Alexander Hislop
Kaksi Babylonia

Luku V Oppi ja käytänteet
Osa 6
Ristin merkki


Roomalaiskatolisessa Jumalan palveluksessa on vielä yksi huomattava symboli ja se on ristin merkki. Kuten tunnettua roomalaiskatolisessa järjestelmässä ovat ristin merkki ja ristin kuva kaikki kaikessa. Mitään rukousta ei voida lausua, mitään Jumalan palvelusta ei voida suorittaa, lähes mitään askelta ei voida ottaa ilman jatkuvaa ristin merkin käyttöä. Ristiä pidetään ikäänkuin suurena taikakaluna, ikäänkuin suurena turvapaikkana kaikissa vaaroissa, kaikkina kiusauksen hetkinä ikäänkuin pettämättömänä suojana kaikkia pimeyden voimia vastaan. Ristiä palvotaan kaikella sillä kunnioituksella, joka kuuluu ainoastaan Korkeimmalle; ja jos joku kutsuu sitä raamatullisella nimityksellä "kirotuksi puuksi", on se oikean roomalaiskatolisen korvissa kuolemanrangaistuksen ansainnut teko. Että sellainen taikauskoinen tunne ristiä kohtaan, sellainen palvonta, jota roomalaiskatolinen kirkko harjoittaa puista tai metallista ristiä kohtaan olisi syntynyt Paavalin sanonnasta "Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä"—ts. Kristuksen ristiinnaulitsemista koskevasta opista—on järjetön, pinnallinen tekosyy ja teeskentelyä. Kaikki ne taianomaiset vaikutukset, joita nk. ristin merkillä muka olisi, sille osoitettu palvonta, eivät ole koskaan tulleet tuosta lähteestä. Samaa ristin merkkiä, jota roomalaiskatolinen kirkko nyt palvoo käytettiin Babylonian mysteeriuskonnossa ja sitä käytettiin pakanuudessa samoihin tarkoituksiin ja kunnioitettiin samanlaisella arvonannolla. Se, mitä nykyään kutsutaan kristilliseksi ristiksi, ei ollut alunperin ollenkaan mikään kristillinen symboli, vaan se oli kaldealaisten ja egyptiläisten mystinen Tau—T-kirjaimen todellinen alkuperäinen muoto—Tammus-nimen alkukirjain—joka hepreaksi ja radikaalisti on sama kuin kaldeankielessä, ja joka esiintyy kolikoissa, oli muodoltaan niinkuin nro 1 kuvan puuleikkauksessa;


ja etruskilainen ja koptilainen kuten nrot 2 ja 3. Tuo mystinen Tau merkittiin kasteessa mysteereihin vihkiytyvien otsaan* ja sitä käytettiin kaikin mahdollisin tavoin mitä pyhimpänä symbolina.

*TERTULLIANUS, De Proescript. Hoeret. Tertuallinuksen kielenkäyttö merkitsee sitä, että ne, jotka vihittiin kasteella mysteereihin saivat samalla tavoin merkin otsaansa kuin hänen kristityt maanmiehensä Afrikassa, joiden otsaan oli hänen aikanaan alettu laittaa kasteessa ristin merkki.

Tammusin yhdistämiseksi aurinkoon siihen liitettiin joskus auringon kehä kuten nrossa 4; toisinaan se laitettiin kehän sisään kuten nrossa 5. On kyseenalaista, onko Maltan risti, jonka roomalaiskatoliset piispat liittävät nimeensä piispan arvonsa symbolina, on T-kirjain; mutta ei ole mitään syytä epäillä eikö Maltan risti ole nimenomaan auringon symboli; sillä Layard on löytänyt sen Niinivestä pyhänä symbolina sellaisessa yhteydessä, että se sai hänet pitämään sitä aurinkona. Mystistä Tauta suuren jumaluuden symbolina kutsuttiin "elämän merkiksi"; sitä pidettiin amulettina sydämen päällä; sillä merkittiin pappien virka-asut; kuninkaat kantoivat sitä arvonsa tai jumalan antaman auktoriteetin merkkinä kädessään. Pakanallisen Rooman vestaalineitsyillä se riippui heidän kaulakoruistaan niinkuin nunnilla nykyään. Egyptiläiset tekivät samoin ja samoin monet barbaarikansat, joiden kanssa he olivat tekemisissä, kuten egytiläisistä monumenteista voi nähdä. Wilkinson kirjoittaa joidenkin noiden mainittujen heimojen epäjumalanpalvonnasta: "Vyö oli joskus hyvinkin koristeltu; niin miehillä kuin naisillakin oli korvarenkaat; ja heillä oli aina pieni risti riippumassa kaulakorusta tai pukunsa kauluksesta. Viimeksimainittu ei ollut heillä mitenkään erikoista; sitä pidettiin myös kiinnitettynä tai kuvattuna Rot-n-non puvuissa; ja sen jälkiä on nähtävissä Rebon mielikuvituksellisissa ornamenteissa, mikä osoittaa, että se oli käytössä jo niinkin varhain kuin 1400-luvulla ennen kristillistä aikaa".


On tuskin olemassa yhtään pakanallista heimoa, jolta ei olisi löydetty ristiä. Pakanalliset keltit palvoivat ristiä kauan ennenkuin Kristus tuli lihaksi ja kuoli ristillä. Maurice toteaa: "On vähemmän merkittävä kuin oikeaksi todistettu tosiasia, että druideilla oli tapana valita kaikkein kaunein ja komein puu sen jumaluuden symboliksi, jota he palvoivat ja leikattuaan pois sivuoksat he kiinnittivät niistä kaksi suurinta rungon korkeimpaan kohtaan sillä tavoin, että nuo oksat sojottivat vastakkaisiin suuntiin niinkuin ihmisen käsivarret niin, että ne yhdessä rungon kanssa muodostivat SUUNNATTOMAN SUUREN RISTIN ja kuoreen oli lisäksi kaiverrettu useaan kohtaan Tau-kirjain". Sitä palvottiin Meksikossa aikakausia ennenkuin roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat olivat astuneet sinne jalallaankaan. He olivat pystyttäneet jättiläismäisiä kiviristejä luultavasti "sateen jumalalle". Näin laajasti palvottu tai pyhänä symbolina pidetty risti oli varmasti Babylonian Messiaan, Bacchuksen symboli, sillä hänet esitettiin päässään nauha, joka oli täynnä ristejä.

Tätä Babylonian jumalan symbolia palvotaan edelleenkin Tatarian laajoissa erämaissa, joissa vallitsee buddhalaisuus ja se tapa, jolla se esitetään heidän keskuudessaan on järkyttävää, kun ottaa huomioon roomalaiskatolisen kirkon kielenkäytön mitä tulee ristiin. Eversti Wilford sanoo teoksessaan Asiatic Researches: "Vaikka baudhat eli buddhalaiset eivät palvokaan ristiä se on heidän lempisymbolinsa ja tunnuskuvansa. Se on täsmälleen samanlainen kuin manikealaisten risti, josta lähtee lehtiä ja kukkia. Tätä ristiä, josta lähtee lehtiä ja kukkia (ja myös hedelmiä, kuten minulle on kerrottu) kutsutaan pyhäksi puuksi, jumalten puuksi, elämän ja tiedon puuksi ja kaiken hyvän ja haluttavan tuottajaksi ja se sijaitsee maanpäällisessä paratiisissa".

*Edellämainitun ovat Englannin kirkon roomalaiskatolistajat laatineet runomuotoon ja julkaisseet yhdessä paljon muun kanssa, kaikki samasta lähteestä, joitakin vuosia sitten teoksessa nimeltä Devotions on the Passion. The London Recordissa ilmestyi huhtikuussa vuonna 1842 seuraava esimerkki Devotionsista" noiden "lampaiden vaatteissa esiintyvien susien" toimesta Englannin kirkon jäsenille:—
"Oi uskollinen risti, sinä ainutlaatuinen puu,
Ei missään metsässä kasva kaltaisiasi
Lehti, kukka ja silmu;
Ihana on puu ja ihana sen paino
Ja ihanat ovat naulat, jotka tunkeutuvat
Sinuun, sinä ihana puu."

Voiko kukaan lukiessaan evankeliumien kuvausta ristiinnaulitsemisesta mahdollisesti uskoa, että itse noista kuvauksista voisi koskaan syntyä tällaista liioittelua kuin "lehti, kukka, silmu" niinkuin nyt roomalaiskatolisen kirkon toimistossa on tapahtunut? Mutta kun otetaan huomioon, että yhtä hyvin buddhalainen kuin babylonialainenkin risti oli tunnettu Tammusin symboli, joka tunnettiin mistelinoksana eli "kaiken parantajana", silloin on helppo nähdä, miten tuo pyhä alkukirjain esitettäisiin lehtien peittämänä ja kuinka roomalaiskatolinen kirkko sen omaksuttuaan kutsuisi sitä "Lääkkeeksi, joka pitää terveenä, parantaa sairaat ja tekee sellaista, mitä pelkästään ihmisvoimin ei voi tehdä".

Tämä pakanallinen symboli näyttää luikerrelleen ensiksi kristilliseen kirkkoon Egyptissä ja yleisesti Afrikkaan. Tertullianuksen toteamus noin 200-luvun puolessa välissä osoittaa, miten suuressa määrin Karthagon seurakunta oli tuohon ajankohtaan mennessä vanhan hapatuksen saastuttamaa. Erityisesti Egypti, jota ei koskaan saatu kunnolla evankelioitua, näyttää ottaneen johtoaseman tämän pakanallisen symbolin omaksumisessa. Sieltä löytyneistä kristillisistä monumenteista tavattu ensimmäinen kristilliseksi ristiksi kutsuttu muoto on vääjäämättä pakanallinen Tau eli egyptiläinen "elämän merkki". Lukija miettiköön seuraavaa Sir G. Wilkinsonin lausuntoa: "Tätäkin merkillisempi tosiasia mainittakoon koskien [Taun] hieroglyfistä luonnetta, että Egyptin varhaiskristityt omaksuivat sen ristin sijasta, joka myöhemmin otettiin sen tilalle ja käytettiin alkukirjaimena päällekirjoituksissa samaan tapaan kuin risti myöhempinä aikoina. Sillä vaikka tri Youngilla olikin vaikeuksia uskoa Sir A Edmondsonin lausuntoa, jonka mukaan sillä on sellainen asema tuon suuren erämaan hautakammioissa, voin todistaa, että niin on asian laita ja että monet Taulla alkavat päällekirjoitukset ovat säilyneet tähän päivään saakka varhaisissa kristillisissä monumenteissa." Tämän lausunnon sanoma on selvästikin se, että Egyptissä ei sen kuvion muoto, jota myöhemmin on alettu kutsua ristiksi, ollut mikään muu kuin "Crux Ansata" eli "elämän merkki", jolla niin Osiris kuin kaikki muutkin Egyptin jumalat oli merkitty; että ansa eli "kahva" poistettiin myöhemmin ja että siitä tuli yksinkertainen Tau eli tavallinen risti sellaisena kuin se tänä päivänä esiintyy ja että sen varhaisin käyttö hautakammioissa ei ole sentähden voinut viitata Nasaretilaisen ristiinnaulitsemiseen, vaan se oli yksinkertaisesti vain vanhan ja kauanvaalitun pakanallisen symbolin käyttöä, joka aina esiintyy vahvana niillä, jotka vaikka ovatkin omaksuneet kristityn nimen ja ammatin, ovat silti mitä suurimmassa määrin sydämeltään ja tunteiltaan pakanoita. Tämä ja vain tämä on "ristin" palvonnan alkuperä.

Kaikki tämä näyttää epäilemättä hyvin oudolta ja hyvin uskomattomalta niistä, jotka ovat lukeneet kirkkohistoriaa, niinkuin useimmat ovat tehneet mitä suurimmassa määrin jopa protestanttienkin keskuudessa, vaikkakin roomalaiskatolisten silmälasien läpi; ja varsinkin niistä, jotka muistavat kuuluisan kertomuksen Konstantinus Suuren ihmeellisestä risti-ilmestyksestä päivää ennen hänen ratkaisevaa voittoaan Milvian sillalla, joka ratkaisi pakanuuden ja nimikristillisyyden välisen tulevaisuuden. Jos tuo yleisesti kerrottu tarina on totta pyhittäisi se tosiaankin ristin palvonnan. Mutta tuon kertomuksen, kun se pohjia myöten tutkitaan sen yleisesti tunnettuna versiona, havaitaan perustuvan harhakuvaan—tosin harhakuvaan, johon sellainenkin hyvä mies kuin Milner salli itsensä langeta. Milnerin kuvaus on seuraavanlainen: "Marssiessaan Ranskasta Italiaan Maxentiusta vastaan sotaretkellä, joka joko nostaisi hänet valtaan tai tuhoaisi hänet, oli Konstantinus ahdistuksen vallassa. Hän ajatteli, että hän tarvitsisi nyt jonkun jumalan suojelusta; hän oli kaikkein taipuvaisin kunnioittamaan kristittyjen Jumalaa, mutta tarvitsi jotakin tyydyttävää osoitusta hänen todellisesta olemassaolostaan ja voimastaan eikä hän tiennyt, miten voisi sen saada eikä häntä myöskään tyydyttänyt ateistinen välinpitämättömyys, johon niin monet kenraalit ja sankarit ovat tyytyneet. Hän rukoili ja pyysi innokkaasti ja hartaasti ja Jumala ei jättänyt häntä vastausta vaille. Hänen marssiessaan joukkoineen iltapäivällä, ristin voitonmerkki näkyi hyvin loistavana taivaalla, kirkkaampana kuin aurinko tällaisella päällekirjoituksella varustettuna: 'Voita tämän avulla'. Hän ja hänen sotilaansa hämmästyivät näkyä, mutta hän pohti sitä yöhön sakka. Ja Kristus ilmestyi hänelle hänen nukkuessaan samalla ristinmerkillä ja neuvoi häntä käyttämään symbolia sotalipussaan." Sellainen oli Milnerin kuvaus.Mitä nyt tulee "ristin voitonmerkkiin", muutama sana riittää osoittamaan, että se on täysin perusteeton. En pidä tarpeellisena kiistää sitä seikkaa, että olisi näkynyt joku ihmeellinen merkki. On saattanut tapahtua tai olla tapahtumatta tuossa tilanteessa "dignus vindice nodus", kriisi, joka olisi vaatinut Jumalan puuttumista asiaan. En kysykään, tapahtuiko todella jotain epätavallista. Mutta se minulla on sanottavana olettaen, että Konstantinus toimi tässä asiassa hyvässä uskossa ja että tosiaankin ilmestyi ihmeellinen näky taivaalle, että näky ei ollut risti, vaan jotain aivan muuta, Kristuksen nimi. Tämän todistaa meille Lactantius, joka oli Konstantinuksen pojan Crispuksen opettaja—joka on ensimmäinen, joka antaa kuvauksen tapahtumasta ja kiistämättömän todistuksen Konstantinuksen viiristä, joka on siirtynyt meille tuohon aikaan lyödyissä mitaleissa. Lactantiuksen todistus on ratkaiseva: "Konstantinusta varoitettiin unessa tekemään Jumalan taivaallinen merkki sotilaidensa kilpiin ja ryhtymään sillä tavoin taisteluun. Hän teki niinkuin käskettiin ja hän merkitsi Kristuksen heidän kilpiinsä asettamalla kirjaimen X kilven päälle. Tämän merkin suojissa hänen armeijansa tarttui miekkaan". X-kirjain oli Kristuksen nimen alkukirjain ja vastasi kreikankielen kirjaimia CH. Jos Konstantinus siis teki niinkuin häntä käskettiin tekemään eli "Jumalan taivaallisen merkin" kirjaimen X muotoisena, hän näki taivaalla tuon "X-kirjaimen"! "Kristuksen" symbolina eikä ristin merkkiä. Kun Labarum eli Konstantinuksen itsensä laajalti tunnettu viiri valmistettiin, on meillä siitä kuuluisan Milanon piispan Ambrosiuksen todistus, että se muodostettiin juuri Lactantiuksen periaatteen mukaisesti—ts. esittäen yksinkertaisesti vain Vapahtajan nimen. Hän kutsuu sitä "Labarum, hoc est Christ sacratum nomine signum"—"Labarum, se on, Kristuksen NIMELLÄ pyhitetty sotalippu".*

*Ambrosiuksen epistola keisari Theodosiukselle ehdotuksesta entistää pakanallinen voiton alttari Rooman senaattiin. Tietämättömyyden takia Labarumista on runsaasti väärinkäsityksiä, koska itse sanasta esiintyy paljon tietämättömyyttä. Bryant otaksuu (ja olin joutunut itsekin harhapoluille tuon otaksuman johdosta), että sitä käytettiin viiristä, johon oli kuvattuna puolikuu ja risti, mutta hänellä ei ole esitettävänä todistusaineistoa otaksumansa tueksi; ja minä olen nyt tyytyväinen siihen, ettei sitä ole esitettykään. Nimen Labarum, jonka uskotaan yleisesti tulleen idästä, merkitys avautuu välittömästi, kun sitä käsitellään itämaisena sanana. Se tulee selvästikin sanoista Lab, 'väristä' tai 'liikkua sinne tänne' ja ar 'olla aktiivinen'. Näin tulkittuna Labarum tarkoittaa yksinkertaisesti viiriä tai lippua, joka "heiluu sinne tänne" tuulessa ja tämä käy täysin yhteen Ambrosiuksen kielenkäytön kanssa, kun hän sanoo "Kristuksen nimen pyhittämä sotalippu", mikä tarkoittaa viiriä.

Siinä ei viitata vähäisimmässäkään määrin ristiin—mihinkään muuhun kuin Kristuksen yksinkertaiseen nimeen. Kun meillä nyt on Lactantiuksen ja Ambrosiuksen todistukset, kun alamme tutkia Kostantinuksen viiriä, huomaamme molempien kirjailijoiden selostusten pitävän paikkansa; me huomaamme, että viirissä, jossa oli kirjoitus "Hoc signo victor eris", "Tässä merkissä tulet olemaan voittaja", jonka sanotaan lausutun keisarille suoraan taivaasta, ei ole mitään ristiä muistuttavaa, vaan "kirjain X". Eräässä "Sinphonialle ja hänen pojilleen" omistetussa kristillisessä muistomerkissä Rooman katakombeissa on hämärä viittaus kertomukseen Konstantinuksen näystä; mutta sekin viittaus osoittaa, että kertomuksen "taivaallinen merkki" oli X eikä risti. Kirjoituksen alussa olevat sanat ovat nämä: "In Hoc Vinces [tässä sinä voitat] X." Mitään muuta kuin X ei tässä mainita "voitonmerkiksi". On epäilemättä olemassa esimerkkejä Konstantinuksen viiristä, joissa on poikkipuu, josta "X-kirjaimella" varustettu lippu on ripustettu; ja Eusebius, joka kirjoitti siihen aikaan, jolloin taikausko ja eksytys jo toimivat, yrittää kovasti saada näyttämään siltä kuin poikkipuu olisi ollut olennainen elementti Konstantinuksen lipussa. Mutta se on selvästikin virhe; poikkipuussa ei ollut mitään uutta, se ei ollut mitenkään Konstantinuksen lipulle ominainen. Tertullianus osoittaa, että sellaista poikkipuuta käytettiin jo paljon aikaisemmin vexillumissa, pakanallisessa roomalaisessa standaarissa, jossa kannettiin lippua; ja sitä käytettiin ainoastaan lipun ripustamiseen. Jos tuo poikkipuu olisi ollut se "taivaallinen merkki", ei olisi tarvittu mitään taivaasta tullutta ääntä ohjaamaan Konstantinusta sellaisen käyttöön; eikä sellaisen valmistaminen tai käyttäminen kiinnittänyt mitään erityistä huomiota niissä, jotka sen näkivät. Emme löydä mitään todistusaineistoa, joka osoittaisi, että kuuluisalla legendalla "Tässä voitat" olisi mitään tekemistä poikkipuun kanssa; mutta meillä on sen sijaan mitä ratkaisevinta todistusaineistoa siitä, että legendassa viitataan X-kirjaimeen. Se, että X-kirjaimen ei tarkoitettu merkitsevän ristiä, vaan Kristuksen nimen ensimmäistä kirjainta käy ilmi siitä, että sen keskelle on asetettu kreikankielen P, joka vastaa meidän R-kirjaintamme, niin että näiden kahden kirjaimen yhdistelmästä muodostuu CHR. Konstantinuksen sotalipussa oli siis yksinkertaisesti vain nimi Kristus. Tuliko ohje maasta vai taivaasta—tehtiinkö se ihmisen vai Jumalan neuvosta olettaen, että Konstantinuksen usko oli aitoa, siinä ei ilmoitettu mitään sen enempää kuin psalminkirjoittajan sanojen "nostaa lippumme Jumalamme nimeen" kirjaimellisesta toteuttamisesta. Rooman keisarikunnan sotalippujen nostaminen tuossa nimessä oli ehdottomasti jotain uutta; ja tuon nimen näkeminen elähdytti Konstantinuksen armeijan kristittyjä sotilaita entistä tulisempaan taisteluun ja voittoon Milvian sillalla.
Ylläolevissa huomautuksissa olen lähtenyt siitä olettamuksesta, että Konstantinus toimi hyvässä uskossa kristittynä. Hänen hyvä uskonsa on kuitenkin kyseenalaistettu; enkä ole vailla epäilyksiä, etteikö X:n tarkoituksena ole ollut merkitä yhtä asiaa kristityille ja toista pakanoille. On varmaa, että X oli Egyptin Ham-jumalan symboli ja siinä ominaisuudessa se esitettiin hänen kuvassaan hänen rinnallaan. Kumpaa mieltä Konstantinuksen vilpittömyydestä sitten ollaankin oletettu taivaallinen kehotus ristin merkin palvomiseen mitätöityy kokonaan. Mitä tulee X-kirjaimeen, ei ole epäilystäkään etteivätkö kristityt, jotka eivät tienneet mitään salaisista juonista tai neuvoista, käsittäneet, kuten Lactantius julistaa, sen merkitsevän samaa kuin nimi "Kristus". Tässä mielessä ei sillä ollut kovinkaan suurta viehätystä pakanoille, jotka jopa Horustakin palvoessaan olivat aina tottuneet käyttämään mystistä Tauta eli ristiä "elämän merkkinä" tai maagisena taikakaluna, joka takasi kaiken hyvän ja torjui kaiken pahan. Kun sitten pakanat Konstantinuksen kääntymyksen jälkeen liittyivät laumoittain kirkkoon niinkuin Egyptin puolipakanat, he toivat tullessaan lukkarinrakkautensa vanhaa symboliaan kohtaan. Seurauksena oli, että jo hyvinkin pian syntyi luopumus, kun tosi Messiaan, Kristuksen symboli alkoi jäädä pois käytöstä ja sen sijalle asetettiin kaikkialla ristin merkki Tau, joka oli vastaansanomattomasti väärän Messiaan Tammusin symboli. Tällä tavoin ovat ne, jotka väittävät olevansa Kristuksen opetuslapsia ristiinnaulinneet hänet uudellen "ristin merkillä". Jos nämä asiat ovat historiallisia tosiasioita, kuka voisikaan ihmetellä sitä, että "ristin merkki" on roomalaiskatolisessa kirkossa aina ja kaikkialla ollut sellainen taikuuden ja harhaluulojen väline?

On paljon, paljon enemmänkin roomalaiskatolisen kirkon rituaaleissa ja seremonioissa, jotka voitaisiin esittää valaisemaan aihettamme. Mutta riittäköön edellä esitetty.*

*Jos ylläolevat huomiot ovat hyvin perusteltuja, ei varmastikaan voi olla oikein, että tätä ristinmerkkiä tai Tammusin symbolia käytetään kristillisessä kasteessa. Vallankumouksen aikana asetettu kuninkaallinen komissio, jonka tehtävänä oli tutkia Englannin kirkon rituaaleja ja seremonioita ja johon kuului kahdeksasta kymmeneen piispaa, suositteli voimakkaasti, että luovuttaisiin ristin käytöstä, koska se oli paljolti taikuutta. Jos sellainen suositus annettiin silloin ja Englannin kirkon kunnioittamien auktoriteettien toimesta, miten paljoa enemmän tuota suositusta olisi noudatettava siinä uudessa valossa, jonka Sallimus on aiheeseen antanut!

Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, Kaksi Babylonia, The Sign of the Cross
Paavi-Pontifex Maximus

Sisällys

Alkuun | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat