet, eivät ainoastaan Rooman tasavallan asukkaille, vaan koko maailmalle, että "PAAVIUS ON KUKISTUNUT de facto ja de jure Rooman valtakunnan ajalliselta valtaistuimelta."*
*Ilmestyskirjassa ilmoitetaan kaksi Baabelin kukistumista. Yllä viitataan kukistumiseen, joka on ilmeisesti niistä ensimmäinen. Profetia esittää selvästi, että ensimmäisen kukistumisen jälkeen se kohoaa vielä korkeammalle kuin aikaisemmin; ja sentähden on varoitus tarpeen.Profetian sisältämän järjestyksen mukaisesti tämän Baabelin kukistumisen jälkeen tulee tämä kauhistuttava uhkaus. Voiko siis olla epäilystäkään siitä, etteikö tämä uhkaus tarkoita erityisesti ja varsinkin juuri tätä aikaa? Koskaan ennen ei paaviuden todellista luontoa ole täysin paljastettu; vasta nyt on pedon kuva pystytetty. Ennenkuin pedon kuva on pystytetty, ennenkuin Jumalaa pilkkaava määräys synnittömästä sikiämisestä oli julistettu, ei mitään sellaista luopumusta ollut tapahtunut edes Roomassa eikä mihinkään sen kaltaiseeen syyllistytty kuin nyt on tapahtunut suuren Baabelin porteilla. Tällä on äärettömän suuri merkitys jokaiselle roomalaiskatoliseen kirkkoon kuuluvalle—samoin jokaiselle, joka on kääntynyt, niinkuin niin monet nykyään ovat, Seitsemän kukkulan kaupungin suuntaan. Jos joku voi todistaa, ettei paavilla ole kaikkia niitä kunnianimiä ja ettei hänellä ole kaikkia sen babylonialaisen pedon Jumalaa pilkkaavia arvonimiä, jotka sillä babylonialaisella pedolla oli, "jolla oli miekanhaava, mutta joka heräsi eloon" ja jos voidaan osoittaa, että se Madonna, joka aivan äskettäin on yhteistuumin pystytetty, ei ole kaikissa olennaisissa suhteissa sama kuin kaldealainen pedon "Kuva", heillä on tosiaan varaa halveksua näiden sanojen sisältämää uhkausta. Mutta jos kumpaakaan näistä ei voida todistaa (ja edellytän kummassakin mitä ankarinta paikkansapitävyyttä), joutuu jokainen paavinvallan alaisuuteen kuuluva vapisemaan sellaisen uhkauksen edessä. Nyt, enemmän kuin koskaan, voidaan kuulla Jumalan äänen, täynnä lempeintä rakkautta kuuluttavan Iankaikkiselta valtaistuimelta jokaiselle Salaisuuksien Baabelin kannattajalle: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa."
2. Mutta jos niiden syyllisyys ja vaara, jotka kuuluvat roomalaiskatoliseen kirkkoon uskoen, että se on ainoa kirkko, josta pelastus voi löytyä, on noin suuri, mikä onkaan niiden syyllisyys, jotka protestanttisuudestaan huolimatta pitävät pystyssä tuota tuomittua Baabelia? Tämän maan perustuslaki edellyttää Kuningattaremme vannovan ennenkuin kruunua voidaan asettaa hänen päähänsä, ennenkuin hän voi istuutua valtaistuimelleen, että "hän uskoo", että roomalaiskatolisen kirkon olennaiset opit ovat "pakanallisia". Kaikki Ison-Britannian kirkot, niin valtion tukea saavat kuin sitä saamattomatkin julistavat yhteen ääneen samaa. Ne kaikki julistavat, että roomalaiskatolinen järjestelmä on Jumalaa pilkkaavaa pakanuutta... Ja kuitenkin näiden kirkkojen jäsenet voivat ylläpitää ja tukea protestanttien varoilla tuon Jumalaa pilkkaavan järjestelmän kouluja, yliopistoja ja kappalaisia. Jos siis roomalaiskatolisten syyllisyys on suuri, on sellaisia järjestelmiä yllpitävien protestanttien syyllisyys kymmenkertaisesti suurempi. Tuo syyllisyys on lisääntynyt suuresti viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana. Samanaikaisesti kuin Italian kuningas on nimenomaan kirkon valtioissa—jotka vielä äskettäin olivat paavin alueita—lopettanut luostareita (ja kahden vuoden sisällä lopettanut jopa 54 luostaria, ja takavarikoinut niiden omaisuuden), Ison Britannian hallitus on toiminut täysin vastakkaisella tavalla, eikä ole ainoastaan edesauttanut luostareiden pystyttämiseen, jotka maan laki kieltää, vaan jopa myöntänyt tukea näille laittomille laitoksille kutsuen niitä kasvatuslaitoksiksi. Vain vähän aikaa sitten todettiin katolisen kirkon Sääntökalenterissa, että Ison-Britannian luostarilaitokseen lisättäisiin 52 uutta luostaria, joka on lähes sama määrä, joka on Italiassa lakkautettu ja kuitenkin seuraavat kristityt ihmiset ja kirkot tätä välinpitämättöminä. Jos nyt koskaan on löytynyt puolustusta sille, että otetaan kevyesti se syyllisyys, joka seuraa siitä, että tuetaan kansallisesti epäjumalanpalvelusta, ei tuo puolustus enää päde. Sallimuksen Jumala on osoittanut Intiassa, että Hän on Ilmestyksen Jumala. Hän on osoittanut kauhun lyömälle maailmalle sellaisten tapahtumien kautta, jotka saavat jokaisen korvat soimaan, että jokainen vihan sana, jotka on kirjoitettu kolmetuhatta vuotta sitten epäjumalanpalvelusta vastaan on voimassa yhtä voimallisena tänäkin päivänä kuin silloin, kun Hän autioitti Israelin liittokansan alueet sen epäjumalien takia ja myi heidät heidän vihollistensa käsiin. Jos ihmiset alkavat ymmärtää, että tunnustavien kristittyjen on vaarallista ylläpitää Intian epäjumalanpalvelusta, he ovat todella sokeita, jos he eivät vastaavasti ymmärrä, että yhtä vaarallista on ylläpitää roomalaiskatolista epäjumalanpalvelusta. Missä suhteessa eroaa roomalaiskatolinen pakanuus hindulaisuuden pakanuudesta? Vain siinä, että roomalaiskatolinen pakanuus on näistä kahdesta pakanuuden muodosta täydellisempää, viimeistellympää, vaarallisempaa ja ilkeämpää.
Pelkäänpä pahoin, että senkin jälkeen, mitä kaikkea on sanottu tähän asti, hyvinkin monet kapinoivat edelläesitettyä roomalaiskatolisuudena ja peittelemättömän pakanuuden vertailevaa arviota vastaan . Sallinette sen takia minun vahvistavan mielipidettäni kahden erinomaisen kirjailijan todistuksilla, jotka ovat erittäin päteviä esittämään mielipiteensä tästä asiasta. Ainakin he osoittavat, etten ole yksin edellä esittämäni arvion kanssa. Kirjailijat, joihin viittaan, ovat Sir George Sinclair of Ulbster ja Tri Bonar of Kelso. Harvat ovat tutkineet roomalaiskatolista järjestelmää perusteellisemmin kuin Sir George teoksessaan Letters to the Protestants of Scotland. Hän on tuonut esiin kaiken neroutensa hedelmän, tyylinsä curiosa felicitas ja mitä sivistyneimmän ajattelunsa varastot teemansa käsittelyssä. Sir Georgen todistus on siis tämä: "Roomalaiskatolisuus on kristillisen pakanuuden hienostunut järjestelmä ja eroaa prototyypistään siinä, että se on salakavalampi, julmempi, vaarallisempi ja suvaitsemattomampi". Tri Bonarin kypsä käsitys on aivan sama ja sekin on esitetty erityisesti pitäen mielessä Cawnporen verilöyly: "Täällä kotona toimimme täysin samoin roomalaiskatolisuuden suhteen kuin olemme toimineet epäjumalanpalvojien suhteen ulkomailla ja lopulta tulevat seuraukset olemaan samankaltaiset; ei, vaan pahemmat; sillä paavinvallan julmuudet ja verenhimo viattomia kohtaan ovat olleet hurjemmat ja armottomammat kuin mitä maan päällä on nähty. Cawnpore, Delhi ja Bareilly ovat vain tomua, kun niitä verrataan inkvisition demonisiin brutaaliuksiin ja paavin armeijoiden fanaattisuuteen." Nämä ovat totuuden ja raittiuden sanoja, joita kukaan nykyajan Euroopan historiaa tunteva ei voi kiistää. On suuri vaara, ettei niistä piitata tällä hetkellä. Jos niin käy, on se kohtalokas virhe. Älkäämme jättäkö huomiotta sitä merkitsevää tosiasiaa, että vaikka apokalyptinen historia johtaakin kaiken päätökseen, joutuvat kaikki muut maailman pakanajärjestelmät paavinkirkon roomalaiskatolisuuden varjoon tuossa Jumalan ennustuksessa. Pyhiä varoitetaan nimenomaan Baabelista, joka sijaitsee seitsemällä kukkulalla; "ne seitsemän Jumalan vihan maljaa täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iankaikkisesti" vuodatetaan kansakuntien päälle ensijaisesti siksi, että ne palvovat petoa ja sen kuvaa. Jos me siis nyt olemme kuulleet Jumalan äänen Intian kauheuksissa, heräävät Ison-Britannian protestantit lopettamaan kaiken kansallisen tuen yhtä hyvin hindulaisuuden kuin sitäkin ilkeämmän roomalaiskatolisuuden epäjumalanpalvelukselta. Silloin pidentyisi tosiaankin rauhan aika ja silloin voitaisiin toivoa, että Iso-Britannia kohotettaisiin ja että sen voima lepäisi vankalla ja vakaalla perustuksella. Mutta jos me emme "kuule" ääntä, jos me emme ota vastaan nuhteita, jos me kieltäydymme palaamasta takaisin", jos me ylläpidämme kansallisesti "kiivauspatsasta, joka herättää Herran kiivauden", silloin yhä toistuvat ja LISÄÄNTYVÄT iskut, jotka Jumalan vanhurskaus on päällemme asettanut. Meillä on syytä pelätä, että ne kauheudet, jotka ovat kohdanneet niin raskaina maanmiehiämme Intiassa, saattavat kohdata meitä itseämme niitäkin raskaimpina omien rajojemme sisällä täällä kotimaassa; sillä silloin kun Juudan vanhimmat pystyttivät "kiivauspatsaan" Jerusalemiin, Herra sanoi: "Mutta minäkin teen, minkä teen, vihassani: en sääli enkä armahda; ja vaikka he huutavat minun korviini suurella äänellä, minä en heitä kuule". Se, joka päästi irti sepoyt, joiden epäjumalanpalvelustunteita ja antisosiaalisia taipumuksia me olemme niin suuressa määrin kosiskelleet, rankaisemaan siitä epäjumalanpalveluksen kunnioittamisesta, voi yhtä hyvin päästää irti Euroopan paavilliset voimat kostamaan meille meidän rikollista paavinvallan liehittelyämme.
3. Mutta jatkakaamme. Jos tässä teoksessa esitetyt näkemykset ovat oikeita, on Jumalan seurakunnan aika herätä. Pitääkö todistajia yhä tappaa, ja onko vasta viimeisten parin vuoden aikana pystytetty se pedon kuva, jonka innoituksesta tullaan tuo verinen työ suorittamaan? Onko nyt siis välinpitämättömyyden, velttouden tai uskonnollisen haaleuden aika? Ja kuitenkin, kuinka harvoja ovatkaan ne, jotka nostavat äänensä kuin pasuunan, jotka puhaltavat hälytyksen Jumalan pyhällä vuorella—jotka ovat heränneet toimimaan hätätilanteen suuruuden mukaisesti—kokoamaan Herran joukkoja tulevaan taisteluun? Rooman kätyrit ovat raataneet jo vuosien ajan tauotta, yötä päivää, arkena ja juhlina, kaikin mahdollisin keinoin edistääkseen Mestarinsa asiaa ja ovatkin onnistuneet mitä suurimmassa määrin. Mutta "valon lapset" ovat sallineet tuudittaa itsensä kohtalokkaaseen varmuuteen; he ovat ottaneet lepoasennon; he ovat menneet nukkumaan sikeää untaan ikäänkuin Rooma olisi todella kadonnut maan pinnalta—ikäänkuin itse Saatanakin olisi sidottu ja heitetty pohjattomaan kuiluun ja se olisi sulkenut suunsa ja pitäisi häntä sidottuna tuhannen vuotta. Miten kauan jatkuu tämä asiaintila? Oi, sinä Jumalan seurakunta, herää, herää! Avaa silmäsi ja tarkkaa, eikö horisontissa näykin, miten tummat pilvet ovat laskeutumassa, jotka ennustavat myrskyä? Tutkikaa itse Raamattua; vertailkaa sitä historian tosiasioihin ja sanokaa sitten, eikö todellakaan ole syytä epäillä, että pyhiä odottavat ankarammat ajat kuin mitä useimmat näyttävät luulevan. Jos käy ilmi, että näillä sivuilla esitetyt käsitykset ovat raamatullisia ja hyvin perusteltuja, ovat ne ansainneet ainakin sen, että niitä tutkitaan vakavasti ja rukouksella. Koskaan ei ole hyvä antautua mitään kyselemättä harhaanjohtavaan turvallisuuden tunteeseen, varsinkaan jos nämä tosiasiat ovat totta ja ainoa turva on tuntea vaara ajoissa ja valmistautua kaikin tavoin, innokkaina mielen kaikella hengellisyydellä kohdataksemme sen. Jumalan hyvyys tulee ilmi siinä, että Hän paljastaa ne erityiset vaarat, jotka ovat tulossa, profeetallisessa Sanassaan. Hän on ilmoittanut vaaran, niin että saamme varoituksen etukäteen ja voimme aseistautua ajoissa; niin että oman heikkoutemme tuntien voimme heittäytyä Hänen kaikkivaltiaan armonsa varaan; ja että voimme kokea Pyhän Hengen tuoreen kasteen tarpeen; ja että ilo Herrassa on voimamme ja voimme siten olla päättäväisiä ja läpikotaisin Herran puolella, ja ainoastaan Herran puolella, niin että voimme tehdä työtä itsekukin omalla tahollamme yhä voimallisemmin ja ahkerammin Herran viinitarhassa ja pelastaa kaikki ne sielut, jotka voimme pelastaa niinkauan kuin siihen on vielä tilaisuus eikä ennustettu pimeä yö ole vielä tullut, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä. Vaikka edessämme onkin synkkiä näkymiä, ei silti ole syytä epätoivoon; kenelläkään ei ole perusteita sanoa, että kun sellaista on odotettavissa, ovat kaikki yritykset turhia. Herra voi siunata ja antaa menestyksen omaksi kunniakseen niiden ponnisteluille, jotka ovat todella vyöttäytyneet taistelemaan Hänen taistelujaan mitä toivottomimmissa olosuhteissa; ja juuri silloin, kun vihollinen tulee kuin tulva, Hän voi Hengellään nostaa lipun vihollista vastaan. Eikä tämä ole ainoastaan mahdollista, vaan on syytä profeetallisen sanan perusteella uskoa, että niin tosiaankin tapahtuu; että Kadotuksen Lapsi ei saavuta viimeistä voittoaan ilman niiden loistokasta taistelua, jotka ovat omistautuneet kokosydämisesti Siinonin Kuninkaalle. Mutta jos me haluamme tehdä jotain tehokasta tässä sodankäynnissä, on välttämätöntä, että me tiedämme ja pidämme koko ajan silmiemme edessä sen Laittomuuden Salaisuuden hätkähdyttävän luonteen, joka on ruumiillistunut paaviudessa, jonka kanssa joudumme taistelemaan. Paavinkirkko ylpeilee olevansa "vanha uskonto"; ja toden totta, sen perusteella mitä olemme nähneet, mäyttää siltä, että se on tosiaankin vanha uskonto. Sen juuret juontavat kauas ennen kristinuskon aikakautta, yli 4000 vuoden taakse lähelle vedenpaisumuksen ja Baabelin tornin rakentamisen aikaa. Koko tuon ajanjakson ovat sen olennaiset ainekset olleet lähes samat ja nuo ainekset soveltuvat läheisesti ihmisluonnon turmelukseen. Useimmat näyttävät ajattelevan, että paavinkirkko on järjestelmä, jota sopii vain naureskella ja pilkata; mutta Jumalan Henki luonnehtii sitä kaikkialla aivan toisella tavalla. Jokainen sitä koskeva raamatunlause osoittaa, että sen luonnehdinta "Saatanan taidonnäytteeksi" on oikeaan osuva—hänen täydellinen suunnitelmansa maailman eksyttämiseksi ja sen kietomiseksi hänen pauloihinsa. Eivät poliitikkojen valtioviisaus, filosofien viisaus tai ihmiskunnan tiede pysty saamaan otetta paavinkirkon juonista ja oveluuksista. Saatana, joka kaiken sen takana on, on voittanut kaikki ne kerta toisensa jälkeen. Miksi juuri ne valtakunnat, joissa on palvottu Taivaan Kuningatarta kaikin siihen liittyvin kauhistuttavin menoin ovat kukoistaneet kaikkina aikakausina ja ovat olleet maita, joissa on ollut kerrassaan kaikkein korkeimmalla tasolla oleva sivistys, ovat olleet tavoiltaan kaikkein hienostuneimpia ja joiden taide ja tiede on saavuttanut mainetta. Babylonia, josta se lähti liikkeelle, oli astronomian kehto. Egypti, joka vaali sitä helmassaan, oli kaikkien taiteiden äiti; kun se häädettiin Kaldeasta, se löysi turvapaikan Vähän Aasian kreikkalaisista kaupungeista, jotka olivat kuuluisia runoilijoistaan ja filosofeistaan, edellisten joukosta kuuluisimpana itse Homeros; ja Euroopan mantereen kansakunnat, joissa on jo kauan vaalittu kirjallisuutta ja jotka nyt palvovat tuota jumalatarta maahan asti kumartuen. Epäilemättä ovat sen hallussa nyt fyysisetkin voimavarat; mutta nyt herääkin kysymys, miten on mahdollista, että kaikista muista järjestelmistä juuri tämä järjestelmä on pysynyt voimissaan siinä määrin, että se on saanut fyysisetkin voimat tottelemaan käskyjään? Mitään muuta vastausta ei siihen voida antaa kuin se, että tämän maailman jumala Saatana harjoittaa valtaansa sen hyväksi. Fyysinen voima ei ole aina ollut kaldealaisen Taivaan Kuningattaren palvonnan puolella. Kerta toisensa jälkeen sitä vastaan on suunnattu voimia; mutta tähän saakka se on voittanut kaikki esteet ja kaikki vaikeudet. Kyyros, Xerxes ja monet meedialais-persialaiset kuninkaat karkoittivat sen papit Babyloniasta ja tekivät työtä saadakseen sen raivattua valtakunnastaan; mutta sitten se löysikin varman tyyssijan Pergamosta ja "Saatanan valtaistuin" pystytettiin sinne. Pergamon ja Vähän Aasian kaupunkien loisto häipyi; mutta Taivaan Kuningattaren palvonta ei hävinnyt. Se nousi siivillään yhä korkeammalle aina Rooman maailmanvallan valtaistuimelle asti. Ja sekin valtaistuin menetti valtansa. Areiolaiset gootit tulivat raivoa uhkuen Taivaan Kuningatarta palvovien kimppuun; mutta silti tuo palvonta pysyi pinnalla kaikkien sitä vastaan suunnattujen hyökkäysten keskellä ja areiolaiset gootit olivat pian itsekin polvillaan tuon babylonialaisen jumalattaren jalkojen juuressa, jonka valtaistuin sijaitsi kaikessa loistossaan Rooman seitsemällä kukkulalla. Nykyaikana ovat kaikkien Euroopan valtakuntien maalliset voimat karkottaneet alueiltaan jesuiitat, jotka tuota epäjumalanpalvelusta harjoittavaa uskontoa voimallisimmin edistävät. Niin Ranska, Espanja, Portugali, Napoli ja itse Roomakin ovat kaikki ryhtyneet noihin samoihin toimenpiteitiin ja mitä on kuitenkin nähtävissä tälläkin hetkellä? Sama jesuiittamaisuus ja Neitsyen palvonta hallitsevat lähes jokaisella mannermaan valtaistuimella. Kun tutkiskelemme historiaa viimeisten 4000 vuoden ajalta, minkä merkityksen saavatkaan Raamatun innoitetut sanat "laittomuuden ihminen ilmestyy kaikella voimalla saatanan vaikutuksesta"? Onko tämä siis nyt se järjestelmä, joka vuosi vuodelta on ollut nousussa valtaan omassa valtakunnassamme? Ja voidaanko hetkeäkään kuvitella, että haaleat, puolisydämiset kompromissiprotestantit olisivat menossa mukaan juuri tuohon järjestelmään? Ei; on tullut aika, jolloin Gideonin julistus on kuulutettava kautta koko Herran leirin: "Se, joka pelkää ja on arka, palatkoon takaisin ja väistyköön Gileadin vuorilta". Muinaisista marttyyreistä on sanottu: "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti". Nyt tarvitan samaa itsensä kieltäymystä, samaa päättäväistä henkeä enemmän kuin koskaan ennen. Eikö ole ketään, joka olisi valmis astumaan esiin ja vyöttäytymään juuri tuossa hengessä tulevaa suurta taistelua varten, jonka on tultava, ennenkuin Saatana sidotaan ja heitetään vankityrmäänsä? Voiko kukaan uskoa, että sellainen tapahtuma tapahtuisi ilman valtaisaa taistelua—että "tämän maailman jumala" tyytyisi hiljaa vain alistumaan ja luovuttamaan tuhansia vuosia kestäneen valtansa kiihdyttämättä sitä ennen itseään vihanpitoon ja panostamatta kaikkia voimavarojaan ja taitojaan estääkseen sellaisen katastrofin tapahtumasta. Kuka siis on Herran puolella? Jos on niitä, jotka muutaman viime vuoden aikana ovat heränneet—kiivastuneet, ei ainoastaan inhimillisellä kiihkolla, vaan Jumalan Hengen kaikkivaltiaasta armosta, mikä onkaan tämä suosiollinen suunnitelma? Onko se vain se, että heidät itsensä pelastetaan tulevasta vihasta? Ei; se on se, että heidän kiihkeästi Herran kirkkautta puolustaakseen tulisi toimia totuudellisina todistajina, puolustaa sitä uskoa, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu ja pitää yllä Kristuksen kunniaa häntä vastaan, joka Jumalaa pilkaten yrittää ryöstää hänelle kuuluvan aseman. Jos Antikristuksen palvelijat ovat uskollisia mestarilleen ja väsymättömiä hänen asiaansa ajaessaan, sallitaanko sanottavan, että Kristuksen palvelijat ovat vähemmän uskollisia omalle mestarilleen? Jos kukaan muu ei nouse taisteluun, varmastikaan kutsua ei esitetä turhaan Kristuksen palvelijoiden nuorelle ja alkavalle työlle ja heidän kannattajilleen, kun kutsu esitetään Hänen nimessään, jota heidän sielunsa rakastavat, niin että he tässä Seurakunnan ja maailman suuressa kriisissä "tulisivat Herran avuksi—Herran avuksi sankarien joukkoon", että he tekisivät voitavansa vahvistaakseen niiden käsiä ja rohkaistaakseen niiden sydämiä, jotka yrittävät pysähdyttää eksytyksen tulvan ja vastustaa niiden ponnisteluja, jotka tekevät työtä sellaisella innolla ja vallassa olevien voimien suosiollisella avustuksella yrittävät saada tämän maan jälleen "Kadotuksen lapsen" valtaan. On välttämätöntä, että ne Kristuksen palvelijat, jotka omaksuvat sellaisen asenteen ja pyrkivät päämääräänsä järkähtämättä ja kestäväisinä kasvavan haaleuden keskellä, kovettavat kasvonsa kovaksi kuin kivi. Mutta jos heillä on armoitus tehdä niin, he eivät toimi saamatta lopulta kallisarvoista palkkaa työstään; ja siihen saakka heillä on vankka ja uskollinen lupaus, että "niin kuin ovat heidän päivänsä, niin on heidän voimansakin". Kaikkia niitä varten, jotka haluavat tosissaan suorittaa osuutensa Jeesuksen Kristuksen hyvinä sotilaina, on mitä voimallisinta ja runsainta rohkaisua. Me olemme vamistautuneet kaikenlaisiin tapahtumiin, kun omattuntomme ovat puhdistetut Kristuksen verellä, kun sydämissämme toimii Kristuksen Henki lämpimänä ja elävänä, kun Isämme nimi on kirjoitettuna otsaamme ja kun sekä elämämme että huulemme todistavat jatkuvasti Jumalasta. Mutta tavallinen armo ei riitä epätavallisina aikoina. Jos sellaiset ajat tosiaankin ovat edessäpäin, ja minä olen ahertanut todistaakseni, että niin on, silloin meidän on elettävä ja tunnettava ja toimittava ikäänkuin kuulisimme joka päivä Pelastuksemme suuren päällikön sanojen kaikuvan korvissamme: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellansa. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun."
Vetoan lopuksi jokaiseen tämän teoksen lukijaan, eikö se sisällä Raamatun jumalallista alkuperää todistavaa argumenttia ja samoin, eikö se ole paljastanut Rooman kirkon petkutuksia. On varmaa, että jos tähänastisilla sivuilla on pystytty todistamaan jotain, se on se, että Raamattu ei ole mikään ovelasti sepitetty taru, vaan että Jumalan pyhät miehet ovat sen muinoin kirjoittaneet ja puhuneet Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta. Mikä voisi muuten selittää sitä ihmeteltävää yhtenäisyyttä kaikissa maailman epäjumalanpalvelusjärjestelmissä, ellei se, että 1.Mooseksenkirjan ensimmäisiin lukuihin kirjatut tosiseikat ovat todella tapahtuneita asioita, jotka koskivat koko ihmissukua ja jotka ovat siitä syystä säilyneet heidän eri järjestelmissään, erityisinä ja kumoamattomina muistoina niistä, vaikka he, jotka ovat ne säilyttäneet, ovat jo kauan sitten kadottaneet avaimen niiden merkitykseen? Mikä muu kuin Kaikkitietävä Jumala olisi voinut tietää etukäteen, että sellainen järjestelmä kuin roomalaiskatolisuus voisi koskaan päästä tunkeutumaan kristilliseen seurakuntaan ja harjoittaa oppejaan ja menestyä niinkuin se on tehnyt? Kuinka sellainen ajatus olisi koskaan voinut syntyä Patmoksen yksinäisyyteen karkoitetun Johanneksen sydämeen, että hän olisi voinut kuvitella, että kukaan Johanneksen rakastaman Vapahtajan opetuslapseksi tunnustautuva, Vapahtajan, joka sanoi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta", kokoaisi yhteen ja järjestäisi järjestelmäksi kaiken Belsassarin Babylonian epäjumalanpalveluksen ja taikauskon ja moraalittomuuden, toisi sen seurakunnan helmaan ja asettuisi sen avulla istumaan keisarien valtaistuimelle ja hallitsisi sieltä käsin taivaan Kuningattaren ylipappina ja maanpäällisinä jumalina 1200 vuoden ajan kansakuntia rautaisella valtikalla? Ihmisen ennaltanäkemiskyky ei olisi koskaan voinut sellaista ennustaa; mutta kaiken tämän on karkotus Patmokselle saanut aikaan. Hän, joka näkee lopun jo heti alusta ja joka kutsuu esiin kaiken, mitä ei ole ollut ja tekee siitä todellisuutta, on täytynyt ohjata hänen kynäänsä. Ja jos Jumalan viisaus nyt loistaa niin kirkkaana tuosta jumalallisesta ilmaisusta "Suuri Babylon", johon on tiivistetty sellainen määrä merkitystä, eikö sen pitäisi johtaa meitä kunnioittamaan ja palvomaan yhä enemmän sitä samaa viisautta, joka on painettu innoitetun Sanan jokaiselle lehdelle? Eikö sen pitäisi johtaa meidät sanomaan yhdessä psalminkirjoittajan kanssa: "Sinun todistuksesi ovat iankaikkisesti vanhurskaat"? Toisinaan saattavat Jumalan käskyt tuntua meidän turmeltuneissa mielissämme liian kovilta. Ne saattavat vaatia meitä tekemään sellaista, mikä on tuskallista, ne saattavat vaatia meitä luopumaan sellaisesta, mikä miellyttää lihaa ja verta. Mutta tunnemmepa me sitten noiden käskyjen syyn tai emme, jos me vain tiedämme, että ne tulevat "Ainoalta viisaalta Jumalalta, meidän Vapahtajaltamme", me voimme olla varmat, että niiden pitämisestä tulee suuri palkka; me voimme kulkea sokeasti sinne, minne vain Jumalan sana meitä johtaa ja levätä siinä vakaassa luottamuksessa, että niin tehdessämme me vaellamme puhtauden ja rauhan tietä. Inhimillinen viisaus on parhaimmillaankin kuin sokea taluttaja; ihmisen politiikka on mittari, joka sokaisee ja johtaa harhaan; ja ne, jotka sitä seuraavat, vaeltavat pimeydessä eivätkä tiedä, minne he ovat menossa; mutta se, "joka vaeltaa vanhurskaudessa", joka vaeltaa Jumalan erehtymättömän Sanan mukaan, huomaa vaelluksensa aina olevan vakaan ja että mikä tehtävä hänen suoritettavakseen sitten annetaankin, mikä vaara häntä sitten kohtaakin, "Suuri rauha on niillä, jotka rakastavat sinun lakiasi, eikä heille kompastusta tule".
Edellinen | Sisällys
Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, Two Babylons,Conclusion
Alkuun | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat